Ruokalistasta taulu

Kun olin ensimmäistä kertaa Hollannissa, oleilin loman aikana suurimman osan Haagissa ja vain päivän Amsterdamissa. Amsterdamiin piti päästä vielä tutustumaan paremmin uudestaan, joten sinne mentiin sitten miehen kanssa seuraavalla kerralla koko loma-ajaksi. Ihana maa se on, lähellä, mutta erilainen. Huumeita vapaasti baareissa. Hinnastot niille seinillä ihan reilusti vaan esillä. Ilotyttökadut; naiset alasti näyteikkunoissa. Meikäläisessä suuri myötähäpeän tunne....Jotkut olivat oikeasti vanhoja naisia.

Takaisin siihen ekaan matkaan ja Haagiin. Tokihan siellä syömässäkin käytiin. Yhdessä ravintolassa oli niin isot annokset hintaan nähden, että ajattelin ottaa yhden ruokalistoista kotiin ja tehdä siitä taulun. Keittiön seinälle ruokalistasta taulu. Kiva ajatus. Samalla menee matkamuistosta. Siinä päällä on tuollainen pleksimuovi, joka heijastelee valoa, ei anneta sen häiritä kuvissa.

Myrkynvihreisiin kehyksiin sen laitoin, mutta koska kehysten väri oli niin synkkä, maalasin ne valkoisiksi ja vähän hiomapaperilla hioin kuluneen näköisiksi. Ihan kiva tuli, ainakin omasta mielestäni. Tämä jos mikä on kierrätystä ja halpaa...halpa ja yksilöllinen myös matkamuistoksi!

Aikaisemmin tein paperipussista taulun. Siitä kirjoitin jutun tänne. Ihan hauska sekin taulu.

 

 

Share

Kommentoi