Ladataan...

Kerroin ystävilleni miehestä, joka kohteli minua huonosti eilen baarissa etsiessään avoimesti seksiseuraa hotellihuoneeseensa.

Ystäväni linkkasi minulle J:n kirjoituksen miesten baarikäyttäytymisestä.

Olen J:n kanssa samaa mieltä. Olen jo pitkään ihmetellyt etenkin Helsingin yöelämässä usein esiintyvää tyttöjen jututtamismuotoa, jota kutsun vittuiluiskemiseksi. Se alkaa tiskillä notkuvan kaksilahkeisen suoralla vittuilulla, yleensä kysymysmuodossa:

”Mitä sulla on oikein päällä? Isomummon vanha villapaita vai?”

tai

”Eiks tollanen huulipuna oo jo niinku sou lääst siisön?”

tai, kuten J kirjoitti,

”Kamoon, mitä sä murjotat?”

Mitä tapahtui sellaisille laineille kuten: ”Hei sä oot söpö, saanko tarjota drinkin?”

Olen kuullut miehiltä, että vittuiluiskemisen tavoitteena on saada tytön huomio. Kun tyttö hermostuu, hän kiinnostuu ja sitoutuu juttelemaan miehen kanssa edes sen verran, että kertoo, mihin hän voi painua. Mies ajattelee tätä haasteena, jonka hän heittää ja johon tyttö tarttuu. Parhaimmassakin tapauksessa tyttö ajattelee voivansa opettaa miehelle vähän tapoja.

Pliis tytöt! Älkää langetko vittuiluiskemiseen! Vittuiluiskeminen ei kaipaa yhtään kannustusta! Let's nip it in the bud!

Parhaimpia laineja, mitä itse olen kohdannut, ovat olleet:

”Tuutko tanssimaan?”

ja

”Saanko istua tähän viereen?”

sekä

”Sun pitäis tehdä lapsia, kun sulla on noin valkoset hampaat.”

EI tämä eilinen:

”Sulle ei sais sanoo, kun oot noin tukeva, mutta lihavilta kuulemma saa helposti.”

 

 

Share

Ladataan...

Olen Tampereelta ja olen tässä viime aikoina miettinyt.

Jos Itäkeskus olisi Tampereella, sen kutsumanimi olisi Itäri eikä Itis.

Jos Koskikeskus olisi Tampereen sijaan Helsingissä, sen lempinimi olisi Koskarin sijasta Koskis.

On itse asiassa ihme, että Stockaa ei kutsuta Mansessa Stockariksi.

Tampereen Kauniainen olisi Kaunari tai Granari - ei missään nimessä Grani. Fredrikinkatu olisi Fredan sijaan Fredari, Lönkka (Lönnrotinkatu) Lönäri ja Mechelininkatu Meklun sijaan Meklari.

Hesarin ja Rööperin tamperelainen sen sijaan hyväksyy ja omaksuu helposti.

Ari-päätteiden lisäksi me tamperelaiset puhutaan muutenkin mukavan juntahtavasti.

Ratikka ei Tampereella olisi suinkaan spora, eikä edes ratikka, vaan raitsikka. Lausumisessa tulee ottaa huomioon sanan alkuun sijoitettava epämääräinen vokaali, tyyliin: öraitsikka. Komeella ärrällä.

Tamperelainen ei pysty kutsumaan Mannerheimintietä Manskuksi. Se on Marski, tiätenki, täytyyhän siinä olla ärrä!

Kun Tampereella opiskellaan matematiikkaa, se on matikkaa, eikä me edes tiedetä, mitä matska on. Kuulostaa maantiedolta.

Olen asunut Helsingissä noin kahdeksan vuotta. Olen onnistunut oppimaan yleisimmät sanat ja sanonnat, mutta kaikkea en pysty vieläkään sanomaan.

Haluaisin osata vetää rotsin niskaan, mutta en osaa. Ainakaan uskottavasti. "Mää verärrotsinny niskaan." Not cool. Mää laitan siis edelleenkiv vaan takin.

Väärinymmärryksiäkin on syntynyt.

Eräs helsinkiläinen ystäväni lähetti minulle kerran tekstiviestin "Täytyy ettii uus biksi." En voinut vastata viestiin, sillä en tiennyt, mikä biksi on. Epäilin autoa, tyttöystävää tai jotakin musiikkiin liittyvää. Kävi ilmi, että kaveri oli juuri eronnut tyttöystävästään ja etsi siksi biksiä (eli asuntoa), ja oli loukkaantunut pahasti, kun en vastannut viestiin. Olisi kirjoittanut suomeksi.

Höhlä.

Share

Ladataan...

Sain isältäni, joka on huippu, viime keväistä Nykin matkaa varten matkaoppaan lainaan.  Se on vuodelta 1974. Se opastaa suomalaisturistia mm. seuraavalla tavalla:

Puheesta:

"Melkein kaikki täkäläiset suomalaiset puhuvat fingelskaa tai "fingliskaa". Tosin eri asteista, mutta kumminkin. Käytetäänhän Suomessa saakka sellaisia sanontoja kuin okei, joten on selvää, että meillekin on helpompi heittää joukkoon paikkakunnan kieltä ilmituodaksemme oikeat nyanssit. Tarkoituksemme ei ole tähän oppaan puitteissa ruveta luennoimaan kielistä, mutta lienee asiallista muutamin esimerkein ohjia sinua, että tiedät missä liikutaan. 

Ensinnäkin ota englanninkielinen sana sellaisena kuin se äännetään Amerikassa, sijoita se suomalaiseen lauseeseen ja taivuta se suomalaisittain ja olet astunut aimo askeleen eteenpäin fingelskan taitamisessa. Sääntö koskee myös ns. kansainvälisiä sanoja. Näin ollen tomaatit ovat tometuksia ja banaanit pänänäksiä."

Roduista:

"Entinen "virkajako": irlantilaiset ovat poliiseja, juutalaiset kauppamiehiä ja italialaiset ravntoloitsijoita - on sekin muuttunut. Nykyisin on mustia ja puertoricolaisia poliiseja jo niin paljon, että he voisivat perustaa oman ammattiyhdistyksen."

Halpa lounas:

"Amerikkalaisista amerikkalaisin on MCDONALD'S. Sen sillanpääasemat on jo työnnetty suurkaupunkeihin, Manhattanilla esim. Broadway ja 71 St. Liukuhihnalta monenlaisia hampurilaisia, ranskalaisia perunoita ja Coca-Colaa."

(HUOM: Suomen eka Mäkkäri avattiin vasta 1983.)

Turvallisuudesta:

"...jos joku ryhtyy teitä seuraamaan ja jankuttaa rahaa, antakaa hänelle, varsinkin jos olette yksin. Parempi katsoa (kukkaroon) kuin katua. Jos taas ette halua antaa, mikä on huonompi vaihtoehto, huutakaa kovalla äänellä, vaikkapa perkelettä suomeksi, sillä on tehokas vaikutus päiväsaikaan."

"Lapsellisin temppu, jonka voitte tehdö on lähteä hakemaan seikkailuja tai naisia Harlemista; sen lait ovat omat ja armottomat. Varsinkin turistina kaivatte verta nenästänne, olkoonkin, että olette Pohjois-Savon piirin keskisarjan nyrkkeilymestari - millä emme tahdo sanoa, etteikö Harlemissa kannata käydä - oikeassa, paikat ja "kissat" tuntevassa seurassa."

Naisista:

"Lähes jokaisen hotellin liepeiltä löytyy naisia, noin $50 ylöspäin. [...] Tyttöjä on päivisin - aina aamusta alkaen Times Squaren tuntumassa, 45-46-47-48 kaduilla, mutta jälleen kerran: varovaisuus on paikallaan."

"Pornofilmejä esittäviä teattereita on syntynyt kuin sieniä sateella vanhoihin teatterisaleihin, ent. myymälöihin, ravintoloihin jne. Sanotaan, että jokaisen poliisin sulkeman pornoteatterin tilalle syntyy kaksi uutta. Niitä löytyy Broadwayn ja Times Squaren laidoilla. Liput ovat yleensä kalliita, n. $5."

Tulevaisuudesta:

"Manhattanilla asuva keskiluokka [...] muuttaa pakoon rikollisuutta ja huumeita, esikaupunkeihin keskittävien suuryhtiöiden mukana. On väitetty, että kymmenen vuoden kuluttua Manhattanilla asuu vain hyvin rikkaita, joilla on varaa maksaa huimia 1500-2000 dollarin vuokria, ja hyvin köyhiä, joilla ei ole varaa muuttaa muualle."

Oppaan mukaan Waldorf-Astoriasta saa yhden hengen huoneen kylvyllä hintaan 31 dollaria.

 

Share

Ladataan...

Opiskelen toimittajaksi, ja joudun monta kertaa viikossa miettimään, olenko ihan tyhmä. Työpaikkoja ei ole, ja niissäkin taloissa, missä luulisi olevan, on yt-neuvottelut käynnissä. Yhä uudestaan. Duunit vähenevät ja vähenevät. Kouluttaudu tässä nyt sitten.

Viimeksi verisuoniani pullistutti maanantaisen Metron ilmoitus siitä, että ne ryhtyvät julkaisemaan lukijakolumneja. Lukijat voivat lähettää kolumninsa Metron netissä tai sähköpostilla kirjoittajan kuvan kera. Julkaistusta kolumnista maksetaan lukijalle 100 euron palkkio.

Vittu jee. Taas meiltä vietiin yks duuni. Metro-lehdessä ei käytetä enää edes oikeita valokuvia, jollei ole pakko. Vaikka toimittaja kävisikin tapahtumapaikalla. Lukijan kuva, leffaliput. Lukijan kuva, 50 euroa. Ja nyt, lukijan kolumni, 100 euroa.

On ihan hienoa, että lukijoita osallistetaan lehden tekoon. Lehti on lukijakuntansa näköinen, kun sen luomiseen osallistuvat kaikki. On kuitenkin perseestä, että ammattilaisvoimin luodulta sisällöltä viedään tilaa siksi, että keskinkertainen lukijasisältö on halvempaa. Eikä tarvitse palkata ketään.

Haluan ainakin itse vaatia laadukkaampaa sisältöä, oikeaa journalismia, oikeita kuvia ja ennen kaikkea lukijan kunnioitusta. Lehteä ei ole ilman lukijaa, ja hänen toiveitaan on järkevää kuunnella. Sisällöntarjoajalla on velvollisuus toteuttaa nämä toiveet. Ammattitaidolla. Laadukkaasti.

Asiakkaat ravintolassakin valitsevat kyllä annoksensa itse, mutteivät mene köökin puolelle keittelemään.

Perkele.

Share

Ladataan...

Uusimmassa Trendissä valiteltiin blogielämän olevan liian siloteltua ja nättiä. No, tämä ei sitä ainakaan ole.

Minä olen karvainen nainen. Muualtakin kuin päästä.

P*mppikarvat voivat olla jollekin naisellisuuden merkki. Parhaimmillaan alapään karvoitus on seksikästä, luonnollista ja kaunista.

Silloin, kun tukka kasvaa suoraan alas selkää ja pakaroiden väliä pitkin haaroväliin ja jatkuu siitä reisiin, sääriin ja varpaisiin (I'm not kidding), ei karvoituksessa ole jäljellä naisellisuuden häivääkään. 

Alaselän haituvat estävät bikinien käytön ja saavat muutoin romanttiset selänsilittelyt tuntumaan kauhuelokuvan kohtauksilta. 

Sisäreisien sänki sattuu ja kutittaa ja vaikeuttaa nukahtamista iltaisin. Pyjamanhousuissa taas tulee hiki.

Ihokarvoista on tullut minulle miehisyyden symboli, ja siksi poistan ne mielelläni myös naiseuden kehdostani.

Siksi, kun ystäväni kehotti minua vuosia sitten kokeilemaan brasilialaista sokerointia, tartuin ehdotukseen viipymättä. I-ha-naa. Ei tarvitsisi enää sheivata!

Silloin hoitoloita, jotka tekevät brassisokerointia, oli vaikea löytää. Nyt on vaikea löytää aikaa yhdestäkään hoitolasta.

Se sattui, sattui niin saatanasti. Tulos oli kuitenkin niin upea, niin pehmeä ja niin pysyvä, että jäin koukkuun. Aika brassien välissä on yhtä tuskaa - valitettavasti budjetti ei ainakaan toistaiseksi salli jatkuvaa hoitolassa ravaamista. Plussaa on kuitenkin se, ettei kipu ole enää yhtään niin paha.

Joka kerta, kun käyn uudessa hoitolassa, saan kuulla sanat: "Jaa, sulla onkin vähän tavallista enemmän." Joo. Tiedän. Minunhan se vajayjay on.

Kannatan toki luonnollisuutta. Se ei vain sovi minulle. Haluan hoo-hooni olevan yhtä siloteltu kuin tämä tämmöinen blogielämä.

EDIT: Kuvassa on sushia. Se liittyy aiheeseen. Enkä myöskään halunnut ottaa kuvaa itse aiheesta, if you know what I mean.

Share

Pages