Parasta terapiaa!

Jos tarvitsen terapiaa, mitä ikimaailmassa sana tarkoittaakaan, en mene terapeutille, en mene psykologille, en mene yhtään minnekään. Sen sijaan pukeudun huonoimpiin vaatteisiini ja etsin sanomalehtiä.

Minä kaivan esille öljy- tai akryylivärini, välillä jopa vesivärini. Minä alan maalata. Maalaan niin keskittyneesti, että unohdan syömisen, unohdan juomisen, unohdan ajankulun, unohdan kaiken. Siinä maailmassa olen vain minä, pensselit ja värit. Muodostamme oman maailmamme, sinne ei pääse kukaan. Sinne ei kuulu mitään. Siellä ei ole ahdistusta, stressiä,  kiirettä. Siellä on vain tämä hetki ja tyhjä ajatus. Ajatus täyttyy väreillä, ajatus lentää, se tekee mitä haluaa. Maalaan jopa 7-8 tuntia syömättä, juomatta. En tunne noita maallisia tarpeita tässä terapiajaksossa. Tunnen vain hyvänolon, tunnen vapautuneisuuden, tunnen onnellisuuden, tunnen, että saan olla oma itseni. Mahtava tunne. Sitten silmäni aukeavat. Näen edessäni jotain, jonka olen saanut aikaan. Katselen sitä. Kiertelen sitä. Korjaan sitä. Tuijotan sitä. Ehkä se on juuri tuollaisenaan hyvä, ehkä.

Näin kävi kun maalasin tyttäreni valokuvasta taulun, ihan suunnittelematta, tuli tarve maalata, tuli tarve saada terapiaa, tuli tarve paeta.

Tarve tuli täytettyä ja tässä tulos kuvattuna neljässä eri vaiheessa:

Siinä sen terapeutti-istunnon, kesto n. 7 tuntia, tulos.

Oma mieli tyhjä, ei stressiä. Olo erittäin tyytyväinen ja rentoutunut. Ihan siis parasta terapiaa, minulle.

Kun löysin vanhimman piirustukseni, jonka ikinään olen tehnyt. Tuli mieleeni, kävinkö jo silloinkin terapiassa, tosin lyhyt kestoisemmassa.

Luultavasti se oli alkusysäys tälle löytämälleni terapiamuodolle .-) :

Tälläiseen en ole saanut mitään opetusta, joten ihan varmasti löytyy kaikenlaisia virheitä; mittasuhteita, perspektiivejä jne. tarkoitus ei ollutkaan tehdä täydellistä taidetta, enkähän minä siihen pystyisikään. Erikseen on ne Rembrantit ja Picassot :) ...

Share

Kommentoi