Kovaonninen takki!

Ladataan...

Kosin saarelta tuli ostettua vaatteita, ihan jonkin verran. Teen mielelläni vaateostokset ulkomailla, niin kaikilla ei ole samanlaisia. Monta vuotta olen jo tehnyt näin. Tykkään, kun on jotain edes hieman erilaista. On ihana olla jo siinä iässä, että voi laittaa päällensä mitä haluaa, ei pahoita mieltänsä toisten mielipiteistä. Ei yksinkertaisesti välitä; pitäkööt muut mitä haluaa, minä pidän näitä. Haluan olla myös yksilöllinen, vähän erilainen. En pelkää, enkä ujostele pitää erilaista, vaan itseasiassa nautin siitä. Tosin onhan minulla ihan normaaleja vaatteita, ei mitään yliampuvia avaruusteemoja tmv. Rakastan muotia ja vaatteita, poimin sieltä ne minulle ja minun ikäiselle sopivat. Kun kotona on teini-ikäisiä, ei todellakaan halua pukeutua samalla tavalla esim. napapaitoihin. Tosin olen kyllä huomannut teinin käyvän vaatekaapillani. Neuleet, neuletakit, päällystakit sopivat hänellekin. Huivitkin häviävät kummallisesti omalta paikaltaan...Onneksi kengän koko on isompi hänellä :).

Yksi ihana ostos Kosilta oli tämä tummansininen parkatakki. Sopii minulle täydellisesti. Hinta olisi voinut olla matalampi (69.90 eur), saatava se oli kuitenkin. Takin ostoon liittyy suuttumusta, pahaa oloa, kyyneleitä (pettymys), naurua (kyynistä ja epäuskoista). Oli oikein kovanonnen takki. Aloitanpa alusta.

Ostin takkini Pink Woman nimisestä kaupasta (tämä kauppa löytyy myös Kyprokselta eli ei yksityinen, vaan ketjukauppa). Ostin sen torstaina, 27.10, myöhään iltapäivällä. Tämä oli niitä harvinaisia kauppoja, jotka eivät pitäneet siestaa eli sulkeneet kauppaa päivällä muutamaksi tunniksi. Myyjä poisti hälyttimen takin helmasta. Maksoin takkini ja pari paitaa tytölle ja kävelimme onnellisina ulos kaupasta. Hotelliin on noin 7 km edestakainen matka helteessä. Tosin eihän sitä koskaan suoraan kävele, vaan matkaa tulee paljon enemmän. Aika painava oli tuo takkikassi siinä helteessä kävellessä.

Kun pääsimme hotelliin otin takin kassista ja levitin sängylle

Viikkasin takin paremmin. Jokin kova osui käteeni. Katsoin hupun alle. HÄLYTIN. Ei voi olla totta. Myyjähän otti sen pois. Ainiin, sehän olikin takin helmassa. Miksi kaksi hälytintä? Miksi hälytin ei hälyttänyt kaupasta poistuttaessa? Miksi myyjä ei ollut huolellisempi? En jaksa kävellä kauppaan taas 7 kilometriä, en halua! Puhumattakaan, että haluaisin raahata tuota painavaa kassia jälleen tuolla helteessä. MIKSI? MIKSI? Ei tämä voi olla totta. Ei saa olla totta! Niin tyypillistä tuuria minulle...

Siinä se hälytin vain  oli. Tiukasti. Pois saisi itse vain leikkaamalla takkiin reiän. EI EI EI. Tänään en kyllä enää lähde sinne. Huomenna eli perjantaina on pakko, sillä lauantaina lennämme takaisin kotiin. Lähetin kuvan WhatsApp:lla tyttärelleni ja kerroin jutun. Hänkin oli pahoillaan tilanteesta.

Tuli perjantai; aamupala, altailla. Iltapäivällä kävelemään kuumuuteen, takki kassissa. Mieheni onneksi kantoi kassin tällä kertaa ihan omasta aloitteestaan?! (sääli varmaan minua ja olihan hän nähnyt miten pahoitin mieleni tästä koko jutusta).

Pääsimme vihdoin perille. EI VOI OLLA TOTTA. Kauppa, joka ei sulkeudu edes siestan ajaksi on KIINNI. Totaalisesti kiinni. Ovien edessä on alasvedettynä suojat. Penkki kaupan edestä on viety sisälle. Ovessa ei mitään lappua milloin aukeaisi. Kiertelemme kaupungilla ja aina välillä palaamme kaupalle, ei yhäkään auki. Auki ei ole kuin kiinalaiset "rättikojut", niissä ei ole hälyttimiä, on siesta-aika. 2.5 tuntia odotamme; kahviloissa, kävellen, katselle nähtävyyksiä uudelleen, kuten vanhoja raunioita. Välillä istuskelemme penkeillä. Aika kuluu hitaasti. On totta, että odottavan aika on pitkä.

Vihdoin kello on 16.30. Siesta loppu niitä aikoja. Kuitenkaan yksikään kauppa ei aukea. MIKSI? Huomaan Peppermint-kaupan, josta pari päivää aikaisemmin ostimme tyttäreni kanssa vaatteita. Kauppias istuu ulkona. Kaupassa tehdään remonttia. Menen kysymään häneltä apua. Selitän tilanteen. Hän pahoittelee, että hänellä ei ole käytössä hälyttimiä, joten hänellä ei myöskään ole sitä laitetta, jolla sen saa pois. Kauppias (oikein miellyttävä ja ystävällinen nainen) huutaa miehelleen, joka tekee kaupassa remonttia. Mies tulee auttamaan minua. Hän yrittää poistaa hälytintä erilaisilla työkaluilla. Ei onnistu. Hälytin on ja pysyy.

Kauppias kertoo, että tänään eli perjantaina on Kreikassa joku kansallinen vapaapäivä. Pyytää menemään Pink Woman-kauppaan huomenna. Eihän se onnistu, kun meillä on kotiinlähtö. Bussi hakee hotellilta klo 08.15.

Voiko masentuneempaa ihmistä enää olla! Olin niin vihainen Pink Womanin myyjälle, olin vihainen kaupan hälytinjärjestelmälle, joka ei hälyttänyt, kun poistuin kaupasta. Olin vihainen Kreikan juhlapäivälle. Olin vihainen, että raahasimme takin monta kilometriä, turhaan!

Meinasin heittää koko takkikassin mereen. Masentuneena, vihaisena, pettyneenä ja epätoivoisena kävelin takaisin hotellille. Itkukaan ei ollut kaukana.

Googlasimme; kuinka voisi poistaa varashälyttimen. Ei oikeastaaan mitenkään. Sisällä voi olla väripanos, joka sotkee koko vaatteen ja kenties sinutkin. Sepäs lohduttavaa. Paiskaan takin matkalaukkuun.

Lauantaina saavumme kotiin. Pakko lähteä kauppaan ruokaostoksille. Kaapit huutavat tyhjyyttään. Menemme Prismaan. Nappaan takin kainaloon. Pakko yrittää, jos Prismassa auttaisivat, viimeinen mahdollisuus. No olisihan tietysti vaatekaupat (H&M, KappAhl, Lindex...), mutta niissä on hälyttimet jo ulko-ovilla ja minun tuurilla takki hälyttäisi heti siinä, ennenkuin pääsisin edes kauppaan sisälle!

Prismassa kävelin suoraan info-pisteeseen. Kaivoin esille kreikkalaiset kuitit takin ostosta. Selitin tilanteen ihan alusta alkaen. Onneksi oli lauantai-ilta, ei ollut juurikaan ihmisiä koko kaupassa. Sain selittää rauhassa. Myyjä ymmärsi paniikkini ja epätoivoni. Hän katsoi hälytintä ja sanoi sen olevan hieman erilainen kuin heillä, mutta hän voisi yrittää. Jonkun kerran yritti ja yritti. Hän käänteli sitä koneessa eri asentoihin, kiskoi ja nyhti ja pyöritteli ja väänsi...Yhtäkkiä HÄLYTIN LÄHTI IRTI!! Hypin riemuissani tasajalkaa (melkein), olin niin iloinen. YOU  MAKE MY DAY!!

Myyjä näytti aivan enkelille.

Koko maailma näytti paratiisille.

Ulkona oli pimeää, kylmää ja satoi, näin vain auringonpaisteen ja tunsin lämmön virtaavan. Maailmani muuttui. Kaikki oli ihanaa! Kiittelin myyjää liikuttuneena ja äärettömän kiitollisena. Ilman tiskiä välissä, olisin varmaan halannut häntä. Lasti hartioiltani mureni lattialle. Oli kevyt ja helpottunut olo.

Eihän oikeasti näin huonoa tuuria voi olla kenelläkään. Jossain vaiheessa Kosilla ajattelin tämän olevan kuin jostain piilokamerasta. Silloin nauratti ja itketti yhtäaikaa.

Takkijuttu siis päättyi onnellisesti. Takki onkin tänään päälläni ja pidän siitä hirmuisesti. Taitaa olla jo lempitakkini, olemme kokeneet niin paljon yhdessä. Alkumme oli niin dramaattinen jännitysnäytelmä...!

Takki on kyllä aivan ihana!

 

Takkiin yhdistin vielä joskus Gran Kanarialta Springfield-kaupasta ostamani tummansinisen, topatun laukun ja Espritin mustat kengät. Kelpasi mennä töihin!

 

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vanha sananlasku pätee tähänkin. Ups, jo toinen sananlasku tässä postauksessa :D

Aikaa on kulunut 1.5 viikkoa, mutta yhä vieläkin lämmittää tuo pieni tuokio Prisman info-pisteellä!

Share

Kommentoi

Ladataan...