Ladataan...

Olen ihan koukussa Jodeliin. Kaikki alkoi kesällä, kun todistin erään ystäväni kanssa Jodel-tapaamista, joka meni jokseenkin näin: miesoletettu jodlaaja laittoi aurinkoisena sunnuntaina Helsingin Jodeliin viestin, että kesäpäivää Eiran rannassa olisi kivempi viettää, jos viereen löytyisi mirkku. Moni jodlaaja vastasi, kyseli tuntomerkkejä, vitsaili asianmukaisesti ja penäsi tarkoitusperiä. Ketjun aloittaja kertoi, miltä näyttää ja mistä hänet löytää. Naisoletettu jodlaaja vastasi ja sanoi tulevansa pyörällä pian paikalle.

Olimme ystäväni kanssa aivan siinä vieressä ja jäimme seuraamaan, mitä tapahtuu. Ja niin kävi, kuten Jodelissa oli kirjoitettu, että sinisen pyyhkeen päällä makasi musiikkia kuunteleva mies, jonka viereen kurvasi pian pyörällä nainen, ja he aloittivat keskustelun. (Myöhemmin tyypit vielä raportoivat Jodeliin, että kivaa oli ollut.) Mahtavaa!

Jodel oli saman tien kerta kaikkiaan niin koukuttava, että sinne oli suorastaan pakko mennä kerta toisensa jälkeen katsomaan, josko tänäänkin tapahtuisi jotakin. Se on parempaa viihdettä kuin television remonttiohjelmat (ja ne ovat parasta viihdettä ever), luoja paratkoon!

Olen todistanut tilannetta, jossa lomalle lähdössä ollut nainen löysi poikaystävänsä repusta täyden paketin kondomeja, vaikka pariskunta itse käytti muuta ehkäisyä. Nainen kysyi Jodelilta neuvoa tilanteeseen, otti asian kumppaninsa kanssa puheeksi ja lähti lopulta seuraavana päivänä sinkkuna lomalle katkaistuaan suhteen petturimieheen.

Olen seurannut keskustelua, jossa nainen kääntyi huolissaan Jodelin puoleen, kun poikaystävästä ei kuulunut. Poikaystävä lähetti mystisiä viestejä ja soitti, ettei nainen saa avata ovea kenellekään tai uskoa, mitä poikaystävästä puhutaan. Lopulta selvisi, että kyseessä oli trolli (tai luu rango huu tai jokin sellainen) kuten moni jodlaaja epäilikin, mutta koukuttavaa se oli niin kauan kuin sitä kesti.

Sanomattakin on siis selvää, että nuhjuan Jodelissa melko paljon. Suurin osa touhusta on turhaa, koska a) en ymmärrä mistä puhutaan b) en tiedä keistä puhutaan ja c) minua ei kiinnosta, mutta ainakin olen oppinut Jodelista jotakin (oppimieni asioiden hyödyllisyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin ne auttavat kohtaan a).

Jodelista olen oppinut, että...

  • kaikki rakastavat sitä Trivago-naista ja se on oikeasti Annika Poijärvi, näyttelijä ja Riku Niemisen vaimo
  • on olemassa muitakin kuin Julius Konttinen joita kutsutaan ihanalla hellittelynimellä "huumetukka"
  • ei ole sellaista päivää, joka ei olisi turhanpäiväisen innie/outie -keskustelun arvoinen
  • täysin keinotekoisen pistesaldon (eli karman) kasvattaminen alkaa ennen pitkää kiinnostaa ketä hyvänsä
  • on niin paljon snäppääjiä, joita en tunne
  • on niin paljon snäppääjiä, joista en olisi halunnut koskaan kuullakaan
  • nykyisin on aivan hyväksyttävää lyhentää sanat poikaystävä ja tyttöystävä kirjoittamalla py ja ty (esim "ty ei halua lapsia" tai "haluaisin muuttaa pyn kanssa yhteen") ja minä olen todennäköisesti ainoa, joka luulee joka kerta, että puhutaan joistakin opiskelijajärjestöistä
  • eniten ärsyttää kaikki
  • paitsi perunavenla, joka on best
  • maailmankaikkeuden paras Jodel-kanava on @KaverinPuolestaKysyn 
  • maailmankaikkeuden toisiksi paras Jodel-kanava on @kirjekerho.

 

Paljasta! Jodlaatko?

 

P.S. Jos et tiedä mikä Jodel on, lue tämä toimituksen juttu

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Kun tein viime vuonna remonttia (josta minulta muuten viimeksi toissapäivänä kysyttiin että joko se nyt vihdoin on valmis, ilmeisesti lakkaamatta valittaminen toimii ja ihmiset muistavat minusta vain iankaikkisen remontin), päätin, että uudistuneen asunnon myötä minustakin tulee ihminen, joka naulaa seinälleen jonkin taideteoksen. En tiedä teistä, mutta minusta sellaisilla ihmisillä on jotenkin tiukempi ote elämästä kuin sellaisilla, joilla on kaksi ryppyistä julistetta 90-luvulta rullalla ja vakaa aikomus ostaa niille joskus Tiimarista kehykset. Tai silleen. 

Äitini on eläköitynyt erityisopettaja päivisin ja lahjakas taidemaalari öisin. Tai no, tuo ei oikein sovi, kun maalaamiseen tarvitaan vissiin päivänvaloa. Hän ihan harrastaa maalaamista, sanotaanko nyt vaikka niin kuin asia on. Siksi tuntui luonnolliselta, että seinälleni naulattava taulu olisikin hänen tekemänsä. Minun suosikkini hänen teoksistaan (mökkimaisemia ja omakuvia ja sensellaisia) ovat 80-luvulta, ja tiesin jo valmiiksi, ettei mikään niistä ole asuntooni sopivan kokoinen tai tyylinen. Siksi pyysin häntä myymään kaikki periaatteensa ja persoonallisen tyylinsä ja tekemään minulle abstraktin taulun, jollaista hän ei olisi missään nimessä halunnut tehdä. Ihana tytär minä!

Onneksi tein niin. Sain mielettömän upean taulun, jota joka ikinen sen näkemä ihminen kehuu vuolaasti, ja se tekee minusta ihmisen, jolla on vieläkin tiukempi (suorastaan nyppylähanskainen) ote elämästä kuin pelkästään sellaisella, jolla nyt on vaan seinällä jokin taideteos. Minulla on seinälläni valtavan kaunis, oman äitini maalaama taulu, joka on hienompi kuin mikään, mitä olen koskaan nähnyt. Sen nimi on Pastelli. (Äiti keksi nimen tänään aamulla puhelimessa, koska on unohtanut, mikä työn alkuperäinen nimi oli.)

 

Pyysin äitiä kertomaan, miten taulu syntyi. (Varoitan, tämä ei ole kovin informatiivinen haastattelu.)

"Se on mun elämäni ensimmäinen tilaustyö. Ja sille oli asetettu rajat."

(Dramaattista. Halusin, että taulu on abstrakti ja että siinä on pastellivärejä, vaaleanpunaista ja ehkä purppuraa.)

"En osaa -- hei oho, meidän kuvasta on tykätty jo 32 kertaa! -- en osaa maalata abstraktia, mulla pitää olla aina joku aihe."

(Edellisenä iltana ottamamme yhteiskuva oli saanut 32 peukkua Facebookissa, joten äidin keskittyminen herpaantui ihan syystä.)

"Tässä piti olla väreillä leikittelyä, jota en meinaa millään osata. Mutta ei sitä silti ollut hirveää tehdä -- hei mun piti jo aiemmin sanoa että toi on aivan ihana toi sun vessanpönttö! -- sitten kun se lähti siitä juontumaan, niin sehän oli ihan ookoo."

(Minun vessanpönttöni on kuulemma upea. Huuhtelee hyvin ja on mukava istua. Ei ihme, että siitäkin keskittyminen herpaantuu.)

 

Muutama tuttu ja tuntematon on kysynyt, tekisikö äitini tauluja tilauksesta. Hänellä ei kuulemma ole mitään sitä vastaan, mutta hän haluaa harjoitella vielä hiukan. Päivänvalossa.

 

Mitä teillä on seinällä?

 

Lue myös:

 

Share

Ladataan...

Toisinaan minäkin yritän olla ihan oikea lifestylebloggaaja, ja värvään siskoni tai kaverini ottamaan minusta kokovartalokuvan. Ja sitten tajuan, ettei minun kannattaisi yrittää koskaan olla ihan oikea lifestylebloggaaja. Tilanne on sanoinkuvaamattoman kiusallinen, ja tuloksena on kasa valtavaa myötähäpeää kirvoittavia otoksia, joista parhaimmat ovat nämä:

 

 

Että ihan hyvinhän se meni. Hatunnosto kaikille ihan oikeille lifestylebloggaajille, jotka tekevät tätä jatkuvasti ja saavat sen näyttämään hyvältä.

 

Lue myös:

 

Share

Ladataan...

Kaupallinen yhteistyö: Naantalin kylpylä

 

Olen tässä viime aikoina tullut siihen tulokseen, että vaikken ole aikuinen, olen ehdottomasti mummo. Ja vaikken voi ehkä itseäni täysin virallisesti mummoksi kutsua, teen kaikkeni, että elämäntyylini olisi mahdollisimman mummoisa. Mummoisa? Mummohtava? Mummoinen.

Mietit ehkä, miksi. Koska mummot ovat cool! Heillä on aikaa, ystäviä, rauhallinen meininki ja lupa tehdä oikeastaan ihan mitä hyvänsä. Maistelin mummoelämän parhaita paloja viime viikonloppuna Naantalin kylpylässä (koska onko mitään mummoisempaa kuin kylpylämatka? No ei ole) ja tulin siihen tulokseen, että mummoilu on ainoa oikea tapa nauttia elämästä – ja varsinkin lomasta.

(Ehkä parasta mummolomailussa on se, että loman voi vuorata kauttaaltaan skumpalla. Kuvista saattaa huomata, että minä tein niin.)

Siksi, että mummot ovat cool, laadin tällaisen ehdottoman tarkan ja paikkansapitävän testin, jonka tekemällä sinäkin voit selvittää, kuinka mummo olet lomailijana. Valitse kustakin kategoriasta eniten itseäsi kuvaava vaihtoehto. Laske lopuksi vastauksesi yhteen ja lue niihin liitetty syväluotaava, analyyttinen luonnekuvaus.

 

Lähtisit kylpylälomalle...

A: ...oman kuolleen ruumiisi yli.

B: ...jos joku suostuttelisi oikein kovasti (lahjomalla esimerkiksi kuohuviinillä).

C: ...heti kakkosena Costa del Solin jälkeen.

 

Mielimajoituksesi lomalla?

A: Haluat jakaa ison dormihuoneen tuntemattomien reppureissaajien kanssa. Mitä takkuisemmat tukat ja likaisemmat jalkapohjat heillä on, sitä suurempi seikkailu.

B: Joku kiva AirBnB-kämppä tai vaikka boutique-hotelli olisi kiva. 

C: Mahdollisimman iso, luotettava ketjuhotelli, jossa on kylpylä, kauppa, monta ravintolaa ja isot hissit, kiitos.

 

Matkalaukkusi sisältö?

A: Mukanasi on tiukat farkut, kiipeilyvarustus, cocktailmekko, naamiaisasu ja koko liuta koruja. Koska eihän sitä tiedä, mitä kaikkea lomalla tarvitsee!

B: Laukussasi on pelkkiä verkkareita ja pyjamia. Niistäkin käytät koko ajan vain niitä, jotka ovat kuluneimmat (lue: pehmeimmät).

C: Et tarvitse mitään. Aiot luuhuta hotellin kylpytakissa koko loman ja irvistät inhotuksesta ajatuksellekin, että pitäisi pukea vaikka alusvaatteet.

 

Lomaseura?

A: Oma kulta.

B: Perhe.

C: Paskat! Ei ole parempaa lomaseuraa kuin tyttökaveri(t).

 

Syöt mieluiten lomalla...

A: ...paikallisten suosimissa katuruokakojuissa.

B: ...hyväksi havaitussa, tutussa suosikkiravintolassa tai vähintään sellaisessa, jota joku on suositellut.

C: ...siellä, mikä on lähimpänä eli hotellin omassa ravintolassa. Plussaa, jos sinne pääsee suoraan hissillä ja saa mennä tohvelit jalassa.

 

Kylpylähoito, jonka valitset:

A: Balilainen kokovartalohieronta. Haluat testata, onko se yhtä hyvä kuin Balilla. 

B: Yrttikylpy ja hieronta.

C: Suomi 100 -sinisavihoito. (I kid you not. Naantalin kylpylässä on sellainen ja kävin siinä. Lisäksi kävin superhyvässä hieronnassa: jos menette Naantalin kylpylään, ottakaa Sarilta hieronta. Joka ikisen euron arvoinen ja enemmän.)

 

Parhaat lomakengät?

A: Släbärit.

B: Tennarit. 

C: Tohvelit. All day errday.

 

Kun hotellissasi tarjotaan vesijumppaa...

A: ...pakenet juoksulenkille tai paikalliseen crossfit-kellariin. 

B: ...menet mielelläsi. Teet mitä tahansa, kunhan taustalla soi Antti Tuisku. 

C: ...olet ensimmäisenä altaassa ja kerrot vierustoverille, miten hyvää vesijumppa tekee nivelille (ja ehkä kysyt, mitä mieltä hän on Vain Elämään uudesta kaudesta). 

 

Lähdet kotiin...

A: Miten niin kotiin? Lähdet uusien kavereidesi kanssa minne ikinä he menevät. (Kymppi vetoa että heillä on takkuiset tukat ja likaiset jalkapohjat.)

B: Omalla autolla.

C: Junalla tai bussilla, johon on ostettu lippu vähintään viikko etukäteen. (Ajattele nyt, miten halpaa.)

 

Ja sitten, tulokset....

 

Eniten A-vastauksia: Et ole nähnytkään mummoa. Tai siis olet varmaan joskus nähnyt, mutta melko kaukaa, etkä itse ole (vielä) lähelläkään mummoutumisen maksimaatiota. Saattaa jopa olla, ettei sinusta koskaan tule lomamummoa. 

Eniten B-vastauksia: Olet hyvää vauhtia matkalla mummoksi. Sinua estää enää.. ööö se joku, mikä se nyt oli? Sellainen joka haittaa usein kaiken kivan tekemistä ja vie kokonaisvaltaisesti elämän? Ai niin! Arki.

Eniten C-vastauksia: Olet kaikkien mummojen äiti mummo. Elämäsi on lempeää, pehmeää ja nautinnollista. Älä muuta mitään. Juuri näin on hyvä. 

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Missä olet Laura? kysyi minulta joitakin viikkoja sitten vinkkejä tehokkaampaan työskentelyyn kotityöläiselle ja freelancerille. Keksin niin monta hyvää, että päätin jakaa ne täälläkin, Lauran luvalla toki. Neuvot sopivat erinomaisesti myös vaikkapa gradun tai lopputyön tai jonkin muun suureellisen projektin tekijälle.

Olen työskennellyt freetoimittajana melko lailla tasan neljä vuotta. Rontti kolme vuotta sitten perustin oman yrityksen ja ryhdyin täysipäiväiseksi freelanceriksi (virheellisesti ennen valmistumistani tosin, joka tuli myöhemmin maksamaan minulle noin 2800 euroa opintotukien ja korkojen takaisinmaksussa, #girlboss), joten minulle on ehtinyt kertyä ihan mukava kavalkadi varsin hyödyllisiä fokusointi- ja tehokkuuden maksimointitapoja. 

Tässä ne tulevat:

Pue rintaliivit. Aloitan yleensä työnteon heti herättyäni. Ensimmäiset tunnit istun koneella keittiön pöydän ääressä aamutakki päällä ja silmät rähmässä. Kun keskittyminen herpaantuu, tuovat rintaliivit hommaan ryhtiä. Niistä tulee sellainen olo, että on ihminen, työtä tekevä ihminen, eikä pelkkä kasa saamatonta lihaa. Ja jos kerran olet jo suhraamassa pikku hakasia kiinni, voit samantien pukea päällesi joitakin muitakin vaatteita. Ihmisyyden tunne sen kun kasvaa. (Jos et yleensä käytä rintaliivejä esimerkiksi sukupuolesi vuoksi, kokeile jotakin vastaavaa, jotakin ryhdikästä. Vaikka tärkätty paita. Eikö sellainen löydykin kaikilta? Hyvä.)

Anna itsellesi tauko. Kun naputtelu alkaa maistua puulta, tarvitset ehdottomasti tauon. Itse katson yleensä jakson Frendejä tai Officea tai hätätapauksessa jotakin sarjaa, joka on minulla kesken. Vain hätätapauksessa tosin, koska liian kiinnostavaan taukopuuhaan saattaa vahingossa tempautua aivan liian pitkäksi ajaksi. Mutta joskus annan itselleni kyllä armoa ja katson sitä Officeakin kaksi kolme neljä kahdeksan jaksoa, tai ihan niin monta kuin tauko sillä kertaa vaatii. Työn tauottaminen on katsos varsin tärkeää.

Kuuntele voimabiisisi. Jokaisella meistä on ultimate-all-time-favourite-biisi, joka saa vipan puntiin joka ainoa kerta, ja jonka tahtiin ei voi olla tanssimatta kuin viimeistä päivää. Itselläni se on Luther Vandrossin Never Too Much. Mutta varo! Krebaus voi olla myös ansa: itselleni käy usein tanssiessaniin, että innostun ja alan ajatella, että hei, tämähän voisi olla päiväni viikkoni urheilukerta jos tanssisin oikein kovasti, ja sitten tanssimisessa meneekin tosi pitkään (tyyliin vartti) ja yhtäkkiä onkin ihan hiki ja sitten pitää venytellä ja mennä suihkuun ja sekoittaa palautusjuoma ja sitten työpäivä alkaakin olla jo paketissa.

Pakene hetkeksi ja tee jotakin ihan muuta. Joskus työ vaatii hetken, johon paeta velvollisuuksia. Silloin voi vaikka nyppiä säärikarvoja, silittää lakanat tai keksiä jotakin tuiki tähdellistä tekemistä, kuten kerran kun minun oli aivan helvetin tärkeä opetella, miten servetistä taitellaan lootus. 

Hoida elämäsi kuntoon. Joskus työnteko on hankalaa, kun elämä on muuten ihan sekaisin. Duunit sujuvat helpommin, kunhan ensin saat muut elämän osa-alueet jiiriin: pese pyykit, tiskaa, siivoa, treenaa, ulkoile, näe kavereita, hanki rakastaja, käy terapiassa, lämmitä perhesuhteet, lähetä joulukortit, osta uusi dödö (ja vanupuikot ja sampoo ja vartalorasva ja aurinkopuuteri ja hammastahna koska ne kaiki loppuvat mystisesti aina samalla kertaa), tee vapaaehtoistyötä, tue paikallisia yrittäjiä ja ota multivitamiini.

Muista tsekata somet. On hirveän tärkeää, että kesken kirjoitustehtävän selaa vähän sosiaalista mediaa. Itselleni tulee pakottava tarve katsoa kaikkien tilaamieni YouTube-kanavien uusimmat videot aina juuri silloin, kun pahin työsuma on päällä. En katso videoita koskaan muuten, mutta iltana ennen deadlinea niistä tulee velvollisuus, joka on suoritettava, tai muuten universumi räjähtää tuhansiksi pikku sirpaleiksi, jotka tekevät paskamaisia pikku viiltoja varpaidenväleihin. 

 

Ja nyt huomaan, että nämä minun neuvoni ovat melko tällaisia sijaistekemis- ja taukopainotteisia ohjeita, eivätkä oikeastaan liity työntekoon millään lailla, mutta haluaisin muistuttaa, että olen itse kuitenkin pärjännyt näillä jo vuosia. Että etköhän sinäkin. 

 

Lue myös: 

 

Share

Pages