Ladataan...

Järjestimme viikonloppuna äidilleni 70-vuotisyllätysjuhlat, ja ostin Tigerista juhlarekvisiitaksi kirjainviirin, jossa lukee PARTY TIME. En halunnut heittää sitä roskiin juhlien jälkeen (eikä ollut tarvettakaan, koska se on yllättävän tukevaa tekoa eikä kärsinyt kemuista lainkaan), joten keksin, että voisin vinssata sen vaikka oman kotini seinään. 

Ja ei sillä, että siinä olisi mitään vikaa, mutten halua, että oman kotini seinällä lukee jatkuvasti PARTY TIME. Siitä tulee liikaa mieleen vessanseinätekstit tyyliin call samantha for a good time. Keksin sitten, että voin järjestellä kirjaimet uudestaan. Vaihtoehtoni ovat nyt nämä::

  • ME RAP IT
  • EMPTY RAT
  • PITY ME
  • PRIME TIT
  • PAY TERM
  • TIT MAP
  • RAPE MITT
  • MAT TYPE
  • RIPE MATTY
  • EAT RAMP
  • PRETTY MA
  • PRAM TIT
  • RIP MATTE
  • TRAMP IT EY

(Näistä suosikkejani ovat ME RAP IT, koska se inspiroisi minua joka päivä räppärin urallani, ja PRIME TIT, koska tissini ovat ihan priimaa. Toisaalta minun pitää ajatella myös asuinkumppaniani, poikaystävääni, jonka nimi on Matti ja joka on ikäisekseen kypsä. Voitaisiin siis sanoa että hän on RIPE MATTY.)

Tai sitten voisin valita jotakin suomenkielistä:

  • PERTTI YM
  • PETY IRMA
  • RYTMI PATE
  • YP MARTTI
  • METRI PAT
  • PATTERI YM

(Näistä ykkösenä on tällä hetkellä RYTMI-PATE, jonka ajattelen olevan tribuutti legendaariselle kanssatamperelaiselle, Ikurin Turbiinille. Toisaalta tykkään ajatuksesta, että seinälläni olisi julkkiksen sijaan joku tavallinen tallaaja, kuten Facebook-ryhmän ylläpitäjä YP MARTTI tai kasvukipujen kanssa kamppaileva wannabe-mafioso METRI-PAT.)

Minkä valitsisin?

 

Lue myös:

Share

Ladataan...

Elikkä tosissaan ihan sellaisella iloisella asialla lähdin kirjoittelemaan kuin maailman paras hammastahna. Ja hämmentävintä tässä koko asiassa on se, että vaikken käyttäisi sitä itse, parantaisi se silti huomattavasti elämänlaatuani. 

Mahtipontinen otsikko, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, on nimittäin totta. Tässä on hammastahna, joka muutti elämäni: Theodent

Poikaystävälläni on vaikeuksia sietää hammastahnaa suussaan. Tai oikeastaan kurkussaan. Varsinaisten pesuhommien jälkeen, kun koittaa suun huuhtelun hetki, hän haluaa tahnan jäämistä niin vimmatusti eroon, että kuulostaa siltä Kummelin Perintöä odotellessa -sketsin yskä-äijältä. Kröh kröh kröh brĺyöööäärrrghh fläääöööärrgghh yäk yäk yäk. Ja jos hänellä on vaikeuksia sietää hammastahnaa suussaan, on minulla vaikeuksia sietää oksennusääniä kylppärissäni kaksi kertaa päivässä.  

Enter Theodent. 

Ostimme tätä hammastahnaa New Yorkissa toissakeväänä oleskellessamme, puhtaasti pakkaussuunnittelu- ja ulkonäkösyistä. Luuhasimme 24th Streetin ja 7th Avenuen Whole Foodsin luonnonkosmetiikkaosastolla ja ostimme koko liudan tuubeja, pulloja ja purnukoita, vain siksi, että ne näyttivät meidän mielestämme hyvältä. Ja yksi niistä oli tämä ruskeaan pakkaukseen pakattu, kullitettu, kikertävän kukertava hammastahna. Sillä eihän sitä voinut ohittaa:

Hammastahna on luomua, ja siinä on käytetty suklaata (tai tarkemmin sanottuna suklaasta uutettua ainetta nimeltä Rennou™)joka haastaa perinteisen fluorin. Se maistuu melko tavalliselta hammastahnalta. Se täyttää tehtävänsä ihan kuin tavallinen hammastahna. Ja se näyttää siltä, että se on tarkoitettu kuninkaallisille (jollainen salaa ajattelen ansaitsevani olla, edes hampaita pestessä). Ja sen ansiosta en enää odottele perintöä tai taistele oksennusrefleksiä vastaan joka aamu ja ilta!

Tiedän, mitä ajattelet: saahan täältäkin luomutahnoja (vaikkeivät ne olisikaan kullitettuja). Tiedän. Aikomuksenani on testata poikaystävällä myös muita luomuhammastahnoja, jotka eivät ole vaarallisia nielaista. Tämä oli spesiaali ostos, koska hankin sen hänelle joululahjaksi netistä. Hammastahnaksi se on vähän kallis, 11,99 dollaria tuubi (plus tietenkin kohtuuttomat 30 dollarin toimituskulut), mutta ainakaan se ei ole yhtä kallis kuin Theodentin toinen, tehokkaampi hammastahna, joka maksaa 99,99 dollaria yhdeltä vaivaiselta tuubilta

Ja ainakin se toimii. Ja se, jos mikä, on minulle mittaamattoman arvokasta. 

(Ja se on kullitettu.)

 

Lue myös:

 

Share

Ladataan...

Remontin alkamisesta tuli joulukuun alkupuolella kuluneeksi päivälleen kuusi kuukautta. Toissayönä sain keittiön välitilan juuri asennetut kaakelit saumattua, ja köökki on silikoneja vaille valmis. Otin kuvan jokaisesta työvaiheesta, jotta voisin itse ihastella etenemistä, ja koska minulla on tämä blogi, niin minullahan on suorastaan velvollisuus lesoilla sillä täälläkin. (En tosin koskaan ajatellut että saisin tehdä sen vasta kuusi kuukautta myöhemmin, mutta olkoon.)

Tältä keittiö näytti ennen kuin työt aloitettiin. Vuonna 1939 rakennetun talon keittiö oli viimeksi remontoitu arviolta vuonna 1995. Vihasin sitä. (Vaikka 1995 noin muuten olikin kaiken kaikkiaan hieno vuosi.)

 

Myin koko keittiön pois muutamalla kympillä Tori.fissä, ja vietimme ostajan ja hänen tyttärensä kanssa sunnuntai-iltapäivän keittiötä purkaessa. Oli muuten hauskaa: moukaroimme rumaa keittiötä, kerroimme tarinoita ja kehuimme kilpaa minun musiikkimakuani (mikäs sen mukavampaa). En olisi millään pystynyt purkuun yksin, ja lisäksi ostaja vei kaikki osat pois, vaikka käytti niistä vain muutamia. Tyttären uusi asunto sai pieneen keittokomeroon sopivat kalusteet (ja annoin kaupan päälle vielä vessanpöntönkin). Hän oli ihana, älykäs, mukava, kykeneväinen ja hauska nuori nainen. Tiedättekö, sellainen, jonka nähdessään sitä ajattelee, että vittu mikä luonteeton peruna minä olin tuon ikäisenä.

Tyhjänä tila näytti tältä:

 

Välissä hioimme ja maalasimme parketin. Lattia osoittautui hankalaksi, sillä kaikissa keittiön kohdissa ei ollut parkettia riittävästi. Ullatus. Toisaalta ongelmahan ei ole koskaan tämännäköinen, sillä rahalla saa vaikka mitä, kuten esimerkiksi pienet, uudet parketinpätkät (jotka nekin muuten asennettiin vasta muutama viikko sitten). Alla on alkuperäinen puulattia, mutta sen esiin riipiminen ei valitettavasti sopinut budjettiin (enkä rehellisesti sanoen halunnut lisaa ullatuksia). Lähes valmiiksi asennettu keittiö näytti tältä:

 

Tässä kuvassa olemme juuri muuttaneet remppaevakosta takaisin asuntoon. Meillä ei ollut yhtään huonekalua. Nukuimme ilmapatjalla, joka tyhjeni joka yö aamuun mennessä niin, että löysimme itsemme upoksissa lattialta herätyksen hetkellä (ajattelin aina sitä The Curen musiikkivideota, jossa se mies hukkuu patjaansa, ja minun teki mieli tehdä siitä snäppiin oma versio, mutta vitutti niin paljon, etten pystynyt). Elimme Woltilla emmekä istuneet koskaan missään, koska ei ollut mitään, minkä päällä istua. Hana, jonka piti saapua 5-7 päivässä, oli 45 päivää myöhässä, joten keittiöömme ei tullut vettä, eikä astianpesukonettakaan saanut käyttää. (Ai niin ja lisäksi meidän vessassa ja suihkussa ei kummassakaan ollut ovea.) Good times. 

 

Sain hankittua pöydän ja muutamia tuoleja, ja ergonomisesti arveluttavasta pahvilaatikkotyöpöydästä päästiin eroon. Hanakin saapui vihdoin (ja teki minut onnelliseksi), mutta välitila antoi vielä odottaa itseään. Tämä johtui siis pääasiassa siitä, etten osannut itse päättää, mitä siihen laittaisin. Ihastuin ensin ajatukseen alumiinilevystä, johon voi painaa mitä itse haluaa, mutten osannut päättää väriä. Halusin yhtenä päivänä mintunvihreän lasin, toisena vaaleanpunaiset kaakelit, kolmantena mustan, mattapintaisen levyn. Myöhemmin päädyin marmorijäljitelmäkaakeleihin, jotta puolitoista kuukautta odoteltu musta hana pääsisi oikeuksiinsa. Mutta menisi vielä kaksi kuukautta ennen kuin ne saataisiin seinään. 

 

Tämä kuva on otettu eilen. Välitila on paikoillaan. Seinät on maalattu. Hana toimii. Laatat on saumattu (tein ne ihan naamoissa kolmelta yöllä, kun palasin kotiin kostealta läpimärältä illalliselta). Puuttuu enää silikonit ja iänikuiset jalkalistat (jotka tavataan yleensä kuulemma laittaa vasta sitten, kun asuntoa ollaan taas jo myymässä), joten ihan valmista ei vieläkään ole.

Mutta jumalauta että se on kaunis.

 

(Keittiö on Noblessen keittiö Keittiömaasta (jonka kanssa yhteistyö oli minusta muuten hankalaa ja takkuilevaa), hana merkkiä Nivito jostakin internetistä, kaakelit Kaakelikeskuksesta, pöytä Tampereelta Lielahden kierrätyskeskuksesta, tuolit Tori.fistä ja poikaystävän kaverilta.)

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Muistoja lapsuudesta on juttusarja, jossa käsitellään 80- ja 90-luvuilta tuttuja kulttuuriklassikoita, joita muksuna kulutettiin. Tällä kertaa käsittelyssä on Otto-nallesta kertovan kirjasarjan ensimmäinen osa: Otto-nalle retkeilee (1984). Otto-nalle retkeilee on elämänmakuinen kasvutarina, jännitysteos pehmolelusta, joka nököttää vuoroin kiven reunalla, puun oksalla tai mihin ikinä nyt täytetyn lelun saa juntattua.

En muista tarkkaan, miten tarina menee, mutta voin hyvin elvyttää tarinan ottamieni kuvien perusteella, jotta te lukijatkin voisitte nauttia seikkailusta. Kas näin siinä kävi:

Otto on kotoisin yksinkertaisesta ajasta, jolloin lapsilla ei ollut edes omia iPadeja ja kylällä liikuttiin paikasta toiseen vesiteitse. Eräänä päivänä Otto lähtee rimpsalle, ja risteilijän baarissa muutaman nautittuaan hän päättää iskeä laivaseuraa menemällä keulaan esittämään klassista Titanic-kohtausta. Laivalla ei ole ainuttakaan mirkkua, joka tajuaisi Oton kulttuurireferenssiä (ehkä siksi, ettei elokuva ole vielä vuonna 1984 ilmestynyt), joten hän masentuu ja ratkeaa ryyppäämään ihan tosissaan.

 

Ilman sussua jäänyt epätoivoinen Otto heittäytyy dramaattisesti lumpeiden peittämään suohon. Traaginen tapaus herättää niin valtavasti huomiota, että Nick Cave ja Kylie Minogue tekevät siitä kaksitoista vuotta myöhemmin musiikkivideon. Se menestyy valtavan hyvin. 

 

Huonovointinen Otto antaa ylen Tammerkoskeen. Ohikulkija pitää Otolle puhuttelun, mutta tämä on niin naamat, että luulee puhuttelijan olevan pöllö. 

 

Otolla katkeaa filmi, ja hän herää päänsärkyyn ulkorappusilta. Hetken silmiä hierottuaan Otto tajuaa olevansa oman kotinsa kynnyksellä, ja hän huokaisee helpotuksesta. Ainakaan hän ei herännyt minkään järkyttävän pehmopupun syleilystä. Mutta sitten hän muistaa – voi saatana! Avaimet ovat hukassa, eikä Otto pääse sisälle. Onneksi ulkona on kaunis päivä.

 

Sen pituinen se. 

 

No, okei. Ei siinä ihan noin tainnut käydä. Mutta sen siitä saa, jos kirja perustuu valokuviin pehmolelusta eri paikoissa. Lama-aikaan tämä tosin meni kuin kuumille kiville. (Toim. huom. Myöhemmin kirjoihin käsikirjoitettiin ripaus romantiikkaa, kun Otto-nalle sai itselleen kaverin. Ulla-nalle taisi tosin olla melkoinen pissis: se muun muassa houkutteli Oton ostarille, jossa nallet laskivat mäkeä liukurappusten kaidetta pitkin ja hieroivat itseään ostettaviin tavaroihin ja rikkoivat niitä. En tiedä, miten kirjasarja päättyi, mutta toivottavasti Otto pääsi lopulta parempiin piireihin.)

 

Lue myös: 

 

Share

Pages