Ladataan...

Kerroin viime viikolla löytäneeni pari ala-asteaikaista runovihkoa aarteideni joukosta. Silloin narautin auki hevosvihon ja jaoin sen taiteellista antia kansalle, nyt on vuorossa vihko, jonka kantta koristavat uikkareissaan pallerehtivat trollit. (Tämän on siis pakko olla tyylikästä.)

Tämä vihko on ala-asteen kaveriporukkamme yhteinen vihko, josta kukaan muu ei lisäkseni oikein tainnut innostua, sillä kaikki kirjoitukset ovat minun tekemiäni. (Todennäköisempi selitys on kuitenkin se, etten suostunut antamaan vihkoa kenellekään muulle.) Kutsuimme nelikkoa kömpelösti nimellä JATE, koska ne olivat etunimiemme ensimmäiset kirjaimet: Johanna, Anna, Tiia ja Elina. Olimme ihastuneita THOM-nimellä ristittyyn poikaporukkaan: Tuomas, Heikki, Oskari ja Markus. Runot ovat todennäköisesti suurilta osin plagioitu joistakin Ajaston kalentereista tai Rakkautta on... postikorteista, mutta kokoelmassa on silti havaitavissa vaikuttava kronologinen kehitys. 

 

Kirjoittaja lähtee liikkelle yksinkertaisuudesta. Sillä jos ei ole yksinkertaisuutta, ei ole mitään, mistä lähteä.

Rakastan päivin, rakastan öin,
rakastan sua päivin ja öin. 

 

Pikku hiljaa kirjoituksissa alkaa esiintyä lievää pakkomielteisyyttä rakkauden suhteen:

Sinä kai
Olet kai
Minun kai
TOTTAKAI!

 

Pian pakkomielteisyys saa jo huolestuttavia piirteitä:

Rakkaani,
ei tonttuja ole olemassa. Jäljet ikkunasi alla ovat minun. 

 

Kirjoittajan kokemat elokuvissa näkemät Sinä&Minästä lukemat järkyttävät elämäntapahtumat heijastuvat katkeruutena seuraavissa teksteissä:

Rakkautta ei voi mitata. 
Rakkautta ei voi ostaa/myydä.
On 1 asia jota rakkaudella voi tehdä. Rakkaudella voi leikkiä.

 

Seuraavassa teoksessa kirjoittaja heittäytyy leikkisäksi. (Haluan muistuttaa, että kirjoittaja on arviolta 10- tai 11-vuotias, eikä ole epäilystäkään, etteikö hän tietäisi, mistä puhuu. Krhm. Olettakaamme, että pienellä hän tarkoittaa vaikka väärän kokoista Mighty Ducks -lippistä.)

Markalla annan, pennillä en, penni on pieni, tiedäthän sen. 
Sängyssä annan, autossa en, auto on pieni, tiedäthän sen. 
Muille annan, sulle en, sulla on pieni, tiedäthän sen. 

 

Hiukan yllättäen selviää, että kirjoittaja ei ole lisääntymismyönteinen:

Yhden yön ihanuus,
9 kuukauden lihavuus, 
loppuelämän häpeä.

 

Kokelmassa puhutaan myös lämpötiloista tunteiden kuvina. Jostakin syystä taiteilija on tullut siihen lopputulokseen, että melkein jäätynyt vesi on kylmempää kuin jää. 

Rakkaus on kuumaa kuin tulivuoren laava. 
Viha on kylmää kuin melkein jäätynyt järvi. 
Kaipuu on kipeää kuin viiltävä kuolema. 

 

Ja viimeiseksi, kokoelman kiistaton helmi, realistinen, mutta näkemyksellinen porkkanateos, jossa yhdessä pysytään, vaikka rakkaus viilenee (ehkä jopa yhtä kylmäksi kuin melkein jäätynyt järvi).

RAKKAUS ON KUIN PORKKANA:

1. Suhde alkaa suuresta rakkaudesta. 
2. Rakkaus, ihme kyllä, vähenee yhdessä olon myötä. 
3. Tulee avioliitto, lapset & niiden mukana elämän juuret. 

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Olin pari viikkoa sitten ystävieni kanssa pienellä road tripillä (tai siis road reipillä, kuten sitä epäonnisen typon vuoksi aloimme kutsua) Pohjanmaalla, ja kuten kesäreissuun kuuluu, söimme matkalla litrakaupalla herneitä. Matkaseuraani hämmensi ja varmasti ihastutti supertehokas ja käytännöllinen tapani syödä herneitä. Tapa, jollaista he eivät olleet ennen nähneet. Ja näin se sujuu:

Meitä oli matkalla neljä aikuista naista, eikä kukaan minun lisäkseni ollut koskaan ennen syönyt herneitä näin. Luonnollisesti oletan, että tämä on nyt jokin maailmanlaajuinen epidemia, eikä kukaan tiedä, miten herneitä pitäisi oikeasti syödä.

Kysynkin nyt, miten helvetissä te syötte niitä herneitä, jollette näin? Sormilla poimien yksi kerrallaan, luoja paratkoon? Siinähän menee ikuisuus! (Ja tämä ei ole mikään retorinen kysymys. Haluan ihan oikeasti tietää.)

 

P.S. Samalla ilmoitan, että tämän ensimmäisen julkisen YouTube-videon julkaistuani olen valmis ottamaan vastaan työtarjouksia taiteellisiin ja teräväkuvaisiin videoteoksiin liittyen. Kuten näette, olen niissä aivan käsittämättömän lahjakas.

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Löysin viime kuussa vanhojen päiväkirjojeni pinosta kaksi aarretta: yhden trolliaiheisen ja toisen hevosaiheisen runovihon, joiden sivut olen riipaisevilla riimeillä ala-asteikäisenä täyttänyt. Olen aiemminkin avannut päivä- ja kirjevihkojeni sisältöä täällä blogissa, mutta ihan rehellisesti sanoen en muistanut, että olin viidesluokkalaisena eräässä vaiheessa myös oman elämäni runeberg.

Sitä minä kuitenkin olin. Circa 1995.

 

Tässä ensimmäsessä runossa haen selkeästi sielullista yhteyttä Tempparit-Jonneen ja #elämänpeliin:

Rakkauden peli

Me olemme shakkinappuloita
elämän pelilaudalla.
Kaadamme kumpikin toisiamme
kuningatar & sotilas.
Emme tiedä kuka meitä ohjaa,
emme tiedä päämäärää.
Me emme päätä elämästä
koska olemme vielä lapsia 
– elämän pelilaudalla.

 

Teos nimeltä Punainen runo on puolestaan eksistentiaalinen vuoropuhelu minän kanssa. Runoilija selkeästi ymmärtää olevansa runotaiteen ja elämän suhteen vielä lapsenkengissä, ja myöntää sen.

Punainen runo

Ketä minä oikein yritän hämätä?
Et sinä minua rakasta.
Ketä minä yritän rakastaa?
En sinua ainakaan.
Kuka minä luulen sinun olevan?
En ritarini, et koskaan.
Loppujen lopuksi yritän kaiken selvittää, mutta tulos on aina sama:
Kuka minä olen?

 

Runossa nimeltä "Enkeli" nuori runoilija testaa kykyään yllättää lukija hurjalla käänteellä runon ihan viimeisessä säkeessä. Onnistuuko hän? En tiedä. 

Enkeli

Enkeli lentää taivaalla
rakkauden säveliä maailmaan ripotellen.
Enkeli rakastaa maailmaa
aivan niinkuin minä sinua.
Mutta aina on olemassa se vastatuuli,
joka lennättää sävelet avaruuteen.
Sävelet eivät koskaan tavoita maailmaa. 
Haluatko nähdä siipeni?

 

"Musta runo" on jälleen yksi runoilijan identiteettikriisivaiheen tuotoksista. Kokoelmissa on havaittavissa teema, jossa runoilija kysyy itseltään kysymyksiä ja myös vastaa niihin. Mitä se on? Tehokas keino. 

Musta runo

Mitä on ilo?
Mitä on viha?
Mitä on katkeruus?
– Tunteita, jotka käpertyvät ihmisen sydämeen. 
Mitä on suudelma?
Mitä on halaus?
– Tunteen näyttämisiä, joita usein me kaksin käytämme. 
Jäljelle jää se perimmäinen, mitä on rakkaus?
– En tiedä. 

 

Nimettömän runon tarkoitusperät ovat tuntemattomat niin lukijoille kuin taiteilijalle itselleen. Kyseessä saattaa olla luonnos, keskeneräinen teos, tai toisaalta uudenlaisen tyylilajin haltuunotto. Dramatiikkaa ei kuitenkaan puutu, piste piste piste.

(Nimetön)

Rakkaus sointuu kuin valopilkku taivaalla. 
Vain sinä & minä. Yhdessä ikuisesti. 
Rakkaus sointuu kuin tuoksuva kirje. 
Vain sinä ja minä. Kaukana... Ikuisesti...

 

Kokoelman runoissa on pientä varieteettia, kuten realismiin vahvasti nojaava, muita huomattavasti pirteämpi runo "Ystävänpäivä" osoittaa:

Ystävänpäivä

Ystävänpäivänä olen minäkin toiveikas. Kirjeitä jaetaan toisensa jälkeen. Kirjeitä, kirjeitä, kirjeitä. Postilaatikko on tyhjä. Pulpettini on tyhjä. Pääni on tyhjä. Ei mitään. 
Sitten sinä saavuit, valkoisella hevosella ratsastaen. Kirjeeni pääsi perille sydämeen!

 

Seuraavalla kerralla esitellään trollivihon aikaansaannokset. Hersyvää materiaalia on luvassa – kokoelmaan kuuluu muun muassa elämän realiteeteista kertova kuvitettu teos: "Rakkaus on kuin porkkana".

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Julkaisin Instagramissa viime viikolla kuvan salaatista, jota syön kesäisin mahdollisuuksien mukaan melkein joka päivä (I kid you not). Salaattia ovat sen jälkeen tehneet valtavan monet muutkin (kolme ihmistä on ottanut siitä kuvan ja tägännyt minut siihen Instagramissa, joten oletan että heidän lisäkseen on satoja tuhansia muitakin), joten päätin jakaa kesäsalaatti-iloittelun myös täällä blogin puolella. Missä olet Laura? -Laurakin kirjoitti jo salaatista (ja paljasti samalla vuosisadan parhaan pinjansiemenpussikätkön), ja tietääkseni vähintään tuhannet miljoonat ihmiset ovat tehneet sitä, joten mielestäni se täyttää kesän hittisalaatin merkit. 

Salaatti koostuu viidestä peruselementistä: herneet, mansikat, fetajuusto, pinjansiemenet ja jokin salaatintapainen. Ne riittävät salaatin kokoamiseen, mutta riemukkainta koko hommassa on se, että lisään voi sotkea oikeastaan mitä tahansa itse haluaa. (Tosin se taitaa koskea mitä tahansa ruokaa muutenkin. Mutta ei puhuta nyt niistä. Puhutaan mansikkakesäsalaatista.)

Itse suosin salaatintapaisessa vuonankaalia, koska se on suosikkini, ja koska haluan tehdä elämästäni mielellään mahdollisimman hankalaa ja tuskaista (sitä ei saa yhdestäkään lähikaupastani). Vuonankaalin sijaan voi käyttää mitä hyvänsä, mutta suosittelen värikkäitä, lehteviä salaatteja kuten vaikka pinaattia, rucolaa tai punamangoldia (jonka muuten aina ajattelen olevan oikeasti jokin eläin, niin kuin vaikka nelisormimangusti), vaikka en kyllä koskaan ole kokeillut tehdä tätä ravinnottomaan, valkoisena hohtavaan jäävuorisalaattiin, mutta voin silti suositella mitä haluan, koska tämä on minun reseptini ja sillä selvä. (Inspiraatio salaattiin on kylläkin peräisin entisen poikaystäväni äidiltä. Kiitos Heli!)

Huuhtele salaatintapainen ja laita se kulhoon tai lautaselle. (Ja nyt kun kerran tähän suosittelun makuun päästiin niin suosittelen ehdottomasti sellaista salaatinkuivauslinkoa, se on yksi parhaista ostoksista mitä olen koskaan tehnyt, vaikka olen aiemmin elämässäni kironnut ne sulamaan turhuushelvetin loimuavissa liekeissä. Käytän sitä jatkuvasti ja toivon ettei se koskaan sula.)

Pilko sekaan kourallinen (tai kolme) tuoreita mansikoita. 

Perkaa kourallinen (tai kuusitoista, mieluummin kuusitoista) tuoreita, suomalaisia sokeriherneitä ja kippaa ne lautaselle. Tai kulhoon, jos valitsit kulhon.

Paahda pannulla niin paljon pinjansiemeniä kuin kehtaat ja lisää ne joukkoon. 

Murusta oman maun mukainen köntsä fetaa salaatin päälle.

Mausta oliiviöljyllä, balsamiviinietikalla, suolalla ja pippurilla. Täydellinen mansikkakesäsalaatti on valmis!

 

Se sopii lähes minkä tahansa ruoan lisukkeeksi tai pieneksi ateriaksi sellaisenaan. MUTTA jos olet nälkäisempi tai kaipaat salaattiin lisää substanssia, voi lisätä joukkoon melkein mitä lystäät (kuten olen ylläolevassa kuvassa tehnyt). Itse laitan joskus paistettua kananmunaa, couscousia, punasipulia, parsakaalia, kukkakaalia, krutonkeja, paistettua kanaa, rapeaa pekonia ja joskus olen heittäytynyt kuulkaa aivan villiksi ja kumonnut sekaan myös edelliseltä päivältä ylijääneet, uunissa paistetut bataattilohkot. (Huomaa että kiinnitin huomiota siihen, että mainitsin, mitkä ainesosat pitää kypsentää, ettei kukaan tule sitten syyttämään minua ja kertomaan että laitoin paketillisen hunajamarinoitua kanaa sinne salaattiin kuten käskit ja nyt koko perheellä on salmonella, kiitos vaan.) 

Voit laittaa sekaan myös kesäkurpitsaa, sieniä (jos tykkäät niistä, senkin perverssi), kvinoaa, kurkkua, viikunoita tai luoja paratkoon korvata mansikat vadelmilla ja fetan vaikka leipäjuustolla. Oikeastihan sinä voit tehdä ihan mitä haluat, mutta jos haluat tehdä tämän salaatin, ei kannata. Siitä tulee sitten jotakin muuta.

Jos teet ja otat kuvan niin tägää minut (@tiiamarietta) siihen! Haluaisin nähdä osaatko muka tehdä sen oikein lisää kesämansikkasalaatteja!

 

Lue myös:

 

Share

Pages