Ladataan...

Missä olet Laura? kysyi minulta joitakin viikkoja sitten vinkkejä tehokkaampaan työskentelyyn kotityöläiselle ja freelancerille. Keksin niin monta hyvää, että päätin jakaa ne täälläkin, Lauran luvalla toki. Neuvot sopivat erinomaisesti myös vaikkapa gradun tai lopputyön tai jonkin muun suureellisen projektin tekijälle.

Olen työskennellyt freetoimittajana melko lailla tasan neljä vuotta. Rontti kolme vuotta sitten perustin oman yrityksen ja ryhdyin täysipäiväiseksi freelanceriksi (virheellisesti ennen valmistumistani tosin, joka tuli myöhemmin maksamaan minulle noin 2800 euroa opintotukien ja korkojen takaisinmaksussa, #girlboss), joten minulle on ehtinyt kertyä ihan mukava kavalkadi varsin hyödyllisiä fokusointi- ja tehokkuuden maksimointitapoja. 

Tässä ne tulevat:

Pue rintaliivit. Aloitan yleensä työnteon heti herättyäni. Ensimmäiset tunnit istun koneella keittiön pöydän ääressä aamutakki päällä ja silmät rähmässä. Kun keskittyminen herpaantuu, tuovat rintaliivit hommaan ryhtiä. Niistä tulee sellainen olo, että on ihminen, työtä tekevä ihminen, eikä pelkkä kasa saamatonta lihaa. Ja jos kerran olet jo suhraamassa pikku hakasia kiinni, voit samantien pukea päällesi joitakin muitakin vaatteita. Ihmisyyden tunne sen kun kasvaa. (Jos et yleensä käytä rintaliivejä esimerkiksi sukupuolesi vuoksi, kokeile jotakin vastaavaa, jotakin ryhdikästä. Vaikka tärkätty paita. Eikö sellainen löydykin kaikilta? Hyvä.)

Anna itsellesi tauko. Kun naputtelu alkaa maistua puulta, tarvitset ehdottomasti tauon. Itse katson yleensä jakson Frendejä tai Officea tai hätätapauksessa jotakin sarjaa, joka on minulla kesken. Vain hätätapauksessa tosin, koska liian kiinnostavaan taukopuuhaan saattaa vahingossa tempautua aivan liian pitkäksi ajaksi. Mutta joskus annan itselleni kyllä armoa ja katson sitä Officeakin kaksi kolme neljä kahdeksan jaksoa, tai ihan niin monta kuin tauko sillä kertaa vaatii. Työn tauottaminen on katsos varsin tärkeää.

Kuuntele voimabiisisi. Jokaisella meistä on ultimate-all-time-favourite-biisi, joka saa vipan puntiin joka ainoa kerta, ja jonka tahtiin ei voi olla tanssimatta kuin viimeistä päivää. Itselläni se on Luther Vandrossin Never Too Much. Mutta varo! Krebaus voi olla myös ansa: itselleni käy usein tanssiessaniin, että innostun ja alan ajatella, että hei, tämähän voisi olla päiväni viikkoni urheilukerta jos tanssisin oikein kovasti, ja sitten tanssimisessa meneekin tosi pitkään (tyyliin vartti) ja yhtäkkiä onkin ihan hiki ja sitten pitää venytellä ja mennä suihkuun ja sekoittaa palautusjuoma ja sitten työpäivä alkaakin olla jo paketissa.

Pakene hetkeksi ja tee jotakin ihan muuta. Joskus työ vaatii hetken, johon paeta velvollisuuksia. Silloin voi vaikka nyppiä säärikarvoja, silittää lakanat tai keksiä jotakin tuiki tähdellistä tekemistä, kuten kerran kun minun oli aivan helvetin tärkeä opetella, miten servetistä taitellaan lootus. 

Hoida elämäsi kuntoon. Joskus työnteko on hankalaa, kun elämä on muuten ihan sekaisin. Duunit sujuvat helpommin, kunhan ensin saat muut elämän osa-alueet jiiriin: pese pyykit, tiskaa, siivoa, treenaa, ulkoile, näe kavereita, hanki rakastaja, käy terapiassa, lämmitä perhesuhteet, lähetä joulukortit, osta uusi dödö (ja vanupuikot ja sampoo ja vartalorasva ja aurinkopuuteri ja hammastahna koska ne kaiki loppuvat mystisesti aina samalla kertaa), tee vapaaehtoistyötä, tue paikallisia yrittäjiä ja ota multivitamiini.

Muista tsekata somet. On hirveän tärkeää, että kesken kirjoitustehtävän selaa vähän sosiaalista mediaa. Itselleni tulee pakottava tarve katsoa kaikkien tilaamieni YouTube-kanavien uusimmat videot aina juuri silloin, kun pahin työsuma on päällä. En katso videoita koskaan muuten, mutta iltana ennen deadlinea niistä tulee velvollisuus, joka on suoritettava, tai muuten universumi räjähtää tuhansiksi pikku sirpaleiksi, jotka tekevät paskamaisia pikku viiltoja varpaidenväleihin. 

 

Ja nyt huomaan, että nämä minun neuvoni ovat melko tällaisia sijaistekemis- ja taukopainotteisia ohjeita, eivätkä oikeastaan liity työntekoon millään lailla, mutta haluaisin muistuttaa, että olen itse kuitenkin pärjännyt näillä jo vuosia. Että etköhän sinäkin. 

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Aloitin elokuussa uuden harrastuksen. Latino street -tanssitunnit. Täytin 34 ja päätin, että nyt palaan rakkaan tanssiharrastuksen pariin. (Kyllä, mainitsin taas kerran vastikään juhlitut synttärini. Ja tulen tekemään niin vielä parissa muussakin postauksessa. Ha!)

Olen aiemmin tanssinut lattareita ja luulin, että homma on minulla hallussa. Että tunnilla tanssin vaan menemään ja pyyhin niillä muilla lattiaa (cha chan tahtiin). Toisin kävi. En arvannut, että tanssitunnin lopussa oleva street-liite tarkoittaa dancehallia ja twerkkausta ja reggaetonia ja kaikkea sitä, mitä tässä peppuorientoituneessa maailmassa nykyään vaalitaan. Olen vakiotansseineni auttamatta out. Kiitos vaan tyhjästä, TTK.

(Tässä minä olen heti tanssitunnin jälkeen. Ja kyllä, tanssin kaljapaita päällä.)

Joka keskiviikko menen siis lattiallapyyhkimisen sijaan nöyryyttämään itseäni tunniksi peilin ja viidentoista minua paljon nuoremman, laihemman ja pyöreäpeppuisemman naisen eteen. Mutta ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin, koska ainakin opin jotakin lannistavaa uutta joka kerta.

Olen tähän mennessä oppinut, että

  • en kerta kaikkiaan pysty twerkkaamaan
  • minulla ei kerta kaikkiaan ole lainkaan pakaroita
  • siinä, missä muiden kädet ylettyvät lattiaan tai varpaisiin, minun käteni huitovat epätoivoisesti ilmaa
  • siinä, missä muiden varpaat ulottuvat olkapäiden yli, heiluvat minun orpona ilmassa
  • minulla on varsin vakavastiotettava uhka kuolla tukehtumalla omaan rintavarustukseeni
  • tulen todella onnelliseksi, kun tunti on ohi
  • osaan kuperkeikan yllättävän hyvin.

Mutta aion silti jatkaa harrastustani, sillä joka viikko minua hävettää pikkuisen vähemmän. Eikä se johdu siitä, että oppisin enemmän, vaan siitä, että joka kerta olen vähän pidemmällä sen asian hyväksymisessä, että minä olen se tyyppi siellä tanssitunnilla, joka on

  • vanhempi kuin muut
  • isokokoisempi kuin muut
  • ainoa, jolla ei ole napapaitaa
  • ehdottomasti kovin hikoilemaan
  • se, joka pyytää opea aina näyttämään uusiksi
  • se, joka pyytää opea näyttämään vielä kerran
  • se, joka ryhtyy jokaisen tunnin puolessavälissä hieromaan alaselkäänsä kivusta pahaenteisesti irvistellen, mutta jatkaa silti, koska on vanhempi kun muut ja läpikäynyt elämässään vaikka mitä, mistä te ette tule koskaan ymmärtämään mitään

ja se on ihan ok. Koska jonkunhan sekin on oltava.

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Olemme järjestäneet ystäväni Janitan kanssa yhteisiä synttärijuhlia jo parinkymmenen vuoden ajan. Syntymäpäivämme ovat noin viikon päässä toisistaan, joten juhlat on oikeastaan pakko luonnollista yhdistää.

Täytin pari viikkoa sitten 34, ja mainitsen sen nyt tässä vielä uudelleen jotta mattimyöhäisetkin voivat onnitella, vaikka tein merkkipäivästä kuulemma jo massiivisen somespektaakkelin – tosin itse olen luonnollisesti sitä mieltä että spektaakkeliin ei vielä riitä yksi blogipostaus ja yksi snäppikavalkadi ja yksi onnittelujen kerjäysstoori instassa ja jatkuva synttäreiden rummuttaminen. Viime viikonloppuna järjestimme Janitan kanssa sitten vihdoin juhlat, ja  nyt kerron, miten ne onnistuvat parhaiten. 

 

Valitse juhlapaikka, jota kukaan ei osaa odottaa. Olemme järjestäneet juhlat muun muassa Omenapuutalolla, kaverin luona, O'Learys Bakersissa ja nyt viimeksi Töölössä ravintola Mestaritallin Meritalli-terassilla, ja lähes jokaisella kerralla suuri osa vieraista on sanonut että vau, enpä olekaan koskaan käynyt täällä. Ei siitä mitään hyötyä ole, mutta saatpahan pisteitä tyyppinä, joka valitsee kiinnostavia juhlapaikkoja.

 

Pidä huoli, että baarissa on paljon skumppaa. Eräissä surullisenkuuluisissa juhlissa kävi niin, että kuohuviini loppui kesken. Siitä lähtien olen aina ilmoittanut juhlapaikkaan etukäteen, että minun kaverini ovat sitten muuten melkoisia loppasuita ja tykkäävät skumpasta. Ei ole sittemmin enää loppunut kesken. Vaikka olemme kyllä yrittäneet juoda kaiken. 

 

Kutsu ainakin yksi erikoisvieras. Tällä kertaa en ehtinyt järjestää juhliin mitään sen kummempaa ohjelmaa, mutta onneksi Eeva Kolu toi tällaisen pehmolelun mukanaan. Kaikki olivat haltioissaan ja muistavat juhlat haukun ansiosta vielä pitkään. (Tosin jos haluat, että kaikki huomio on vain sinussa, ei tällaista turrea kannata päästää juhliin. Varastaa huomion melko tehokkaasti.)

 

Järjestä hyvä keli. Koko kesä on ollut ihan paska, mutta viime perjantainapa olikin ihan mielettömän ihana sää ja takuulla yksi loppukesän hienoimmista auringonlaskuista. Uskon, että sain sen aikaan stressaamalla niin saatanasti. Että olkaa hyvät vaan hienoista Instagram-kuvista.  

 

Ja viimeiseksi: valitse hyvä juhlakaveri. Ainakin minun juhlakaverini on tehnyt niin, koska minä järjestän yleensä kaiken. Ensi vuonna sun vuoro, Jamppa!

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Mehän kaikki tiedämme, että tämä Suomi 100 -touhu on lähtenyt lapasesta. On teemapakattua jauhelihaa, muovipusseja, juhlauistimia, sinivalkoisia rollaattoreita, muovisia saunavihtoja ja Suomi 100 -hauta-arkku. Niitä voi kauhistella loistavalla Paskat Suomi 100 -tuotteet -Instagramtilillä.

Juhlatuotteiden kavalkadi on mieletön. Jopa siivousvälinefirma Sinillä on oma Tuntematon Sotilas -kampanjasarja. 

Mutta yhtä asiaa en kerta kaikkiaan ymmärrä. Miksei Tuntematon Sotilas / Suomi 100 -kampanjan siivousvälineitä ole nimetty teeman mukaisesti? On täysin hukkaan heitetty mahdollisuus olla nimeämättä Tuntematon sotilas -rikkalapiosettiä ROKKA-lapiosetiksi.

(Muuta en sitten oikein keksinytkään. Paitsi ehkä "Rahikaisen kaakeliharja" tai "Majuri-monitoimimoppi", mutta mikään ei voi olla yhtä hyvä kuin tuo Rokka-lapiosetti.)

Kuva Sinituotteen sivuilta

 

Lue myös:

 

 

Share

Ladataan...

Pyysin viime viikolla apua sohvavalintaan. 

Rakastan kaunista Innovation Unfurl -sohvaani. Katsokaa nyt miten tyylikäs! Mutta olen huomannut, etten pärjää ilman käsinojia. Liusun (ja tyynyt liusuvat) reunoilta alas, enkä kerta kaikkiaan kykene makaamaan tällä sohvalla levollisesti. (Tämä toimii muuten myös vuodesohvana, joka on kokemusten perusteella jopa melko hyvä.)

Mökillämme Pohjois-Karjalassa on upea vuosisadan puolenvälin sohva, jonka saisin, mutta se pitäisi verhoilla uudelleen. Katsokaa nyt miten kauniit jalat! Sohva on kova, mutta pidän sellaisista (that's what she said), ja ainakin siinä on käsinojat, jotka estävät minua ja tyynyjä valumasta lattialle kuin meillä ei olisi elämästä mitään otetta. (Tämäkin on muuten vuodesohva, ja lisäksi sen sisällä on säilytystilaa.)

Pyysin apua, ja te autoitte. Tulokset ovat (dumroll)...

...moderni tanskalaissohva sai naurettavat KOLME ääntä, ja mökkisohva vei murskavoiton SEITSEMÄLLÄTOISTA äänellä. Ääniä tuli myös vaihtoehtoisille ratkaisuille, kokonaiset kuusi kappaletta: "pidä molemmat", "rakennuta käsinojat", "älä ota kumpaakaan vaan kolmas sohva", "hanki divaani" ja niin edelleen. 

Nyt sitten pitäisi vielä oikeasti päättää. 

 

Lue myös: 

 

Share

Pages