Ladataan...

Syksyllä tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun lähdin Brysseliin au pairiksi. Jätän nyt suosiolla väliin kaikki öhö öhö en kai minä voi olla niin vanha -läpät ja sanon vaan, että vuosi oli tosi kiva. Kävimme muiden au pairien kanssa arkisin leffassa, salilla tai kävelemässä, keskiviikkoisin merimieskirkon au pair -illassa pelaamassa lautapelejä ja viikonloppuiltaisin irkkubaari O'Reillysissa (edelleen olemassa) tai salsabaari Montecristossa (suljettu) tanssimassa aamuun asti. Jätä nyt tästäkin väliin ne väsyneet öhö öhö olenko minä niin vanha että suosikkibaarinikin on jo suljettu -läpät ja kerron vain, että sen vuoden ajan emme sitten paljon muuta tehneetkään. 

Lienee sanomattakin selvää, että Brysselin-tietoni ovat hiukan vanhentuneet. Tiedän, että erikoisbaari Goupil le Fol on vielä paikallaan, ja että Palais de Justicen kulmilla on edelleen ihana antiikkitori (josta 15 vuotta sitten hankkimani art deco -henkinen avainlautanen minulla on muuten edelleen käytössä). 

Mutta uskaltaisin veikata, että Brysselissä on myös jotakin muuta kokemisen ja/tai näkemisen arvoista. (Kokemisella ja näkemisellä tarkoitan luonnollisesti pääasiassa syömistä ja juomista). Ja minä haluaisin tietää, sillä lennän sinne perjantaina. Osaisitko sinä kertoa, mitä se on?

Nämä kuvat ovat muuten Brysselistä 2003-2004, niin kuin fiksuimmat ovat varmaan jo (tupladenimistä) arvanneet. Otin ihan perkeleesti kuvia siellä. Ja otin ihan helvetin perkeleesti kuvia itsestäni, joka on sillä tavalla jännää. Vuonna 2003 ei katsokaas oikein käytetty digikameroita. Tai minulla ei itselläni ainakaan ollut sellaista. Räpsin siis tuhottomasti kuvia itsestäni täysin sokkona, ja vein kerran kuussa filmin Fnaciin kehitettäväksi ja jännityksellä odotin, että miltäköhän minä nyt niissä kuvissa näytän. Enkä koskaan näyttänyt niitä kuvia kenellekään. Mutta tällaisia ne olivat, eri vaatteissa ja kampauksissa vain:

Ja sitten valitettavasti mukana oli myös tällaisia (tähän haluaisin kyllä sanoa että öhö öhö jumalauta minä olen vanha kun en yhtään muista tai usko tai suostu hyväksymään että olen näyttänyt tuolta siis oikeesti apua):

 

Ilmianna parhaat Bryssel-vinkit kommenttiboksissa!

Pliis.

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Gran Delicato on heittämällä yksi Helsingin parhaimmista kahviloista, jos minulta kysytään. Vuonna 2001 Kalevankadulle avattu kahvila on syöttänyt ja juottanut tiensä helsinkiläisten sydämiin hyvällä kahvilla ja mielettömillä täytetyillä leivillä. Perustaja Kostas Barbunakis on käytännössä aina tiskin takana morjestelemassa ja neuvomassa, että älä hyvä ihminen nyt maksa, sitten lähtiessä vasta, koska eihän sellaisia keskieurooppalaisia tapoja kukaan täällä muista. Bonuksena kahvilassa voi bongailla helsinkiläistä kulttuuriväkeä erityisesti lounasaikaan ja iltapäivisin (ja siellä on muuten aina vähintään yksi toimittaja tekemässä haastattelua, ja joskus se olen minä). 

Kahvilaa on vuosien varrella laajennettu ja Fredalle avattu myös toinen toimipiste. Ja vuoden alussa ensimmäisen kahvilan kylkeen, Albertinkadun puolelle, avattiin kreikkalainen viinibaari. Kreikkalainen viinibaari, oletteko moisesta kuulleet??

No kohta olette. Gran Delicato Wine Bar on kulman takana kahvilasta, saman 150-vuotiaan talon liiketilassa, jossa toimi ennen Old Glory -vaate- ja kenkäliike. Tilaa laajennettiin viereiseen varastohuoneeseen, jonka keskellä jököttää järkähtämättä peruskallio (rakastan muuten tätä sanaa, ihan sellainen perus kallio) kuin aikaa ei olisi kulunut lainkaan. Se kuulemma paljastui viinibaarin remontissa, kun pitkään käyttämättä olleen huoneen seinä puhkaistiin auki ja huoneesta imettiin kaikki rojut pois. Nyt huoneessa, jonka keskellä on siis valtava kivi, on kreikkalaisen viinibaarin tunnelmallisin istumapaikka. Sitä koristavat vanhat tavarantoimituslaatikot, jotka nekin löytyivät varastosta pölyttymästä, ja toimivat nyt viinihyllyinä.

No mutta, kalliohommia tärkeämpää viinibaarissa on tietenkin juoma. Tarjolla on mukavan suppea, mutta silti monipuolinen valikoima kreikkalaisia viinejä, laadukasta ouzoa ja minulle täysin uutta juomaa, mastikaa. Maistoimme tietysti melkein kaikkea (heh) ja toinen omistajista, Dimitrios Himonas kertoi meille tarinoita juomien takaa. Myönnän, että olin aluksi hiukan ennakkoluuloinen kreikkalaisten viinien suhteen, mutta kai ne juomat aika hyviä olivat, kun kerran istuimme baarissa yli viisi tuntia, enkä enää muista paljoa niistä tarinoistakaan. 

Tämä on muuten varsin oiva aika ottaa kreikkalaiset viinit haltuun, jos haluaa olla viinitrendien aallonharjalla. Haastattelin vastikään erääseen lehtiartikkeliin viiniasiantuntijaa, joka sanoi, että vanhoja viinimaita kuten Kreikkaa kannattaa pitää silmällä. Vaikka Kreikan maine viinintuottajamaana ei ole mikään ihan mieletön, siellä tiedetään tuhansien vuosien kokemuksella, mitä ollaan tekemässä. Hänen mukaansa juomme kohta kreikkalaisia viinejä enemmänkin, muuallakin kuin Albertinkadulla. Itse asiassa aihetta hieman pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että ei mikään ihme, onhan niillä se Dionysos (joka on muuten aina ollut minun toteemihenkilöni. Viinin ja päihtyneen hurmion jumala. Mieluummin se kuin jokin markan Hefaistos, seppien ja takomishommien jumala, pyh).

Koska viini tarvitsee kaverin, on Gran Delicaton viinibaarin listoilla myös ruokaa: annoksia jotka voi syödä ihan itte yksin jos kehtaa tai jakaa kaverin kanssa jos on joviaalimpi, ja mezelajitelmia, joilla voi täyttää helposti koko pöydän. Kannattaa muuten tilata mahdollisimman monipuolisesti kaikkea. Lihalajitelmassa on muun muassa Kostaksen omaa suosikkisalamia ja hänen lankomiehensä valmistamaa herkullista makkaraa Mykonokselta. Juustolajitelmassa on sen seitsemää erilaista juustoa ja lisää on kuulemma tulossa. Ja ne mezet! Maistoin itse ensimmäistä kertaa elämässäni taramosalataa, turskan mädistä tehtyä supersuolaista tahnaa sekä favaa, keltaista, upeaa paputahnaa ja nyt en voi ajatella mitään muuta kuin niitä. 

Menkää sinne! Aivan ihana paikka. Ja jos Kostas tai Dimitrios on paikalla, kysykää kaikesta kaikkea! Tarinoita löytyy. Gran Delicato Wine Bar löytyy osoitteesta Albertinkatu 31. 

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Olin viikonloppuna IBA-blogigaalassa ystäväni, Tämän kylän homopoika -Einon avecina, ja vaatekriiseilin asiaankuuluvasti (eli ihan liikaa) ennen varsinaista tapahtumaa ja meuhkasin siitä kaikille. Tein asuhankinnasta hirveän numeron ja uhkailin, että kiskon viime hetkellä päälle vaan jotakin kaapista löytyvää (luoja paratkoon miten hirveää). Siksi järkytyin syvästi, kun näin kuvia itsestäni gaalailtana ja näytin ihan helvetin hyvältä. 

Minulla oli päälläni & Other Storiesilta hätäpäissä ostettu paita, jota olen katsellut pitkään mutta aina ajatellut, ettei minulla ole tuollaiselle mitään käyttöä, ja UFFilta löytämäni housuntapainen lirpake. (Ja kaiken alla alusvaate, joka ilmeisesti imee makkaroita itseensä. Niitä kutovat varmaan taikalangasta jotkin enkelit pilvenreunalla. Taikaa.) Parhaat kaikista olivat ne housut, ja se oli muuten melkein yhtä yllättävää kuin edustava ulkonäköni.

Totuus on nimittäin se, että tämä housuntyyppinen asia on ilmeisestikin rantavaatteeksi tarkoitettu, uima-asun päälle solmittava kangaskaistalekasa, jonka pesulapussa lukee ISLAS CANARIAS. Siinä on ikään kuin etu- ja takakappale erikseen, ja ne vedetään haarojen ali ja sidotaan naruilla yhteen. Että niin sitä kuulkaa vaan jonkun toisen hylkäämissä Kanarian-tuliaisissa paineltiin menemään ihan gaalakelpoisina ja näytettiin ehkä paremmalta kuin koskaan.

Tai no, ainakin yhdessä kuvassa.

 

Kiitos kivoista juhlista kaikille asianosaisille! (Gaalakuvista kiitos Emmi Nuorgamille, jolla on edessään loistava ura miestenlehtien kuvaajana, jos tuo feminismiruokahomma lakkaa jonakin päivänä kiinnostamasta.)

 

Lue myös:

 

Ladataan...

Joitakin kuukausia sitten kävi niin, että astuin uimahallin saunaan. Siellä istui ennestään kaksi naista. Istuin paikalleni ja tein kuten etikettiin kuuluu: kysäisin, saako heittää löylyä. Karmaisevaksi järkytyksekseni toinen naisista sanoi: mieluummin ei, mulla on tosi kuuma. 

Itsehän olin jo kuuppa kädessä puolimatkassa kiukaalle, koska en odottanut tällaista täysin normista poikkeavaa vastausta. Nöyryytettynä jouduin istumaan takaisin alas ja palauttamaan kauhan kiuluun, tuhahdellen tietysti kaiken aikaa asiaankuuluvalla tavalla. Lähtekää menemään, saatana, jos saunassa on liian kuuma. Saunassa kuuma! Saunassa. (Jos ette vielä ymmärtänyt, yritän tässä alleviivata sitä, että saunassa vähän niin kuin kuuluukin olla kuuma. Se on katsokaas sauna.)

Silloin sen tajusin. "Saako heittää lisää löylyä?" on kysymys, johon on vain yksi vastaus. "Saa." Ja yhden vastauksen kysymyksiä on muitakin.

Kysymys, johon on vain yksi vastaus: Otatko viiniä? ÖÖÖ OTAN.

 

Kysymys: Pitäiskö ottaa ihan pullo?

Ainoa vastaus: Pitäis. Siksi tilasin sen jo.

 

Kysymys: Haluaisitko sinä olla tämän lapsen kummi?

Ainoa vastaus: Tottakai! Mikä kunnia! (Vaikka todellisuudessahan minä en tästä mitään tiedä, kun minua ei ole koskaan kummiksi pyydelty, ai minäkö katkera, miten niin?)

 

Kysymys: Saanko laittaa Toton African soimaan?

Ainoa vastaus: Ai uudelleen vai? Tietysti.

 

Kysymys: Otetaanko vielä yhdet?

Ainoa vastaus: Todellakin otetaan.

 

Kysymys: (rannalla) Mennäänkö uimaan?

Ainoa vastaus: Mää oon jo täällä vedessä!

 

Kysymys: Veisitkö roskat?

Ainoa vastaus: Voi vittu okei.

 

Kysymys: Mitä jos mä tarjoaisin nämä?

Ainoa vastaus: Kiitos! Mutta hei, mä tarjoan seuraavat. Ellei sun pidä just lähteä näiden jälkeen. Siinä tapauksessa mä tarjoan seuraavalla kerralla. Ellen enää esim vastaa sun puheluihin tai jotain. Mulle hei Corona!

 

Lue myös: 

 

Pages