Ladataan...

Olen niin jumalattoman myöhässä somessa jo viikkoja kiertäneeseen Facebookin vanhat profiilikuvat -haasteeseen, että päätin, etten tee sitä. (Lisäksi olen tulevaisuuden minäni tuomion pelossa poistellut Facebookista kuvia todella ahkerasti, eikä siellä kovin hauskaa matskua enää ole.)

Siksi päätin upata geimiä ja paljastaa teille parhaat IRC-Galleria-profiilikuvani. (Vaikka sieluni puristaa minua koko ajan sydämestä ja huutaa minulle samalla "mieti nyt jumalauta vielä".) Järjestyksessä uusimmasta vanhimpaan, olkaa hyvät:

 

Lisätty: 29.3.2009. Kuvateksti: -

Kuvasta päätellen ostin ensimmäisen oman macbookin. Valittavana oli tämä tai sitten se sarjakuvafiltteri. (Mutta kaikkihan me tiedämme, että sarjakuvafiltterin käyttäjät olivat ihan tyhmiä.)

 

Lisätty 8.9.2007.  Kuvateksti: "dirty pic".

Vietimme tyttöjen iltaa, kun jonkun poikaystävä pyysi meitä lähettämään tuhmia kuvia. Riisumatta yhtäkään vaatekappaletta saimme tämän härskiyshirviön ja kourallisen hämmentyneitä miehiä aikaiseksi. Kuva on otettu muistaakseni reilusti ennen vuotta 2007, mutta klassikkohan ei vanhene koskaan.

 

Lisätty 1.8.2006. Kuvateksti: "uk big brother 7 - nikki on mun idoli".

Elämässäni on vuosina 2006-2007 usean kuukauden pituinen aikajakso, jonka aikana otetuissa kuvissa minä ja lähimmät ystäväni näytämme kaikki suurinpiirtein tältä. Poseeraukseen kuului kovaääninen huuto, jolla imitoimme Brittien silloisella BB-kaudella mukana ollutta Nikki Grahamea, jonka videoita löysimme tuoreehkolta YouTube-nimiseltä sivustolta.

 

Lisätty 9.6.2006. Kuvateksti: "old skool".

Tämä on kiusallisimpia kuvia, joita olen koskaan joutunut itsestäni katsomaan. Se on oikeasti ehkä vuodelta 2001, ja yrittäminen suorastaan tihkuu pikselien läpi. Jos saisin sanoa tuolle tytölle nyt jotakin, sanoisin varmaan että "Kuule, kaikki järjestyy. Mutta pese tukkasi ensin."

 

Lisätty 23.4.2006. Kuvateksti: "ursula".

Opiskelin vuoden musiikkiteatteria ja näyttelin eräässä koulumme esityksessä sekopäistä ryhmäterapeuttia, jonka roolinimi oli Ursula. Ja sitten laitoin kuvan siitä nettiin. (Ja nyt teen sen uudelleen.)

 

Lisätty 31.8.2005. Kuvateksti: "parilla".

Pelleilin Levillä juotuani todennäköisesti pari jaffaa ja feikkasin vuosia, että olin tässä kuvassa ihan naamat. Good times. And sensible times. And great quality picture times. 

 

Lisätty: 7.9.2004. Kuvateksti: "uus koti ja uus kamerapuhka".

Olin juuri muuttanut ensimmäiseen viralliseen asuntooni Helsingissä, kimppakämppään Katajanokalle. Olen tässä kuvassa vastikään täyttänyt 21, ja näytän kolmekymppiseltä toimistosihteeriltä. Sellaista se muoti oli silloin. Ajatelkaa, että minä ihan oikeasti leveilin tämän kamerakännykän (kyllä, sillä oli ennen oma sana, sillä kaikissa puhelimissa ei luoja paratkoon ollut kameraa) kuvanlaadulla.

 

(Suosittelen muuten IRC-Galleriaan kirjautumista kaikille niille, jotka luulevat, ettei sitä tiliä enää ole siellä. Kyllä nimittäin on, ja se on aivan samannäköinen kuin silloin ennen. Melkein sama pätee MySpaceen.)

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Mummot ja papat ovat sitten ihania. Sydämeni sulaa, kun näen käsi kädessä kulkevia vanhuksia. Portugalissa purskahdin vastikään melkein itkuun, kun näin papparaisen juovan kahvia ja lukevan kirjaa puistokioskin terassilla. Jostakin syystä mummot ja papat ovat ulkomailla vielä asteen verran ihanampia kuin kotimaassa, eikä Turkin Afyonkarahisar ollut tietenkään poikkeus. Matkan ihanimmat mummot ja papat:

 

7. Pappa kuumalla katolla

 

6. Pappa, maanteiden kuningas

 

5. Suo, kuokka ja mummo

 

4. Paimenpappa

 

3. Kikhernepellon mummot ovat pihalla taas

 

2. Myrskyn ratsastajapappa

 

1. Pieni pappa, iso sielu

 

Tämä viimeinen pappa (joka oli muuten arviolta metrinen sälli) tuli jutulle Afyonin vanhimmassa moskeijassa, halusi lausua runon ja otattaa kuvan itsestään. Pakkohan minun oli antaa sille ykkössija. Ihana!

Disclaimer: kuvat on otettu Turkin matkailun järjestämällä blogimatkalla Afyonkarahisarissa. Yhtään mummoa tai pappaa ei ole satutettu tämän blogipostauksen tekemiseksi. 

 

Lue myös: 

Share

Ladataan...

Olin viime viikolla Turkin kulttuuri- ja matkailutoimiston kutsumana blogimatkalla Turkissa, Afyonkarahisar-nimisessä kaupungissa, ja matkan aikana minusta ja matkakumppaneistani oli luonnollisesti lukuisia juttuja kourallisessa paikallisia lehtiä.

Ennen matkaa en ollut koskaan kuullutkaan Afyonkarahisarista (joten oletan kylmästi ettette tekään ole). Afyon on 220 000 asukkaan länsiturkkilainen kaupunki, joka on kuuluisa (geo)termisestä vedestään ja lukuisista kylpylöistä, joita termisen veden lähteille on rakennettu. Vesi on vulkaaniselta alueelta maan sisältä johdettavaa lämmintä vettä, jolla on terveydellisiä vaikutuksia: se on pullollaan mineraaleja, ja auttaa siksi reumaattisiin kipuihin ja sensellaista. Kosmetiikkateollisuuskin myy Eau Thermalea, joten se lienee myös iholle hyväksi. Afyon on hyvä terveysmatkakohde: monissa kylpylähotelleissa tarjotaan myös fysioterapiaa ja hemmotteluhoitoja (eikä alkoholia saa oikein mistään, joten hyötyjä ei voi heti mitätöidä).

Opin, että termisessä vedessä tulisi oleskella kolme kertaa päivässä viisi minuuttia kerrallaan (se on yleensä todella lämmintä, 36-40-asteista, joten kovin pitkään ei ainakaan meikäläisen nahka kestäisikään) viikon tai kahden ajan. Mutta tällaista kuuria me emme ehtineet kokeilla, sillä kiersimme luonnollisesti kuvattavina erilaisiin julkaisuihin pitkin kaupunkia. 

(Ai niin, ja Afyon tunnetaan myös puhtaan valkoisesta marmoristaan. Instagram-potentiaalia for dayzzz.)

Afyonissa on paljon turkkilaista turismia, muttei juuri kansainvälistä (kuulin kolmen ihmisen puhuvan englantia viikon aikana), ja kenties siksi siellä oltiin tulostamme niin innoissaan, että päädyimme termisen veden altaissa lilluskelun sijasta chilluskelemaan maakunnan kulttuuri- ja matkailuministeriön apulaisjohtajan, kuvernöörin ja pormestarin toimistoissa kussakin. Luonnollisesti.

Tässä olemme me, sosiaalisen median ilmiöt, rentoutuneina Afyonin kuvernöörin toimistossa.  

 

Ja tässä ne lehdet, joiden kanteen me pääsimme. Luonnollisesti.

 

Ja tässä muutama juttu, joita meistä kirjoitettiin. (Huomaa, että meitä kutsutaan "sosiaalisen median ilmiöiksi". Luonnollisesti.)

En tiedä näettekö, mutta kahdessa lehdessä on luonnollisesti kuva meistä ottamassa selfieitä. Tiedäthän, sitä sosiaalisen median ilmiöt tekevät. 

 

Yhden jutun voi lukea myös Afyonkarahisarin kuvernöörin virallisilta sivuilta. Tästä lähtien voin varmaankin odottaa, että kun matkustan mihin hyvänsä, minut kutsutaan paikallisten silmäätekevien toimistoihin kertomaan vitsejä (koska sitä minä tuollakin yritin) ja että minusta tehdään vähintään kaksi juttua paikallisiin julkaisuihin. #travelgoals.

Mukana matkalla olivat Sharonin blogi, Minäkö keski-ikäinen, Reason for Season ja Tanjan matkassa maailmalla

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Kävin muutama viikko sitten laivalla. Tax Freessa silmiini osui purkillinen lapsuuteni ikuisuuskarkkeja, Monpensiers Fruit Drops -hedelmäkaramelleja. Niitä sellaisia hedelmän muotoisia kovia imeskeltäviä karkkeja, jotka lapsuuteni karkkipäiviä laimealla tylsyydellään haaleasti värittivät.

Kun olin pieni, meillä oli minusta aina ja iankaikkisesti yksi peltipurkillinen Monpensiers Fruit Drops -karkkeja kaapissa. Kukaan ei koskaan syönyt niitä, ennen kuin ihan viimeisessä sokerin hädässään, koska ne olivat niin kuolettavan ikävystyttäviä karamelleiksi. Vähän jauhoisia, kovia karkkeja, joita pitää imeskellä posket lommolla saadakseen niistä irti edes vähän makua. 

Joissakin erikoisissa nostalgiapäissäni päätin kuitenkin ostaa purkin, ajatellen, että se lepää keittiön kaapissa kuukausikaupalla, kunnes tulee pääsiäissunnuntai tai veraita tai todella, todella, todella kova, maailmanlopun sokerinhimo. Vaan toisin kävi. Purkki kökötti kaapissa viikon, kunnes avasin sen. Ja sitten tyhjeni melkein heti. 

Nämä karkit ovat loistavia!

Hehkutin karkkeja snäpissä, ja eräs kaverini kirjoitti minulle rakastaneensa niitä jo lapsena. "Niitä piti vetää kerralla mahdollisimman monta", hän sanoi. "Kun söi liikaa, oli kieli ihan verillä."

Vastasin hänelle: "Mua sattuu suuhun koko ajan."

Hän: "It only means you're doing it right." 

Säästääkseni purkkia mahdollisimman pitkään päätin, että karkkeja täytyy aina laittaa suuhun kaksi kerrallaan (pakko olla aina enemmän kuin yksi, ja jos laittaa enemmän ne loppuvat tosi paljon nopeammin). Lukijoideni arvokasta karamellinvalinta-aikaa säästääkseni päätin myös rankata ne järjestykseen ainoissa mahdollisissa yhdistelmissä. (Tämä on takuulla hyödyllisimpiä postauksia, mitä olen koskaan kirjoittanut.) 

4: Kaksi vihreää: inhokkini. Siksi niitä tuntuu tietenkin olevan purkissa eniten. Muotonsa takia muljuvat sulavasti suussa. Maku: meh. (Mikä hiton hedelmä tämä muuten on olevinaan?)

 

3: Kaksi vadelmaa: mitä helvettiä. Vatut ovat huippuhyviä, mutta nämä karkit maistuvat vanhaksi menneeltä likööriltä. Paska muoto, suuhun sattuu.

 

2: Kaksi mandariinia: jäätävän hyvä kombo. Muotonsa vuoksi kalisevat hauskasti hampaisiin. Ehdottomasti söpöin ulkoasu, toiseksi paras maku.  

 

1: Sitruuna ja mansikka: suosikkini. Siksi niitä on purkissa naurettavan vähän (mansikoita löytyy koko purkista ehkä kolme). Tämä yhdistelmä vie voiton paitsi maullaan, myös väkivaltaisuudellaan: sitruunan röpyliäinen pinta raapii kitalakea joka imaisulla, mutta sitä ei osaa varoa, koska mansikka on petollisen sileä. Maksimimaku - ja kipu!

 

Lue myös:

 

Share

Pages