Ladataan...

Parrakkaat metsämiehet ovat kuumaa kamaa. Ainakin jos valtamedioita on uskominen. Parta on pop, ja kuka tahansa itseään kunnioittava naimaikäinen hetero naishenkilö haluaa miehen, jonka leukaperiä sellainen koristaa. (Disclaimer: muista, että tämä koko blogi on yksi iso vitsi.)

Minunkin poikaystävälläni on parta. Ehkä siksi olenkin oppinut parrakkaan miehen kanssa asumisesta muutaman asian, joita kukaan ei muistanut kertoa minulle aiemmin. Nyt kerron ne. Asiat, joita kukaan ei koskaan lausu ääneen

  • Partakarvat muistuttavat yllättävän paljon häpykarvoja
  • Niitä ei melkein huomaa, kunnes yhtäkkiä ei huomaakaan mitään muuta
  • Asunto näyttää siltä, että siellä olisi tanssittu alasti ja hinkattu häpykarvoja toisiinsa niin kovasti, että niitä on rapissut joka paikkaan (tosin en tässä suinkaan väitä, etteikö niinkin olisi voinut tapahtua, krhm)
  • Häpykarvan näköiset karvat eivät ole kovin kivoja tyynyllä
  • Eivätkä paistinpannussa
  • Tai lavuaarin reunalla

 

Että ei mulla sitten muuta.

 

Lue myös:

 

Share

Ladataan...

Superbloggaaja, idolini, ystäväni Juliaihminen julkaisi tällä viikolla blogissaan näköjään minun ajatuksiani nillittämällä retuperällään olevasta kielenhuollosta. Julian suosikkiriesa on turha sanaväli ja sen mukana väliviivan väärinkäyttö (Rainbow-vissy vs. Rainbow -vissy  jne). Molemmat asioita, jotka saavat myös oman verenpaineeni nousemaan. 

Mielestäni on kuitenkin olemassa jotakin vielä hirveämpää, ja siitä joutuu kärsimään erityisesti joulun tienoilla, koska alennusmyynnit vaanivat lähes jokaisen nurkan takana. Ja se on tämä:

-40 % alennus

Ja mikäs siinä sitten vituttaa? No minäpä kerron.

Alennus ei voi olla miinusmerkkinen. Alennus voidaan mitata prosenteissa, jolloin tuotteen hinnassa on neljänkymmenen prosentin alennus. Tai sitten voidaan sanoa, että kaupan kaikki tuotteet ovat miinus neljäkymmentä prosenttia. Mutta ei voi olla sellaista asiaa kuin miinus neljänkymmenen prosentin alennus

MIC DROP.

 

Lue myös:

Share

Ladataan...

Se on täällä. Joulukuu! Kuukausi, jolloin paskainen hiekka valkea lumi peittää maan ja ihminen on toiselle entistäkin vittumaisempi hyvä. Jolloin ihmeitä odotetaan turhaan tapahtuu ja luonto panee meitä halvalla parastaan.

Aika, jolloin muistetaan lähimmäistä tönimällä sitä kassajonossa rakkaudella ja lämmöllä, ja jolloin keskitytään siihen, mikä on perseestä kaunista. 

Joulukuu, kausi, jolloin rahalla ei saa vittu mitään ole merkitystä ja ahneus rakkaus kukoistaa. Kun lapset rääkyvät ja kinuavat muovista sälää silmät kimaltaen odottavat joulun saapumista, ja ihmisten sydämet ovat tyhjää täynnä. 

 
Mutta onneksi on sentään snäppijoulukalenteri - ajanhukkaa jokaiselle päivälle.
snapchat: @tiiamarietta.

 

Lue myös:

Share

Ladataan...

Siskoni löysi viikonloppuna vintiltä vanhan ystäväkirjan, johon olin tietenkin kirjoittanut. Kahdesti. (Mistä muuten johtuu, että kaikkein ihaninta oli lapsena kirjoittaa itse niihin ystäväkirjoihin? Vanhassa ystäväkirjassani kirjoituksista yli puolet on omiani.) 

Minua ei yllätä yhtään, että mielimusiikkiani oli (todennäköisesti vuonna 1989) Lambada, että paras lukemani kirja oli Prinsessa Ruusunen tai että harrastin pienon soittamista.

Siinäkään ei ole mitään kummallista, että katsoin kuusivuotiaana mielelläni Pikku Kakkosta tai Puoli Kuusi -ohjelmaa (muistatteko sen, se oli kyllä huippu), mutta länsisaksalainen pornosarjis Nikke Knatterton (jonka muuten edelleen haluan kirjoittaa mieluummin Knakkerton) hämmästyttää hiukan.

Moni varmasti muistaa tämän piirrossarjan, jossa juro, kaljuuntuva yksityisetsivämies seikkailee lähinnä alusvaatekuvauksissa, strippareiden pukuhuoneessa tai alastonmallien keskellä piippu huulessa ratkomassa pseudorikoksia. Ohjelmassa on sarjakuvamainen kertojaääni, jonka on tarkoitus parodioida sarjakuvanarratiivia metatasolla (tai jotain). Rakastin erityisesti juuri ohjelman ilmeetöntä kerrontaa: se tuntui siltä, että katsoisi jotakin aikuisten ohjelmaa (tosin sen olisi voinut päätellä myös sarjassa nähtävien tissien määrästä). Sarjaa alettiin esittää Suomen televisiossa vuonna 1989, jolloin minäkin sitä ilmeisen omistautuneesti seurasin. (Wikipediasta opin, että Knattertonin äidin nimi on Corinna Pimpsberg, josta muuten takuulla tulee seuraava Starbucks-nimeni.)

Mieleeni on piirtynyt eräs tietty sarjan osa, joka löytyi melko varmasti joltakin VHS-nauhalta, jota kerta toisensa jälkeen hinkattiin. (Se sisälsi Knattertonin lisäksi todennäköisesti satunnaisia jaksoja Lurppaa, Melukylän lapsia ja Kippari-Kallea.) En millään muistanut, mitä siinä tapahtui, vaikka osat siitä ovat muistoissani hyvin selkeitä.

Mutta sitten tajusin, että on olemassa sellainen asia kuin internet. Sieltä onnistuin nimittäin löytämään sen nimenomaisen Nikke Knattertonin jakson, joka mieleeni, sieluuni ja identiteettiini on hartaasti 1900-luvun loppupuolella kaiverrettu. Nauttikaa:

(Sekin on muuten vähän hassua, että olen kirjoittanut molempiin ystäväkirjamerkintöihin haluavani olla isona talonmaalaaja. Remonttia edelleen tekevä nykyminäni toivoo, että olisin lapsena jahdannut unelmiani hiukan määrätietoisemmin.)

Lue myös: 

Share

Pages