Ladataan...

Olen nyt 33-vuotiaana tullut siihen tulokseen, että minusta on vaivihkaa tullut aikuinen. (En tiedä, missä välissä niin kävi, mutta oletan että isotädiksi tuleminen ja asuntolainan ottaminen ovat siihen jokseenkin läheisessä yhteydessä. Ehkä.)

Olen aina ollut sitä mieltä, että talouspaperi on aikuisuuden merkki. Sitä tarvitsevat vain sellaiset ihmiset joilla on lapsia tai rahaa, sillä muuthan voivat pyyhkiä kaiken rättiin tai pyyhkeeseen – siis kunnes saa maistaa talouspaperin siivittämää luksuselämää. Aloin ostaa talouspaperia, kun ryhdyimme tekemään remonttia (ai etkö tiennyt, että talouspaperi on tuiki tärkeä remonttiväline? On se. Ihan niin kuin maalarinteippi. Sitä ostetaan aina rulla tai pari naulojen, vasaroiden ja mittanauhojen lisäksi, eikä kukaan oikeasti tiedä miksi. Se on ihan kuin joku rautakaupan pakollinen kytky), ja silloin otin valtavan harppauksen aikuisuuteen. Enemmän talouspaperin kuin remontin ansiosta. Mutta nyt olen huomannut itsessäni muitakin kiistämättömiä aikuisuuden merkkejä.

Tunnistatko aikuisuuden itsessäsi?

Postin avaaminen
Aikuinen ei avaa hänelle tullutta postia heti. Lapsi (ja nuori) menee aivan sekaisin omalla nimellä tulleesta postista. Vaikka kirje olisi pelkkä tiliote, nuori avaa sen ihan muina tärkeinä ihmisinä ja arkistoi sen tähdellisten paperien kansioon. Puhumattakaan Valittujen Palojen mainoskirjeistä, joissa on irroitettavia osia ja liimattavia tarroja ja kullankikertäviä kolikonmuotoisia pahvinpaloja ja joista saattoi muinoin voittaa tuhansia markkoja. Erittäin Tärkeää Postia.

Valuuttapuheet
Vain aikuinen ihminen puhuu markoista, luoja paratkoon.

Talouspaperin loppuminen
Kyllä, pelkästään sen hankkiminen tekee ihmisestä aikuisen. Mutta ihminen, joka on ihan hukassa kun talouspaperi loppuu, on aikuinen potenssiin kaksi. 

Hiihtäminen
Aikuinen ihminen haluaa hiihtolomalla oikeasti hiihtää. Vain aikuinen ihminen

Alkoholi
Viina ei kuulu pelkästään nuorisolle, ehei. Aikuinen ihminen kuluttaa alkoholia ainakin yhtä paljon (todennäköisesti jopa enemmän) kuin nuori. Erona on se, ettei aikuinen muista, milloin olisi viimeksi ollut humalassa jossakin muualla kuin kotisohvalla, kun taas nuori ei tiedä, miksi hänellä pitäisi edes olla sohva. Tai koti.

Oppiminen
Aikuinen oikein haluaa opiskella jonkun vieraan kielen. Pösilö.

Samaistuminen
Kun aikuinen katsoo esimerkiksi jotakin karmaisevaa murhadokumenttia, ei hän samaistu nuoreen naiseen, jonka kimppuun käydään, vaan tämän vanhempiin. 

Meemien googlailu
Aikuinen ihminen löytää itsensä tämän tästä googlaamasta lauseita kuten "what does cash me ousside mean" ja "who is salt bae" ja "why is pepe a funny frog". Lisäksi joka kerta, kun aikuinen ihminen saa tekstiviestin, jossa on kirjoitusvirhe, hän olettaa, että kyseessä on jokin nuorison suosima akronyymi, ja sen seurauksena löytää itsensä googlaamasta sanoja kuten ""tlen pian" ja "mo".

Joko tuntuu vanhalta aikuiselta?

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Ei ole sellaista kiirettä, jota yksi (tai kahdeksan) Frendien jaksoa ei torjuisi.


Kun minulla on kasapäin tehtävää ja aivan posketon kiire, pitäisi minun aikatauluttaa työni, priorisoida, pomodoroida (tekniikka, jonka opin lopputyötä tehdessäni, mutta jota en koskaan juuri käyttänyt) ja yksinkertaisesti ryhtyä toimeen. 

Mutta minä en pysty. Kun tunnen stressin hiipivän, sydämenlyöntien tihenevän, sormien hikoilevan ja ahdistuksen kuristuksen puristuvan kurkun ympärille, lamaannun. Lamaannun täysin, kuin peura ajovaloissa, enkä pysty tekemään mitään. 

Viimeiset viikot olen tehnyt hurjasti töitä. En ole ahdistukseltani saanut käytyä kertaakaan uimassa, ulkoilemassa tai harrastamassa mitään hyvinvointia parantavaa. (Tai se on ainakin käyttämäni tekosyy, krhm.) Mutten suinkaan ole myöskään istunut kahtakymmentä tuntia päivässä koneen ääressä. Tai no itse asiassa olen. Mutten aina tekemässä töitä.

Kun minua stressaa, en tee mitään. Katson telkkaria. 

Kyllä. Eikä minua edes hävetä. (Tai siis hävettää kyllä, ihan tolkuttomasti, mutta tämä on minun kömpelö yritykseni päästä siitä häpeästä hiukan eroon.)

Viimeiset viikot olen todella tehnyt hurjasti töitä. Mutta olen myös katsonut viisi kautta the Mindy Projectia, kaksi kautta How to Get Away with Murderia, koko O.J. Simpson -draamasarjan, viimeisimmät Jane the Virginit, uusimmat Girls-jaksot ja koko liudan hääohjelmia töllöstä sekä dokumentteja YouTubesta (ja kaiken ohella muutaman kauden Frendejä). (Niin ja ooh, oletteko katsoneet sitä HBO:n Big Little Liesia? Rakastan.)

Telkkaria aina parjataan. Turhaan, minusta. Hyvä tv-sarja tai -ohjelma on pako ahdistuksesta, arjesta ja kaikesta siitä, mitä pitäisi olla tekemässä. Kun minua stressaa, en pysty joogassa tai lenkilläkään olemaan tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, etten ole juuri sillä hetkellä edistämässä työtehtäviäni. Mutta kun vietän neljäkymmentä (tai kahdeksankymmentä tai satakaksikymmentä tai satakuusikymmentä, hups) minuuttia vaikka Annalise Keatingin ja hänen lakiopiskelijoidensa seurassa, unohdan kaikki murheeni. 

Ja silti saan työni tehtyä. Ehkä vasta yöllä tai viikonloppuna, mutta kuitenkin. Ja minua stressaa aina vähän vähemmän. 

Niin että ehkä peuroillekin pitäisi tarjota pääsy suoratoistopalveluihin. Loppuisi se ajovaloissa möllöttely.

 

Lue myös:

 

Share

Ladataan...

Tiedättekö, kun joskus eteen tulee niin hyvä idea, että joutuu miettimään, miksei ole tullut ajatelleeksi sitä aiemmin? Minulle ja kavereilleni kävi näin vastikään, kun kuulimme upeasta keksinnöstä.

Laskiaispullabrunssista

Laskiaispullabrunssi on brunssi, jossa syödään laskiaispullia – mantelimassan, vadelmahillon, nutellan ja kermavaahdon kanssa. Aivan minkä ikinä haluaa kanssa. Ja mikä parasta, koko homma on aivan järkyttävän helppo toteuttaa. 

Mutta siltä varalta, että homma olisi jollekin epäselvä, minä kerron.

Laskiaispullabrunssi: tämän tarvitset

  • Pullataikina + uuni
  • Pullanleivontataidot
  • Mantelimassaa
  • Vadelmahilloa
  • Nutellaa
  • Kermavaahtoa
  • Veitsiä ja lusikoita
  • Kahvia ja teetä
  • Skumppaa
  • Pullanhimoisia kavereita

 

Ja jos oikein hifistellään, voi tarjolla olla muutakin (mutta yhden laskiaispullabrunssin kokemuksella voin sanoa, että meitä kyllä harmitti, että olimme syöneet jotakin ihan oikeaa ennen varsinaista pullaosiota, koska jaksoimme kaikki syödä vain yhden pullan kukin). Vinkkinä mainittakoon, että brunssi kannattaa järjestää keittiössä, jossa asuu ammatikseen ruokaa laittava henkilö (se kun voi tehdä kaiken koko porukan puolesta ja on tyytyväinen, kun sen taitoja kehuu pikkuisen). 

Ja sitten ei muuta kuin BYOLP: build your own laskiaispulla!

Oikeaoppinen nutellalaskiaispulla.

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Yhtenä päivänä poikaystäväni (kirjoitin tähän muuten ensin pikaystävä, ja minua alkoi naurattaa niin, että kahvit olivat tulla nenästä, vaikkei se olekaan ehkä kovin hauskaa) innostui pyöräilystä. Kahden Googlessa vietetyn päivän jälkeen hän tuli kotiin uusi pyörä kainalossa, päästä varpaisiin teknisiin pyöräilyvaatteisiin sonnustautuneena. Nyt hän kulkee pyörällä kaikkialle ja asuntomme näyttää tältä. 

Minä taas olen miettinyt kuusi vuotta, että haluaisin aloittaa tanssimisen uudelleen. Olen kysynyt kavereilta, googlannut paikkoja, lukenut tuntikuvauksia, harjoitellut askeleita, miettinyt, haluanko tanssia lattareita vai swing-tansseja vai pitäisikö minun kokeilla jotakin kokonaan uutta, katsonut reittioppaasta, kuinka kauan eri tanssisaleille kestää matkustaa, päättänyt, että harrastan tanssimisen sijaan mieluummin vaikka voisilmäpullia, kysynyt kavereilta uudestaan, liittynyt kuntosalille, jotten olisi tanssitunnilla kaikkein huonokuntoisin, juonut kavereiden kanssa vähän viiniä ja valittanut siitä, miten vaikeaa harrastuksen löytäminen on, katsonut Footloosen ja Greasen ja Flashdancen ja Dirty Dancingin ja loppujen lopuksi päättänyt, että minun pitää vielä pikkuisen miettiä, haluanko aloittaa tanssimisen uudelleen. 

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Minulla on ollut tapana pitää Snapchatissa joulukuussa joulukalenteri (ja kesäkuussa kesäkalenteri), joka siis käytännössä tarkoittaa täysin vajaamielistä huolellisesti suunniteltua huonoa sketsishowta kuratoitua sisältöä kuun jokaisena päivänä joulu- tai juhannusaattoon saakka. Löysin juuri puhelimestani kuvat, jotka nappasin talteen esitellessäni snäppijoulukalenterin 13. luukussa vanhoja silmälasejani asiaankuuluvin kampauksin. 

Joku fiksu on joskus sanonut, että silmälasit ovat kuin koru, ja ne kannattaa valita yhtä huolellisesti. Joku fiksumpi (eli minä) olen sanonut siihen, että ajattele nyt niitä paineita perkele, ei mikään koru ole kenelläkään keskellä naamaa joka päivä aamusta iltaan

Paineen alla kakkuloita valitessa voi sattua kaikenlaista. Kuten tästä kavalkadista voimme huomata:

 

1997. Tällaiset kivat ja huomaamattomat. (Silmälasit nolottivat niin paljon, että toivoin, ettei kukaan näkisi niitä. Realistinen toive.)

 

1999. Silmälasit saivat jo näkyä. Niin paljon, että korpesi, kun kaikilla oli feikkilasit, jotka näyttivät ihan samoilta kuin omat silmälasini. Mutta ainakin jakaukseni oli kauempana sivulla kuin kenelläkään. 

 

2003. Mitä kapeemmat, sitä mageemmat. Aina kun kävin baarissa, tukkani oli noin ja toppini oli mallia halterneck (ja se todennäköisesti kimalteli). 

 

2009. Miksi kukaan antoi minun tehdä tämän kasvoilleni?

 

2011. Ei ollut varaa Wayfarereihin. Muistan, että näissä laseissa kävi flaksi (ei mikään ihme, kun katsoo noita edellisiä).

 

2012. Ostin tällaiset tosi erilaiset lasit noihin edellisiin verrattuna (flaksilla lienee jotakin tekemistä asian kanssa). 

 

2013. Ostin ensimmäiset pyöreät lasini ja aloin hamstrata niitä. Nämä olivat kolmannet. (Luulin, että kaikki pyöreät lasit näyttävät yhtä kivoilta, mutta näissä näytän siltä NCIS-ohjelman pikkuruiselta mummelilta. Googlaa "Linda Hunt glasses", niin ymmärrät, mitä tarkoitan). Käytin näitä ehkä kolme kertaa kunnes palasin edellisiin. 

 

Suosikkini on ehdottomasti tuo vuoden 2009 aivovamma. Mikä helkkari minut sai ostamaan nuo lasit? Työskentelin silloin Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksella ja olin ihan oikeasti asiakastehtävissä. Kyllä nuorisolla on ainakin ollut hauskaa, jollei muuta. (Parasta muuten on, että muistan, kun kerran valtavien vintagesilmälasien aikakaudella yksi kaveri tunnisti minut silmälaseista takaapäin. Pikkuisen isommat pellekakkulat sitten.)

 

Lue myös:

 

(P.S. Seuraa myös Snapchatissa (ja Instagramissa): @tiiamarietta!)

 

Share

Pages