Ladataan...

Ah, Espanja. Tuo auringonpaisteen ja virtaavan halpisviinin luvattu maa. Vuoriston, rantamaisemien ja lukemattomien mustanruskeiden silmien mekka. 

Ja saatanallinen verenpaineen nostattaja. 

En kyllä sitten ymmärrä mikä perkele näitä paikallisia vaivaa, kun niillä ei ole koskaan kiire minnekään. Ei liukurappusissa, ei kaupan kassalla, ei jonossa, ei edes töissä.

Eivätkä ne onnistu ikinä tekemään kahta asiaa yhtä aikaa. Jos ne kävelevät kadulla ja vierustoveri alkaa jutella, ei auta. Pakko pysähtyä kuuntelemaan. Koska jalkojen nostelu vuorotellen on täysin mahdoton tehtävä, jos keskustelee samalla. Niin on myös kassan näpyttely tai viivakoodien lukeminen. Haluaisitko jutella ja väistää samalla muita ihmisiä? Ehei! Täällä keskitytään yhteen asiaan kerrallaan. 

Keskittymisvaikeuksista kielivät myös nämä paikalliset kaakelit.

Toisaalta enhän minä oikeastaan ymmärrä, minne minulla muka on niin kiire. Mutta kun nämä tällaiset tilanteet on vaan hoidettava pois alta ja päästävä eteenpäin. Ai minne? No EN MINÄ TIEDÄ. Mutta päästävä on, ja mielellään tuhahdeltava mielenosoituksellisesti matkalla. Koska voittaja on se, joka on ensimmäisenä ja vähän vihaisena paikalla. Ai missä? No en minä tiedä sitäkään, mutta ensimmäisenä siellä ollaan. Takuulla. 

Tänään ostin yhdestä kaupasta vahingossa väärän tuotteen. Kun menin vaihtamaan sen toiseen, kävin kolmen asiakaspalvelijan luona ja jonotin kahdessa eri jonossa. Oli vuoronumeroa ja monivalintatehtävää. Vaihtoani hoitava myyjä printtasi tulostimella neljä sivua asiakirjoja palautusta varten. Laitoin niihin kaksi allekirjoitusta, ja kolmen uuden kuitin pinoon vielä yhden. Enkä tietenkään voinut vaihtaa tuotetta toiseen, koska ne olivat - luoja paratkoon - eri hintaiset. Ensin piti palauttaa yksi ja sitten veloittaa toinen, koska kortinlukija menisi muuten sekaisin. Otsani verisuoni uhmaavana tykyttäen hillitsin haluni kertoa myyjälle, että ei muuten menisi. Että tätä tehdään tuolla meillä 4000 kilometrin päässä ihan koko ajan. 

Mutta on tämä Espanja kyllä sitten ihana paikka.

Share

Ladataan...

Lähden huomisaamuna seitsemän jälkeen Espanjaan. Valvon vielä, koska pakkaan katson murhadokumentteja YouTubesta ja nypin säärikarvojani pinseteillä.

Vanhempani viettivät maanantaina 46-vuotishääpäiväänsä (joo, ällöä, minäkin vihaan niitä) ja sen, viime vuoden hääpäivän ja molempien vanhempien menneiden ja tulevien synttäreiden kunniaksi ne lähtivät kuukaudeksi Espanjaan. Me lapset ja lapsenlapset sitten lennämme sinne morottamaan ja onnittelemaan niitä (ja tietysti nauttimaan itsekin vähän) kukin kerrallaan. Huomenna on minun vuoroni, ja arvatkaas mitä se tarkoittaa?

No sitä että Lidlin uikkari pääsee vihdoin käyttöön.

Tiedoksenne, että se Lidlin markkinointiosaston minulle lähettämä 38 oli auttamatta liian pieni, joten se säästetään ensi sitä seuraavaan kesään. (Sillä tottahan joka tytöllä pitää yksi Lidlin tavoiteuikkari olla.) Ihana lukijani Sanni kuitenkin kertoi ostaneensa sellaisen koossa 40, muttei tykännytkään siitä, ja myi sen minulle. (Tykkään ajatella, että se oli Kurkisuon Sanni. Tai ehkä Aikakoneen Sani, joka kirjoitti innoissaan oman etunimensä väärin. Tykkäävät molemmat niin kovasti tästä minun blogistani.) Myönnettäköön, ettei sekään ole kyllä ihan oikean kokoinen, mutta uskon, että lentomatkan aikana Malagaan siihen tarttuu maagista tähtipölyä sateenkaarista ja hattarapilvistä, ja kun pääsen perille, se istuu kuin hanska. Tai vaikkei istuisikaan..  ei minulla ole vaihtoehtoa. 

(Uikkarithan venyvät vähän ihan helvetisti kastuessaan?)

Ja sitten, ehkä vihdoin joudun julkaisen kuvan siitä päälläni. 

Share

Ladataan...

Poikaystäväni äidin kissa on ollut meillä hoidossa kuukauden. Se on lihava, harmaa, pehmeä tyyppi, jonka turkissa on vaaleanpunaisia laikkuja. Ihan kuin joku olisi kaatanut sen päälle joskus valkaisuainetta.

Olen oppinut siltä, että mihinkään ei voi ikinä luottaa. Yhtenä hetkenä se möllöttää maailman välinpitämättömimpänä pahvilaatikossa, toisena kiehnää ja kerjää rapsutuksia - kunnes sekunnin sadasosassa päättää että nyt riitti, mäykäisee vihaisesti, puraisee sormesta ja kynsii varmuuden vuoksi päälle. Koska kehtasit rapsuttaa sitä. Ääliö.

Aamuisin se herättää minut asettelemalla lihavan ruhonsa huolellisesti rintani päälle niin, että meinaan tukehtua, ja kun herään ja sanon sille että voisitko kissa siirtyä hieman, en voi hengittää ja tisseihini sattuu, se katsoo minua näin:

Se oli tonnin seteli. 

Share

Ladataan...

Olen rajusti koukussa podcasteihin, ja julistan niiden ilosanomaa niin paljon kaikille muillekin, että minulta kysytään säännöllisen epäsäännöllisesti kuunteluvinkkejä. Ja sitten toisinaan kerron niitä, vaikkei kukaan edes kysyisi. Kuten nyt. 

Mystery Show: Paras podcast ikinä, josta on valitettavasti ilmestynyt vain muutamia jaksoja. Juontaja ratkoo arkipäivän mysteerejä ja jäljittää muun muassa Britney Spearsin kysyäkseen, tykkäsikö tämä kirjasta, joka hänellä on kädessä tyyliin kahdeksan vuoden takaisessa paparazzi-kuvassa. WHAT.

Reply All: Paras podcast ikinä, koska Mystery Show ei enää päivity ja Criminal päivittyy niin harvoin. Tarinoita internetistä ei-koodari-kielellä: esimerkiksi miehestä, joka tuomittiin murhasta ja joka bloggaa vankilasta, naisesta, joka sai outoon sairauteensa avun internetistä ja mystisestä kollektiivista, joka tehtailee viraalikuvia.

Criminal: Paras podcast ikinä, paitsi siksi että päivittyy niin harvoin. Criminal on pullollaan kertomuksia ihmisistä, jotka ovat tavalla tai toisella sotkeentuneet rikoksiin - tehneet niitä itse tai joutuneet niiden uhriksi. Viimeisin jakso on aivan järkyttävän kiinnostava tarina naisesta, joka joutui isänsä kanssa identiteettivarkauden uhriksi, mutta josta en voi kertoa enempää, koska OMG.

Kuulitsä?: Kuulitsä?-podcast on kaverini Lassen ja minun yhteinen projekti (tai oikeastaan Lassen projekti, johon hän pyysi minua tuppauduin mukaan), josta olen superinnoissani. Kaksi kertaa viikossa ilmestyvä alle kymmenminuuttinen podcast ruotii uusia, ajankohtaisia ilmiöitä ja tekee pilaa niistä analysoi niitä.

This American Life: Podcast keskittyy joka viikko yhteen teemaan ja kertoo tarinoita siihen liittyen. Tunnin mittaiset jaksot ovat joillekin liian pitkiä, mutta sopivat hyvin vaikka salille. Sitä paitsi jokainen jakso on jaettu "näytöksiin", joten sen voi helposti kuunnella osissa. Että älkääs nyt viitsikö.

The Mortified Podcast: Päiväkirjaklubin jenkkiläisversion live-esiintymisten satoa. Ei spessu, mutta kevyt, ja sopii tilanteeseen jossa vaikka This American Lifen raskas jakso on ampunut downiin. 

My Favorite Murder: Podcast, joka tuskin sopii kaikille. Kaksi tahallaan ärsyttävää amerikkalaisnaista puhuu suosikki-murhatapauksistaan, eikä edes tuo niihin mitään uutta. Miksi kuuntelen tätä? Ai niin, koska murhat. 

Found: Uusi podcast kuuntelulistallani, jota suosittelen sokkona ainoastaan siksi, että sen lähtötilanne on niin kutkuttava. Ohjelmassa ratkotaan löydettyjen viestien mysteereitä. Juontaja alkoi itse kerätä lappusia kaikkialta, missä kulki jo viisitoista vuotta sitten, ja nykyisin niitä myös lähetetään hänelle. (Ryhtyisikö joku tekemään tätä ohjelmaa kanssani myös Suomessa? Voisimme aloittaa löytyneistä kauppalapuista.)

Radiolab: Audiodokumentteja aiheista maan ja taivaan väliltä. Jos ei varo, voi oppia jotain, kuten vaikka sen, millaista draamaa K-pop-skenessä tapahtuukaan, tai miten tyhjän päällä Yhdysvalloissa on ihminen, jolla ei ole mitään henkilöllisyystodistusta. Siitä, mitä hyötyä näiden asioiden oppimisesta on, voidaan olla montaa mieltä.

How to do Everything: Kuuntelijat pyytävät neuvoa arjen pulmiin ja juontajat selvittelevät niitä. Ohjelmassa vinkataan muun muassa miten painaa oma nimensä muiden ihmisten mieleen ja millaista ääntä dinosaurukset oikeasti pitivät - ja selvitetään, mikä se parsapissajuttu oikein on. 

Tsekkaa lisäksi: 99% Invisible, The Leap, The Heart, Invisibilia, Planet Money, The Last Podcast on the Left, The Moth, Stuff You Should Know, Answer Me This, Radio Diaries, The Allusionist, Strangers, Love & Radio, Hidden Brain, Note to Self, Reveal sekä Death, Sex & Money. 

Share

Ladataan...

Tilasin kesällä lidlinuikkariepätoivoistuksissani netistä sijaisuimapuvun, joka paljastui lasten kokoiseksi: uikkari ulottuu minua napaan asti ja sen tissikupit jäävät killumaan uumalle. Itse asiassa eräs tuttuni piirsi minusta siinä osuvan kuvan pelkän sanamuotoisen kuvailun perusteella. (Kiitos kuvasta, Tuikku!)

(Uikkari lojuu edelleen käyttämättömänä kaapin perällä, joten jos jostain löytyy 9-vuotiaan kokoinen nainen, jolla on C-kupin rinnat, minuun saa ottaa yhteyttä.)

No, uikkari oli katastrofi, mutta ostohetkellä tilasin vahingossa myös sitä myyvän verkkokaupan uutiskirjeen. Viime viikolla se tarjosi minulle (jonka päälle eivät näytä minkään valtakunnan uikkarit mahtuvan) korvaavaa tuotetta, joka tuntuu sanovan unohda ne uimarannat, sullahan on Netflix. Esittelen teille: merenneitopeitto.

Kyllä. Se on merenneidon pyrstön muotoinen peitto. Jota löytyy tältä kyseiseltä nettisivulta yli viittäkymmentä eri mallia. Ja jota kuvaillaan paikoin sanoilla elegant, trendy, stylish ja chic. (Mutta myös sanoilla acrylic, endearing ja keep warm.)

Kuvien mukaan merenneitopeitto on parhaimmillaan sohvalla, mutta siihen verhottuna sopii näyttäytyä myös biitsillä, jos ei esimerkiksi ole onnistunut löytämään sopivan kokoista uimapukua Lidlistä. Ja huoli pois! Jos ei tykkää perinteisestä Ariel-lookista, löytyy merenneitopeittoja myös jokaisen suosikkikuoseissa: hai (useita eri tyylejä), Yhdysvaltain lippu ja joulu. Koska mitä muuta ihminen tarvitsisikaan?

Eihän sille mitään voi: vaikka pyrstöpeittojen selailun yrittäisi aloittaa naureskellen, pian huomaa haluavansa oikeasti sellaisen. Ja pari samanmoista sukulaislapsillekin. Toivon, että ne ulottuvat pohkeita ylemmäs.

(Tämäkään ei ole yhteistyöpostaus, uskokaa tai älkää.)

Share

Pages