Ladataan...

Freetyö on rankkaa.

Maanantai: Ah, onpa ihanaa, ettei tarvitse välttämättä herätä aikaisin. Otankin tämän päivän vähän kevyemmin ja käyn vaikka Hesburgerissa pilateksessa. Pehmeä lasku viikonlopusta ja niin edelleen. Kyllä freetyö on mahtavaa. Mikseivät kaikki tee tätä?

Tiistai: Voi saatana. Mullahan on töitä kasakaupalla. Miksi, oi miksi en tehnyt näitä hommia eilen? Kuolen tähän työmäärään, kuolen ihan takuulla. Jaa, hetkinen. Tänään onkin jokin pressiaamiainen. Ja lehdistölounas. Ja iltapäivällä on joku tilaisuus, jossa tarjoillaan viiniä. Ja illalla tulee Hottikset. Ja Ensitreffit alttarilla. En (ehkä) kuolekaan.

Keskiviikko: Voi saatanan saatana. Minulla on niin helvetisti töitä, etten selviä näistä kyllä millään. Paniikkikohtaus. Stressihäiriö. Niskatkin ihan jumissa. Freelancerin elämä on niin stressaavaa! Miksi kukaan ei ymmärrä? Nyt on kyllä pakko mennä shiatsuun. 

Torstai: Voi saatanan saatanan saatana. Minullahan ei ole yhtään töitä! Millä ihmeellä minä nyt elätän itseni? Mitä minä oikein syön ensi viikolla? Millä maksan vuokran? Menetän kohta työhuoneen, asuntoni ja kaikki ystävät, sairastun keuhkokuumeeseen ja kuolen köyhänä ja yksin vanhat samettihousut jalassa eikä kukaan pyyhi puhelimeni internethistoriaa ja kaikesta saan syyttää sitä, että valitsin freelancerin työn.

Perjantai: Luojan kiitos on perjantai. Niin minäkin varmaan sanoisin, jos en olisi freelancer. Mutta kun olen. Tämä on justiinsa tätä, kun töitä pitää painaa vuorokauden ympäri ja kaikki viikonloputkin. En minä minnekään afterworkille voi mennä, vaikka mieli tekee kaikki kutsuvat. Toisaalta - en voi kyllä kieltäytyä kutsustakaan. Se olisi epäammattimaista. Minnekäs minä ne söpöt samettihousut paninkaan?

Lauantai: Huoh. Siis mitään ei voi tehdä, kun koko ajan pitää olla töissä. Kyllä minäkin lähtisin museoon ja kirpparille, jos pystyisin, mutta kun täytyy tehdä nämä työt. Pakko varmaan lähteä skumppabrunssille, että saa Instagramiin jotakin sisältöä. Sehän on brändilleni tärkeää. Freelancerina. 

Sunnuntai: Voi saatanan saatanan saatana. 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Ne, jotka minut tuntevat, tietävät todennäköisesti, että minulla on intiimimpi suhde televisiooni ja internetin suoratoistopalveluihin kuin yhteenkään läheiseeni. Niin intiimi, että uppoudun ja eläydyn joskus katsomiini asioihin vähän liikaa, ja ne jäävät asumaan mielen nystyihin. Jos haluat tehdä elämästäsi hankalaa, seuraa näitä vinkkejä:

Jos haluat tyystin lopettaa nukkumisen...
...katso unihalvauksesta kertova Nightmare-dokumentti Netflixistä. Minulle riittivät ensimmäiset 19 minuuttia. Sen jälkeen en ole voinut mennä sänkyyn ilman yövaloa, kaveria, Frendit-jaksoa ja melatoniinia (enkä silti uskalla nukkua). 

Jos haluat kehittää pakkomielteen...
...katso koukuttava Paradise Lost -dokumenttitrilogia HBO Nordicilta. Kuuluisa rikostapaus on synnyttänyt lukemattomia määriä elokuvia, kirjoja ja dokumentteja, joiden tutkimiseen minun nyt sitten täytyy koko loppuelämäni omistaa. 

Jos haluat ryhtyä pelkäämään kuollaksesi naapureitasi...
...katso HBO:lta järkyttävä, superkiinnostava dokumenttisarja Jinx, joka kertoo Robert Durstista. Hänen ansiostaan olen itse kertonut läheisilleni kaiken, mitä tiedän kaikista naapureistani - sen varalta, että minut löydetään Hietalahden satama-altaasta paloiteltuna matkalaukkuun.

Jos haluat seota täysin miekkavalaisiin...
...katso shokeeraava Blackfish-dokumentti tappajamiekkavalaista Netflixistä. Dokumentti on pysäyttävä, ja miekkavalaat ovat uskomattomia. Parasta on, että niistä löytää lukemattomia määriä pätkiä YouTubestakin, eikä elämässä sitten tarvitse enää juuri muuta tehdä. Samalla voi seota muihinkin mereneläviin, kuten mustekaloihin, rauskuihin ja meritähtiin, ja lopulta rakastua palavasti David Attenboroughiin

Share

Ladataan...

Sain blogin kautta upean tilaisuuden käydä luonnonkosmetiikan tyyssijassa Jolie spassa hemmotteluhoidossa. Voin vilpittömäsi mainostaa kyseisen puljun olevan siitä hyvä, että hoito on kaikkea sitä, mitä hemmottelevalta kauneushoitolakäynniltä odottaisi. Hoidot tapahtuvat henkilökohtaisessa huoneessa (jossa ei kuulu paperisermin takaa ääniä esimerkiksi toisen asiakkaan intiimialueen karvoituksennyhtämisprosessista). Hoitoihin ei liity ainuttakaan häiriötä. On kynttilänvaloa, ambient-musiikkia, lämmitettyä sänkyä, teetarjoilua ja sydämellinen ammattilainen, joka pitää sinusta huolta alusta loppuun. Eikä tuputa pakolla tuotteita, joita et halua. Vaan aina eivät ole asiat ihan näin hyvin. Pelkästään omalle kohdalleni on sattunut muun muassa seuraavaa:

Horror-hieronta
Varasin elämäni ensimmäisen hieronnan eräästä tamperelaisesta yrityksestä teini-ikäisenä. Hieronta-aikoja myi komea nuorukainen, joten odotin hierontaneitsyyteni menetyksen olevan vähintäänkin taianomainen kokemus. Öljytyn kreikkalaisen lihaskimpun sijaan sainkin hierojakseni juicetukkaisen (juicetukka: kalju päälaki, mutta takaa pitkät hiukset), salihousuisen Jounin, jolla oli hengitysvaikeuksia vaikuttavan kokonsa vuoksi. Jouni ei myöskään poistunut huoneesta tai kääntänyt katsettaan siksi aikaa, kun riisuuduin (tiedättehän sen, kun ei tiedä, mitä kaikkea pitää riisua, ja jos tyyppi ei kerro, sitä on ihan tampiona että mitä hemmettiä tässä nyt pitäisi tehdä), vaan hengitteli menemään siinä vieressä silmät killillään. Loppujen lopuksi on myönnettävä, että Jouni oli tosi hyvä työssään, vaikkei ihan tarjonnut odottamaani aistikasta kreikkalaishemmottelua.

Happohoito
Vuosi 2007 oli lopuillaan, kun menin syväpuhdistavaan kasvohoitoon hoitolaan, jota ei (kas kummaa) ole enää olemassa. Kyseessä oli tämä tämmöinen salisyylihappohively (varmasti juuri tämän niminen), jota hoitaja minulle suositteli. Nesteet olivat niin vahvoja, että ne olivat syövyttäneet purkeista etiketit puhki, ja tyyppi valeli ihan nauramatta naamani kauttaaltaan väärällä tökötillä. Ihoni paloi pahasti ruvelle, ja leuassa on edelleen merkkinä hapon syövyttämä arpi. Korvaukseksi kärsimyksistäni sain uuden happohoidon, jipii! En koskaan käyttänyt tarjousta hyväkseni. Ylläri.

Maaninen manikyyri
Sain silloiselta poikaystävältäni 19-vuotislahjaksi elämäni ensimmäisen manikyyrin Tampereelle juuri avattuun trendikkääseen hoitolaan (sellaiseen, missä oli varmaan puhallettavia huonekaluja ja laavalamppuja). Varasin ajan puhelimitse, ja kun astuin sisään liikkeeseen, kerroin, että minulla on lahjakortti. Kukaan ei kysynyt nimeäni. Istuin tuoliin ja välittömästi hoitaja alkoi väkivaltaisesti viilata kauniita, pitkiä, luonnollisia kynsiäni niin lyhyiksi, että nahkaan sattui. En uskaltanut sanoa mitään, koska en ollut aikaisemmin käynyt kynsihoidossa. Ajattelin kenties, että tällä tavalla niitä manikyyrejä tehdään. Puhtaalta pöydältä ja niin päin pois. Kolmatta kynttä nahkoihin asti runnoessaan hoitaja kysyi: "Onko sulla ennen ollut rakennekynsiä?" Tajusin, että ne luulivat minun tulleen joihinkin muovikynsihommiin, kiskaisin käteni hänen otteestaan niin sähäkästi kun pystyin ja rääkäisin: "Manikyyri! Manikyyri!" Loppuhoito menikin sitten miellyttävästi hoitajan ihmetellessä, missä kumman tynnyrissä minä olin manikyyrioppini saanut.

Anna-Kaisa-kuontalo
Tein yläasteikäisenä hiusmallikeikkoja. Vaikka kampaajakäynti ei ehkä ihan hemmotteluhoidosta menekään, voi se parhaimmillaan olla ihana rentoutushetki, jolloin päänahka hierotaan ja tukka laitetaan vehkeillä, joita ei koskaan löytyisi omasta kodista. Vaan ei tällä kertaa. Minulle leikattiin samanlainen tukka kuin Anna-Kaisa Hermusella. Toivon, että minua ei ymmärretä väärin: hermus-tukassa ei ole mitään vikaa. Paitsi jos se on 14-vuotiaalla tytöllä. (Laittaisin tähän kuvan itsestäni, jos niitä olisi, mutta jotenkin mystisesti ovat kaikki kuvat siltä ajalta tuhoutuneet.)

 

Yhteistyössä Jolie spa

Share