Ladataan...

Sain kutsun Lidlin muotinäytökseen Yrjönkadun uimahalliin kesäkuun alussa. Puitteet olivat kunnioitusta herättävät, sillä vanha uimahallikaunotar salpaa hengen sellaisenaankin - saati sitten valoin, musiikein ja upeiden mallein koristeltuna. Muotinäytös oli mahtava, ja yllätyksekseni tykästyin lähes kaikkiin vaatteisiin.

Erityisesti sydämeni vei raidallinen kokouikkari.

Olen ilmeisesti aiemmin elänyt naiivissa harhauskossa, että kiinnostavan vaatteen voi hakea kaupasta vielä sillä viikolla, kun se on sinne saapunut. Nyt ymmärrän olleeni väärässä, sillä kun matkasin lähi-Lidliini kolme päivää uikkarin hyllyihin tulemisen jälkeen, ei sitä enää ollutkaan. En ensin hätääntynyt. Ajattelin, että niitä tulee lisää - uikkareitahan esiteltiin hienossa muotinäytöksessä kaikelle kansalle! Vaan ei. Uimapukua ei löytynyt vielä seuraavalla viikollakaan, ei Helsingistä eikä Tampereelta. Turvauduin viimein sosiaaliseen mediaan. 

Siirryin Lidlin fb-sivujen puoleen.

Mutta Riikastakaan ei ollut apua. 

Sekosin Lidl-maniaan.

Yllätyksekseni ihmiset alkoivat etsiä uikkareita puolestani esimerkiksi Kangasalta, Riihimäeltä, Turengista ja Kirkkonummelta. Ja odottaa tilannepäivitystä.

Sana alkoi kiiriä.

 

Joten jos satutte löytämään Lidlin paksuraidallista mustavalkoista uimapukua jostakin myymälästä koossa 40 tai 42 (ostaisin itse varmuuden vuoksi molemmat, jos löytäisin), minuun saa olla yhteydessä. Maksan uikkarin, postikulut ja kaljat.

Hashtaginkin saa keksiä.

Tämä ei todellakaan ole yhteistyöpostaus. Jos olisi, mulla olisi jo se uikkari.

 

Share

Ladataan...

Löysin remonttipuuhastelun keskellä arkistoistani vanhan kirjevihon, jolla kommunikoimme ihastukseni kanssa 11-vuotiaina. Ilmeisesti luokassa kädestä käteen välitettävät lappuset eivät enää riittäneet, sillä rakkaus oli niin suuri. Se nimittäin oli todella suuri: olen kirjoittanut kahteenkymmeneen sivuun 14 kertaa "mä rakastan sua". 

Pidän Snapchatissa joulukalenterinomaista kesäkalenteria (älä kysy miksi, en tiedä itsekään) ja aloin siellä avata salaisen vihon sivuja seuraajilleni. Paljastukset kirvoittivat niin paljon ihastusta ja naurua (lue=myötähäpeää ja vahingoniloa), että ajattelin, että on vain oikeus ja kohtuus, että survon tekstejä myös tänne blogiin.

Kirjevihon tekstit on kirjoitettu ilmeisesti maalis-huhtikuussa 1995, jolloin kävimme viidettä luokkaa. Vihko tarjoaa ainutaatuisen ikkunan paitsi 11-vuotiaiden ihmissuhde-elämään, myös katsauksen ajan kuumimpaan musiikkiin. En viitsi julkaista entisen ihastukseni tekstejä ilman lupaa, joten nämä ovat kaikki minun kirjoittamiani. Tällaista siellä lukee:

26.3.1995: Hei, sä pidät mua varmaan ihan torona ja palikkana, mutta sou (so). Mä ihan oikeasti tarkotan sitä että mä rakastan* sua aina, aina aina ja aina, vaikka olisin naimisissa Tuukan kanssa ja meillä olis 20 lasta. Ihan tosi, äläkä pidä mua ihan nössönä ton takia, koska SE ON TOTTA.
*En tykkää, rakastan
(Toim. huom. Mikä helvetti on toro?)

26.3.1995: Mut ihan oikeesti soitellaan kesällä yms. Mikä on teiän faxinumero? Meiän on 3564835, äläkä unohda. MUISTAKKIN!
(Faksailimme ihan oikeasti tämän tyypin kanssa viikoittain. Ai miksi? 1995.)

26.3.1995: Meidän kannattais varmaan ruveta oleen parempia kavereita ihan niinku oikeessa elämässäkin eikä vaan tässä vihossa. Mutta KÄNÄDÄ!
(Jostakin täysin käsittämättömästä syystä vaikuttaa siltä, että käytimme kuuluisaa Kummeli-hokemaa morjestuksena. Ai miksi? 11v.)

28.3.1995: Just 2 minsaa sitten sain CRANBERRIESIN seedeen (cd:n). En kattonu ROBOCOP 2:ta. Nyt menee Ode to My Family (yllätyitkö?). Ei, se ei oo tuplaseedee (CD).

28.3.1995: Miten mä aion selvitä koko päivän ilman su... su... suklaata? Ei vais, ilman sua! Mä kuuntelen Céline Dionia. Meillä on muuten Célinen (en tiä kuinka päin toi heittomerkki... siis aksentti kuuluu) yks toinen seedee, joku ranskankielinen. Célinehän on ranskalainen oikeesti. Oota. Kävin ihan sua varten laittamassa kutosen. Kuuluu myrskyn ääniä, vaikka on ihana päivä. Mutta ilman sua tää ei tunnu missään.
(Céline Dionin biisi Next Plane Out oli meidän molempien suosikki, ja kuudes kappale The Colour of My Love -levyllä. Muistutan jälleen kerran: 1995.)

30.3.1995: Mulla meni tohon kaikki hopeeteippi, mikä on jäljellä, eli kannattaa arvostaa sitä!
(Liimasin yhdelle sivulle hopeateipistä sydämen. Olis parempi arvostaa.)

Yhtäkkiä tapahtui kummia. Ihastukseni kirjoitti vihkoon pitkän kirjoituksen, missä tunnusti, että on koko ajan vain teeskennellyt rakastavansa minua. Että oikeasti hän ei haluakaan faksailla kesällä, ja että suoraan sanoen olinkin jo vähän rupsahtanut. Poika pyyteli anteeksi tylyä ilmoitusta, mutta kirjoitti, että on kuitenkin parempi, että saan tietää. Sivun lopussa luki "käännä". 

Ja kun sivua käänsi, luki toisella puolella "APRILLIA" ja "alaksää oleen?". Vastasin myöntävästi:

1.4.1995: Tottakai mää alan oleen! Ei se mitään vaikka sun aprillipila oli vähän TOMMONEN. Alux mä kyllä järkytyin tosi pahasti, mutta kun oin lukenut sun kirjees kokonaan, nauroin ihan kippurassa tyttöjen vessan lattialla. Olihan se sit kans vaan aprilliPILA?

1.4.1995: Tykkäätsä koulu-uinneista? Mä vihaan niitä. Tai siis Pyynikki on ihan surkee uikku ja uimaopet on kauheita. Nyt menee MTV:ltä aika usein tuleva Let Me Be Your Fantasy. Sillä laulajalla on ihana ääni! (Ei voita sun ääntäs.)
(Voittaapas, ja on muuten edelleen ihan sairrraan kova biisi.)

4.4.1995: Kyllä mä tajuun kuinka paljon sä tykkäät musta, tunne on molemminpuolinen ja I hope että tää kestää.
(Ei kestänyt.)

5.4.1995: Että mä rakastan sua! Onnex sä vihdoin kysyit! Sanot mulle sitten (lupaatko) päin naamaa kun/jos et tykkää/rakasta musta/mua enää. Mutta ei niin kovasti että mä voisin tehdä itsarin. 

Lisäksi lupasin ihastukselleni, että lopettaisin tupakanpolton hänen vuokseen, jos hän vain rohkeasti sanelisi minulle ehdot. Mutta juhlissa, uutenavuotena, vappuna ja joskus kesällä, ainakin yx rööki kahdessa viikossa olisi PAKKO saada. (Todellisuudessa olin ehkä kerran nähnyt, miten tupakka sytytetään.) 

Eikä hävetä muuten yhtään!

Lue myös:
Jarno on ruma nimi ja muut häpeän huiput nuoruuden päiväkirjoista

 

Share