Ladataan...

Ilta alkaa viattomasti. Kaksi kolmekymppistä naista menee ravintolaan. He syövät ja juovat ja keskustelevat ihmissuhteistaan, töistään ja asunnoistaan. Jutustelun lomassa toinen mainitsee kuin ohimennen, että on unohtanut huulirasvansa kotiin. Asiaan ei kiinnitetä juuri huomiota, ja naiset jatkavat vitsailua ja juttelua ja ruokailua. Toinen kertoo käyneensä samassa ravintolassa saman viikonlopun aikana kahden eri deitin kanssa. Toinen heittää läpän Frendeistä. Naiset nauravat, eikä heillä ole huolen häivää.

Ennen pitkää huulirasva tulee taas puheeksi. Koska kuivat huulet ovat inhottavat, toinen naisista ehdottaa ensimmäiselle, että tämä lainaisi hänen huulirasvaansa. Ensimmäinen kieltäytyy - ei tilanne ole vielä niin paha. Naiset jakavat jälleen muutaman deittikokemuksen, siemailevat viiniä ja nauttivat pitsoistaan. Kumpikin huomauttaa vuorollaan, miten ihanasti ilta sujuu. Heillä ei ole tietoakaan edessä vaanivista kauhuista.

Toinenkin naisista alkaa kaivata huulirasvaa. Nyt hän jo pakottaa ystäväänsä lainaamaan omaansa. Toinen suostuu, turha tässä on kärvistelläkään. Nainen alkaa etsiä huulirasvaa. Kun hän käy laukkuaan läpi, hän tekee karmaisevan (epä)löydön: huulirasva ei olekaan mukana. 

Nyt alkavat kauhun hetket.  Tärisevin sormin ja hermostunein nauruin kumpikin naisista käy läpi joka ikisen nyssäkän, pussukan, taskun ja taitteen joka heidän käsilaukuistaan ja vaatteistaan löytyy. Jokaisella tyhjän tilan kouraisulla kirkastuu pelonsekainen ymmärrys siitä, että huulirasvaa. Ei. Todellakaan. Ole. 

Ei se mitään. "Kyllä me pärjäämme, itsenäiset naiset", kaverukset ajattelevat, tietäen samalla vailla epäilyksen häivää, että he molemmat ovat matkalla vääjäämättömään tuhoon. Naiset yrittävät epätoivoisesti ylläpitää normaalia keskustelua, mutta he eivät voi puhua muusta kuin huulirasvasta. Puikkomaisista huulirasvoista, pursotettavista huulirasvoista, niistä, joita hierotaan sormenpäällä pyöreästä purkista ja tietenkin kaikkien huulirasvojen äidistä: bepanthenista. Kumpikaan ei ajattele mitään muuta. Kumpikaan ei puhu mistään muusta. Kumpikaan ei voi tehdä mitään muuta kuin nuolla vuorotellen alati rohtuvia huuliaan.

Hermostuneen naurun lomassa naiset miettivät, tehoaisiko ongelmaan jokin korvaava tuote. Vaatteiden ja laukkujen sivu-, sisä- ja vetoketjutaskut käydään läpi uudelleen, tällä kertaa käsirasvan toivossa. Käymälän tasot tutkitaan, mutta harmikseen ystävykset ovat valinneet ei-käsirasvaa-vessassa-tasoisen ravintolan illanviettopaikakseen.

Ajaisiko mattapintainen huulipuna asian? Kostuttaako meikkivoide? Lautasella lojuvan pitsan jäämistä saisi ehkä hiukan rasvaa irti. Kehtaisiko pyytää oliiviöljyä keittiöstä? 

Kipu vihlaisee huulia joka kerta kielen niitä lipaistessa, ja epätoivo alkaa saavuttaa maksimirajojaan. Kello on yli puolenyön, mutta toinen naisista muistaa äkkiä, että läheisessä risteyksessä on ympäri vuorokauden avoinna oleva marketti. Naiset jättävät turvallisen ravintolapöytänsä ja juoksevat sinne helpotuksen toivossa vain huomatakseen, että sehän on saatana remontissa ja kiinni. Ehkä läheinen Siwa on auki? Se on sulkenut ovensa kymmenen minuuttia aiemmin. Perkele.

Koska naiset tulevat yhdessä tuumin tulokseen, ettei huulirasvan puute ole riittävä syy palata kotiin kesken muuten-niin-täydellisen illan, astuvat he sisään läheiseen kapakkaan rukoillen, että näkevät siellä sellaisen tutun, jolta kehtaa lainata huulirasvaa. Tässä epätoivon tuoksinassa se on kuka tahansa. Pettymyksekseen naiset eivät näe koko paikassa yhtäkään tuttua, mutta viimein he tapaavat baaritiskin vieressä toisen naisista Tinder-matchin. Hän ei käytä huulirasvaa (kyllä, he kysyvät sitä häneltä. Heti ensimmäiseksi), mutta neuvoo naisia tilaamaan valkovenäläiset. Neuvo ei lohduta naisia, joiden oluissa lilluvat limenviipaleet kirvelevät janoisia huulia jokaisella kulauksella.

Viimein toinen naisista kysyy toiselta: jos menisit nyt vessaan ja löytäisit sieltä käytetyn, avonaisen, lattialla pyörivän huulirasvapuikon, mitä tekisit?

NIIN. MITÄ TEKISIT.

 

Share

Ladataan...

Osallistun tämän viikon perjantaina Långvikissa järjestettävään sisätömarkkinointitapahtuma PING Helsinkiin. Sen tarkoituksena on tuoda yhteen yritysten markkinointi- ja päättäjätyypit sekä sisällöntuottajat eli bloggaajanplantut, someaddiktit ja tubettajanretaleet.

No mitähän helvettiä sinä olet sinne menossa tekemään, kysytte varmaan. Niinpä. Uskon, että ne luulevat minua joksikin muuksi. (Mutta shh! Ei kerrota niille, koska menen ihan mielelläni kylpylähotelliin väijymään somejulkimoita aamutakeissa.)

Käsittääkseni sisältömarkkinointifestari PING Helsinki on saanut nimensä siitä, että internetkielessä ihmisen huomio kiinnitetään pingaamalla eli tägäämällä hänet linkkiin, postaukseen tai kommenttiin, joka hänen halutaan huomaavan. Aloin sitten miettiä, mistä kaiken maailman tapahtumissa ajattelisi olevan kyse, jos niistä tietäisi vain nimen. PING Helsinkikin voisi olla nimensä perusteella vaikkapa Etelä-Suomen pöytätennisturnaus tai pääkaupunkiseudun suurin triangelimuusikoiden kokous.

PING Helsinki
Matkailuopiskelijoiden järjestämä osallistava yhteisökampanja, jonka osallistujat mainostavat Helsinkiä matkailukohteena kommentoimalla sanaa "Helsinki" mielivaltaisesti mihin tahansa internetissä. Keskustelupalstoille, pornoklippeihin, artikkeleihin. (Pelottavina on, että tämä varmaan toimisi.)

Slush
Vähemmistökonferenssi, joka kokoaa yhteen aliarvostetun sääilmiön rakastajat. Ohjelmassa muun muassa paneelikeskustelu loskan yhteydestä kohonneeseen verenpaineeseen liikenteessä (keskustelijoina Pekka Pouta, liikenneviraston edustaja ja Slash, jonka nimen joku oli kuullut vahingossa väärin).

Flow
Uusi päivä -ohjelman kansainvälisen faniyhteisön alajaoston fanibiennaali, joka keskittyy sarjan tapahtumapaikan, Virtaus-nimisen kaupungin fiilistelyyn. Paikalla pienoismalli, selfieseinä ja tamperelaisen vastarintaryhmän mielenosoitus.  

Tubecon
Putkimiesten vuosittaiset kansalliset kokoontumisajot. Seminaarin maskottina toimii Hilarius Hiiri, joka laulaa: putkeen / rööriin / tule kanssamme Hilarius-kööriin / sillä putkesta näkee koko maailman / koko maailman.

Share

Ladataan...

Toimituksen blogissa suositeltiin hyväuskoisille Snapchat-tiliäni, ja voi pojat kuinkas kävikään.

Kun uusia seuraajia alkaa tulla, on kolme vaihtoehtoa:

a) toivottaa tyypit tervetulleiksi ja esitellä itsensä
b) tuottaa saatanallisia määriä kyseenalaista sisältöä koska tuntuu että on pakko
c) mennä täysin lukkoon.

Valitsin itse kaksi viimeistä vaihtoehtoa ja siksi olen viime päivinä snäpännyt muun muassa

a) säilötystä puhvelinlihasta (mitä)
b) Estonia-vitsistä (mikä vuosi kun Estonia upposi, keulaportti ja ysiviis)
c) jonotusta poliisiasemalta (tietääkö joku jotakin epäkiinnostavampaa?).

Ja lisäksi

a) hermoillut
b) diagnosoinut itselläni snäppistressin
c) poistanut snäppejä säilötystä puhvelinlihasta, Estonia-vitseistä ja poliisiasemalta.

Olen myös

a) tehnyt axlsmithit ja pyytänyt videotervehdyksellä epäuskottavasti anteeksi
b) luvannut tulevaisuudessa parempaa sisältöä (toivottavasti Axl Smith ei tee niin)
c) alkanut stressata siitä, että olen luvannut tulevaisuudessa parempaa sisältöä.

Toivon, että voin korjata tilanteen snäppäämällä

a) tamperelaisittain kummelivitseillä
b) kummelilaisittain tamperevitseillä
c) ei ole muuta vaihtoehtoa.

 

Share