Ladataan...

Kevyen liikenteen Baana on aiheuttanut helsinkiläisille iloa, surua ja päänvaivaa. Ei kuitenkaan ollenkaan tarpeeksi siihen nähden, miten mahtavan hyödyllinen se oikeasti on. 

Eräs Facebook-kaverini kutsuu vastikään valmistunutta, vanhaan ratakuiluun rakennettua kevyen liikenteen väylä Baanaa Raiskausränniksi ja Herskalaaksoksi. Hän vakuuttaa kansalle, että sitä ei tule kukaan selväjärkinen käyttämään kello 17 jälkeen. Ainakaan sitten, kun illat pimenevät.

Osallistuin ennen kesää mielihyvin tähän Baanan rienaukseen. "Hah! Kyllä näin on! Siellä teinit kuseksii ja nistit riehuu! Kevyt väylä, pah! Paskaväylä se on!"

Olin hiljaa vihannut koko Baanaa jo pidempään, sillä asun aivan sen länsipään läheisyydessä ja satun olemaan sellainen ihminen, joka ei pidä rakennustyömaista. Baanan valmistuttua inhoni syy muuttui. Baana on mielestäni ruma, kolkko ja teollisen oloinen. Satun nimittäin myös olemaan sellainen ihminen, joka pitää eksklusiivisesti vanhoista (ja ilmeisesti huonosti toimivista) asioista.

Nyt Baanaa muutaman kerran käytettyäni on minun kuitenkin myönnettävä, että perkele, kyllä se vaan toimii. Ja hyvin. Pääsen rautatieasemalle muutamassa minuutissa ja ennen kaikkea turvallisesti. Matkalla voin ihailla istutuksia, pingisturnauksia tai korismatseja, skeittareita, katutaidetta ja rentoutuvia helsinkiläisiä. Melko ruma se on edelleen, mutta se, että sitä käytetään, tekee siitä kauniin.

Ilmoittaudun ylpeäksi Baana-faniksi! Hyvä Baana!

Nyt pitää enää vaihtaa sen nimi.

Share

Ladataan...

 

Minulla on tänään synttärit. Synttärit on kivoja. Paitsi että silloin vanhenee, tietty.

Lasiin rapsahtaa kokonaiset 29 vuotta tänään. Kriiseily voi siis virallisesti alkaa tänä vuonna. I can hardly wait.

Niin. Synttärit on kivoja. Mutta lapsena ne oli vielä kivempia, koska mun isi on huippu.

Kun minulla tai siskollani oli lapsena synttärijuhlat kotona, isi teki vieraille hodarikiskan vaatehuoneeseen. Hodarikiskan! Sieltä se ”myi” hodareita kahdeksanvuotiaille hassu hattu päässä ihan kuin joku suurkaupungin hot dog vendor. Erona oli vain se, että tämä tapahtui Tampereella, kiska oli meidän talon vaatehuone, ja ne kahdeksanvuotiaat halusivat mieluummin kakkua ja carneval-keksejä kuin hodareita. Isi parka.

Voisin mielelläni uudelleenlanseerata hodariständin joillakin tulevilla synttäreilläni. Se olisi kaikkien mieleen, ja ennen kaikkea helppoa: pilkun jälkeen Aleksanterinkadulta pölserit. Itse asiassa ei tarvitsisi edes niitä synttäreitä.

Isi järjesti synttärijuhlilla myös ongintaa. Samaisessa vaatehuoneessa. En muista yhtään ainutta tavaraa, mitä olen onginnasta elämäni aikana saanut, mutta olihan se mahtavaa puuhaa. Ehkä ensi vuonna voisin omilla kolmekymppisilläni järjestää aikuisten ongintaa. Olen kuullut sellaisesta. Siinä ongitaan lottokuponkeja ja sen sellaista. Ei pornoa ja päihteitä, vaikka ”aikuisten onginta” siltä kuulostaakin.

Syntymäpäiväjuhlissa kaikki kaverit kirjoittivat ystäväkirjaani, jonka sain lahjaksi. Tuntuu melkein siltä, että sellaisen sai joka vuosi. Ehkä useampia. Ja maailman kaikista ihaninta oli kirjoittaa omiin ystäväkirjoihinsa itse. Parhaimmillaan tässä kyseisessä ystäväkirjassa on kymmenen omaa kirjoitustani. Valehtelematta.

No, isi on kuitenkin huippu. Kuten kuvasta näkyy, suosikkilaulajani ovat isi, Kirka ja siskoni.

Ilmeisesti olen myös itseni paras ystävä. Melkoista viisautta kuusivuotiaalta.

Share

Ladataan...

 

Haluan tunnustaa rakkauttani ja uskollisuuttani Lönnrotinkadun Kierrätyskeskukselle. Ostin sieltä pari viikkoa sitten kolmet housut ja yhden topin hintaan 90 senttiä. Enkä edes käyttänyt opiskelija-alennusta (20%)! Housuista kahdet muuten muuntuivat kotona kivoiksi korkeavyötäröisiksi sortseiksi.

Rakastan myös Corona Baari & Biljardia. Jos olet joskus kävellyt Eerikinkatua alas Hietalahtea kohti kesäisessä illansuussa, olet ehkä kuullut terassin puheensorinan, joka alkaa kantautua korviin jo edellisen korttelin kohdalla. Ahh!

(Kuohuviinirakastajan vinkki: Coronassa on muuten melko edukas skumppa, jota tarjoillaan laseittain).

Lisäksi rakastan kuntosalini aerobisissa laitteissa olevia pikkuruisia televisioruutuja. Crosstreininki sujuu muuten hieman helpommin, kun voi pällistellä esimerkiksi ohjelmaa nimeltä Hulluna häämekkoihin samalla, kun hikoilee.

Niin, rakastan myös ohjelmaa Hulluna häämekkoihin. Noloillen, mutta silti.

Share

Ladataan...

Nuppiani on tässä viime aikoina kiristänyt eräs sana, jota erityisesti mainonnassa olen havainnut (virheellisesti) käytettävän.

Aloitetaanpa määrittelyllä. Kun joku asia on kaikkien tuntema ja merkittävän aseman yhteiskunnassa tai historiassa saavuttanut, voidaan sitä kutsua legendaariseksi. Sanakirjamääritelmässä legendaarisen kohdalla voisi lukea jotakin tyyliin ”unohtumaton”.

Joku Beatlesin, Elviksen tai Queenin kappale tai esitys voi olla legendaarinen. Edellä mainitut miehet ovat itsekin legendaarisia, ts. legendoja.

Pienen googlauksen mukaan legendaarisuuteen yltää esimerkiksi jäänmurtaja Urho. Kaikkien tuntemaa Titanicia tituleerataan uppoamattoman lisäksi legendaariseksi. Legendaarisia ovat myös Paavo Nurmi, Vladimir Krutov sekä hampurilaisravintolaketju Carrols.

Legendaarisia eivät ole MTV3:n tv-chatti: ”Legendaarinen keskustelupaikka Maikkarilla, tule ja tekstaa” tai L’Orealin hiusväri: ”Legendaarista kiiltoa” ja ”24 legendaarista sävyä”.

Ok?

Share

Ladataan...

Tänä Herran vuonna 2012 tapahtui jotakin uutta ja ennenkuulumatonta: en mennyt Flow-festivaaleille. Mietit ehkä, miksi. Miksi? Hullu!

Selitys on yksinkertainen: olin lähdössä matkalle festarin jälkeisenä päivänä, joten sääsin rahojani, mieltäni ja terveyttäni. Kaikkia näitä syövyttää Flowssa lähinnä kaljatelttaosasto, jolle en osaa olla menemättä.

Sitten asiaan. Huomasin Flowless-viikonlopun tarjoavan helsinkiläiselle paljon sellaisia huveja, joihin festarikävijä tuskin pääsee osalliseksi:

1. Kirjoitin työhakemuksen, josta tuli huippu.

2. Katsoin SEKÄ Pulp Fictionin ETTÄ Jackie Brownin. Samana viikonloppuna.

3. Kävin kuntosalilla ja hampurilaisravintolassa. Peräjälkeen.

4. Vietin kokonaisen päivän poistumatta kotoa ja nautin poikaystävän järjestämästä Youtube-videokavalkadista.

5. Näin Kari Peitsamon.

Helmeilevää, eikö totta? Vietin viikonlopun täysin Flowtta, ja se oli ässä! Jokainen listan kohta olisi jäänyt tekemättä, jos olisin litkinyt ylihinnoiteltua mutta ah niin maukasta lonkeroa anniskelualueella selkäreppuisten, polkkatukkaisten tyttöjen keskellä. 

Paitsi ehkä Kari Peitsamo. Milloin olisin muka ikinä viettänyt viikonloppua niin, etten olisi nähnyt Kari Peitsamoa? 

Share

Pages