Ladataan...

Suomi-matkailuteemainen kesäkaupunkisarja jatkuu! Tällä kertaa tutustumme paikkaan, josta Sappisen-Päivi-Uudestakaupungista on kotoisin. Yllättävästi se on (drumroll) Uusikaupunki eli Uki eli Ugi.

(Ravintola Captain's Makasiini.)

(Minä ja Pasklahti ja hyvät munkit EHHEHEEHE.)

Sappisen-Päivi-Uudestakaupungista järjesti Visit Uusikaupungin ja paikallisten toimijoiden kanssa täydellisen kesäreissun viime kuussa ja kutsui vieraakseen minut ja muutaman blogikollegani. Mukana olivat Emmi Nuorgam -Emmi Nuorgam, Mamma Rimpuilee -Laura, Valeäiti-Hanne ja Live now – dream later -Saana. Se oli upeaa! Ajelimme kaupunkijunalla, kävimme taidenäyttelyssä ja museossa, joimme viiniä, tutustuimme panimoon, Sappisen-Päivi-Uudestakaupungista järjesti dramatiikkaa murtamalla kyynärpäänsä ja lähti sairaalaan, me muut viis veisasimme hänen tuskastaan ja matkustimme hurjalla pikaveneellä yöksi majakkasaareen, paijasimme siellä lampaita, kiipesimme majakkaan ja saunoimme ja minä päätin että ryhdyn lammaspaimeneksi ja jätän kaiken muun. 

No se murtumishomma ei tietenkään kuulunut ohjelmaan. Mutta ainakin opimme, että niinkin voi käydä. Emmekä me oikeasti veisanneet viittä. Viisiä. Viistä? Olimme tiiviissä someyhteydessä Sappisen-Päiviin-Uudestakaupungista saaresta ja lampaidenpaijaamishommista käsin ja lällättelimme koko ajan miten ihanaa meillä on olimme hyvin myötätuntoisia hänen onnettomuutensa vuoksi. 

(Isokarin luotsitupa (jossa lammaspaimeneksi valitut majoittuvat OMG OMG).)

(Lammakset!)

(Pikku thuuli.)

Mutta jotta tämä Ugi-homma ei lähtisi lapasesta, keräsin viiden kohdan listan asioita, jotka sinunkin täytyy tietää Uudestakaupungista:

Pasklahti. Kaupungin keskustaa koristava vesialue ei ole missään nimessä joki, vaikka se saattaa näyttää erehdyttävästi siltä. Se on lahti. Viralliselta nimeltään Kaupunginlahti, todelliselta nimeltään Pasklahti. 

Ei mittä. Paikallinen "noniin". Hyödyllisin sanonta ja vastaus jokaiseen kysymykseen. Mitä kuuluu? Ei mittä. Maistuiko ruoka? Ei mittä, se oli herkullista! Kiitos! Ei mittä kato! Lähdetäänkö? Ei mittä. Sappisen-Päivi-Uudestakaupungista on jopa kirjoittanut ei-mittästä, niin kiinteä osa se on ukilaista identiteettiä. 

Uusikaupunki on syötävän söpö. Tsekkaa ainakin naivistinen taidetalo Pilvilinna, joka on maalattu lattiasta kattoon sekä sisältä että ulkoa, ja jonka puutarha on metsäinen taidepolku (mieletön). Käy myös vanhaan sähkölaitokseen perustetussa Bonk-museossa (ei huumorintajuttomille). Lisäksi Pasklahden ranta on pullollaan ihania terassiravintoloita ja -kahviloita. Meillä kävi onni, sillä pääsimme myös syömään Café Kukonmäkeen, erään perheen kotiin, jonka he avaavat puutarhakahvilana kuudeksi päiväksi kesässä. KUINKA SÖPÖÄ?

(Pilvilinna.)

(Isokarin majakka.)

Kaupungin rajat. Isokarin majakkasaari on virallisesti osa Kustavia, vaikka se onkin maantieteellisesti Uudenkaupungin puolella. Ja tästä paikalliset ovat kyllä tosi tarkkana, nimimerkillä ukilaishashtageja-Isokari-kuvissaan-julkaisseet-ja-näpäytetyiksi-tulleet-matkailijat-morjesta. Mutta siis saareen kannattaa mennä, se on henkeäsalpaavan kaunis. Itsehän haluan muuttaa sinne asumaan loppuelämäkseni. 

Uusikaupunki voittaa puutalokisat. Ugissa on Suomen suurin yhtenäinen puutalokeskus, vaikka Porvoota ja Raumaa aina hehkutetaan. (Toisaaltahan siis gyl raum o ain raum, mut silti.)

 

Lue myös: 

 

Lue myös kollegoiden Ugi-jutut:

 

Ladataan...

Olen superkoukussa Maikkarin australialaiseen remppaohjelmaan Remontilla rahoiksi (The Block). En tiedä mikä siinä on, mutta australialaiset tositv-ohjelmat ovat ihan perkeleen hyviä. Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat täysin riippuvaisia Australian Master Chefistä (I'm looking at you Emmi Nuorgam), ja uskon, että se johtuu ohjelman australialaisuudesta, ei masterchefiläisyydestä – vaikka sekin on tietysti ihan koukuttavaa. Itsehän olen toki rakastunut palavasti australialaisiin remonttiohjelmiin ennenkin (case Darra)

The Blockia on esitetty Australiassa jo 13 kautta, joten siitä tykkäävät jotkut ihan siellä ohjelman kotimaassakin enkä vain minä täällä Suomessa. Jokaisella kaudella seurataan neljää tai viittä kilpailijaparia, jotka remontoivat vanhasta hotellista, rivitalosta, toimistorakennuksesta tai kerrostalosta neljä tai viisi valtavaa luksusasuntoa huone kerrallaan. Lopuksi kämpät myydään huutokaupassa, ja kilpailijat saavat pitää hintavarauksen päälle jäävät dollarit. 

Mutta miksi se sitten on niin ihana ohjelma? Olen keksinyt 7 syytä:

1. Ohjelmassa nähdään, että Australiassakin on joskus paska sää. Sillä mikäänhän ei lämmitä suomalaista sielua samanlaisella lempeydellä kuin se, että muutkin joutuvat kärsimään, ja mikä parasta, kun ne joutuvat kärsimään vittumaisesta säästä. 

2. Kilpailijat ovat ihania. Aikuisten ihmisten tappelu-keppostelu-anteeksipyyntö-keppostelu on minusta usein vähän kiusallista katsottavaa, mutta aussit osaavat senkin – sellaisella hyväntuulisella, nöyrällä tavalla, jollaisia ne ovat muutenkin koko ajan. Olen kehitellyt teorian, mistä se voi johtua: olen antanut itseni ymmärtää, että Australiassa on jokseenkin pohjoismaalaishenkinen sosiaaliturvajärjestelmä, joka tekee niistä tietysti yhtä helmiä kuin me, ja sen lisäksi niillä on pääasiassa (ks. kohta 1) hyvä sää, joka tekee niistä hyväntuulisempia kuin me, mutta sitten niillä on kuolettavan tappava luonnollinen eläimistö, joka istuttaa niihin jatkuvan, pohjattoman pelon, joka taas tekee sen, että ne ovat sillä tavalla mukavasti vähän paskat housussa koko ajan. Eli ihania. 

3. Jokin australialaisissa on niin mielettömän helposti lähestyttävää. Luin jostakin, että The Blockin menestys perustuu siihen, että naiset tykkäävät katsoa remonttiohjelmia, koska he haluavat katsella tyä_miehiä töissään. Raavaita miesvartaloita, käsillä tekemistä, likaa ja hikeä. Ja tältä he tässä ohjelmassa näyttävät:

Tämä on Ayden, nyt telkkarissa esitettävän kymppikauden hauskin (eli myös kuumin) mies. (No okei, on siellä niitä kivestä tai hattarasta veistetyn näköisiäkin. Mutta silti.)

4. Draamakin on herttaista. Yhdessä jaksossa nähtiin kosinta, toisessa häät, ja kun kilpailijan tytär sairastaa tai toisen äiti menehtyy, muut kilpailijat ja australialaiset katsojat rientävät sankoin joukoon apuun. Itkuvaroitus is strong with this one.

5. Ohjelma tarjoaa jokapäiväisen fiksin. Ohjelmaa esitetään jokaisena arkipäivänä, eikä ihmisen odoteta suinkaan kärvistelevän esimerkiksi täysin ylitsepääsemätöntä VIIKKOA aina uutta jaksoa odotellessaan. Se olisi vallan epäinhimillistä. Kyllä sarjaa pitää voida ahmia. 

6. Ohjelman karsea sukupuolinormatiivisuus ei ärsytä. Tai no ärsyttää, mutta vain vähän. Aiemmilla kausilla on nähty myös sisaruskilpailijoita (sekä siskoksia että veljeksiä) ja samansukupuolisia pariskuntia. Tällä kaudella kaikki kilpailijaparit ovat heteropariskuntia, ja kaikissa nainen hoitaa sisustussuunnittelupuolen ja mies taas rakentaa kaiken, eikä kummankaan odoteta ottavan vastuuta toisen tontista koskaan. Huoh. Mutta kun ne australialaiset ovat niin saatanan ihania niin se ei edes (juuri) haittaa. 

7. On niin ihanaa, miten ne lausuvat sanan plaster. Kuunnelkaa sitä. Se on ihanaa. Ja sanaa toistetaan ohjelmassa usein. Ja sitten sitä on pakko toistaa myös kotona arviolta kolmekymmentäkuusi kertaa päivässä. Plaster. Plaster. Plaster. 

 

(Kuvat ovat screenshoteja Katsomosta.)

 

Lue myös:

 

Ladataan...

No niinhän siinä (taas) kävi, että poikki meni niin että napsahti. Joku saattaa muistaa, kun muutimme viime vuonna erillemme. Se oli helvetin hyvä ratkaisu silloin, mutta ehkä kuitenkin lopun alku. Eroaminen on ihan hirveää paskaa, mutta koska tämä minun blogini on olevinaan jokseenkin humoristinen paikka, niin yritän nyt ihan sillä tavalla POSIN KAUTTA kehitellä tilanteesta jotakin hyvää ja hauskaa. Tuskan takanahan tämä on, mutta olkoon. 

Eron hyvät puolet:

1. Sitä tekee hyviä päätöksiä. Kuten vaikka sen, että piirtää permanenttitussilla nahkaansa koko liudan (alkoholiaiheisia) tatuointeja, jotka haluaa ottaa (nyt heti). Sitten sitä saattaa ottaa ko. nahkanlirpakkeesta kuvan (ihan niin kuin malliksi tatuoijalle vaan) ja julkaista sen esimerkiksi blogissaan. Ja sitten voi olla, ettei permanenttitussi lähdekään kauhean hyvin nahkasta paitsi silloin kun sen ei pitäisi, ja tuloksena eräänä aamuna on mustanläikikkäät, tahraiset lakanat ja suttuinen reisi. Elämäni paras päätös!

2. Tulee uusia kokemuksia. Saattaa purskahtaa itkuun vaikka liukurappusissa seistessään, sokeroinnissa maatessaan tai puhelinmyyjän kanssa puhuessaan (aion muuten käyttää sitä jatkossakin: "olen oikeasti tosi kiinnostunut siitä avotakasta mutta nyt en vaan byhyyhyyyyääääääääääähhh").

3. Saa "ajan lahjan". Vuorokaudessa on tosi paljon enemmän tunteja, kun ei pysty nukkumaan ollenkaan. Silloin saa tehtyä vaikka mitä: pyörittyä hädissään lakanoissa, käytyä mukavasti läpi kaikki elämässä tehdyt virheet, suunnitella tuskallista ja yksinäistä loppuelämää, katsottua telkkariohjelmia joista ei muista sitten enää mitään koska on koko ajan niin järkyttynyt ja tietenkin poistettua runsaasti nestettä kehosta kyynelten muodossa. Hirveän kätevää!

4. Saa isältä ja äidiltä parisuhdeneuvoja. Esimerkiksi tämän: "Sulla on ollut liian nuoria poikaystäviä. Tarvitset jonkun, joka vie sua elämässä eteenpäin etkä sinä sitä. Niin ensi kerralla kysyt sitten heti, että minkä ikäinen se on. Ja jos se ei ole sua vähintään viisi vuotta vanhempi, sanot vaan että MORO." 

5. Voi ryhtyä vaikka songwriteriksi. Mulla on ihan tosi monta hyvää biisin aihiota päässäni, ja ovathan kaiken maailman edsheeranit ja taylorswiftit tehneet eroamisesta itselleen oikein uran. Omia hittibiisejäni ovat muun muassa herkkä balladi "Et Koskaan Opettanut, Miten Laturin Piuha Kääritään Niin Kuin Vain Sinä Osaat", popralli "(Sängyn Alta Löytyi Vielä) Yhdet Bokserit – Saatana Sentään Remix" sekä r'n'b-hitti "En Enää Yletä Ylähyllylle (feat. Pitbull)".

 

Kultareunukset ja sillee. 

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Rakastan Hesburgeria. Siksi, kun minun piti mennä toissaviikolla Turkuun yöksi ja kaikki oli ihan jumalattoman kallista lyhyellä varoitusajalla, otin huoneen Hesehotellista. Kokemukseni keräsi muutamia hämmentyneitä kommentteja valtaisasti kiinnostusta sosiaalisessa mediassa – jonka oletan johtuvan siitä, että kaikki muutkin rakastavat Heseä – joten päätin kirjoittaa siitä. Sitä paitsi tämähän on kotimaan matkailua parhaimmillaan!

Hesehotellihuoneen varaaminen netissä oli helppoa. Päätin maksaa varauksen vasta paikan päällä koska epäluotettava internet. Minusta on ylipäätään kiva, ettei kaikkea aina tarvitse maksaa etukäteen.

Hesehotelli on Turun linja-autoasemalla, joka on kätevää, jos tulee paikalle linja-autolla. Itse tulin tietenkin junalla, koska rahaa on ja se näytetään. (Mutta sitä ei ole tarpeeksi ylellisempään hotelliin.) Heti alkuun koin kiusallisimman hetken koko makan aikana: sisäänkirjautuminen hotelliin tapahtuu Hesburgerin tiskillä. Haluan tässä alleviivata, etten koskaan ole ollut kiusaantunut Hesburgerin tiskillä, koska rakastan Hesburgeria. Mutta on pikkuisen eri asia mennä Hesen tiskille tilaamaan juustoateriaa punaisella majoneesilla kuin mennä Hesen tiskille sanomaan "HEI MÄÄ JÄISIN TÄNNE YÖKSI". Eikä huonetta (tai palvelua) ole maailman kivointa odotella Hesen eteisessä. Plussaa Hesehotellille kuitenkin siitä, että itse ravintola on niin myöhään auki, että sisäänkirjautuminen onnistuu hankalammallakin aikataululla. (Ai niin ja tein tilanteesta entistä kiusallisemman kysymällä tiskillä, kannattaako maksaessa näyttää Hesen bonuskorttia. Ei kannata.)

No sitten, itse huone. Se oli tosi ookoo. Melko tilava, aivan siisti, eikä lainkaan hampurilaisteemainen. Muistuttaa paljolti Omenahotellia (jossa yöpyminen olisi muuten maksanut tuplasti enemmän) punaisine värityksineen, mutta on paikoin jopa siistimmän oloinen. Matkan aikana olin kehitellyt kauhuskenaarioita siitä, ettei huoneessa olisi ollenkaan kylppäriä, mutta sellainenkin löytyi, yllättävän tilava ja siisti. Hotellissa on myös langaton netti.

Yhden hengen huone maksoi 55 euroa yöltä, joka on minusta aika lailla saatanan hyvä hinta. Minun huoneessani oli hyttisängyt, joka ei haitannut koska olin yksin, mutta pariskuntamatkailijaa se voisi vähän sylettää. Ajatelkaa! Pariskuntamatka Hesehotelliin! Miten ihana ajatus! Parisänkyjäkin kuulemma kyllä on. 

Aamupala ei sisälly huoneen hintaan, mutta sen saa kuuden euron lisämaksusta. Se on runsas: valittavana on kahvi tai tee, tuoremehu tai limu, jogurttimysli tai röstiperunat, aamiaishamppari/kananmuna-pekoni-sämpylä/munatortilla/ruisleipä. En kysynyt, mutta oletan, että vegaani saa tilata munatortillan sijaan vegaanisen kasvistortillan. Itse valitsin tietenkin aamiaishampparin, jotta kokemus olisi mahdollisimman täyteläinen. Se oli aika tuhti, mutta kaipasi silti mielestäni majoneesia. Hesen majoneesit best. 

Kaiken kaikkiaan Hesehotellikokemukseni oli hinta-laatusuhteeltaan viis kautta viis. Haluan kuitenkin varoittaa vastustamattomasta tarpeesta alkaa kutsua kaikkea hesejoksikin. Hesehotellin yöpyjä kävelee helposti heserappusia ja hesekäytävää, manee ensin hesesuihkuun ja sitten hesesänkyyn nukkumaan, koska on heseväsynyt ja heseaamulla pitää hesetehdä hesetöitä ja niin hese-edelleen. Ai niin ja autoilijoille tiedoksi, että Hesehotellin yhteydessä on myös autopesula HesePesu. Oikeasti. 

 

P.S. Tämä ei ole yhteistyö. Rakastan vilpittömästi Heseä.

 

Lue myös: 

 

Pages