Ladataan...

Ensi viikolla järjestetään Ping Festival, yrityksille ja inhvluenssereille tarkoitettu pisnis- ja vaikuttajatapahtuma, ja olen itsekin jo kolmatta kertaa mukana messissä beesissä. Pingissä kuullaan esimerkkejä menestyksekkäistä vaikuttajakampanjoista ja saadaan neuvoja menestyksekkäiltä yhteistyötyypeiltä ja nähdään menestyksekkäitä vaikuttajia kahvikoneen äärellä tai karkkipisteellä ja kaikki on kerta kaikkiaan menestyksellä (tai ainakin sen mahdollisuudella) kuorrutettua. Lisäksi tapahtumassa myös mahdollisuus osallistua ammattilaisten vetämiin workshopeihin, tavata tyyppejä, keiden kanssa haluaisi itse tehdä yhteistyötä (oli sitten yritys tai inflöönssöri), ja illalla on sitten paardit, jotka tietenkin ovat parhaat, ihmiset maksaa rahaa, jotta ne pääsisi paardeihin, juhlimaan ja nauramaan. 

(Tämä kuva symboloi sitä miten menestyksekkäät asiat menevät minulta ohi kun minä katson maahan.) 

Ongelmahan onkin nyt katsokaas siinä että se samperin Ping on yhtä aikaa kaikkea: ammattilaisseminaari, kavereiden kohtauspaikka, vaikutuksen tekemisen areena ja seksikkäimpien graindausmuuvien esittelymesta. Niin että mitenköhän sellaiseen sitten pitäisi valmistautua?

Arvasitte varmaan, että koska minä olen jo kolmatta kertaa menossa tapahtumaan, osaan kyllä kertoa teille vastauksen. Tässä siis asiantuntevat neuvoni siihen, miten Pingiin kannattaa valmistautua.

  1. stressaa niin maan perkeleesti
  2. unohda sopia yhtään tapaamista kenenkään kanssa, koska stressaat niin maan perkeleesti
  3. kehitä maailmanluokan vaatekriisi, koska mikä vaate olisi yhtä aikaa huomiotaherättävä, mukava, palaverikelpoinen ja tarpeeksi grrrau iltatansseja varten? Ei mikään 
  4. kerro kaikille, ettet oikeasti edes halua tavata siellä ketään ja itke itsesi iltaisin uneen
  5. sovi kuitenkin kaksi tapaamista, jottet olisi ihan surkea osallistuja, mutta väitä silti kaikille että oikeasti ei edes kiinnosta
  6. unohda ilmoittautua mielenkiintoisiin workshopeihin koska stressaat niin maan perkeleesti ja käytät kaiken aikasin yrittämällä sopia niitä kahta tapaamista jotta et olisi ihan surkea ihminen
  7. saa paniikkikohtaus, koska kyllähän workshopeihin pitäisi ilmoittautua ja ihmisiä tavata kun kerran tapahtuma on vain kerran vuodessa, sitäpaitsi kaikki muut ovat varmasti ilmoittautuneet joka paikkaan ja heidän kalenterinsa ovat niin täynnä, ettei ole tosikaan
  8. muista, ettei sinulla vieläkään ole mitään päällepantavaa ja unohda kaikki oikeat, sisällölliset kriisit
  9. väsää edellisenä iltana käsilaukkuun tai povitaskuun mahtuva taskumatti muistivihko, jota käytät ahdistavissa tilanteissa tärkeiden muistiinpanojen merkitsemiseen ja kirjoita nimesi ja numerosi muutamalle posti-itille, koska ne saavat nyt toimia käyntikortteina
  10. mene tapahtumaan ja nauti, koska millään edellämainituista ei ole mitään väliä

Kas näin se kuulkaas käy! Viime vuonna pukeuduin muuten itse saumasukkahousuihin ja liian lyhyisiin sortseihin ja sanoin kuusi kertaa jokaiselle tapaamalleni tyypille, etten minä oikeasti näin pukeudu. Osa tyypeistä, joille tämän sanoin, oli pukeutunut päästä varpaisiin glitteriin, verhoillut itsensä nakeilla tai piirtänyt naamaansa numeroita. Että tuota.

Toivottavasti nähdään Pingissä! Tulkaa jutteleen, koska en ole sopinut kuin kaksi tapaamista. Tietenkään. Mutta en siis olis halunnutkaan tai sillee.

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Kävin viime viikonloppuna kaverini luona. Olimme ensin illallisella ja sitten hän kysyi, kävisimmekö vielä hänen luonaan lasillisilla. "En sitten tiedä, millainen sotku siellä on", hän sanoi. 

Samainen lause on karannut monesti omiltakin huuliltani. Myös sen jälkeen, kun olen tietoisesti puunannut kotiani vieraita varten. 

Kaverini ei käsittääkseni tiennyt etukäteen, että menisimme hänen luokseen. Ja silti hänen kotinsa oli tuhottoman siisti. Niin kiiltävä, että aloin miettiä, mitä ruumiinosia hän milläkin pinnalla kulloinkin paloittelee. Oma kotini ei nimittäin näytä niin siistiltä edes raivokkaan siivoamisen jäljiltä. Jokin sosiopaattihan tuollaisen on oltava. 

Oikeasti en ajattele, että hän on sosiopaatti, tietenkään (paitsi ihan vähän). Mutta olin silti tosi onnellinen, kun julkaisin instastoryssani vastapainoksi kuvia omasta asunnostani "en sitten tiedä millainen sotku siellä on" -tilassa ja sain helpottuneita kommentteja siitä, että "jep, tuolta meilläkin aina näyttää". 

Kyllä jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen sohvalla täytyy olla ainakin kolme meikkipussia ja kuusi torkkupeittoa. Puhtaat ja likaiset nessut menevät olkkarin pöydällä jännittävästi sekaisin, eikä kuulkaa koti ole mitään ilman ainakin yhtä puolitäyttä vesilasia. Per laskupinta. 

Keittiön pöydällä on paketillinen Finrexiniä ja samanmoinen nenäliinoja. Hammastahnakin siellä näyttää olevan. Vakiovarustukseen kuuluvat myös vesipullo, likainen veitsi ja täynnä likaisia nenäliinoja oleva nesessääri. Tiskipöydällä onkin sitten luonnollisesti tennarit pesuvadissa. 

Pyykinkuivausteline on siitä kätevä vempele, että sen päälle voi asetella muitakin vaatteita sitten kun ei enää jaksa pitää niitä päällä, kädessä, sohvalla tai laittaa henkariin. Käsilaukkuja kannattaa ripotella pitkin asuntoa sinne, minne mahtuu, ja jokaiseen on hyvä laittaa ainakin kaksi toimimatonta kuulakärkikynää sivutaskuun. Eloisuutta saat viherkasveilla. 

Likaisia astioita ei missään nimessä tarvitse laittaa astianpesukoneeseen, jonka saadessasi olit onnen kukkuloilla siksi, ettei keittiössä olisi sen hankinnan jälkeen enää yhtään likaista astiaa. Siivousliinapakkauksella annat itsestäsi siistin kuvan, vaikka viereinen lautanen olisi tahrittu kauttaaltaan kaksi päivää vanhalla Siipiweikkojen kastikkeella. Pidä huoli, että designkäsipyyhkeet tursuavat laatikoista. 

 

Tuolta minun kotonani nimittäin aina näyttää. Tai no ei nyt ihan aina. Mutta noin niin kuin 97 prosenttia ajasta. (Nämä kuvat on muuten otettu alle kolme vuorokautta sen jälkeen kun siivooja on käynyt että tuota.) Loput kolme prosenttia vietän eksklusiivisesti ottamalla instakuvia asunnosta kun se on kerrankin edes vähän siisti.

P.S. Pahoittelut kuvien laadusta. Nappasin ne siitä instastorysta kun en täältä Mansesta käsin päässyt ottamaan tuoreita. Mutta suunnilleen tuolta siellä tällä hetkelläkin näyttää. Tai siis itse asiassa en kyllä tiedä millainen sotku siellä on.

 

Lue myös:

 

Ladataan...

Syksyllä tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun lähdin Brysseliin au pairiksi. Jätän nyt suosiolla väliin kaikki öhö öhö en kai minä voi olla niin vanha -läpät ja sanon vaan, että vuosi oli tosi kiva. Kävimme muiden au pairien kanssa arkisin leffassa, salilla tai kävelemässä, keskiviikkoisin merimieskirkon au pair -illassa pelaamassa lautapelejä ja viikonloppuiltaisin irkkubaari O'Reillysissa (edelleen olemassa) tai salsabaari Montecristossa (suljettu) tanssimassa aamuun asti. Jätä nyt tästäkin väliin ne väsyneet öhö öhö olenko minä niin vanha että suosikkibaarinikin on jo suljettu -läpät ja kerron vain, että sen vuoden ajan emme sitten paljon muuta tehneetkään. 

Lienee sanomattakin selvää, että Brysselin-tietoni ovat hiukan vanhentuneet. Tiedän, että erikoisbaari Goupil le Fol on vielä paikallaan, ja että Palais de Justicen kulmilla on edelleen ihana antiikkitori (josta 15 vuotta sitten hankkimani art deco -henkinen avainlautanen minulla on muuten edelleen käytössä). 

Mutta uskaltaisin veikata, että Brysselissä on myös jotakin muuta kokemisen ja/tai näkemisen arvoista. (Kokemisella ja näkemisellä tarkoitan luonnollisesti pääasiassa syömistä ja juomista). Ja minä haluaisin tietää, sillä lennän sinne perjantaina. Osaisitko sinä kertoa, mitä se on?

Nämä kuvat ovat muuten Brysselistä 2003-2004, niin kuin fiksuimmat ovat varmaan jo (tupladenimistä) arvanneet. Otin ihan perkeleesti kuvia siellä. Ja otin ihan helvetin perkeleesti kuvia itsestäni, joka on sillä tavalla jännää. Vuonna 2003 ei katsokaas oikein käytetty digikameroita. Tai minulla ei itselläni ainakaan ollut sellaista. Räpsin siis tuhottomasti kuvia itsestäni täysin sokkona, ja vein kerran kuussa filmin Fnaciin kehitettäväksi ja jännityksellä odotin, että miltäköhän minä nyt niissä kuvissa näytän. Enkä koskaan näyttänyt niitä kuvia kenellekään. Mutta tällaisia ne olivat, eri vaatteissa ja kampauksissa vain:

Ja sitten valitettavasti mukana oli myös tällaisia (tähän haluaisin kyllä sanoa että öhö öhö jumalauta minä olen vanha kun en yhtään muista tai usko tai suostu hyväksymään että olen näyttänyt tuolta siis oikeesti apua):

 

Ilmianna parhaat Bryssel-vinkit kommenttiboksissa!

Pliis.

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Gran Delicato on heittämällä yksi Helsingin parhaimmista kahviloista, jos minulta kysytään. Vuonna 2001 Kalevankadulle avattu kahvila on syöttänyt ja juottanut tiensä helsinkiläisten sydämiin hyvällä kahvilla ja mielettömillä täytetyillä leivillä. Perustaja Kostas Barbunakis on käytännössä aina tiskin takana morjestelemassa ja neuvomassa, että älä hyvä ihminen nyt maksa, sitten lähtiessä vasta, koska eihän sellaisia keskieurooppalaisia tapoja kukaan täällä muista. Bonuksena kahvilassa voi bongailla helsinkiläistä kulttuuriväkeä erityisesti lounasaikaan ja iltapäivisin (ja siellä on muuten aina vähintään yksi toimittaja tekemässä haastattelua, ja joskus se olen minä). 

Kahvilaa on vuosien varrella laajennettu ja Fredalle avattu myös toinen toimipiste. Ja vuoden alussa ensimmäisen kahvilan kylkeen, Albertinkadun puolelle, avattiin kreikkalainen viinibaari. Kreikkalainen viinibaari, oletteko moisesta kuulleet??

No kohta olette. Gran Delicato Wine Bar on kulman takana kahvilasta, saman 150-vuotiaan talon liiketilassa, jossa toimi ennen Old Glory -vaate- ja kenkäliike. Tilaa laajennettiin viereiseen varastohuoneeseen, jonka keskellä jököttää järkähtämättä peruskallio (rakastan muuten tätä sanaa, ihan sellainen perus kallio) kuin aikaa ei olisi kulunut lainkaan. Se kuulemma paljastui viinibaarin remontissa, kun pitkään käyttämättä olleen huoneen seinä puhkaistiin auki ja huoneesta imettiin kaikki rojut pois. Nyt huoneessa, jonka keskellä on siis valtava kivi, on kreikkalaisen viinibaarin tunnelmallisin istumapaikka. Sitä koristavat vanhat tavarantoimituslaatikot, jotka nekin löytyivät varastosta pölyttymästä, ja toimivat nyt viinihyllyinä.

No mutta, kalliohommia tärkeämpää viinibaarissa on tietenkin juoma. Tarjolla on mukavan suppea, mutta silti monipuolinen valikoima kreikkalaisia viinejä, laadukasta ouzoa ja minulle täysin uutta juomaa, mastikaa. Maistoimme tietysti melkein kaikkea (heh) ja toinen omistajista, Dimitrios Himonas kertoi meille tarinoita juomien takaa. Myönnän, että olin aluksi hiukan ennakkoluuloinen kreikkalaisten viinien suhteen, mutta kai ne juomat aika hyviä olivat, kun kerran istuimme baarissa yli viisi tuntia, enkä enää muista paljoa niistä tarinoistakaan. 

Tämä on muuten varsin oiva aika ottaa kreikkalaiset viinit haltuun, jos haluaa olla viinitrendien aallonharjalla. Haastattelin vastikään erääseen lehtiartikkeliin viiniasiantuntijaa, joka sanoi, että vanhoja viinimaita kuten Kreikkaa kannattaa pitää silmällä. Vaikka Kreikan maine viinintuottajamaana ei ole mikään ihan mieletön, siellä tiedetään tuhansien vuosien kokemuksella, mitä ollaan tekemässä. Hänen mukaansa juomme kohta kreikkalaisia viinejä enemmänkin, muuallakin kuin Albertinkadulla. Itse asiassa aihetta hieman pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että ei mikään ihme, onhan niillä se Dionysos (joka on muuten aina ollut minun toteemihenkilöni. Viinin ja päihtyneen hurmion jumala. Mieluummin se kuin jokin markan Hefaistos, seppien ja takomishommien jumala, pyh).

Koska viini tarvitsee kaverin, on Gran Delicaton viinibaarin listoilla myös ruokaa: annoksia jotka voi syödä ihan itte yksin jos kehtaa tai jakaa kaverin kanssa jos on joviaalimpi, ja mezelajitelmia, joilla voi täyttää helposti koko pöydän. Kannattaa muuten tilata mahdollisimman monipuolisesti kaikkea. Lihalajitelmassa on muun muassa Kostaksen omaa suosikkisalamia ja hänen lankomiehensä valmistamaa herkullista makkaraa Mykonokselta. Juustolajitelmassa on sen seitsemää erilaista juustoa ja lisää on kuulemma tulossa. Ja ne mezet! Maistoin itse ensimmäistä kertaa elämässäni taramosalataa, turskan mädistä tehtyä supersuolaista tahnaa sekä favaa, keltaista, upeaa paputahnaa ja nyt en voi ajatella mitään muuta kuin niitä. 

Menkää sinne! Aivan ihana paikka. Ja jos Kostas tai Dimitrios on paikalla, kysykää kaikesta kaikkea! Tarinoita löytyy. Gran Delicato Wine Bar löytyy osoitteesta Albertinkatu 31. 

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Olin viikonloppuna IBA-blogigaalassa ystäväni, Tämän kylän homopoika -Einon avecina, ja vaatekriiseilin asiaankuuluvasti (eli ihan liikaa) ennen varsinaista tapahtumaa ja meuhkasin siitä kaikille. Tein asuhankinnasta hirveän numeron ja uhkailin, että kiskon viime hetkellä päälle vaan jotakin kaapista löytyvää (luoja paratkoon miten hirveää). Siksi järkytyin syvästi, kun näin kuvia itsestäni gaalailtana ja näytin ihan helvetin hyvältä. 

Minulla oli päälläni & Other Storiesilta hätäpäissä ostettu paita, jota olen katsellut pitkään mutta aina ajatellut, ettei minulla ole tuollaiselle mitään käyttöä, ja UFFilta löytämäni housuntapainen lirpake. (Ja kaiken alla alusvaate, joka ilmeisesti imee makkaroita itseensä. Niitä kutovat varmaan taikalangasta jotkin enkelit pilvenreunalla. Taikaa.) Parhaat kaikista olivat ne housut, ja se oli muuten melkein yhtä yllättävää kuin edustava ulkonäköni.

Totuus on nimittäin se, että tämä housuntyyppinen asia on ilmeisestikin rantavaatteeksi tarkoitettu, uima-asun päälle solmittava kangaskaistalekasa, jonka pesulapussa lukee ISLAS CANARIAS. Siinä on ikään kuin etu- ja takakappale erikseen, ja ne vedetään haarojen ali ja sidotaan naruilla yhteen. Että niin sitä kuulkaa vaan jonkun toisen hylkäämissä Kanarian-tuliaisissa paineltiin menemään ihan gaalakelpoisina ja näytettiin ehkä paremmalta kuin koskaan.

Tai no, ainakin yhdessä kuvassa.

 

Kiitos kivoista juhlista kaikille asianosaisille! (Gaalakuvista kiitos Emmi Nuorgamille, jolla on edessään loistava ura miestenlehtien kuvaajana, jos tuo feminismiruokahomma lakkaa jonakin päivänä kiinnostamasta.)

 

Lue myös:

 

Pages