Ladataan...

Vakavoidutaanpa hetkeksi.

On kyllä kumma juttu, miten näitä sosiaali- ja raha-asioita tässä maassa välillä hoidellaan.

Viimeisimpänä seuraavaa: näinä nuorten syrjäytymisen vastaisina ja nuorisotyöttömyyden ehkäisemisen aikoina aikovat sulkea nuorten syrjäytymisen vastaisen ja nuorisotyöttömyyttä ehkäisevän toiminnon.

Olin viime vuoden töissä Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksella, nuorisotyöllisyyttä tukevassa kokonaisuudessa työttömien nuorten ohjaajana. Sen tarkoituksena oli VÄKISIN käydä morjestamassa jokaista työharjoittelupaikan (joka yhteiskuntatakuun myötä vuoden alusta alkaen TAATAAN jokaiselle nuorelle) saanutta nuorta työharjoittelupaikalla ja muutenkin. Keskustella tulevaisuudesta ja kartoittaa vaihtoehtoja elämänhallinnan, asumisen ja muun hyvinvoinnin lisäksi sen suhteen, mitä aikoo sen yhteiskunnan lupaaman harjoittelupaikan jälkeen tehdä. Harjoittelupaikka kun ei yleensä kestä kuutta kuukautta pidempään, jos sitäkään, eikä välttämättä ole ollenkaan sellainen, mihin nuori olisi halunnut (sillä se taataan nuorelle ja sinne on pakko mennä), puhumattakaan siitä, onko työpaikka tyytyväinen. Sitäpaitsi työharjoittelussa oleva nuori on edelleen tilastollisesti työtön. Toimenpiteessä, mutta työtön. 

Harjoitteluaika päättyy. Nuori ei tiedä, mitä tekee. Hänellä saattaa olla kahden vuoden karenssi ennen seuraavaa työharjoittelumahdollisuutta. Kysyykö joku, mitä sinä haluaisit tehdä? Kysyykö joku, miten meni? Mitä kuuluu? Opitko jotain? 

Minä kysyin. Työtoverini kysyivät. 

Nuoret eivät varmasti olisi osanneet tällaista palvelua itse etsiä tai hakea, vaikka antamansa palautteen mukaan kokivat sen uskomattoman tärkeäksi. Että oli joku, joka välitti. Joku, joka soitteli ja kyseli, että miten nyt menee (koska työkkäristä eivät sitä tee). Jutteli työharjoittelupaikan edustajan kanssa ja valvoi nuoren etua. Muistutti, että tuonjatuon paikan hakuaika loppuu huomenna. Otti ilmaiseksi kopiot hakemuksien liitteeksi ja jutteli niitä näitä.

Joskus joku pääsi kouluunkin, tai sai työpaikan. Joskus ei. Joskus joku keksi, mikä on se ala, mille haluaa pyrkiä - tai tajusi, mitä sinne päästääkseen on tehtävä. Joskus joku kävi tuen avulla jonkun kurssin, josta sai lisäpojoja kouluhakuun tai ansioluetteloon. Joskus joku sai asunnon. Joskus joku muisti kiittää.

Nyt kuulin, että Helsingin kaupunki säästää ja lopettaa tämän tuiki tärkeän tukitoimen. Entiset työkaverini jäävät työttömiksi tai heidät siirretään muihin tehtäviin. Tukea löytyy, mutta se on nuorille vapaaehtoista. Jos he osaavat pyytää apua, sitä kyllä tarjotaan, jonkun muun toimesta. Ja jos apua ei pyydetä, ei sitä varmaan ennen pitkää enää kannata tarjotakaan. Mikä perkele tätä systeemiä vaivaa?

Tarjotkaa pois. Eivät muuten pyydä.

Share
Ladataan...

Ladataan...

...jotka olisi voinut ehkä tehdä toisin.

Poikaystävälläni on tapana lauleskella kotona touhuillessaan erilaisia klassikkobiisejä. Hauskaksi rallattelun tekee se, että hän suomentaa klassikkobiisit itse. Tänään kuulin hänen laulavan ”vesivessa”. Arvatkaa, mistä biisistä on kyse? Abban Waterloo.

Poikaystävän mukaan kaikkien suomentavien ura alkaa yleensä biisistä ”Miä ammuin sheriffin, mutten ampun apulaissheriffii, ei ei” riippuen murteesta (edellä kymiläisversio). Turussa sama veisu kuuluisi ehkä jokseenkin näin: ”Mää ampusin seriffin” ja niin edelleen.

No, poikaystävä on muutenkin ansioitunut suomalaisten käännösbiisien tuntemuksessa. Tässä 5 + 1 suosikkia:

1. Blue velvet (The Clovers) - Puuhelmet (Jari Marjala). On huippua, miten biisi halutaan saada foneettisesti identtiseksi riippumatta siitä, menevätkö sanat yhtään sinnepäin. En tiedä, miten Puuhelmien oikeat sanat menevät, mutta toivottavasti Marjala ei laula "puisemmat kuin helmet olivat hänen silmänsä". Puuhelmien sijaan veisun nimeksikin voisi laittaa Puusilmät.

2. Jailhouse Rock (Elvis) - Kotihipat (Johnny). Kotihipat kuulostaa ehkä nyt hassulta, mutta 50-luvulla kun Johnny rokkasi tätä veisua, sanat ovat sopineet jokaisen nuoren suuhun kuin puuhelmet silmään.

3. Moon Over Bourbon Street (Sting) - Koskipuiston Kuu (Pate Mustajärvi). Tamperelaisena minun on liputettava Patea jokaisen tilaisuuden tulle. Pate on muutenkin hienoista hienoin lauluntekijä ja sanoittaja, mutta tässä Ikurin oma Turbiini on kyllä onnistunut harvinaisen hyvin. Hyvä Manse!

4. In The Navy (Village People) - Nakurantaan (Frederik). Mulla ei ole tähän paljoa sanottavaa. Paitsi että samaan kohtaan voisi liittää Reetun koko tuotannon (mukaanlukien Y.M.C.A-coverin, jossa hän laulaa "Hei, mennään katsomaan miesstrippaajaa").

5. California Dreamin' (The Mamas And the Papas) - Kalajoen hiekat (Tapani Kansa). Kalajokihan ON Suomen Kalifornia. Kansa on kuuluisa suomikäännösten esittäjä ja samalla klassikkobiisien pilaaja. Tätä kyseistä kappaletta on viime vuosina raiskattu myös erään televisio-ohjelman toimesta. Yhh. 

+1. Have You Ever Really Loved A Woman (Bryan Adams) - Rakastellessasi Saat Sen Tietää (Kansa). Kaksi sanaa: Oliko pakko?

Kuva täältä.

 

Share

Ladataan...

Kuva täältä.

 

Tämä on vanhan tekstin uudelleenjulkaisu Todo bien -palstan inspiroimana. Palstan Lottariina on Chilessä töissä tai työharjoittelussa (korjaa, Lottariina, jos olen väärässä!) ja kertoo hassuja tarinoita kulttuurien yhteentörmäyksistä. Itse olin muutama vuosi sitten Espanjassa työharjoittelussa ja kirjoitin espanjalaisesta supemarkettireissusta tällaisen vihanpurkauspostauksen: 

 

Suuri osa ärsytyksen aiheista supermarketissa tulee jonotuksesta. Tiedostan kyllä, että tämä on puhtaasti suomalaisten (tai pohjoismaalaisten) ongelma. Me ollaan niin raivostuttavan tehokkaita joka paikassa, että pienikin ryppy tässä huolellisesti öljytyssä koneistossa aiheuttaa koko tuotantolinjassa valtaisia muutoksia ja reaktioita.

 

Espanjassa asuessani jouduin joustamaan supermarketeissa joka kerta, koska siellä ne sekopäät rakastavat jonottaa. Ehkä koko homma on kääntynyt siellä vähän niinkun ylösalaisin, koska jokainen asiakas supermarketin kassalla oli aina hitaampi kun edellinen. Se toimii varmaan tutulla mopotusperiaatteella – koska edeltäjä oli kerran pikkusen hidas, niin mä kostan sen kaksinkertaisesti seuraavalle ja hidastelen tässä kassalla vielä pikkuisen enemmän. Seuraava ajattelee samalla tavalla, kuten myös sitä seuraava ja niin edelleen, ja näin asiointiaika kassalla kasvaa eksponentiaalisesti koko ajan.

 

Siinä, missä suomalainen supermarketin kassalla latoo ostoksensa kangaskassiin (huom! jonka on ottanut jo kotoa mukaan!) samaa tahtia kun myyjä uskaltaa päästää ne käsistään, seisoo espanjalainen paikallaan ja katselee haltioituneena jokaisen tuotteen kulkua viivakoodinlukijan läpi. En keksi niiden toimettomuuteen mitään muuta syytä kuin sen, että joka kerta kassan vetäessä uuden tuotteen lukijan editse, se on unohtanut jo, miltä se prosessi näytti ja kuulosti edellisen tuotteen kohdalla, ja seuraa ihastuneena, mitäköhän se kassa nyt tällä kertaa oikein tekee ja mitä siinä tuon tuotteen kohdalla oikein tapahtuu.

 

Joskus asiakas haluaa sitten vielä alkaa keskustella, joka saa espanjalaisen kassan pysähtymään ja vastaamaan kohteliaasti (keskittyen tietenkin keskusteluun, ei työhönsä, jättäen kaiken muun kesken), jolloin jonossa seuraavana seisovan suomalaisen verisuoni otsassa alkaa jo sykkiä uhkaavasti. No, kun tuotteet on vihdoin maagisesti piipattu lukijan läpi, espanjalainen odottaa, kunnes kassa kertoo ostosten kokonaishinnan, ja ALKAA VASTA SITTEN KAIVAA LOMPAKKOA LAUKUSTA. Suomalainen olisi jo pakannut ne kamat (tehokkaasti täysin keskustelematta tämän toiminnan aikana) ja seisoisi s-etukortti tanassa tiskillä ennen kuin kassa ehtii kertoa edes hintaa.

 

No, kunhan espanjalainen on saanut maksettua (tietenkin tasarahalla yhden ja kahden sentin kolikot mukaan luettuna), on sillä vielä tavarat aivan levällään siinä ostoskaukalossa. Ja mikä parasta: tehokkuutta entisestään vähentääkseen espanjalaiset ovat päättäneet rakentaa supermarkettien kassoille mahdollisimman pienet kaukalot tai jättäneet ne kokonaan tekemättä. Silloin siis koko kassa on tukossa ja käyttökelvoton, kunnes asiakas on saanut pakasteherneensä ja pähkinänsä poimittua kuuteen erilliseen pikku muovipussiin, joita ympäristön nimissä jaetaan ilmaiseksi joka kaupassa.

 

Sillä aikaa kun tämä ympäristötiedoton asiakas pakkaa tavaroitaan, kassaneiti aikansa kuluksi ISTUU PENKISSÄÄN JA KATSELEE MITÄ SE ASIAKAS TEKEE. Tässä vaiheessa jonossa seuraava suomalainen itkee jo verta ja on valmis anelemaan myyjältä, voisiko se vaan veloittaa ton maitopurkin hinnan, että pääsisi kotiin kiskomaan jotain päänsärkyyn. Sitten kun se oma vuoro vihdoin tulee, ja suomalainen mahdollisimman tehokkaasti kaivelee pikku kolikoita pikku kukkarostaan, kassaneiti hymyilee sille ja sanoo että ”tranquila".

 

MÄÄ OON IHAN RAUHALLINEN!

 

Share

Ladataan...

Lukion psykologiankurssista inspiroituneena haastattelin sisareni pikkuisia tyttäriä sanojen merkityksistä maaliskuussa vuonna 2000. Viime viikonloppuna Tampereella käydessäni sain nyt 17-vuotiaalta Veeralta haastatteluvastaukset, joita hän on aarteenaan säilyttänyt.

Suosittelen (Veerakin suosittelee) vastaavan hassutuksen toteuttamista, se on hauskaa ja säilyy mukavana muistona vuosia (nykyisin koko homma olisi helppo tehdä videolle, mutta käsin kirjoitetun paperin säilyttelyssä on jotakin romanttista).

Tässä siis 4,5-vuotiaan Veeran asiantuntevat analyysit siitä, mitä mikäkin sana tarkoittaa.

LINTU: "Se on vaan semmonen ihana outous. Istuu puussa. Joskus kesällä se laulaa siellä."

PUU: "No puussa on lehtiä ja siinä aina jotkut haluaa kiipeillä ja jotkut vetää pois lehtiä niistä."

ELÄIN: "Semmonen että on kaikenlaisia eläimiä. Varsinki leijonia pitää varoo. Kiraffilla on tosi pitkä se kaulakin."

KASVI: "Semmonen että kaikkia kukkia on tulppaaneita ja auringonkukkia ja kaikkia ihania varsinki semmosia ihania kokonaan vaaleenpunasia."

SINISILMÄINEN: "Silmissä on monenlaisia värejä silmissä ihmisillä. Ihmisen silmät voi olla mustia, keltasia ja muita ihaneita."

OMAINEN: "Omaisissa voi tunnistaa mikä on sen oman oma. Sen omistajan oma, kyllä sen siitä tuntee. Omistaa oman lelunsa tai paitansa tai jotain semmosta."

KATEUS: "No – emmää tiiä mitä on kateus."

RANGAISTUS: "Jos tekee jotain tyhmää. Meilläkin on joskus Nooraa (isosisko, toim. huom.) rangaistettu. Kun Noora valehtelee, niin sitä rangaistetaan. Mua on rangaistettu tosi harvoin. Pitkään aikaan ei oo mu rangaistettu."

Veeralla on diabetes, ja hän oli juuri saanut uuden diabetesrannekkeen. Kysyin häneltä, mikä sen tarkoitus on. "No jos vaikka mennään Emmin ja Tiian (me tädit, toim. huom.) kanssa Särkkikseen ja siellä johki laitteeseen, vaikka Kronttiin (= huvipuistolaite nimeltä Troikka, toim. huom.) ja ne putoo sieltä ja kuolee niin sitten mulla on tää ranneke ja ihmiset voi ehkä osata hoitaa mua."

 

Yritin tätä samaa viime viikonloppuna 2,5-vuotiaan kanssa. Kun kysyin, mitä hänen mielestään tarkoittaa kasvi, hän sanoi lujaa "MANSIKKA" ja vipelsi menoihinsa. Täytynee kokeilla parin vuoden päästä uusiksi.

 

Share

Pages