Ladataan...

Rienasin Temptation Island Suomen uusinta kautta snäpissä (@tiiamarietta) viime viikolla, kun sain eräältä seuraajaltani viestin, joka meni jokseenkin näin:

"Miksi tehdään ohjelma siitä, että pöljät bimbosinkut yrittävät pilata toisten parisuhteen? Lähtökohtaisesti ihan pöhkö konsepti."

Ja oikeassahan hän on. Oikeastaan kaikilla realityohjelmilla on ihan käsittämättömät konseptit. Mutta sitten tajusin, ettei se ole mikään uusi juttu - ennenkin osattiin tehdä pöhköjä, realitytyyppisiä telkkariohjelmia. Kuten vaikka nämä:

Napakymppi. Kaksi toisilleen täysin tuntematonta ihmistä istuu eri puolilla sermiä studiossa. Lopuksi he lähtevät yhdessä Lanzarotelle tai risteilylle. Joku sanoo jokaisessa jaksossa: "kaverit mut tänne ilmotti".

Lauantaitanssit. Orkesteri soittaa musiikkia. Ihmiset tanssivat musiikin tahtiin. Ihmiset kotona katsovat, kun orkesteri soittaa musiikkia ja ihmiset tanssivat sen tahtiin.

Levyraati. Jukka Virtanen tuo studioon salkullisen salaisia äänilevyjä ja joukko vieraita tuomitsee kuumimmat popmusiikin tekeleet. Jukka Virtanen narisee.

Heartmix. Sekä Suomen ensimmäiseksi realityksi että Suomen huonoimmaksi tv-sarjaksi kutsutussa, "osin" käsikirjoitetussa sarjassa kourallinen suomalaisnuoria muuttaa Kaliforniaan. Joku haluaa virkistävästi näyttelijäksi, joku malliksi. Realityn sarjasta tekee se, ettei ketään ole mikitetty oikein eikä kukaan osaa näytellä.

Speden Spelit. Aikamme tunnetuimmat julkkikset kuten missit ja Tauski seisovat yhdellä jalalla, pujottautuvat kuminauhan läpi ja arvioivat, kuinka pitkä aika on sekunti. 

Kymppitonni. Aikamme tunnetuimmat julkkikset kuten missit ja Tauski kiipeävät kerrostaloa muistuttavaan lavasterakennelmaan, panevat Peltorit päähänsä ja arvuuttelevat toisiltaan sanoja haikumaisten vihjeiden avulla. Juontaja Riitta Väisänen ei muutu vuosien saatossa lainkaan, vain permanentin laatu vaihtelee.

Jyrki. Katsojille aiheutetaan risteilysimulaatio eli matkapahoinvointia ihan kotisohvalle asti, kun kaikki kuvataan vinossa ja zoomi laulaa minkä ehtii. Ohessa myös tuoretta musiikkia.

Passi ja hammasharja. Koko perheen ohjelma, jossa humalaiset risteilykävijät kisailevat laivalla mahdollisuudesta voittaa uusi risteily.

Megavisa. Risteilylaivaan (yllättäen) on lastattu Jukka-Pekka Palo, seinällinen putkitelkkareita ja yleisön äänestämä megatyttö. Yleisökin pelaa bingoa, ja kaikki voivat voittaa mikroaaltouunin, hiustenkuivaajan, sheiverin tai tietenkin mitä? Risteilyn.

 

(Melko risteilypainotteista tuo suomalainen televisio.)

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Minulla on läheinen suhde suomalaiseen vaatemerkki Arelaan. Arelan viestintävastaava Viivi Arela on yksi parhaista ystävistäni, ja hänen työkaverinsa Anni ja Maija Arela ovat hänen siskonsa ja äitinsä. Näin ollen he ovat siis minulle parhaan ystäväni sisko ja parhaan ystäväni äiti. (Tarkoitan siis että minulla on ihan läheinen suhde myös heihin. Niin läheinen, kun ystävän perheenjäseniin nyt voi olla. Vaikka toisaalta on tässä nyt mainittava, että olen myös asunut kimppakämpässä Annin kanssa, joten parhaan ystäväni siskon lisäksi hän on myös ystäväni ihan ilman alkuperäistä ystävääni ja tietenkin samalla myös entinen kämppikseni. Parhaan ystäväni äidin kanssa en ole ainakaan toistaiseksi asunut yhdessä, joten kutsuisin häntä ensisijaisesti parhaan ystäväni äidiksi. Ja ehkä entisen kämppikseni äidiksi. Olikohan tämä nyt tarpeeksi perusteellinen selvitys vai pitäisikö selostaa vielä vähän lisää.)

On mahtavaa, kun parhailla ystävillä on sellaiset urat, ettei oikein pysty kestämään miten siistejä juttuja ne tekevät. Viivi (ja hänen siskonsa ja äitinsä, vaikken heitä parhaiksi ystävikseni ehkä ihan laskisikaan, jonka ehkä jo tiedät, jos jaksoit lukea edellisen kappaleen) on sellainen tyyppi. Rakastan Arelan vaatteita, ja olen vuosien varrella onnistunut hankkimaan muutamia niistä itselleni. Ongelmani on, että haluaisin niistä kaikki.

Ja koska tunnen Arelan tyypit (eiköhän se tullut jo selväksi), he antoivat minun sovittaa vaatteita testaillakseni, missä niitä pitäisin. Kiitos ystävä, ystävän sisko ja entinen kämppis sekä ystävän äiti!

 

Tältä näyttäisin, kun lähtisin kevätpäivänä ostoksille. Pahoittelut ilmeestä, en pystynyt hillitsemään intoani! Rakastan vaaleanpunaista.

 

Koska pehmeä kashmir lohduttaa, tämän pukisin päälleni krapulapäivänä. Minusta kuvasta näkee hienosti, miten eläydyn rooliini darramonsterina. Olen tosi hyvä valokuvissa, eikö?

 

Tosin oikeastaan näytän kyllä krapulassa enemmän tältä.

 

Tämän asun pukisin päälleni töihin tai kahvilaan tai mihin tahansa sellaiseen tilaisuuteen, jossa minusta saatetaan ottaa kuvia blogityyliin. Tuo Kim-t-paita on muuten noussut lähes kulttimaineeseen teepaitapiireissä, suosittelen. Otetaan btw neuvoja vastaan, jos joku osaa kertoa, miten teepaitapiireihin pääsee. Ne kuulostavat kivoilta. (Lipsahti tosissaan asteen verran liian tumma meikkivoide mulle tähän kuvaan, hupsis.)  

 

Kun haluan olla supercool, pukeudun kauttaaltaan persikkaan ja vaaleanpunaiseen. Enkö näytäkin tässä kuvassa ihan siltä että voisin päätyä jonkun kovan luokan valokuvaajan street style -otoksiin (ja myös vähän siltä että puklaan ihan justiinsa)?

 

Tämän iiiiihanan tunikan pukisin päälleni pyöräilyretkelle tai minä hyvänsä päivänä, kun haluan viettää laatuaikaa ilman housuja. Huomaan nyt jälkeenpäin, että olen pannut hiukan liikaa aurinkopuuteria kasvoille. Mutta pyöräillessähän nuo sääret saavat pian jo saman värin!

 

Kyllä se vaan kuulkaa niin on, että kuvista tulee kauniita, kun on kerta kaikkiaan loistava malli ja ihanat vaatteet (joissa on muuten melkein kaikissa taskut, jee). Olen mielelläni kuvattavissa myös muille brändeille, jos kiinnostaa!

 

Psst! Jos olet Tampereella, mene Arelan pop upiin Vallankumousviikolla 24.-29. huhtikuuta, Hallituskatu 9! Tarjoushaukoille tiedoksi, että paikan päällä myydään myös second hand -Arelaa.

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Jos olet lukenut Visual Diary -Saaran blogia, luulet varmaan tietäväsi, millaista Lissabonissa on. Komeita, flirttailevia baarimikkoja, kauniita, pastellinvärisiä taloja ja halpaa viiniä loputtomiin.

No se ei pidä paikkaansa. 

Oikeasti baarimikot eivät ole komeita. He ovat ihan helvetin hyvännäköisiä. Niin hyvännäköisiä, että tekee mieli vähän vetää itseään tukasta. 

Pastellinväriset talot eivät ole kauniita. Ne ovat niin ihastuttavia, että kainaloihin sattuu ja pää meinaa räjähtää.

Viini ei ole halpaa. Se on suorastaan ilmaista, ja sitä saa mistä tahansa. Jopa puistokioskeista (joiden baarimikot ovat niin hyvännäköisiä että tekee mieli hieroa naamaansa niihin).

Kaikki taksi- ja uberkuskit puhuvat englantia ja esittelevät kiinnostavia asioita kaupungista pyytämättä. Jos niille osaa sanoa olá tarpeeksi pehmeällä ällällä ja riittävän huolettomaan äänensävyyn, ne menevät ihan sekaisin siitä, miten uskomattoman kovatasoista portugalisi on. (Ja sanomattakin on selvää, että niillä ajaminen ei maksa juuri mitään.)

Lisäksi ruoka on ällöttävän edullista, kahvilat ja ravintolat poskettoman suloisia ja siellä on (tai ainakin viime viikolla oli) ihan täysi kesä. (Ai niin ja joka ikisessä paikassa on wifi. Jopa niissä puistokioskeissa, joiden baarimikot ovat naamanhieromistason hyvännäköisiä.)

 

Ja nuo papat! En kestä.

Opin matkan aikana, että suurin osa lissabonilaisista ravintoloista on italialaisia (tai ainakin löysin itseni jatkuvasti sellaisesta) eikä lissabonilaisissa ravintoloissa tarjoilla juuri ollenkaan kasviksia (tai sitten se on niiden italialaisten syytä) ja että kaikissa lissabonilaisissa ravintoloissa on joku valtava persoona töissä (vai onkohan tämäkin joku italialaisten juttu). Hmm. Opinkohan oikeastaan mitään. 

 

Lue myös:

 

Share

Ladataan...

 

...käydä ensimmäistä kertaa vuosiin ulkomailla ilman läppäriä

...kohdata oman vajavaisuuteni ihmisenä olemalla ulkomailla ilman läppäriä

...opetella tekemään kaikki läppäriasiat puhelimella

...tajuta, että olisin voinut aina ennenkin tehdä läppäriasiat puhelimella, koska nyt on vuosi 2017 ja mikä maailmanluokan tampio minä oikein olen kun olen kantanut aina läppäriä mukana

...olla ilman housuja niin paljon kuin mahdollista

...olla ilman housuja niin paljon kuin mahdollista paitsi silloin, kun olen muiden ihmisten seurassa esimerkiksi ravintolassa

...ehkä kokeilla, jos voisin kuitenkin olla ilman housuja myös muiden ihmisten seurassa

...todennäköisesti joutua putkaan ensi kertaa elämässäni

....koluta Lissabonin kaikki viinibaarit (jollen ole joutunut putkaan asioimalla niissä housuitta)

...katsoa silti sähköpostin kahdeksan kertaa päivässä, koska en vaan pysty

...menettää hermoni siihen, että katson sähköpostin kahdeksan kertaa päivässä, koska en vaan pysty

...rakastaa joka hetkeä.

 

Lue myös: 

 

Share

Ladataan...

Avasin tiistaina Facebookin. Fiidissäni oli ensimäisenä yhdeksän perättäistä kehotusta äänestää kavereita, jotka olivat ehdolla blogigaalan toinen toistaan kiinnostavammissa kategorioissa. Olen tosi onnellinen heidän puolestaan! 

Oikeasti. 

Tiedän, että kateus on turhaa ja pinnallista ja typerää. Mutta tiedättekö mitä se myös on? Inhimillistä. Ja minä olen inhimillinen, jos jotakin. Siksi olen kateuden hetkellä opetellut toistamaan mantraa: ei haittaa. Ei haittaa yhtään.

Itsehän en ole koskaan ollut ehdolla yhdessäkään gaalassa tai kategoriassa, muttei se haittaa minua ollenkaan. Ihan niin kuin minua ei haittaa myöskään esimerkiksi se, että

...kodissani ei ole parveketta. Voin ihan hyvin ottaa kevätaurinkoa ikkunasta. Ei haittaa minua!

...minulla on paitsi geneettinen, myös kilollisesti aiheutettu kaksoisleuka. Ei haittaa.

...jotkut ihmiset osaavat twerkata. Ei muuten haittaa, sillä hallitsenhan minä esimerkiksi kikapoon. 

...ristin vuoden 2017 matkustuksen vuodeksi, ja olen käynyt toistaiseksi ainoastaan Tampereella. Kolmesti. (Tosin ei haittaa, koska huhtikuussa menen PING Helsinkiin, joka järjestetään tuossa kolmenkymmenen metrin päässä minun kotiovestani ja yövyn hotellissa, jonka ikkunasta taloni näkyy. Goals.)

...Beyoncé on olemassa ja asettelemassa rimoja sinne tänne. Ei kerta kaikkiaan haittaa, sillä minähän olen oman elämäni böynse.

...tälläkin hetkellä joku on New Yorkissa ja minä en. Ei haittaa, oikein toden teolla.

...culottet eivät yksinkertaisesti käy kropalleni. Ei haittaa. Käytän niitä siitä (ja hobittimaisesta ulkoasustani) huolimatta.

Ei haittaa. 

 

Lue myös:

 

EDIT: Tämä juttu on oikeasti julkaistu 22.3., mutta koska olen yksi jumalaton käsi blogityökalun kanssa, onnistuin siirtämään sitä tila-aika-tyhjiössä eteenpäin. Ei haittaa.

 

Share

Pages