Millaisessa huoneessa päivät vietän?

Ladataan...

Mietin, että minulla on työpaikka, jossa vietän puolet valveellaoloajastani, välillä jopa suurimman osan. Millainen se sitten on? Viihdynkö siellä? En ole koskaan ajatellut moista. Menen vain joka aamu sinne ja lähden 8 tunnin kuluttua pois. Viihtyisyyttä en ole koskaan ajatellut, koska sinne on vain mentävä. Otin muutaman kuvan. Katselin niitä. Onhan tuo ihan OK. Näyttää ihan tilalta, jossa voi sen 8 tuntia viettää töitä tehden. Siis töitä tehden. Ei tuossa muuten viihtyisi. Minulle tärkeintä on lämpö (on kamalaa, jos töissä ollessa palelee), hyvä tuoli, ettei selkä tule kipeäksi. Ikkuna ulos on vain plussaa. Ennen nimittäin istuin paikassa, josta ei ulos nähnyt. Se ei ollut kivaa, kun ei tietänyt kotiin lähtiessä, onko koko päivän satanut lunta tai että sataako vettä, ehdinkö rakoon, jolloin ei sada. Nyt on hyvä. Nyt siis puhun pelkästään huoneesta, koska onhan työpaikan yleinen viihtyvyys ja mukavat työkaverit tosi tärkeitä myös, mutta ne eivät kuulu huoneen viihtyvyyteen.

Tässä huoneeni, jossa olen 8 tuntia päivässä. Millaisessa huoneessa tai tilassa te vietätte päivänne?

Mitä mieltä ulkopuolinen eli Sinä olet tästä huoneesta?

 

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...