Ladataan...

Kuten jo eilisessä postauksessa kerroin, on Wienissä aivan ihania kahviloita ja ravintoloita pilvinpimein eli paljon ja joka puolella. Tässä istuskelemme yhdessä niissä. Tässä kuvia heinäkuulta, kun hiukset ovat vielä vaaleat :). Nämä kuvat hyppelee heinäkuusta joulukuuhun miten sattuu. Joulukuussa olivat hiukseni siis tummat.

Nuoruudesta asti olen ollut kirjeenvaihdossa ystäväni kanssa ja yhä tapaan häntä. Toki emme enää ole kirjeitä kirjoitelleet, kun on nämä nopeat, sähköiset yhteydenpitovälineet tulleet elämiimme mukaan.

Wienihän on täynnä nähtävyyksiä; kuuluisia ja vanhoja linnoja ym. Tällä kertaa en paneudu niihin, vaan julkaisen ihan erilaisia kuvia Wienistä.

Tässä olen illalla metroasemalla

Toinen kahvila. Nyt hypättiinkin joulukuuhun.

Minä ja "tuntemattomat" penkillä Mariahilferssrassella.

Wienissä on tosi vanha hautausmaa, jonne ei ole ainakaan 100 vuoteen haudattu ketään. Se hautausmaa on Tonaviin hukkuneiden oma paikka. Paljon hukkuneita lapsia. On tuntemattomien hautoja ja hautoja nimen kanssa. Se oli niin surullinen paikka. Samalla se oli rauhoittava, hiljainen. Siellä olisin voinut viettää vaikka kuinka kauan aikaa. Katsella ja kierrellä. Pohtia ihmisten kohtaloja. Sitäkin mietin, että suurin osa kuolleista oli hukkunut 1800-luvulla tai ihan 1900-luvun alussa, kuka heille yhä vielä vie kukkia ja leluja, tikkareita ym ? Lähisukulaisihan ei enää ole elossa. Se on kyllä mukava huomata, että haudoista oikeasti välitetään. Tuoreine kukkineen ne olivat niin hoidetun näköisiä. Oli joulukuu, puiden lehdet olivat tippuneet. Tonava on tuon korkean muurin takana.

Tämän hautausmaan vieressä on ravintola, josta tilasin wieninleikeen. Mitä sain? Annokseen kuului kolme wieninleikettä ja iso lautasellinen salaattia. En jaksanut syödä kaikkea, en millään, vaikka oli todella hyviä.

Tämä reissu tehtiin joulukuussa ja hiusten väri oli jälleen tummunut.

Sacher-kakkua jälkiruuaksi, tietysti. Eikä maksanut oikein mitään nämä ruuat!

Siinä sitten luetaan saksankielisiä lehtiä ihan sujuvasti :)

Wien on ihana kaupunki. Oletko käynyt?

Share

Ladataan...

Kun kiertelimme tyttäreni kanssa Rodoksen katuja väsymättömällä innolla yhä uudestaan ja uudestaan, löysimme joka kerran jotain uutta.

Yksi ilta löysimme unohdetun? hylätyn? todella vanhan hautausmaan. Se oli jotenkin karmaiseva, toisaalta kiehtova, hoitamattomine hautoineen ja korppineen.

Kaikki oli villiintynyt. Rikkaruohot ja heinät rehottivat kuivuineina Rodoksen helteessä. Korpit (harakat tai varikset, korppi kuulostaa vain parhaimmalle tälläiseen unohdettuun hautausmaajuttuun) istuivat hautojen päällä. Polkuja eikä kävelyteitä näkynyt, olivat kasvaneet umpeen. Oli täysi hiljaisuus. Aika oli pysyhtynyt. Onneksi kukaan ei sanonut:"Pöö", se olisi pistänyt juoksemaan täysillä pois sieltä sydän hakaten rintakehässä.

Mitä hautausmaalle on tapahtunut? Miksi se on hoitamaton? Eikö sukulaisiakaan ole enää elossa? Eikö kirkko huolehdi?

Hyvin pystyi ajattelemaan  hautausmaan zombi-elokuvien näyttämönä. Itselläänkin oli hieman pelottava olo.

Muutama kuva tuli otettua, mutta ei siellä kauan viihtynyt. Tykkään kierrellä hautausmaita, niissä on ihana tunnelma ja niin kauniisti hoidettuja hautoja, varsinkin Saksassa olen ollut sellaisissa.. Upeita sukuhautoja ja niin surullisia tarinoita. Tuolla Rodoksen hautausmaalla ei halunnut kierrellä, pelotti, muutama kuva ja äkkiä pois.

Asia jäi kaivamaan, mitä on tapahtunut, että hautausmaa on täysin jätetty oman onnensa nojaan ja villiintymään?

Onneksi aurinko paistoi kun löysimme tuon hautausmaan. Osaatteko kuvitella sitä hämärässä tai pimeässä kuun loisteessa? Minä en edes halua!

Share