Ladataan...

Poikaystäväni äidin kissa on ollut meillä hoidossa kuukauden. Se on lihava, harmaa, pehmeä tyyppi, jonka turkissa on vaaleanpunaisia laikkuja. Ihan kuin joku olisi kaatanut sen päälle joskus valkaisuainetta.

Olen oppinut siltä, että mihinkään ei voi ikinä luottaa. Yhtenä hetkenä se möllöttää maailman välinpitämättömimpänä pahvilaatikossa, toisena kiehnää ja kerjää rapsutuksia - kunnes sekunnin sadasosassa päättää että nyt riitti, mäykäisee vihaisesti, puraisee sormesta ja kynsii varmuuden vuoksi päälle. Koska kehtasit rapsuttaa sitä. Ääliö.

Aamuisin se herättää minut asettelemalla lihavan ruhonsa huolellisesti rintani päälle niin, että meinaan tukehtua, ja kun herään ja sanon sille että voisitko kissa siirtyä hieman, en voi hengittää ja tisseihini sattuu, se katsoo minua näin:

Se oli tonnin seteli. 

Share

Ladataan...

Olen rajusti koukussa podcasteihin, ja julistan niiden ilosanomaa niin paljon kaikille muillekin, että minulta kysytään säännöllisen epäsäännöllisesti kuunteluvinkkejä. Ja sitten toisinaan kerron niitä, vaikkei kukaan edes kysyisi. Kuten nyt. 

Mystery Show: Paras podcast ikinä, josta on valitettavasti ilmestynyt vain muutamia jaksoja. Juontaja ratkoo arkipäivän mysteerejä ja jäljittää muun muassa Britney Spearsin kysyäkseen, tykkäsikö tämä kirjasta, joka hänellä on kädessä tyyliin kahdeksan vuoden takaisessa paparazzi-kuvassa. WHAT.

Reply All: Paras podcast ikinä, koska Mystery Show ei enää päivity ja Criminal päivittyy niin harvoin. Tarinoita internetistä ei-koodari-kielellä: esimerkiksi miehestä, joka tuomittiin murhasta ja joka bloggaa vankilasta, naisesta, joka sai outoon sairauteensa avun internetistä ja mystisestä kollektiivista, joka tehtailee viraalikuvia.

Criminal: Paras podcast ikinä, paitsi siksi että päivittyy niin harvoin. Criminal on pullollaan kertomuksia ihmisistä, jotka ovat tavalla tai toisella sotkeentuneet rikoksiin - tehneet niitä itse tai joutuneet niiden uhriksi. Viimeisin jakso on aivan järkyttävän kiinnostava tarina naisesta, joka joutui isänsä kanssa identiteettivarkauden uhriksi, mutta josta en voi kertoa enempää, koska OMG.

Kuulitsä?: Kuulitsä?-podcast on kaverini Lassen ja minun yhteinen projekti (tai oikeastaan Lassen projekti, johon hän pyysi minua tuppauduin mukaan), josta olen superinnoissani. Kaksi kertaa viikossa ilmestyvä alle kymmenminuuttinen podcast ruotii uusia, ajankohtaisia ilmiöitä ja tekee pilaa niistä analysoi niitä.

This American Life: Podcast keskittyy joka viikko yhteen teemaan ja kertoo tarinoita siihen liittyen. Tunnin mittaiset jaksot ovat joillekin liian pitkiä, mutta sopivat hyvin vaikka salille. Sitä paitsi jokainen jakso on jaettu "näytöksiin", joten sen voi helposti kuunnella osissa. Että älkääs nyt viitsikö.

The Mortified Podcast: Päiväkirjaklubin jenkkiläisversion live-esiintymisten satoa. Ei spessu, mutta kevyt, ja sopii tilanteeseen jossa vaikka This American Lifen raskas jakso on ampunut downiin. 

My Favorite Murder: Podcast, joka tuskin sopii kaikille. Kaksi tahallaan ärsyttävää amerikkalaisnaista puhuu suosikki-murhatapauksistaan, eikä edes tuo niihin mitään uutta. Miksi kuuntelen tätä? Ai niin, koska murhat. 

Found: Uusi podcast kuuntelulistallani, jota suosittelen sokkona ainoastaan siksi, että sen lähtötilanne on niin kutkuttava. Ohjelmassa ratkotaan löydettyjen viestien mysteereitä. Juontaja alkoi itse kerätä lappusia kaikkialta, missä kulki jo viisitoista vuotta sitten, ja nykyisin niitä myös lähetetään hänelle. (Ryhtyisikö joku tekemään tätä ohjelmaa kanssani myös Suomessa? Voisimme aloittaa löytyneistä kauppalapuista.)

Radiolab: Audiodokumentteja aiheista maan ja taivaan väliltä. Jos ei varo, voi oppia jotain, kuten vaikka sen, millaista draamaa K-pop-skenessä tapahtuukaan, tai miten tyhjän päällä Yhdysvalloissa on ihminen, jolla ei ole mitään henkilöllisyystodistusta. Siitä, mitä hyötyä näiden asioiden oppimisesta on, voidaan olla montaa mieltä.

How to do Everything: Kuuntelijat pyytävät neuvoa arjen pulmiin ja juontajat selvittelevät niitä. Ohjelmassa vinkataan muun muassa miten painaa oma nimensä muiden ihmisten mieleen ja millaista ääntä dinosaurukset oikeasti pitivät - ja selvitetään, mikä se parsapissajuttu oikein on. 

Tsekkaa lisäksi: 99% Invisible, The Leap, The Heart, Invisibilia, Planet Money, The Last Podcast on the Left, The Moth, Stuff You Should Know, Answer Me This, Radio Diaries, The Allusionist, Strangers, Love & Radio, Hidden Brain, Note to Self, Reveal sekä Death, Sex & Money. 

Share

Ladataan...

Tilasin kesällä lidlinuikkariepätoivoistuksissani netistä sijaisuimapuvun, joka paljastui lasten kokoiseksi: uikkari ulottuu minua napaan asti ja sen tissikupit jäävät killumaan uumalle. Itse asiassa eräs tuttuni piirsi minusta siinä osuvan kuvan pelkän sanamuotoisen kuvailun perusteella. (Kiitos kuvasta, Tuikku!)

(Uikkari lojuu edelleen käyttämättömänä kaapin perällä, joten jos jostain löytyy 9-vuotiaan kokoinen nainen, jolla on C-kupin rinnat, minuun saa ottaa yhteyttä.)

No, uikkari oli katastrofi, mutta ostohetkellä tilasin vahingossa myös sitä myyvän verkkokaupan uutiskirjeen. Viime viikolla se tarjosi minulle (jonka päälle eivät näytä minkään valtakunnan uikkarit mahtuvan) korvaavaa tuotetta, joka tuntuu sanovan unohda ne uimarannat, sullahan on Netflix. Esittelen teille: merenneitopeitto.

Kyllä. Se on merenneidon pyrstön muotoinen peitto. Jota löytyy tältä kyseiseltä nettisivulta yli viittäkymmentä eri mallia. Ja jota kuvaillaan paikoin sanoilla elegant, trendy, stylish ja chic. (Mutta myös sanoilla acrylic, endearing ja keep warm.)

Kuvien mukaan merenneitopeitto on parhaimmillaan sohvalla, mutta siihen verhottuna sopii näyttäytyä myös biitsillä, jos ei esimerkiksi ole onnistunut löytämään sopivan kokoista uimapukua Lidlistä. Ja huoli pois! Jos ei tykkää perinteisestä Ariel-lookista, löytyy merenneitopeittoja myös jokaisen suosikkikuoseissa: hai (useita eri tyylejä), Yhdysvaltain lippu ja joulu. Koska mitä muuta ihminen tarvitsisikaan?

Eihän sille mitään voi: vaikka pyrstöpeittojen selailun yrittäisi aloittaa naureskellen, pian huomaa haluavansa oikeasti sellaisen. Ja pari samanmoista sukulaislapsillekin. Toivon, että ne ulottuvat pohkeita ylemmäs.

(Tämäkään ei ole yhteistyöpostaus, uskokaa tai älkää.)

Share

Ladataan...

Kymmenen päivää ennen kotiinmuuttoa olohuoneemme näytti tältä. Melkein valmis, eikö?

Aloitimme remontin kesäkuun puolessavälissä. Tätä kirjoittaessani ollaan syyskuun paremmalla puolella. Mitä reilussa kolmessa kuukaudessa on tapahtunut? No, vessa ja suihku on kaakeloitu ja ne ovat saaneet uudet kalusteet (tosin ovia ei kummassakaan vielä ole). Seinät, katot ja lattiat on hiottu ja maalattu (tosin yksi seinä on vielä maalaamatta, ja pari muuta tarvitsee uuden kerroksen). Makuuhuoneessa on uusi liukuovikaapisto (tosin pala lattiasta puuttuu ja nukumme puhallettavalla ilmapatjalla). Keittiö on paikallaan ja käytössä (tosin roskiksen ovi on vielä vinossa, seinä maalaamatta, eikä minulla ole vielä hajuakaan, mitä välitilaan tulee). Olen kuitenkin ehtinyt oppia tässä kolmessa kuukaudessa koko liudan uusia asioita, kuten

  • valittamaan kaikesta ja vaatimaan kaikenlaista ja olemaan yleisesti ottaen vittumainen ämmä
  • sen, että takareisiinkin voi tulla stressifinnejä
  • sen, että manikyyrit kannattaa unohtaa remontin ajaksi (en voi uskoa, etten tajunnut tätä etukäteen)
  • sietämään tietoa siitä, että minua vihataan keittiöliikkeessä, liukuovifirmassa, remonttimiehen kotona, sähkömiehen sydämessä ja kaikista eniten K-Raudassa, koska niitä kaikkia vihataan myös meillä
  • sen, että parketin voi maalata valkoiseksi, mutta siitä tulee todennäköisesti silti keltainen
  • että neliömetrin kokoisen kylpyhuoneen kaakeloinnissa voi helposti kestää kolme ja puoli viikkoa
  • sen, että pystyn syömään aika paljon pitsaa ihmiseksi, joka ei pidä pitsasta
  • sen, etten enää koskaan remontoi
  • sen, että seuraavan kerran kun remontoin, aion tehdä sen paljon järkevämmin
  • sen, että minussa on hiukan maanisdepressiivisen vikaa
  • alkoholi maistuu todella hyvältä remonttipäivän päätteeksi (tai keskellä)
  • ei ole ihme, että rakennusalalla alkoholisoidutaan 
  • parisuhteen korkein koetinkivi (itse remontin jälkeen) on asuminen asunnossa, jonka vessassa ei ole ovea.

En haluaisi enää oppia mitään. 

Share

Ladataan...

Olimme ystäväni kanssa viikonloppuna tapahtumassa, jossa vieraita viihdytti kevyen musiikin coveryhtye. Musisoijat olivat ulkonäöltään tavallisten suomalaisten pop/jazzilaisten näköisiä ja vitsailimme siitä, etteivät he näyttäneet siltä, että laulaisivat ja soittaisivat sellaista sielukasta, mustaa musiikkia, joka kaiuttimista raikasi. Kaverini lisäsi, että hänen mielestään tyypit näyttivät kaikki opettajilta. Nauroin. Pyh.

"Oikeesti. Voin kertoa sulle vaikka aineen, mitä jokainen niistä opettaa", kaverini vakuutteli.

Ja kuin taikaiskusta maailman paras leikki oli syntynyt. Koko loppuillan mietin, mitä kouluainetta muut juhlavieraat, perheenjäseneni, kaverini ja vaikka julkkikset opettaisivat - puhtaasti ulkonäön perusteella. Ja nyt sovellan sitä tuttuihin bloggaajiin (kuvat saatu bloggaajien suostumuksella. Vaikkeivät kyllä tienneet, mihin ryhtyivät):

Nata (WTD): puukäsityö

 

Laura (Missä olet Laura): filosofia ja uskonto

 

Emmi (Emmi Nuorgam): esiopetus ja askartelu

 

Vivi (Elämäni palasia): liikunta ja terveystieto

 

Minna (Itse Minna Mänttäri): kuvaamataito (ja huovutus) 

 

Jenni (Pupulandia): ruotsi ja saksa

 

Maailman hauskinta. Vai mitä? Vai olisiko sulla jokin parempi ehdotus?

 

 

Share

Pages