Luontoa ihmettelemässä

Ladataan...

Tällä viikolla yhtenä arki-iltana kävelin ympäri meidän tonttia ja huomasin kesän edenneen, huolimatta kylmästä ja pitkittyneestä keväästä. Kaikki on kyllä myöhässä. Kielotkin kukkivat yli kaksi viikkoa tavallista myöhemmin ja ilmeisesti kaikki muukin on tuon saman verran myöhässä. Joka tapauksessa, ne kukkivat kuitenkin, vaikka vähän myöhemmin. Onneksi eivät jättäneet tätä vaihetta välistä  :). Olisi ehkä pitänyt kuvata päivällä, auringon valossa, eikä illalla. Näin kuvat olisi olleet "lämpimämpiä"..

Keräsin myös kimpun Lupiineja maljakkoon, vaikka ne eivät kovin kauaa kestäkään sisällä..

Sireenitkin kukkivat aivan kohta täysillä. Odottelen vielä vähän ennenkuin poimin näitäkin maljakkoon. Saisivat kaikki kukat olla auki, jolloin tuoksu olisi voimakkaimmillaan. Se on niin hyvä tuoksu! Kotiin saisi ihanaa, kesän luonnollista raikkautta..

Alppiruusut ovat aivan ihania, kun ne kukkivat! Näitä en ole koskaan poiminut maljakkoon. Ihailen vain ulkona! Nämäkään eivät vielä kuki täysillä...eli se kaikkein kaunein hetki on vielä edessä.

Vuorenkilpien kukinta on ihan kohta ohi. Osa kukista on jo kuollut. Kivoja, helppoja kasvattaa ja kauniita ovat silti. Näitäkään en ole koskaan maljakkoon poiminut.

Mutta mitä tekee Joulutähti keskellä kesää pihalla...? Vähän kuin ei kuuluisi joukkoon!

 

Share

Kommentit

Tiikerikatti
Väriterapiaa

Ihania kuvia. Varsinkin lupiinit maljakossa, tuo puhdas sineys on lumoavaa. :)

kirsihannele

Kyllä Suomen luonto on kaunis, joka kevät ja kesä sitä vaan jaksaa ihmetellä ja kuvata yhä uudestaan ja uudestaan!

Lilies
Lilies & Life

Ihanan kesäisiä kuvia :) Hieno tuo vuorenkilpi!

kirsihannele

Kiitos! Kesä on ihmeitä täynnä ja ihan paras vuodenaika :)

Kommentoi

Ladataan...