Ladataan...

Superbloggaaja, idolini, ystäväni Juliaihminen julkaisi tällä viikolla blogissaan näköjään minun ajatuksiani nillittämällä retuperällään olevasta kielenhuollosta. Julian suosikkiriesa on turha sanaväli ja sen mukana väliviivan väärinkäyttö (Rainbow-vissy vs. Rainbow -vissy  jne). Molemmat asioita, jotka saavat myös oman verenpaineeni nousemaan. 

Mielestäni on kuitenkin olemassa jotakin vielä hirveämpää, ja siitä joutuu kärsimään erityisesti joulun tienoilla, koska alennusmyynnit vaanivat lähes jokaisen nurkan takana. Ja se on tämä:

-40 % alennus

Ja mikäs siinä sitten vituttaa? No minäpä kerron.

Alennus ei voi olla miinusmerkkinen. Alennus voidaan mitata prosenteissa, jolloin tuotteen hinnassa on neljänkymmenen prosentin alennus. Tai sitten voidaan sanoa, että kaupan kaikki tuotteet ovat miinus neljäkymmentä prosenttia. Mutta ei voi olla sellaista asiaa kuin miinus neljänkymmenen prosentin alennus

MIC DROP.

 

Lue myös:

Share

Ladataan...

Se on täällä. Joulukuu! Kuukausi, jolloin paskainen hiekka valkea lumi peittää maan ja ihminen on toiselle entistäkin vittumaisempi hyvä. Jolloin ihmeitä odotetaan turhaan tapahtuu ja luonto panee meitä halvalla parastaan.

Aika, jolloin muistetaan lähimmäistä tönimällä sitä kassajonossa rakkaudella ja lämmöllä, ja jolloin keskitytään siihen, mikä on perseestä kaunista. 

Joulukuu, kausi, jolloin rahalla ei saa vittu mitään ole merkitystä ja ahneus rakkaus kukoistaa. Kun lapset rääkyvät ja kinuavat muovista sälää silmät kimaltaen odottavat joulun saapumista, ja ihmisten sydämet ovat tyhjää täynnä. 

 
Mutta onneksi on sentään snäppijoulukalenteri - ajanhukkaa jokaiselle päivälle.
snapchat: @tiiamarietta.

 

Lue myös:

Share

Ladataan...

Siskoni löysi viikonloppuna vintiltä vanhan ystäväkirjan, johon olin tietenkin kirjoittanut. Kahdesti. (Mistä muuten johtuu, että kaikkein ihaninta oli lapsena kirjoittaa itse niihin ystäväkirjoihin? Vanhassa ystäväkirjassani kirjoituksista yli puolet on omiani.) 

Minua ei yllätä yhtään, että mielimusiikkiani oli (todennäköisesti vuonna 1989) Lambada, että paras lukemani kirja oli Prinsessa Ruusunen tai että harrastin pienon soittamista.

Siinäkään ei ole mitään kummallista, että katsoin kuusivuotiaana mielelläni Pikku Kakkosta tai Puoli Kuusi -ohjelmaa (muistatteko sen, se oli kyllä huippu), mutta länsisaksalainen pornosarjis Nikke Knatterton (jonka muuten edelleen haluan kirjoittaa mieluummin Knakkerton) hämmästyttää hiukan.

Moni varmasti muistaa tämän piirrossarjan, jossa juro, kaljuuntuva yksityisetsivämies seikkailee lähinnä alusvaatekuvauksissa, strippareiden pukuhuoneessa tai alastonmallien keskellä piippu huulessa ratkomassa pseudorikoksia. Ohjelmassa on sarjakuvamainen kertojaääni, jonka on tarkoitus parodioida sarjakuvanarratiivia metatasolla (tai jotain). Rakastin erityisesti juuri ohjelman ilmeetöntä kerrontaa: se tuntui siltä, että katsoisi jotakin aikuisten ohjelmaa (tosin sen olisi voinut päätellä myös sarjassa nähtävien tissien määrästä). Sarjaa alettiin esittää Suomen televisiossa vuonna 1989, jolloin minäkin sitä ilmeisen omistautuneesti seurasin. (Wikipediasta opin, että Knattertonin äidin nimi on Corinna Pimpsberg, josta muuten takuulla tulee seuraava Starbucks-nimeni.)

Mieleeni on piirtynyt eräs tietty sarjan osa, joka löytyi melko varmasti joltakin VHS-nauhalta, jota kerta toisensa jälkeen hinkattiin. (Se sisälsi Knattertonin lisäksi todennäköisesti satunnaisia jaksoja Lurppaa, Melukylän lapsia ja Kippari-Kallea.) En millään muistanut, mitä siinä tapahtui, vaikka osat siitä ovat muistoissani hyvin selkeitä.

Mutta sitten tajusin, että on olemassa sellainen asia kuin internet. Sieltä onnistuin nimittäin löytämään sen nimenomaisen Nikke Knattertonin jakson, joka mieleeni, sieluuni ja identiteettiini on hartaasti 1900-luvun loppupuolella kaiverrettu. Nauttikaa:

(Sekin on muuten vähän hassua, että olen kirjoittanut molempiin ystäväkirjamerkintöihin haluavani olla isona talonmaalaaja. Remonttia edelleen tekevä nykyminäni toivoo, että olisin lapsena jahdannut unelmiani hiukan määrätietoisemmin.)

Lue myös: 

Share

Ladataan...

 

Pääsin tällä viikolla osallistumaan HOK-Elannon ensi vuoden kampanjaviinien valintaan. (I know, mitä hittoa.) Meitä oli valintatilaisuudessa ravintola La Famigliassa neljä henkilöä, ja viinit oli tässä vaiheessa jo karsittu kolmeen pariin: kolme valkoviiniä ja kolme punaviiniä. HOK-Elannossa haluttiin antaa tavan kansalle mahdollisuus vaikuttaa viinien valintaan. Ja jos minä jotakin olen, on se tavan kansalainen.

Tehtävämme oli maistella viinejä, jutella niistä ja valita niiden joukosta sellaiset, joita HOK-Elannon ravintoloissa ensi vuonna tarjotaan. Ei mitään paineita tai sillee.

Osa meistä tiesi viineistä paljon (en minä), osa taas ei juuri mitään (minä). Tykkään kyllä juoda viiniä ja tiedän, mistä pidän, mutta olen huono kuvailemaan niitä tai vertaamaan niitä toisiinsa. Hyvään tilaisuuteen siis eksyin. 

Sanoja, joilla kuvailin vertailtavia viinejä: hyvä, ihan hyvä, maistuu ihan punaviiniltä ja jotenkin sellainen. Termit on siis hallussa. 

En usko hienosteluun, mutta myönnän, että tunsin itseni viinintuntijoiden seurassa vajavaiseksi ja yksinkertaiseksi. Siksi päätinkin muodostaa pienen viinisanaston, joka perustuu yksinkertaisesti sanoihin ja niiden muistamiseen. En osaa yhdistää näitä mihinkäään oikeisiin makuihin, joten näillä ei ole siis mitään tekemistä varsinaisesti viinien kanssa. Että sillä tavalla hyödyllinen listaus.

Turhat (eli ne, mitä itse valintatilaisuudessa käytin): hyvä, kiva, viinin makuinen, kyllä tykkään ihan

Turvalliset (eli ne, joita uskaltaa sanoa, vaikkei mitään mistään tietäisikään): marjaisa, tumma, kevyt, hapokas (uskalias heittää Kola-Olli -vitsin tähän väliin)

Vaikutuksentekijät (eli ne, jotka ilmaisevat sinun maistaneen viinejä ennenkin, tosin näitä käytettäessä kannattanee tietää, mitä ne tarkoittavat): tamminen, kermainen, monivivahteinen, tanniininen

Abstraktit (eli sellaiset, joita voi käyttää missä tahansa tilanteessa, koska kukaan ei tiedä mitä ne tarkoittavat): sisarellinen, dekadenttinen, laser-mainen, diplomaattinen

Itse keksityt (eli ne, joiden toivon tulevan osaksi jokaisen viinisanastoa): yhdeksänkymmentälukulainen, vesselöitynyt, tulee ihan mieleen Joaquin Phoenix, suokkari

Elikkä tosissaan toivon kovasti että vihreäkorttisten ravintoloiden ensi vuoden viinipari on teidänkin mielestä sellainen ihan hyvä. (Se julkistetaan helmikuussa.)

Share

Pages