Ladataan...

Pyysin viime viikolla apua sohvavalintaan. 

Rakastan kaunista Innovation Unfurl -sohvaani. Katsokaa nyt miten tyylikäs! Mutta olen huomannut, etten pärjää ilman käsinojia. Liusun (ja tyynyt liusuvat) reunoilta alas, enkä kerta kaikkiaan kykene makaamaan tällä sohvalla levollisesti. (Tämä toimii muuten myös vuodesohvana, joka on kokemusten perusteella jopa melko hyvä.)

Mökillämme Pohjois-Karjalassa on upea vuosisadan puolenvälin sohva, jonka saisin, mutta se pitäisi verhoilla uudelleen. Katsokaa nyt miten kauniit jalat! Sohva on kova, mutta pidän sellaisista (that's what she said), ja ainakin siinä on käsinojat, jotka estävät minua ja tyynyjä valumasta lattialle kuin meillä ei olisi elämästä mitään otetta. (Tämäkin on muuten vuodesohva, ja lisäksi sen sisällä on säilytystilaa.)

Pyysin apua, ja te autoitte. Tulokset ovat (dumroll)...

...moderni tanskalaissohva sai naurettavat KOLME ääntä, ja mökkisohva vei murskavoiton SEITSEMÄLLÄTOISTA äänellä. Ääniä tuli myös vaihtoehtoisille ratkaisuille, kokonaiset kuusi kappaletta: "pidä molemmat", "rakennuta käsinojat", "älä ota kumpaakaan vaan kolmas sohva", "hanki divaani" ja niin edelleen. 

Nyt sitten pitäisi vielä oikeasti päättää. 

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

"Tulet tykkäämään Mäntästä. Se on pikkukaupunki, jolla on massiiviset ballsit", sanoi työkaverini viime viikolla, kun kerroin hänelle olevani menossa Mänttään Food & Art -tapahtumaan. Ja voi jessus millaiset ballsit ne olivatkaan. 

Food & Art on vuosittainen ruoka- ja taidefestari (jollet nimestä jo arvannut), joka tuo kansainvälisiä huippukokkeja Mänttään kokkaamaan meiltä tavallisilta ihmisiltä tajun kankaalle. Rakastan ravintoloita ja kirjoitan niistä jopa työkseni Cityyn, joten sain tapahtumalta blogipostausta vastaan illallisliput ja majoituksen itselleni ja avecilleni. Matkustin junalla Tampereelle ja nappasin sieltä siskon ja auton matkaan. 

Kun saavuimme Mänttään, olin ensin ihan että öööö missä ne ballsit on?

Mutta tapahtumaa ei tietenkään järjestetä Mäntän torilla, vaan Serlachius-museoissa ja Mäntän Klubilla. Ja niissä sitä munaa vasta onkin. Kolmipäiväiseen ohjelmaan kuului tänä vuonna joka päivä Tsaarin aikaisista ruoista koostunut, venäläisten keittiömestarien valmistama H******n pitkä lounas, pieniä suupaloja tarjoileva Afternoon tea -iltapäivätee, ravintola Olon pop up -illallinen ja tapahtuman kruununjalokivi Chef's menu, jonka ruokalajeja valmistavat siis viisi (yhdellä tai useammalla) Michelin-tähdellä palkittua keittiömestaria. Lisäksi oli design-tori, maailman pisimmän räsymaton mittaus (kyllä), kokkidemoja ja sensellaista.

(Silti en voi olla miettimättä, mitä huippukokit ovat ajatelleet, kun heidät on tuotu Mänttään. Ehkä hekin ovat etsineet ballseja keskustan parkkipaikalta.)

Liput ruokailuihin ovat aivan järkyttävän kalliit, mutta jos on käynyt joskus syömässä fine dining -ravintolassa, ei hinta ole mikään kovin suuri yllätys. Ja jos on Michelin-kokki-fangirl-tai-boy, on ehkä myös valmis maksamaan siitä, että pääsee paitsi syömään maailman parhaiden keittiömestarien ruokia, myös jututtamaan heitä (minä esimerkiksi kerroin Bilbaosta tulleelle Michelin-kokille illallisen jatkoilla yökerhossa vitsejä espanjaksi). Käsitykseni mukaan illallislippuja myydään pääasiassa yrityksille, joten ei muuta kuin toimitusjohtajalle tai yhteistyöyritykselle vaan viestiä ensi vuodesta. "Kuulin, että Mäntässä on munaa, miten ois?"

Saimme osallistua Olon pop up -illalliselle, josta olin tosi innoissani, mutta samalla ihan vähän pettynyt, koska Michelin-keittiömestarien Chef-illallinen tietysti kiinnosti eniten. Mutta enpä tiennytkään, että suurimmat munat löytyisivät illallisseurastamme: pääsimme samaan pöytään tapahtuman arvostetuimman keittiömestarin vaimon kanssa.

Vieressämme istui yhdellä puolella ihastuttava jyväskyläläinen pariskunta, toisella Food Campin edustaja ja ranskalaisrouva Ginette Bras. Hänen miehensä on Michel Bras, kolmen Michelin-tähden ranskalainen keittiömestari ja viime vuonna maailman parhaaksi keittimestariksi valittu kaveri, josta meille kerrottiin seuraavaa: "Tiedätte kai Jamie Oliverin? Michel Bras'n vasen jalka kokkaa paremmin kuin Jamie Oliver." Vapaasti tulkittuna voitaisiin siis sanoa, että Michel Bras'ssa on munaa.

Puhumme siskoni kanssa molemmat ranskaa (kiitos iskä ja äiti, että olette päästäneet meidät vaihto-oppilaaksi ja opiskelijavaihtoon ja EuroDisneylandiin ja au pairiksi), ja olimme tavallaan jopa vähän innoissamme siitä, että pääsemme treenaamaan jäykistyneitä kielijänteitämme. Muttemme siis tienneet lainkaan, miten arvovaltaiseen seuraan olimmekaan päässeet. Ja se oli ihan hyvä. Jos olisin tiennyt, olisin todennäköisesti puhunut vielä typerämpiä. Nyt pidin esimerkiksi vain yhden palopuheen siitä, miten päin helvettiä ranskalaisissa ravintoloissa Suomessa lausutaan entrecôte (se ei ole antrökoo eikä varsinkaan antrökotee vaan antrökot), vaikka ranskalainen Michelin-rouva todennäköisesti kyllä tietää, miten se kuuluu lausua. 

Jälkeenpäin kun kerroimme muille (muun muassa muille huippukokeille (!!!) jatkoilla, joilla muun muassa joimme heidän kanssaan jaloviinaa (!!!) ja tanssimme macarenaa(!!!)) kenen kanssa olimme istuneet, kaikki kysyivät: ooh, mitä hän sanoi, millainen hän oli, mistä te juttelitte? Siinä vaiheessa aloin pikku hiljaa epäillä, että tyyppi saattaa olla jollakin lailla pop. 

Mitä rouva Bras sitten sanoi? No kertoi esimerkiksi, että kotona heistä kahdesta enemmän kokkaa hän, eikä Michelin-tähdillä palkittu mies. Ja että palkitussa ravintolassa hän on se, joka vastaa pöytien kukka-asetelmista. Millainen hän oli? No mukava, herttainen tyyppi, joka kaipasi lisää leipää suomalaiseen ruokapöytään ja joka pilkkasi lempeästi minua ja siskoani jatkuvasta kuvien ottamisesta (munaa, näettekös). Mistä me juttelimme? Lapsenlapsista, hääpäivistä, huumoriblogeista, Tampereesta ja siitä, että minulla ja hänellä yhteistä on se, että pidämme enemmän puna- kuin valkoviinistä. "Sitä paitsi se on terveellistä", hän sanoi. Viisas nainen.

Summa summarum: huippukokkeja, samppanjaa, ihmeellistä ruokaa, ihanaa seuraa, jallua, macarenaa ja sensellaista. En vieläkään ole ihan varma, onko Mäntässä munaa, mutta Food & Artissa on. Ihan helvetisti. Suurkiitokset Food Camp Finlandille, joka tarjosi ihanan illallisen ja majoituksen minulle ja siskolleni. Viikonloppu oli kerta kaikkiaan unohtumaton!

 

Lue myös:

 

Share

Ladataan...

 

Täytän tänään 34 vuotta (tässä kohtaa sinun tulee onnitella minua), ja vaikka olenkin ihan greizi ja uniikki lumihiutale, toivon, etten ole ainoa, joka...

 

...kirjoittaa muistilappuja ja to do -listoja, muttei koskaan lue niitä. Koska ei enää kirjoittamisen jälkeen löydä niitä mistään.

...ei kerta kaikkiaan voi jättää vessan pöntön kantta auki koskaan. Koskaan. 

...käyttää joka päivä kenkälusikkaa, mutta miettii samalla, että voi jeesus sentään mikä nössö minä olen, vain nössöt käyttävät kenkälusikkaa. Ja vanhukset.

...haluaa välttämättä olla aina se, joka järjestää kaiken. Valittaa sitten koko ajan siitä, että on aina se, jonka pitää järjestää kaikki.

...pitää banaaneista, mutta vihaa banaanijogurttia.

...laskee kahdeksan sarjoissa hampaita pestessään. (Ylhäältä edestä 8, ylhäältä sisältä 8, poskihampaat ylhäältä ulkopuolelta 8, poskihampaat ylhäältä sisäpuolelta 8 jne.)

...pelaa typerää kännykkäpeliä joka päivä niin, että on jo levelillä numero 614.

...tekee joka ikinen kerta vessassa käsiä pestessään peilille ainakin kaksi mahdollisimman rumaa ilmettä.

...on aidosti harmissaan, kun kännykän askelmittari jää muutaman sata askelta kymmenestätuhannesta, koska puhelin ei ollut mukana, kun kävi viemässä roskat tai kun kävi vessassa siinä ravintolassa, jossa vessa on tosi kaukana.

...tykkää päärynöistä, muttei voi sietää päärynäjäätelöä. (Sama pätee mansikoihin.)

...ei koskaan meikkaa kylppärin peilin ääressä. Sohvannurkka, keittiön pöytä ja eteisen peili kelpaavat, kylppäri ei ikinä.

...puhuu itsekseen englanniksi. Yleisin käyttämäni lause on: "well, to completely honest...". Olen itselleni tosi rehellinen.

...valitsee horoskooppinsa sen mukaan, mikä on kivempi tai kummasta puhutaan hyvää. (Syntymäpäiväni 23.8. on leijonan ja neitsyen rajapäivä.)

 

Enhän ole ainoa?

 

Lue myös aiemmat synttäripostaukset: 

 

(P.S. Kiitos kuvasta Reason for Season -Mirka!)

 

Share

Ladataan...

Joku saattaa muistaa, kun kirjoitin keväällä unelmieni sohvasta, joka paljastuikin ihan mahdottomaksi hankinnaksi. Himoitsin sohvaa pitkään ja olin onnesta soikeana kun sain sen. Tavallaan rakastan sitä vieläkin, vaikken ole onnistunut makaamaan siinä mukavasti kahdeksan kuukauden aikana kuin kaksi kertaa. Kukaan ei kertonut minulle, että käsinojattomassa sohvassa ei kerta kaikkiaan voi maata. Siinä ei ole mitään, mihin nojata, ja tyynytkin liusuvat reunoilta alas. Koska käsinojaton sohva on nimensä mukaisesti käsinojaton, luoja paratkoon. (Asia, joka ei tullut minulle ollenkaan mieleen etukäteen.)

Mutta kaunis se on, perkele. Siksi siitä luopuminen onkin niin ärsyttävän vaikeaa.

Vanhempieni mökillä Pohjois-Karjalassa olisi kuitenkin sille korvaaja. Äitini verhoilema, isäni isän alun perin Askosta hankkima 50-60-lukulainen kaunistus seisoo lähes käyttämättömänä mökin nurkassa kuin kutsuen minua syliinsä. Jollen hakisi sitä sieltä, kipittäisi se todennäköisesti luokseni siroilla, kapenevilla vinoilla pikku jaloillaan. Sitten vaatettaisin sen uudelleen, koristaisin sen parilla pikku tyynyllä, täyttäisin sen vatsan vuodevaatteilla, painaisin vartaloni sitä vasten aina iltaisin ja kokisin täyttymyksen. Krhm. Tai siis niin, kohtelisin sitä kuten sohvaa kuuluukin.

Himoitsen tuota kaunotarta niin kovin. Mutta toisaalta minulla on jo kotona varsin kaunis sohva, jota sitäkin himoitsin aikoinaan. Entä jos tämänkin kohdalla käy niin, että luulen, että se on hyvä, mutta kun saan sen kotiin, se paljastuu käyttökelvottomaksi? Voinko enää luottaa yhteenkään sohvaan? Onko mikään enää kuten ennen? Voi hyvä luoja, näinkö sohvafobiat syntyvät?

En yksinkertaisesti tiedä, kumman valitsisin. Molemmat sohvat ovat kauniita. Molemmat toimivat myös vuodesohvana. Perintösohvassa on sisällä varastointitilaa, modernissa sohvassa ei. Vanhassa sohvassa on käsinojat, uudessa ei. Moderni sohva on hyvä sellaisenaan, vintagesohva täytyisi verhoilla uudelleen. 

Valintaa vaikeuttaa myös se, että asunnossa on jo 40-luvun radio (tai no, käytännössä se on tällä erää vielä ullakolla, mutta haen sen varmasti alas huomenna ensi viikolla ihan pian), 50-luvun tuolit ja sohvapöytä sekä 60-luvun liinavaatekaappi. Jos ne saavat kaverikseen vielä yhden vintagehuonekalun, muuttuuko asunto välittömästi tunkkaiseksi mummolaksi? Pitääkö minun alkaa ostaa kettukarkkeja ja Pectus-pastilleja? Toinen vaihtoehto sitten taas on pitää sliikki tanskalaissohva, joka näyttää upealta, mutta on kuin lautakasassa makaisi?

 

Kumpi, luoja paratkoon?

Tämä ei ole retorinen kysymys. Auttakaa. 

 

Lue myös:

 

Share

Pages