Ladataan...

Olen katsonut tällä viikolla Netflixistä rikossarjaa The Fall aamusta iltaan. (Joku varmaan sanoisi toimintaani trumpillisuuden todellisuuden välttelyksi, mutta itse kutsun sitä parhaaksi asiaksi, mitä voin tehdä housut jalassa. Tai melkeinpä ilmankin.) Tiedän, ettei sarja ole ihan uusi, ja suurin osa teistä on varmaan ihan että suositteleeko tuo tampio seuraavaksi uutuussarja Sopranosia, mutta jos The Fall on mennyt minunkin kaltaiseltani ohi, ehkä niin on käynyt jollekin muullekin. Plus - nyt on oikea aika katsoa koko satsi alusta loppuun, kun herkkua on kokonaiset kolme kautta valmiina (ja spoilerina kerrottakoon, ettei kolmoskausi pääty ärsyttävään cliffhangeriin). Sarja on karmaisevan koukuttava, eikä sen ihanuutta vähennä yhtään se, että pääosissa hilluu tällaisia tyyppejä:

1. Jamie Dornan

Unohda 50 Shades ja räätälöityihin pukuihin tärkätty sliippijätkä. The Fallissa Jamie Dornan on realistisesti nuhjuinen, parrakas ja seksikäs perheenisä (niin ja murhaaja, mutta sehän on sivuseikka). Ja se irkkuaksentti? Oh ma gawd. (Kuva: Helen Sloan / Netflix)

2. Gillian Anderson

Halusin 90-luvulla useasti olla punatukkainen, enkä vähiten ah-niin-ihanan Dana Scullyn ansiosta. Ja niin kuin kaikille 90-luvun asioille käy, on Gillian Andersonkin muuttunut X-Files-ajoista ainakin kuusisataa kertaa kuumemmaksi. (Miksei muuten minullekin voisi käydä niin?) (Kuva: Helen Sloan / Netflix)

3. Colin Morgan

Jos tykkäät menninkäisen näköisistä miehistä Benedict Cumberbatchista, tykkäät todennäköisesti myös Colin Morganista. Hän on kuin Cumberbatchin irlantilainen ghettoversio. Tai Cumberbatch on kuin Morganista tehty nukke. Oli miten oli - tyccään. (Kuva: Helen Sloan / Netflix)

+1. John Lynch

Sille, joka tykkää vähän kypsemmästä. Ja jos ei, niin onhan sen vieressä tuo Anderson. (Kuva: Netflix)

Share

Ladataan...

Olen Turussa toimittajille, juontajille ja tuottajille tarkoitetussa hyvinvointikuntoutuksessa (johon viittaan mielelläni termillä rehab). Asun seitsemän muun toimittajan kanssa kylpylähotelli Holiday Club Caribiassa koko viikon, ja aikamme kuluksi me jumppaamme, treenaamme, keskustelemme ja opettelemme elämänhallintaa ja hyvinvointitaitoja. 

Itse päätin heti suhtautua viikkoon lomana. Täältä käsin on hankala tehdä töitä, joten päätin olla edes yrittämättä. (Fiksua, right?)

Ja jottei ankeahko rehab-ympäristö pilaisi lomalarppiani, pyysin sisäisen Xzibitini apuun. Xzibit, pimp my kuntoutus!

(Lisää laadukasta sisältöä Snapchatissa @tiiamarietta.)

Share

Ladataan...

Tänä älypuhelinten ja taskutietokoneiden modernina aikana, kun voimme napsia kuvia kaikesta, mihin silmämme ulottuvat ja lähettää ne näkymättömästi kumppanin tai kaverin taskuun, napsimme kuvia todellakin kaikesta, mitä eteemme sattuu. 

Ajattele nyt. Sen sijaan, että kuvailisit kiinnostavaa tapettia tai kaakelia äidillesi puhelimessa, otat siitä kuvan ja lähetät sen tekstarina hänelle. Kun reissussa oleva kämppiksesi saa postissa laskun, et lähetä sitä eteenpäin, vaan tallennat sen kuvana puhelimeen ja välität hänelle sähköpostilla. Et ehkä kuvaile työpalaverissa kadulla näkemääsi mainosta, jonka ideaa voisitte käyttää, vaan otat siitä kuvan ja lataat sen työpaikan slack-tiimiin. Kun selässäsi on luomi, josta olet huolissasi, et vääntäydy hankalaan asentoon peilin eteen - ehei. Otat (tai pyydät jotakuta ottamaan) siitä kuvan, jotta voisit zoomailla tarkemmin, mistä on kyse. 

Kaikki tämä johtaa siihen, että puhelimemme ovat päivä päivältä enemmän pullollaan mitä hämmentävimpiä kuvia, joista on kontekstista irrotettuna mahdotonta ymmärtää, mihin ne liittyvät. (Parasta on muuten, kun Facebook tekee niistä sellaisia slideshow-spektaakkeleita: sain kerran villillä teknomusiikilla ryyditetyn kuvakavalkadin kirjanpitokuiteistani wohoo-tyyppisellä neonvärisellä Saturday Night! -otsikolla. Ystäväni sai puolestaan kokoelman rautakaupan tuotekuvia, kun oli Motonetissä shoppaillessaan varmistanut miesystävältään, oliko tämä nyt se liima/ruuvi/saha mikä minun piti ostaa. Ihania muistoja!)

Tässä minun puhelimeni rullasta löytyvät hämmentävimmät kuvat - ilman filttereitä ja asiaankuuluvine selityksineen. 

28. heinäkuuta. Tämän kuvan otin demonstroidakseni, miten paha mieli Snapchatin "kokeile kaverin kanssa" -tekstistä tulee, kun ei ole kaveria. Tulkitsen tämän kautta yksinäisyyttä modernissa yhteiskunnassa (ja ennen kaikkea näytän tosi hyvältä). Lisää yhtä laadukasta matskua löytyy nimimerkin @tiiamarietta takaa.  

6. elokuuta. Instagramiin tarkoitettu ruokakuva, joka jäi jostakin tuntemattomasta syystä käyttämättä. Kokeneen remontoijan ravitseva välipala: mehujäätelö ja jallupaukku.

14. elokuuta. Kaverini otti sääristäni niin hyvän kuvan Flow-festareilla, että pyysin häntä lähettämään sen minulle. Jotta muistaisin, miten hyvältä sääreni näyttivät 2016. I kid you not

15. elokuuta. Minulla ei ole minkään valtakunnan aavistusta siitä, mitä tarkoitusta tämä kuva palvelee (toisin kuin kaikkien muiden kohdalla). Näen kuvassa sumeat jalat ja Snapchat-filtterin, joten todennäköisesti kyseessä on jotakin suunnattoman hyödyllistä ja merkittävää esimerkiksi tuleville sukupolville.

19. elokuuta. Katso, kulta, kelmutin suihkun tulevien veritöiden varalta! #dexter

28. elokuuta. Sain synttärilahjaksi maailman pienimmän kalakukon suoraan Kuopiosta. Pic or it didn't happen.

31. elokuuta. No tälle kuvallehan on tietenkin ihan päivänselvä syy: mallia huoneentaululle! Tai sisustustarralle olohuoneeseen. Tietenkin.

29. syyskuuta. Puhelimeni on lähestulkoon tukossa pullean kisun kuvista, mutta tämä vie kyllä voiton kaikista. (Mihinkään tätä ei voinut kuitenkaan ladata, koska kisu kisuuu:n ympärillä on niin paljon sotkua, joka ei someen sovi.)

4. lokakuuta. Tuossa noin. Siinä on.... jotakin. Jotakin siinä on. 

6. lokakuuta. Nuo ovat minun polveni. Älä edes kuvittele mitään muuta. 

9. lokakuuta. Tuossakin on... tuota... jotakin. Siinä niin. On on.

20. lokakuuta. Kuva, josta koko postaus sai alkunsa. Toivon todella, että kuvassa ovat minun farkkuni, eivätkä kenenkään muun. 

 

Kas näin. Kaiken maailman paskaan ihmeellisyyksiin me aikaamme ja puhelimemme muisteja käytämme. En tykkää sanasta haaste, mutta jakakaa ihmeessä omasta puhelimestanne löytyvät randomeimmat otoksenne! 

Share

Ladataan...

Minua ahdistaa ihan sietämättömän paljon ajatus esiintyä kuvissa uimapuku päällä, olkoonkin uimapuku kaikkien unelmieni saksalaisvalmisteinen täyttymys, mutta selätän tässä postauksessa pelkoni. Pakotin siskoni miehen kuvaajaksi, ja kuvia otettiin niin paljon, että kuusivuotias siskontyttöni sanoi minulle tänään odottaessaan kärsimättömänä lähtöä uima-altaalle: "Noniin, ota uikkarit ja pyyhe ja avaimet ja uikkarinkuvausvälineet mukaan, mennään jo!"

Minulla meni tovi vakuutellessa sille, etten kuvaa uikkareitani yleensä joka päivä. Että tämä on erikoistapaus, koska Lidl. Se ei ymmärtänyt millään, miksi ihmeessä joku olisi kiinnostunut minun uikkaristani, enkä osannut sanoa muuta kuin että se taitaa olla minun herutteluni syytä. Sitten vietin hetken potkien itseäni sääreen. Tampio, olet ihan itse asettanut itsesi tähän asemaan. 

Kuvat on yritetty ottaa niin kaukaa, ettei niissä näy, kuinka äärimmilleen saumat on venytetty. Tarkkasilmäinen katsoja saattaa kenties huomata, etteivät mustat raidat säily täysin mustina, jos uikkarin pingottaa liian ison ruhon ylle. Mutta päällä se on (vaikkei sukeltaessa oikein pysy), ja tältä se näyttää: 

Jes!

Share

Ladataan...

Ah, Espanja. Tuo auringonpaisteen ja virtaavan halpisviinin luvattu maa. Vuoriston, rantamaisemien ja lukemattomien mustanruskeiden silmien mekka. 

Ja saatanallinen verenpaineen nostattaja. 

En kyllä sitten ymmärrä mikä perkele näitä paikallisia vaivaa, kun niillä ei ole koskaan kiire minnekään. Ei liukurappusissa, ei kaupan kassalla, ei jonossa, ei edes töissä.

Eivätkä ne onnistu ikinä tekemään kahta asiaa yhtä aikaa. Jos ne kävelevät kadulla ja vierustoveri alkaa jutella, ei auta. Pakko pysähtyä kuuntelemaan. Koska jalkojen nostelu vuorotellen on täysin mahdoton tehtävä, jos keskustelee samalla. Niin on myös kassan näpyttely tai viivakoodien lukeminen. Haluaisitko jutella ja väistää samalla muita ihmisiä? Ehei! Täällä keskitytään yhteen asiaan kerrallaan. 

Keskittymisvaikeuksista kielivät myös nämä paikalliset kaakelit.

Toisaalta enhän minä oikeastaan ymmärrä, minne minulla muka on niin kiire. Mutta kun nämä tällaiset tilanteet on vaan hoidettava pois alta ja päästävä eteenpäin. Ai minne? No EN MINÄ TIEDÄ. Mutta päästävä on, ja mielellään tuhahdeltava mielenosoituksellisesti matkalla. Koska voittaja on se, joka on ensimmäisenä ja vähän vihaisena paikalla. Ai missä? No en minä tiedä sitäkään, mutta ensimmäisenä siellä ollaan. Takuulla. 

Tänään ostin yhdestä kaupasta vahingossa väärän tuotteen. Kun menin vaihtamaan sen toiseen, kävin kolmen asiakaspalvelijan luona ja jonotin kahdessa eri jonossa. Oli vuoronumeroa ja monivalintatehtävää. Vaihtoani hoitava myyjä printtasi tulostimella neljä sivua asiakirjoja palautusta varten. Laitoin niihin kaksi allekirjoitusta, ja kolmen uuden kuitin pinoon vielä yhden. Enkä tietenkään voinut vaihtaa tuotetta toiseen, koska ne olivat - luoja paratkoon - eri hintaiset. Ensin piti palauttaa yksi ja sitten veloittaa toinen, koska kortinlukija menisi muuten sekaisin. Otsani verisuoni uhmaavana tykyttäen hillitsin haluni kertoa myyjälle, että ei muuten menisi. Että tätä tehdään tuolla meillä 4000 kilometrin päässä ihan koko ajan. 

Mutta on tämä Espanja kyllä sitten ihana paikka.

Share

Pages