Äidin tekemää

Minun äitini on kova askartelemaan, neulomaan ja tekemään kaikenlaista käsillään, mielikuvitusta käyttäen. Nyt hän on innostunut tekemään luonnonkukista kransseja. Ne ovat kyllä tosi kauniita ja herkkiä kaikkine kukkineen. Vahinko, että eivät säily ikuisuuksiin asti. Ikää hänellä on 76v. joten ihana kun jaksaa ja viitsii tehdä kaikkea, kaikenlaista. Sehän piristää, aika kuluu kivasti, saa käyttää käsiään, kulkea luonnossa. Aivan upeata! Tosin en äitiäni ikinä voisi kuvailla sanalla "vanhus", hän on aivan liian kaukana siitä <3

Tässä uusin kranssi, jonka hän nyt oli tehnyt:

Eikös olekin herkän ja kesäisen kaunis kranssi!

Vanhemmillani on kesämökki, jonne äiti on tehnyt kaikenlaista katseenvangitsijaa, onnistuneesti ja hauskasti. Pienillä lapsillakin olisi niin kivaa siellä tutkia ja leikkiä!

Tämä ensimmäinen kuva ei kuitenkaan ole leikkimistä varten, vaan se on seinällä oleva taulu, jonka äitini on tehnyt. Taulu on iso ja painava (kivien takia). Leveyttä ainakin metrin verran. Hän on, kuten huomaat, myös erittäin taitava ja taiteellinen. Taulu on tehty pitkin poikin kerätyistä pienistä kivistä, jotka on sitten liimattu kovalle pohjalle vai oliko se styroksia, joka tapauksessa, yksitellen liimatut kivet muodostavat aivan älyttömän kauniin joutsentaulun. Siellä voi nähdä lumpeenkukat ja heinätkin!

Mökillä ollessa kannattaa katsella ympärilleen, voit bongata vaikka mitä ja yllättäen:

Sitten äitini osti akryylivärit ja maalasi laatalle painetun raparperin värilliseksi:

Tässä vielä linkkejä äidin minulle ja lapsille viime talvena neulomiin sukkiin. Talvessa en odota mitään muuta kuin saan vetää taas nuo jalkaani <3

http://www.lily.fi/blogit/mun-kummallinen-elama/sopostely-sukat

http://www.lily.fi/blogit/mun-kummallinen-elama/uudet-sukat

http://www.lily.fi/blogit/mun-kummallinen-elama/kiitos-aiti

Kyllä äidit ovat ihan parhaita!

Share

Kommentit

Tiikerikatti
Väriterapiaa

Siis vau. Tuo kivitaulu on aivan sanomattoman upea ja niin suloiset jutut mökillä ulkona, varsinkin tuo orava tikkainen. Aivan supersuloinen idea. Todellinen satuluontopolku. Ja ihana kukkakranssi. <3

kirsihannele

Kiitos, välitän kehut äidilleni <3

Minnea
Minnean muruja

Tuo kranssi on upea! Minä olen haaveillut tuollaisesta kukkakranssista ovenpieleen!

kirsihannele

Kehut välittyy tekijälle, kiitos <3 Minustakin se on niin upea!

Kommentoi