Ladataan...

Olin koko viime viikon työmatkalla Meksikossa (saatte lukea siitä lisää Ellestä myöhemmin), ja kuten niin moni meistä, otin ainakin biljaaardi kuvaa matkalta. Mutta koska spämmäsin Instagramin niin maan perkeleen täyteen, en enää viitsi jakaa samoja biitsi/allas/palmu/drinkki/valas/delfiinikuvia täällä. 

Niiden sijaan haluan näyttää paskimmat matkalta ottamani kuvat. Koska tiedättehän, että jos ottaa yhden viikon aikana ainakin biljaaardi kuvaa, on seassa aika helvetin monta virheotosta. Ja tässä niistä osa.

Tämä kuva on delfiinistä:

 

Tämä hienosta maisemasta. Maisemasta, jonka edessä on joku vitun saniainen:

 

Näin Meksikon yötaivaalla enemmän tähtiä kuin koskaan aiemmin. Ja sitten otin niistä tämän upean kuvan:

 

Kävimme ajelulla:

 

Puerto Vallartan kasvitieteellisessä puutarhassa oli mieletön valikoima orkideoita ja kaktuksia. Ja minä otin sieltä tällaisen kuvan:

 

Yksi kivoimmista matkapuuhista oli vierailu viinatehtaalla:

 

Matkalla täytyy aina välillä ottaa selfie todellisesta onnellisuuden hetkestä. Tässä kuvassa tyytyväisyys suorastaan loistaa kasvoiltani:

 

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Oli puoli tuntia siihen, että kahdeksannen luokan kemiantunti alkaisi ja pelkäsin, että myöhästyn koulusta. Juoksin bussipysäkille ja käännyin katsomaan, joko bussini tulee. Niskasta kuului naks, bussi tuli, mutta pääni ei enää kääntynyt takaisin paikalleen. 

Ehdin bussiin, onneksi. Mutta vielä kouluunkaan päästyäni ei jumi helpottanut. Yritin kääntää päätä, mutta valkoisena vihlova kipu ei antanut minun tehdä niin. Sanoin kemianopettajalle, etten voi tulla tunnille, koska niskani niksahti ja minun oli mentävä terveydenhoitajalle. (Kemianopettaja vei muut oppilaat luokkaan ja sanoi niille, että Tiia ei nyt tule, Tiialla naksahti katsokaas päässä. Että kiitos vaan Irja.)

Istuin sairaalan päivystyksessä nelisen tuntia. Kun pääsin vihdoin lääkärille, hän antoi minulle Otrivin-geeliä. Olisin saanut sitä apteekista ihan ilman lääkäriäkin, eikä siitä ollut edes mitään hyötyä. Niska oli vinossa kolme päivää, kunnes jumi helpotti. Sen jälkeen juoksin bussipysäkille aina taakseni katsomatta.

Päivänä, jona täytin 23, kumarruin nostamaan paperin lattialta enkä enää päässyt ylös. Lähdin luennon sijaan lääkärille, joka kysyi, että oletko varma, ettet kaatunut ja satuttanut itseäsi viikonloppuna synttäreitä juhliessasi. Kiitos luottamuksesta. Noidannuoli, hän sanoi. (Opin myöhemmin, ettei noidannuoli ole mikään oikea diagnoosi. Se on yhtä kuin kaikki selittämättömät selkäkivut.) Vietin pari päivää mutkalla ja söin särkylääkkeitä, kunnes selkä suoristui. 

Vuonna 2011 olin selkäjumin vuoksi kolme viikkoa sairaslomalla työstäni Helsingin ḱaupungilla. Selkäni röntgenkuvattiin työterveyslääkärillä, ja sain diagnoosikseni välilevyn rappeuman. Enkä suoraan sanoen vieläkään ole ihan varma, mitä se tarkoittaa. 

Kannoin diagnoosia mukanani kuin turvariepua ja punoin sen osaksi identiteettiäni. Uppouduin selkäsairaan rooliini ja hyväksyin tylpästi sen, että tällaista elämäni nyt tulee olemaan. Lääkäri kielsi lenkkeilyn, ja sen myötä kielsin itse itseltäni kaiken muunkin urheilun. Muistan, kuinka katsoin kateellisena minua reilusti vanhempia naisia rojahtelemassa patjoille ja säkkituoleihin elokuvissa (nyt ihmettelet varmaan että mikäs perkeleen elokuva se tuollainen on ja minä vastaan että ihan nyt justiinsa en muista sen nimeä mutta katson sen varmasti sinulle myöhemmin) ja ajattelin, että voi jeesus, minä en ikinä tule pystymään tuohon. Itkeskelin iltaisin sitä, etten voisi koskaan hankkia lapsia, kun en edes pystyisi nostamaan niitä syliin. (Tässä kohtaa äitini sanoi että älä hupaja, myös pyörätuoleihin sidotuilla ihmisillä on lapsia ja ne pärjäävät niiden kanssa ihan hyvin.)

Noin vuosi sitten selkäni kuvattiin vuosien inttämisen päätteeksi uudelleen omalla terveysasemallani, kun kivut eivät fysioterapian, osteopaatin ja liikunnankaan avulla loppuneet. Lisäksi niiden kaveriksi oli tullut ilkeä vihlonta vasempaan lantioon. Ja arvatkaa mikä oli diagnoosi?

Normaali selkä. "Ei täällä mitään rappeumaa ole", sanoi lääkäri. 

Koska rappeumat eivät parane tai katoa, ei kyseessä mielestäni voi kerta kaikkiaan olla mikään muu kuin jumalallinen väliintulo. Eräänlainen selkäkeiju, tai ehkä välilevypupu. Mutta parasta mitä se sai aikaan, oli vapautus jonka kehossani koin, kun en yhtäkkiä enää ollutkaan selkäsairas. Toisin kuin olin vuosia luullut. Kivut eivät täysin kaikonneet, mutta ne lievenivät, ja tunsin itseni todella paljon terveemmäksi. Aloin lenkkeillä, ilmoittauduin tanssitunneille ja olen uskaltautunut jopa sellaiseen trampoliinipuistoon, joka on käytännössä selkäsairaiden saattohoitolaitos. Ja elämästä tuli paljon parempaa. En edelleenkään pysty kumartumaan aamuisin, mutta pystyn rojahtamaan säkkituoliin tai patjalle. Kunhan sitä ei tarvitse tehdä heti aamusta.

(En muuten tiedä yhtään, mistä tämä diagnoosisekoilu johtuu. Oletan, että koska kaikilla on tietojeni mukaan selässä varsinkin iän myötä vähän rappeumaa, on lääkäri vuonna 2011 tulkinnut röntgenkuvani dramaattisemmin kuin lääkäri vuonna 2017. Olen yrittänyt saada käsiini vanhoja röntgenkuvia siinä onnistumatta.)

Mutta lisäksi olen tehnyt muutakin! Vaikka juuri viime postauksessa dumasin kaikki selkäneuvot, jaan niitä nyt itse. Nämä asiat neuvon sinuakin tekemään, jos sinua sattuu selkään:

  • Hanki hyvä kallis sänky, se on sen arvoinen (testaamalla selviää, mikä on itselle paras, mutta selkävaivaisille toimii yleensä muutenkin sänkyhommista tuttu neuvo: mitä kovempi, sen parempi, tirsk)
  • Osta myös kunnon tyyny, joka tukee niskaa, ja/tai selkävaivaisille tarkoitettu pitkulainen tyyny, jota voi käyttää erilaisin tavoin selän tukena nukkuessa
  • Tee toimistotöitä seisten, jos mahdollista, äläkä hanki liian hyvää tuolia, sillä on terveellisempää vaihtaa asentoa ja liikuskella
  • Kävele niin paljon kuin pystyt
  • Hanki resepti hyviin särkylääkkeisiin ja syö niitä silloin, kun kipu ei anna myöten
  • Jumppaa, älä bodypumppaa. Vanhuksille tarkoitetut jumppaliikkeet ja -lajit ovat selkävaivaisille hyväksi: suosi venyttelyä, vesijuoksua ja rauhallista kotijumppaa
  • Treenaa reisiä ja pakaroita, ne kannattelevat selkää
  • Anna itsellesi armoa, sillä se käy lankeemuksen edellä (tai jotain, en minä tiedä, ajattelin vaan että tänne väliin olisi hyvä saada jotakin hiukan henkisempää)
  • Hanki toinen mielipide mahdolliselle diagnoosillesi – niin minäkin aion vielä tehdä
  • Älä identifioidu selkäsairaaksi, jollei ole pakko. Pyydä jotakuta muistuttamaan sinua säännöllisesti siitä, että olet terve.

 

Lisää hyviä neuvoja otetaan vastaan! 

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Heruttelin aiemin tällä viikolla, että minulla on Kaverin puolesta kyselen -podcastiimme liittyen kivoja uutisia. Olin onnesta soikeana, että saan kerrankin tehdä blogiheruttelun ja olla ihan että on muuten yksi tosi kiva juttu joka kohta tapahtuu, mutten vielä viitsi kertoa, mutta varmasti lisää ensi viikolla, muistathan tulla taas lueskelemaan, mutta sitten pilasin koko homman paljastamalla uutiset instagramissa ja facebookissa ja snäpissä ja kaikkialla enkä kirjoittanut mitään aiheesta blogiin. 

Niin että tämä nyt tulee vähän myöhässä, mutta Kaverin puolesta kyselen -podcastimme siirtyy lähiviikkoina Yle Areenaan! Siitä tulee Ylen podcast, ja saamme tehdä sitä ihan rahaa vastaan. On lievästi ilmaistuna mahtavaa päästä tekemään sitä oikeasti työkseen, ja vielä ihanampaa on se, että Ylellä uskotaan meihin. Kaikista ihaninta on kuitenkin se, että Antti Holman podcast Radio Sodoma on myös Ylen podcast, joten se tuo Holman taas pikkuisen lähemmäksi sitä pistettä, jossa hän on ylin ystäväni ja järjestämme pyjamabileitä yhdessä ja laulamme Mariah Careyta kilpaa. 

Kaikki ensimmäisen kauden KPK-jaksot on kuunneltavissa iTunesissa ja Soundcloudissa ja Kiekussa ja Acastissa, ja koko homma siirtyy Areenaan sitten, kun toista kautta aletaan julkaista. Se tapahtunee sellaisen ajan sisällä, jota kutsutaan mieluummin viikoiksi kun kuukausiksi. Eli en uskalla vielä luvata, mutta enemmänkin pian kuin tosi pitkän ajan päästä. Sillä lailla, että silloin on vuodenaika, josta todennäköisesti puhutaan keväänä. Niin kuin että aikaa vähän kuluu, mutta ei sillä tavalla liiaksi.

Sillä välin kannattaa seurata KPK:ta Instagramissa @kaverinpuolestakyselen

Kiitos kaikille, jotka ovat kuunnelleet jaksoja!

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Selässäni on välilevyn rappeuma. Tai no, oikeastaan sitä ei uusimman röntgenin mukaan enää ole (olen ihmeparantunut), mutta siitä lisää juttusarjan seuraavassa osassa. Joka tapauksessa olen kärsinyt jatkuvista selkäkivuista jo 11 vuotta. Kumartelu on vaikeaa (ja aamuisin mahdotonta), käveleminen vihloo viikoittain ja tavaroiden nostelu aiheuttaa pelkotiloja siitä, että jäänkin kyykkykumaraan päiväkausiksi.

Kun selkään sattuu, on jokaisella antaa neuvo. Ja se on tietysti ihan tosi ihanaa, koska hyvät neuvot ovat selkäkivuissa todellakin kallisarvoisia. Ongelmana on se, että selkäkivut ovat vähän niin kuin ihonhoito tai maitotuotteet tai uskonto: kukaan ei voi tietää omien kokemustensa perusteella, mikä toimii jollekulle toiselle. (Olen tyystin lopettanut ihonhoitotuotteiden suosituksiin uskomisen. Jos suosittelijalla ei ole koskaan yhtään näppyä, kiitos kuuluu hänen äitinsä, ruokavalionsa, ympäröivän ilmaston ja kosmisten paravoimien yhteisvaikutukselle, ei naamarasvalle.)

Olen kuitenkin saanut selkäkipuihini valtavan paljon neuvoja. Olen yrittänyt noudattaa niitä kaikkia, mutta olen tajunnut, että se veisi minut todennäköisesti psykoosiin. Saamani neuvot ovat nimittäin seuraavat:

  • mene hierojalle
  • älä hyvä luoja mene koskaan hierojalle, ei kipeää selkää saa hieroa
  • mene magneettiin
  • älä vaan mene magneettikuvauksiin, kuolet klaustrofobiaan eivätkä ne kuitenkaan kuvaa oikeaa kohtaa
  • venyttele
  • älä herranen aika venyttele, pahennat vaan tilannetta
  • mene röntgeniin
  • ei röntgenissä kannata kenenkään käydä, saat syövän
  • mene kiropraktikolle
  • älä hyvä ihminen kiropraktikolle mene
  • lepää
  • älä missään tapauksessa lepää ollenkaan, se on saatanasta
  • liiku
  • mitä tahansa teetkin, älä vaan liiku
  • mene osteopaatille
  • jos menet osteopaatille, et enää koskaan kävele
  • mene lenkille
  • älä vaan lenkkeile, selkäsi menee sijoiltaan
  • mene jäsenkorjaajalle
  • jäsenkorjaajat osaa mitään tehdä, minäkin voin heilutella sulkia pääsi päällä ja syöttää sinulle pupun papanoita
  • mene akupunktioon
  • älä hullu mene ainakaan akupunktioon, nehän ovat ihan oikeita neuloja
  • mene fysioterapeutille
  • älä vaan mene fysioterapeutille, ne ovat puoskareita kaikki
  • mene salille
  • älä missään tapauksessa mene salille, kuolet

Että sillä lailla. 

Onko teillä selkäkipuja? Millaisia neuvoja te olette saaneet? Ja ennen kaikkea: onko neuvoista ollut hyötyä?

 

Lue myös: 

 

(Kuvissa olevat ihanat, vaaleanpunaiset pellavalakanat ja niiden sisällä olevat peitot on saatu Familonilta blogin kautta. Ja kyllä. Pallerehdin niissä ALASTI.)

Pages