Sydämeeni joulun teet

On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen
Ja sanaton on sydämeni kieli.
Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen
Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.

Vanhus on yksin. On jouluaatto. On myös hänen syntymäpäivänsä. Hän sytyttää kynttilän. Levollinen ja lempeä valo ympäröi häntä. Hän rakastaa hiljaisuutta ja rauhaa. Ihaniin muistoihin on talletettu ne riemuisat joulut; lasten jännitys ja ilon kiljaisut. Ne täynnä puhetta ja laulua raikuvat joulut. Nyt on hiljaisuuden aika.

Vanhus istuu tutussa tuolissaan. On hämärää. Silmät ovat kostuneet, kyynel tipahtanut ryppyiselle poskelleen. Taustalla soi joululaulut. 

Taustalla soiva joululaulu varpunen jouluaamuna sai hänen silmänsä kostumaan. Vanhus hyräilee hiljaa mukana. Kuinka rauhallista voikaan olla.

Hänen lapsensa viettävät joulua omissa perheissään. Vanhus muistelee aikaa ja jouluja, kun lapset olivat vielä pieniä. Voi kuinka hän rakastikaan sitä aikaa! Sydämeen aivan sattuu. Silloin hän vain eli kiireistä aikaa työssäkäyvänä kuuden lapsen äitinä. Vanhus miettii:"Voi kunpa minulla olisi ollut enemmän aikaa lapsille, jokaiselle heistä. Voi, jos saisin elää yhden päivän uudestaan, eläisin sen vain heille, näyttäen kuinka paljon rakastan heitä. Sitä rakkauden määrää ei voi kirjoittaa, eikä kertoa. Minulla on vain se rakkaus. Se rakkaus ei kuole koskaan. Se säilyy viimeiseen henkäykseen asti".

Taustalla soi enkeli taivaan. Ajatukset siirtyvät lasten koulujen joulujuhliin. Siellä soitettiin ja laulettiin joka joulu tuo sama laulu. Noustiin seisomaan kohdassa nyt Jumalalle kunnia, kun antoi ainoan poikansa...silloin alkoi aina kyynelten tulva, viimeistään silloinNiin alkoi nytkin, kyyneleet kastelevat hänen ryppyiset poskensa. Hän antaa niiden valua. Ei ole tarvetta piilotella, kuten joulujuhlissa. Kukaan ei näe niitä.

Vanhus rakastaa joulua. On aina rakastanut, se on juhlista parhain. Hän ottaa kävelykeppinsä, nousee tuolista hitaasti. Laittaa CD:n soimaan uudestaan. Katsoo ulos ikkunasta ja huokaisee.

Vanhus mutisee hiljaa:"Voi lapset, kun vain tietäisitte kuinka teitä rakastan, kuinka olen ylpeä teistä jokaisesta. Sydämeni pakahtuu".

Hän menee takasin tuolilleen. Vanhus hengittää hitaasti. Hän näkee muistikuvan lapsistaan riemuitsemasta joulusta tonttulakit päässään silloin joskus. Voi kuinka hän kaipaakaan sitä ja lapsiaan...viimeinen lause. Silmät sulkeutuu. Viimeinen henkäys vanhuksen suusta. Onnellinen hymy kasvoilla. Yhä kyynel poskella. Sylissä yhteiskuva lapsista.

On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta.
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään,
Vaan mieleni on täynnä kirkkautta.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.

Kolmas jouluinen lempilauluni:

Share

Kommentoi