Ladataan...

Muistoja lapsuudesta on juttusarja, jossa käsitellään 80- ja 90-luvuilta tuttuja kulttuuriklassikoita, joita muksuna kulutettiin. Tällä kertaa käsittelyssä on Otto-nallesta kertovan kirjasarjan ensimmäinen osa: Otto-nalle retkeilee (1984). Otto-nalle retkeilee on elämänmakuinen kasvutarina, jännitysteos pehmolelusta, joka nököttää vuoroin kiven reunalla, puun oksalla tai mihin ikinä nyt täytetyn lelun saa juntattua.

En muista tarkkaan, miten tarina menee, mutta voin hyvin elvyttää tarinan ottamieni kuvien perusteella, jotta te lukijatkin voisitte nauttia seikkailusta. Kas näin siinä kävi:

Otto on kotoisin yksinkertaisesta ajasta, jolloin lapsilla ei ollut edes omia iPadeja ja kylällä liikuttiin paikasta toiseen vesiteitse. Eräänä päivänä Otto lähtee rimpsalle, ja risteilijän baarissa muutaman nautittuaan hän päättää iskeä laivaseuraa menemällä keulaan esittämään klassista Titanic-kohtausta. Laivalla ei ole ainuttakaan mirkkua, joka tajuaisi Oton kulttuurireferenssiä (ehkä siksi, ettei elokuva ole vielä vuonna 1984 ilmestynyt), joten hän masentuu ja ratkeaa ryyppäämään ihan tosissaan.

 

Ilman sussua jäänyt epätoivoinen Otto heittäytyy dramaattisesti lumpeiden peittämään suohon. Traaginen tapaus herättää niin valtavasti huomiota, että Nick Cave ja Kylie Minogue tekevät siitä kaksitoista vuotta myöhemmin musiikkivideon. Se menestyy valtavan hyvin. 

 

Huonovointinen Otto antaa ylen Tammerkoskeen. Ohikulkija pitää Otolle puhuttelun, mutta tämä on niin naamat, että luulee puhuttelijan olevan pöllö. 

 

Otolla katkeaa filmi, ja hän herää päänsärkyyn ulkorappusilta. Hetken silmiä hierottuaan Otto tajuaa olevansa oman kotinsa kynnyksellä, ja hän huokaisee helpotuksesta. Ainakaan hän ei herännyt minkään järkyttävän pehmopupun syleilystä. Mutta sitten hän muistaa – voi saatana! Avaimet ovat hukassa, eikä Otto pääse sisälle. Onneksi ulkona on kaunis päivä.

 

Sen pituinen se. 

 

No, okei. Ei siinä ihan noin tainnut käydä. Mutta sen siitä saa, jos kirja perustuu valokuviin pehmolelusta eri paikoissa. Lama-aikaan tämä tosin meni kuin kuumille kiville. (Toim. huom. Myöhemmin kirjoihin käsikirjoitettiin ripaus romantiikkaa, kun Otto-nalle sai itselleen kaverin. Ulla-nalle taisi tosin olla melkoinen pissis: se muun muassa houkutteli Oton ostarille, jossa nallet laskivat mäkeä liukurappusten kaidetta pitkin ja hieroivat itseään ostettaviin tavaroihin ja rikkoivat niitä. En tiedä, miten kirjasarja päättyi, mutta toivottavasti Otto pääsi lopulta parempiin piireihin.)

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Voidaanko puhua hetkinen massiivisesta nuorisoilmiöstä nimeltä LA Beat Beverly Hills 90210 ja siitä, miten käsittämättömän kuuma Luke Perry Jason Priestley 90-luvulla oli? (Team Brandon, muuten, ikuisesti.)

Äidyimme taannoin skumppaillassa kavereiden kanssa keskustelemaan tästä 90-luvun kulttisarjasta ja suorastaan hämmästyimme, miten hyvin osa meistä osasi ulkoa tunnarit, hahmojen nimet, niitä esittäneiden näyttelijöiden nimet, heidän suhdekoukeronsa ja katkaisuhoitonsa. Koska siis olihan se nyt hienoa aikaa: lappuhaalarit, jenkkikoulut, seksiä, huumeita, alkoholismia, machoilua ja Peach Pit.

Sitten muistimme, että oli myös sellainen upea asia kuin keskiviikkoillat ja Melrose Place: maailman siistein asuinkompleksi jonka keskellä oli uima-allas, seksiä, huumeita, alkoholismia, auto-onnettomuuksia, kuolleistanousemisia ja maailmankaikkeuden kieroutunein lääkäri Michael Mancini. (Niin ja siis Shooters oli siistein baari, jota ei koskaan ollut olemassa.)

Muttemme millään onnistuneet päättämään, kumpi sarjoista olikaan ykkönen. Joten eiköhän hoideta homma pois alta tässä ja nyt. 

Kumpi on sinun suosikkisi, Beverly Hills 90210 vai Melrose Place? 

(Ja jatkokysymys: kuka hahmoista olisit?)

(Itsehän olisin tietenkin Beverly Hillsin Andrea Zuckerman, koska se oli ainoa, kenellä oli silmälasit. Melrose Placesta olisin halunnut olla Amanda Woodward, koska se oli niin kuuma tai Jo Reynolds, koska se oli niin cool, mutta oikeasti olin ehkä enemmän Billy Campbell, sellainen ei-minkään-makuinen-tai-näköinen peruna.)

Lue myös:

 

Share

Ladataan...

Minulla on paha tapa katsoa joka ikinen tv-sarja ns. tuplana tuoppiin eli tauotta alusta loppuun. Siksi tämä internetintäyteinen nykyaika on kaltaiselleni ihmiselle uskomattoman tuhoisaa nautinnollista: sitä voi helposti maata kotona päiväkaupalla tuijotellen tietokoneen ruutua ja ymmärtämättä todellisesta maailmasta yhtään mitään. (Katsoin kerran työttömänä kaikki Breaking Badin jaksot viikossa. Jaksot ovat vajaan tunnin mittaisia ja niitä on 62. Tarvitseeko minun sanoa lisää?)

Viikonloppuna löysin Netflixistä uuden sarjan, joka on jäänyt minulta aiemmin huomaamatta: Marcella

Marcella on brittiläinen rikossarja, joka tempaisee koko lailla ensi hetkestä mukaansa. En uskalla sanoa siitä sanaakaan enempää, jotten pilaisi nautintoa muilta, mutta sanottakoon sen verran, etten ymmärrä yhtään, miksei tästä ole kohkattu missään. On meinaan ihan saatanan hyvä! (Lähtökohta on klassinen: jo poliisin hommat taakseen jättänyt tyyppi alkaa tutkia tapausta, joka liittyy hänen vuosia sitten tekemäänsä tutkintaan. Erona kliseisiin lähtökohtiin tässä on se, ettei poliisi ole mies eikä alkoholisoitunut, vaikkei sekään kieltämättä enää kovin uutta ole. Mutta hei - if it ain't broke...)

Ja tavallaan parasta on, että Marcellasta on tehty toistaiseksi vain yksi tuotantokausi. Se tarkoittaa sitä, että sen katsominen imee elämästäsi kestää todennäköisesti vain pari päivää. Siis kunnes seuraava tehdään.

Muita viime aikoina katsomiani suosikkisarjoja suoratoistopalveluista:

Rikos, trilleri

  • Stranger Things (Netflix)
  • The Fall (Netflix)
  • Jinx (HBO)
  • Jälkiä jättämättä (Netflix)

Draama

  • The Knick (HBO)
  • Masters of Sex (HBO)
  • Olive Kitteridge (HBO)
  • Nurse Jackie (HBO)

Komedia, kevyempi genre

  • Lovesick (Netflix)
  • Silicon Valley (HBO)
  • Jane the Virgin (Netflix)

Seuraavaksi kiinnostaa

  • Waterworld (HBO)
  • Mildred Pierce (HBO)
  • Black Mirror (Netflix)
  • River (Netflix)

 

Lue myös: 

 

(Kuva: kuvakaappaus/Netflix)

 

Share

Ladataan...

Parrakkaat metsämiehet ovat kuumaa kamaa. Ainakin jos valtamedioita on uskominen. Parta on pop, ja kuka tahansa itseään kunnioittava naimaikäinen hetero naishenkilö haluaa miehen, jonka leukaperiä sellainen koristaa. (Disclaimer: muista, että tämä koko blogi on yksi iso vitsi.)

Minunkin poikaystävälläni on parta. Ehkä siksi olenkin oppinut parrakkaan miehen kanssa asumisesta muutaman asian, joita kukaan ei muistanut kertoa minulle aiemmin. Nyt kerron ne. Asiat, joita kukaan ei koskaan lausu ääneen

  • Partakarvat muistuttavat yllättävän paljon häpykarvoja
  • Niitä ei melkein huomaa, kunnes yhtäkkiä ei huomaakaan mitään muuta
  • Asunto näyttää siltä, että siellä olisi tanssittu alasti ja hinkattu häpykarvoja toisiinsa niin kovasti, että niitä on rapissut joka paikkaan (tosin en tässä suinkaan väitä, etteikö niinkin olisi voinut tapahtua, krhm)
  • Häpykarvan näköiset karvat eivät ole kovin kivoja tyynyllä
  • Eivätkä paistinpannussa
  • Tai lavuaarin reunalla

 

Että ei mulla sitten muuta.

 

Lue myös:

 

Share

Pages