Ladataan...

Kirjoitin aikoja sitten jutun siitä, miten ihmisellä pitäisi olla tiettyjen ammattikuntien edustajia kavereina. Keittiömestarikaverista on hyötyä, koska se osaa laittaa sinulle aina törkeän hyvät pöperöt, kun kutsut itse itsesi kylään. Lääkäriystävä uusii reseptit ja rauhoittelee sinua tekemiesi nettidiagnoosien jälkeen. Taksikuskifrendi antaa kunnon kyydit (tirsk) ja tietää parhaat snägärit. Ja niin edelleen. 

(Koska ystävien pointtihan on tietenkin se, että niistä hyötyy jotenkin. Duh.)

Juttuhan oli tietysti epätoivoinen ystävienhakuilmoitus vitsi, ja sen lopussa tarjosin myös omia palveluksiani ystävänä, vaikken oikein tiennyt, mitä sosionomi/toimittajaopiskelija osaisi ystävilleen tehdä. Nyt tiedän. En voi nimittäin kahden käden sormilla laskea, kuinka monta kertaa olen kuullut seuraavan kaltaisen lauseen:

"Hei sähän voisit kirjoittaa mun kämppiksen / isäpuolen / kummitytön / mökkinaapurin bändistä / lemmikkipupusta / startup-yrityksestä / taikinafetissistä jutun."

Lukemattomia ja uskomattomia ovat ne asiat, joita ihmiset luulevat toisten haluavan lukea lehdestä. Toimittaja voi tietenkin myös tarkistaa kavereidensa koulutehtävät, opinnäytteet ja gradut kielivirheiden varalta, kirjoittaa hakemuskirjeet ja onnittelukortit sekä tietysti hankkia kaikenlaista ilmaiseksi. Not. 

Mutten suinkaan ole ainoa. Ammattiriesoista kärsivät lähes kaikki muutkin. Näin:

Kirjanpitäjälle: "Hei sähän voisit tehdä mun veroilmoituksen."

Pankkiirille Rahastonhoitajalle Pörssimeklarille Kenelle tahansa pankin työntekijälle: "Hei sähän voisit antaa mulle vähän sijoitusneuvoja."

Nuoriso-ohjaajalle: "Hei sähän voisit opettaa tolle meidän teinille vähän kuria."

Elektroniikkamyyjälle: "Hei sultahan saa varmaan sen uuden iPhonen kahdella markalla."

Lääkärille: "Hei sähän voisit tarkistaa yhden luomen tossa mun vasemmassa pakarassa. Tai no on se vähän alempana. Siinä välilihassa tai siinä. Ai sä olet röntgenlääkäri? No mutta kyllähän sä sitä silti voit katsoa hei."

Putkimiehelle: "Hei sähän voisit varmaan tehdä ton meidän kylppärirempan? Kahdella markalla."

Vaatesuunnittelijalle: "Hei sultahan onnistuu varmaan toi mun housujen lyhentäminen / hääpuvun ompeleminen / mun koko vaatekaapin uusiminen niin että näytän tästä lähtien joka päivä Olivia Palermolta? Mutta siis sillain että mun ei tarvitse ostaa yhtään uutta vaatetta."

Lastentarhanopettajalle: "Hei sähän voisit opettaa ton meidän pikku Ridgen lukemaan."

 

Ja niin edelleen. Kerro mulle,

mistä ammattiriesasta sinä kärsit?

 

P.S. Minä kirjoitan ne onnittelukortit kyllä ihan mielelläni. Olen siinä aika hyvä.

 

Lue myös:

 

Ladataan...

Minä kerta kaikkiaan rakastan silitettyjä, rapeita lakanoita niin, että silmät kostuvat ja selkään sattuu pikkuisen. Vielä muutama vuosi sitten vietin arki-iltani ja unettomat yöni kotona telkkaria katsellen ja lakanoita silitellen (nykyisin katson telkkaria mutten todellakaan tee samalla mitään). Mutta jo silloin minua korpesi se, että tavallisella silitysraudalla ja -laudalla lakanoiden silittäminen on logistinen mahdottomuus: lakanat joko nuohoavat menemään pitkin lattioita tai sitten ne pitää silittää taiteltuina, jolloin hinkkaamis- ja ärsytystasot nousevat maksimiin ja lisäksi lakanoihin jää rumat taitokset. Nykyisin sen sitten oikein lakanoita enää silittelekään. Ja vihaan sitä. 

Kysyin viikonloppuna instastoryssa, miten ihmiset ovat ratkaisseet tämän lakanalogisiikan. Miten ihmiset, joilla ei ole mankelia, silittävät lakanansa?

 

"Ei mitenkään."

"Ööö ei lakanoita silitetä"

"Miks lakanat pitäis silittää? No time, no interest, no point. Stop doing that! Drink wine!"

"En todellakaan silitä lakanoita tai mitään muutakaan. Senkin ajan voi vaikka katsoa instastooreja."

"Ei kukaan silitä!!!"

"Sellaiset ihmiset joilla on seksielämä ei silitä lakanoita. Ne rypistyy kuitenkin. Kuulemma"

"En oo muistanut ajatella et lakanat pitäis silittää. Kunhan pesee välillä ni on voitolla!"

"Ratkaisu on tietysti se että niitä ei silitetä. Ain't nobody got time for that"

"Älä silitä. Kamalan kätevää."

 

Olin jo luopua toivosta. Ratkaisua ei siis ole. KUNNES. Sain kahdelta eri ihmiseltä maailmani mullistavan ajatuksen: lakanat voi silittää suoraan sängyssä, kun ne ovat jo paikallaan. 

 

OHMIGOD MIELI RÄJÄHDYS SILMÄT AUKI UUSI MAAILMA KAIKKI TOISIN

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Uusi podcast, jossa olen mukana, julkaistaan tänään. Kaverin Puolesta Kyselen on huumoripodcast, jossa vastaamme ystäväni Anna Karhusen kanssa kaverin puolesta esitettyihin kysymyksiin – niihin, joita kaveri ei uskalla itse esittää. Täydellä ammattitaidolla ja kokemuspohjalla tietysti. Ensimmäisessä jaksossa puhutaan tammikuuhun sopivasti darrasta. 

Podcastit ovat vihdoin huippusuosittuja myös Suomessa, ja yhä useampi haluaa tehdä sellaisen itse. Onneksi se on tosi helppoa! Mää kerron. Tarvitset vain kolme asiaa:

Tekniset välineet

Podcastin tekemiseen tarvitaan monimutkaista teknolooogiaa eli kännykän, jossa on sanelin. Hifistelijät saattavat käyttää nauhuria, rikkaat studioita ja nostalgikot mankkaa, mutta puhelin riittää. 

Editointi

Saattaa tietysti olla, että saat nauhoitettua podcastisi kerralla tötteröön, mutta siltä varalta että se ei onnistukaan (lue: ei todellakaan onnistu), kannattaa ladata ilmainen editointiohjelma, esimerkiksi Audacity. Se on melko helppo opetella itse käyttämään, jos on joskus pikkuisen räplännyt jotakin video- tai audioeditoria. Hifistelijät saattavat käyttää maksullisia editointiohjelmia, rikkaat palkkaavat editoijan ja nostalgikot käyttävät edelleen mankkaa. Nostalgikot saattavat muuten tykätä myös Audacitysta, koska siitä huokuu todella vahvoja 1998-viboja.

Idea

Kaikkein tärkein koko hommassa on kuitenkin tietysti se idea. Mitä tiukempi konsepti, sen parempi, sillä se auttaa pitämään homman kasassa. Esimerkiksi koirapodcast ei ole välttämättä ihan yhtä hyvä kuin ravitsevia reseptejä cockerspanieleille tai tunnista koirarotu ulostekuvailun perusteella. Yleinen teema voi olla laajempi, mutta rajat auttavat paitsi tekemistä, myös kuulijaa. Esimerkiksi veturinkuljettajalätsä ja muut vaikuttajan perusvarusteet on ehkä kiinnostavampi idea kuin lifestyle. Hifistelijät ottavat ideointiin kaveriksi tuottajan ja rikkailla on kokonainen tiimi. Nostalgikko hinkkaa vaan sitä mankkaa.

Ja se on kuulkaa siinä! 

Tiedän, että aika monella on palanut käämi bloggaajien podcast-villitykseen. Mutta tähän kai pätee vähän sama juttu kuin blogeihin ja sometilihin muutenkin: ei tarvitse kuunnella, jos ei kiinnosta. Mutta kuuntele nyt vähän kuitenkin tuota meidän! Se on hauska. Ja jos tykkäät siitä, tykkäät ehkä myös toissavuotisesta Kuulitsä-podcastista, jota tein ystäväni Lassen kanssa.

(Tarkkasilmäisin saattaa huomata kuinka yritän tässä vähän niinkuin sanomatta sanoa, että teen tätä podcast-hommaa aidolla intohimolla ja todellisella kiinnostuksella, ja tein ekan podcastini jo toissavuonna, ja ne tehdään alusta loppuun asti ihan täysin itse, editointeja myöten, eikä minulla myöskään ole veturinkuljettajalakkia. #tietäjättietää) 

Kaverin Puolesta Kyselen -podcastin ensimmäinen jakso löytyy nyt Soundcloudista ja iTunesista. Kertokaa, jos kuuntelette podcasteja jotakin muuta kautta, jonne meidän kannattaisi se lisätä. Lisäksi KPK on tietysti myös Facebookissa ja Instagramissa. Graafisen ilmeen podcastille on suunnitellut suosikkililyläinen Saara Helkala ja valokuvat otti kyliltä tuttu Eino Nurmisto. Otamme mielellämme (kaverisi) palautetta vastaan – ja tietysti kysymyksiä, jos kaverillasi vaikka on niitä. 

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Tässä on nyt summattu joka paikassa niin kovasti tuota viime vuotta, että minäpoika ajattelin massasta poiketen kerätä kokoon jo tämän kokonaiset kaksi päivää kestäneen vuoden 2018. 

Tällä kertaa uuden vuoden alku on todella merkinnyt minullekin uutta alkua. Tein ison muutoksen työelämässäni vuodenvaihteessa ja luovuin toimeksiantajasta, joka työllisti minua lähes kokoaikaisesti. Olen ollut vuoden alusta todella innoissani, koska kalenterissa on nyt tilaa projekteille ja ideoille ja yhteistöille ja uudenlaisille muutoksille. Mutta jos vuoden kahta ekaa vuorokautta on uskominen, ei työlle taida muun aktiivisuuden lomassa riittää oikein edes aikaa. Katsokaa vaikka.

Tammikuun kaksi ensimmäistä päivää ovat koostuneet

  • kolmesta Wolt-ruokatilauksesta
  • noin kahdestasadasta askelmittarin askeleesta
  • kahdesta nukkumaanmenosta aamukuuden pintaan
  • kahden tv-sarjan kokonaisesta kaudesta
  • viidestä elokuvasta, joista yksikään ei ollut kovin hyvä
  • 20 minuutista töitä
  • kaksista perutuista treffeistä
  • yhdestä ulkoilusta (ruokakauppaan)
  • kolmesta päätöksestä, että nyt lopetan sokerin
  • kahdesta sokerinlopettamispäätöksen pyörtämisestä (ostin kaupasta karkkia)
  • laskutoimituksista, joiden mukaan pärjäisin keskimäärin kolme päivää täysin työttömänä (ehkä hiukan pidempään, jos sokerilakkoni pitää)
  • säästötilin katselemisesta 
  • neljästätoista levelistä maailman raivostuttavinta kännykkäpeliä
  • kolmesta shamaanikortista, jotka ovat kaikki sanoneet minulle, että nyt puhaltavat muutoksen tuulet (ja yksi että se on isoisäni)

...mutta siis kolmas päivä toden sanoo eiksje? 

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Olen aina rakastanut nettijuttuja, joissa kerrotaan että Valokuvaajaisä Otti Tyttärestään Kuvan Joka Viikko 14 Vuoden Ajan Etkä Usko Silmiäsi Kun Näet Muutoksen ja sellaisia, joissa kerrotaan, että Kanadalaisperhe Poseeraa Täsmälleen Samanlaisessa Valokuvassa Joka Joulu Ja Lopputulos On Upea, ja minua sylettää vietävästi, ettei minulla ole mitään vastaavaa. 

Mutta. Tein snäppi-/insta-joulukalenteriini tällä viikolla luukun, jossa uudelleennäyttelin kouluhistoriani luokkakuvia (kyllä, tällaista schaissea minä joulukalenterissani julkaisen. Ja demonstroin esimerkiksi murteita ja aksentteja. Ja luttelen kirosanoja ja kerron vitsejä. Jos et ole koskaan nähnyt joulukalenteriani, nyt on loistava hetki aloittaa sen katsominen. Jäljellä on enää muutama luukku, joten et ehdi oikeastaan edes katsoa kovin montaa tai ainakaan kyllästyä). Luokkakuvaluukun toteutus ei onnistunut ihan yhtä smoothisti kuin olin toivonut, joten halusin antaa itselleni mahdollisuuden kokeilla uudelleen.

Joten tämä on minun pikkuruinen tapani tehdä jotakin mukahauskaa ja täysin geneeristä Nainen Loi Vanhat Luokkakuvansa Uudelleen Etkä Kerta Kaikkiaan Kestä, Miten Kömpelösti Hän Sen Teki -tyyliin. Loin siis vuosien 1993, 1994, 1998 ja 2001 luokkakuvani uudelleen. Tunnistatko kumpi kuva on vanha luokkakuva ja kumpi uusi remake-versio? (Et varmaan millään.)

 

Psst! Joulukalenteri löytyy snäppi- ja instatililtä nimeltä @tiiamarietta.

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Pages