Ladataan...

Meidän paikallislehdessä on sellainen osio kuin Lukijan lyhyet. Se on maksullinen ja yksi tekstiviesti, joka sisältää vain tietyn määrän merkkejä on halvimmillaan 1.10 eur. Jos merkkejä on enemmän, sitten se maksaa kaksinkertaisen hinnan jne.

Itse kuvittelisin sen toimivan parhaiten silloin (ja näissä tapauksissa voisin itsekin laittaa viestin); jos etsitään silminnäkijää rikokselle, esim. autoa on kolhittu silloin ja silloin. Myös, jos halutaan varoittaa joitakin/kaikkia ihmisiä. Myrkytettyjä koiransyöttejä levitetty sinne ja sinne. Voisin kuvitella myös laittavani viestin, jos olisin hävittänyt jotain ja kaipaisin etsintäapua. Tälläisissä tapauksissahan se toimii parhaiten, jos siis haluaa maksaa tuollaisesta. Facebookissahan on ryhmiä joka kaupungille ja kylälle, joissa voi samoja asioita kirjoitella, etsiä ja kysellä ilmaiseksi, eikä ole merkkien määrärajoituksiakaan :). No ehkäpä kaikilla ei ole vielä nettiä, ehkäpä.

Kuitenkaan sen käyttöä seuraavanlaisiin en ymmärrä. En sitten ollenkaan. Aivan suututtaa. Miksi maksaa moisista 1.10eur??? MIKSI?

1. Toisten asioiden kyttääminen.

Siis mitä ihmettä? Tuolle voisi ihan oikeasti sanoa, että hanki oma elämä. Minulle ja varmasti monelle muullekin on nimittäin ihan sama lapioiko naapuri lunta pihallaan hämärässä, päivällä, pimeällä vai lapioiko ollenkaan vai tekeekö pelkästään lumiukkoja!

Lumitöiden tekeminen on ihan laillista hommaa, myös hämärässä. Se ei hämärässä muutu hämärätyöksi. Työssäkäyvät ihmiset eivät niitä joulu-tammikuussa voi muulloin edes tehdä! Ymmärtäisin arvostelun ja valittamisen, jos naapurit joka viikko ryyppäisivät ja riehuisivat pihallaan, niin paljon, että se häiritsisi, vaikka nukkumista. Sukeltaisivat alasti lumihakeen juuri kyttääjän ikkunan edessä, mutta lumityöt ja lipputangon ympäriltä. Se lipputankokin piti mainita, ihan kuin sillä olisi merkitystä. Onko sillä väliä lapioiko lunta hämärissä lipputangon vai auton ympäriltä vaiko terassilta tai kulkuväylältä?

Tälläiselle ihmiselle voisin kertoa mitä tehdä sen ainaisen ikkunassa kyttäämisen sijasta. Kirjasto on kiva paikka. Sieltä voi ILMAISEKSI lainata kirjoja ja lukea niitä kotona tai jopa siellä paikan päällä. Voisin kertoa television koukuttavista sarjoista. Voisin kertoa liikunnan ilosta, leipomisen vaikutuksesta stressin poistoon. Voisin kertoa uimahallista, ruuanlaitosta, piirtämisestä, musiikista, sukulaisvierailuista, mahdollisista ystävistä, joiden kanssa viettää aikaa. Kaikki nuo ovat parempia kuin istua ikkunan edessä hämärässä tihrustamassa, että jos naapuri tulisi lumitöihin.

2. Raamatun lauseiden tai Jeesuksen tai Jumalan nimien kirjoittaminen tai muut uskonnolliset kirjoitukset

Se ei vain nappaa millään muotoa tekstiviestinä tälläisellä "hömppäpalstalla". Ei, ne eivät kuulu tänne. Mitä kirjoittaja siitä saa? Tietää kuitenkin, että tuputtaminen ärsyttää monia. Toisekseen uskonasiat ovat monille todella pyhiä asioita, että tälläinen voi tuntua jopa rienaukselta (mitä sana ikinä tarkoittaakaan).

3. Miksi et sano mitään silloin, kun on tilanne päällä?

Tämä ihan siksi, koska moitteet ja kiitokset voivat mennä ohi. Eivät kaikki lue lehtiä tai eivät lue näitä höpöhöpö-palstoja. Minä ainakin haluaisin saada kiitoksen paikan päällä, koska lehteen lähetetystä viestistä en voisi olla satavarma, että se on minulle. Epäselviä kiitoksia näkee paljon!

Jos minut nolattaisiin apteekissa, voisi apteekin väki olla varma, että palaute tulisi sillä samalla sekunnilla, eikä viikon päästä pienenä halpana ilmoituksena muiden kymmenien pienien halpojen ilmoitusten joukossa! Olen myös varma, että apteekin väki muistaisi palautteeni.

Parhaaseen tulokseen päästäneen, jos otetaan suoraan yhteyttä ko. naapuriin. Ainakin näin maalaisjärjellä ajatellen. Toki tilanne voi silti pysyä samana, mutta ainakin olisi OIKEASTI yritetty!!!! Se ei myöskään olisi maksanut mitään. Nämä monet viestit maksoivat jokainen sen 1.10 eur. Itse en ehkä olisi kehdannut myöntää, että samasta asiastahan tässä on näitä lähetelty jo vaikka miten paljon ( ja varmasti eri nimimerkillä). Tämä sama ilmoitus sopii myös kohtaan 10.

4. Pyytää lehden sivulla, että naapurit olisivat hiljaa tai kertoa ohjeita naapurille

Edistyykö asia? Onko nyt hiljaista, kun maksoit 1.10 eur ja pääsit viestilläsi lehteen? En tosiaan ymmärrä, miksi ei naapurille voi jutella suoraan (ystävälliseen sävyyn, ensiksi ainakin). Enkä minä usko, että naapuri pukee joka ilta ulkokengät jalkaan ja alkaa kävellä ympäriinsä niillä klo 21.00 ihan vain ärsyttääkseen naapuria.

Imurilla hangataan laminaattilattiaa?

5. Juoruakat juoruja levittämässä

Pahinta. Verho liikahti, joku siellä on, vaikkei näy. Asiasta hän ei tiedä koskaan totuutta, on kuullut vain jotain ja arvelee, luulee tietävänsä kaiken. Toki lehteenhän se pitää saada. Nyt hän varmasti tuntee itsensä fiksuksi ja voi olla tyytyväinen itseensä. Näin toimii rehellinen, kunnon kansalainen. Itseasiassa näin on aina kunnon juoruakat kansalaiset toimineet. Verho liikahti jo yli 100 vuotta sitten.

6. Viestit, joissa ei ole mitään järkeä.

Tämä sama ilmoitus sopii myös kohtaan 9.  Monesti on ollut viestejä, joita lukee vaikka 10 kertaa läpi ymmärtämättä silti mikä tässä oli tai pitäisi olla se pointti?

Tosiaan. Mitä kummaa?

7. Omat yleiset mielipiteet.

Mikä tarkoitus näillä on? Riidan haastaminen? Minäkin saisin riidan aikaan helpostikin yhdellä viestillä. En vain siihen sorru, ei kiinnosta.

8. Avun pyytäminen henkisiin sairauksiin, kiputiloihin, yksinäisyyteen, avioliiton ongelmiin.

Niihin on kehitetty Suomessa ihan oikeat, toimivat kanavat ja niissä työskentelevät koulutetut, pätevät henkilöt. Ainakaan minä en haluaisi neuvoja näiltä samoilta ihmisiltä, jotka kyttäävät, haukkuvat ja arvostelevat samassa lehdessä tekstiviesteillä. Heillä on nimittäin ihan omia mielipiteitä ja ohjeita kaikkiin vaivoihin. Voi jopa tulla raamatun lauseitakin avuksi.

9. Ihmiset, jotka haluavat päteä lehtien sivuilla.

Kirjoitetaan muutama nimi ja vuosiluku (googlella etsitty) ja nyt näytän niille fiksuuteni. Parempi olisi, kun ei olisi koko viestiä lähettänyt.

Bloggaajan mielipide: Ohjeet kannattaa itsekin käydä lukemassa ennen tekstiviestin lähettämistä....:

LIPUTUSOHJE

Liputus suoritetaan yleensä virallisina ja yleisinä liputuspäivinä liputusohjeiden mukaisesti. Liputus alkaa kello 8.00 ja päättyy auringon laskiessa, kuitenkin viimeistään klo 21.00. Em. Aikoihin on kaksi poikkeusta. Juhannuksen liputus alkaa juhannusaattona kello 18.00 ja päättyy vasta juhannuspäivänä kello 21.00. Itsenäisyyspäivän liputus päättyy kello 20.00.

10. Mielenpahoittajat ja kateelliset ihmiset:

Eläkää ja antakaa muidenkin elää. Onko se teiltä pois?

Nyt minulle ei ihan selvinnyt, että kumpiko pahoitti kirjoittajan mielen enemmän; se että hänen kaikkia viestejä samasta asiasta ei julkaistu ja vielä nopeasti. Toimituksella on muuten oikeus valikoida mitä julkaisee (tälläisenä sivuhuomautuksena). Näin ollen hän joutui lähettämään monen monta viestiä (huom. maksullisia kaikki) turhaan vai se että koirat haukkuvat eikä saa nukuttua? Kallistun tuohon, että ei julkaistu kaikkia hänen tekstiviestejään, eikä tarpeeksi nopeasti yhtäkään, siksi joutui pommittamaan toimitusta lukuisilla viesteillä. Se oli se tärkein pointti. Minulla on kutina, että tämä sama henkilö aloittaa kohta kirjoittamisen lumen alta esiin tulevista koiran pas kakoista.

11. Aina pitää olla yksi vihreä, maailmanpelastaja:

Jos susi tai karhu liikkuu joidenkin omakotitalojen pihoilla, on se sieltä pois saatava. Eikös? Entä jos olisi "vihreän" oma piha? Entä jos se olisi tappanut hänen koiransa ja uhkaisi pienten lastensa henkeä? Eikö sittenkään?

Entä kun hirvet lisääntyy ja lisääntyy. Teille hyppii joka mutkasta hirviä ja ihmisiä kuolee. Onko se hyvä? Entä jos "vihreän" oma läheinen kuolisi hirvikolarissa?

12. Yritys olla hauska tai fiksu:

Pieleenhän se menee, vaikka kirjoitusfirheen takia, eikä sitä paremmaksi muuta tuo vanha, vanha loppuunkulunut fraasi; SINUT ON NÄHTY. Jos sinut olisi OIKEASTI nähty, sinut olisi ilmiannettu jo poliisille. "Sinut on nähty"-lause on ollut jo 20?, 30?, 40? vuotta lause, jota käytetään, kun ei ole hajuakaan kuka tekijä on ja yritetään tekijä saada itse tunnustamaan. Vähän yritetään vedota omatuntoon ja pelkoon. Se siitä.

Kannattaa lukea ne aktiivimallin vaatimukset, eikä itse kehitellä niitä. Ei naurata, ei oikeasti, ei edes sen 1.10 euron edestä, jonka tämä tuli kirjoittajalle maksamaan. Se oli varmasti kirjoittajan mielestä fiksu ja hauska oivallus, kun lehteen piti lähettää.

Täh? Kuka siis kärsii? Tyhmä naapuri? Vai tyhmän naapurin naapuri? Vai kirjoittaja? Vai kirjoittajan naapuri? Kuka tässä kirjoituksessa on hän itse? Naapuri vai kirjoittaja vai tyhmän naapurin naapuri? Mille muu puoli kylää nauraa? Miksi muu puoli kylää nauraa? Kuka on kaikille (tai siis muulle puolelle kylälle) kertonut? Mitä on kaikille (tai siis muulle puolelle kylälle) kerrottu? Mikä meni toisesta korvasta ulos? Tämä juttuko, joka on kerrottu muulle puolelle kylää? Jestas, onneksi en asu kylässä, enkä siellä muulla puolella sitä kylää.

Olisiko ollut parempi jättää tämä omaksi ajatukseksi, kuin maksaa sen julkaisemisesta 1.10 eur?

**************************************

Kaikille näille kirjoittajille voisin myös kertoa mitä tuolla 1.10 eurolla saa kaupasta (puhumattakaan kirppareilta). Luulen, että nämä samat henkilöt lähettävät usein näitä kirjoituksia, joten heiltä menee paljon rahaa vuoden aikana täysin hukkaan. Liekö heillä ihan leikekirja tehtynä - omat tekstiviestini paikallislehdessä- ? Ketään ei oikeasti kiinnosta. Ketään ei naurata nämä viestit.

1.10 eurolla saa kaupasta kaksi pakettia kauraryynejä ja jää vielä rahaa.

1.10 eurolla saa kaupasta maxi tuplan ja jää vielä rahaa.

1.10 eurolla saa kaupasta maitopurkin ja jää vielä rahaa.

1.10 eurolla saa kaupasta kaksi paketti nuudeleita ja jää vielä rahaa.

1.10 eurolla saa kaupasta viisi pussia makarooneja ja jää vielä rahaa.

1.10 eurolla saa kaupasta oluttölkin ja jää vielä rahaa.

1.10 eurolla saa kaupasta leivän ja jää vielä rahaa.

1.10 eurolla saa kaupasta kaksi irtodonitsia ja jää vielä rahaa.

1.10 eurolla saa kaupasta karkkiaskin ja jää vielä rahaa.

1.10 eurolla saa kaupasta jugurtin ja jää vielä rahaa.

Tämä listahan on loputon...ja miten pitkä siitä tulisikaan jos lasketaan mitä kaikkea saisi kahden tekstiviestin 2.20 eur hinnalla!

 

Ladataan...

Ladataan...

Me kiertelimme parina päivänä Kosin saaren raunioita, vanhoja rakennusten perustuksia ym. jotka olivat tuhoutuneet maanjäristyksessä ja tulleet esiin taas maanjäristyksen yhteydessä. Se oli mielenkiintoista. Olen aina tykännyt tutkia raunioita ja miettiä miten siellä elettiin. Tälläistä pohdintaa kävin jo tässä postauksessa, joka kertoi Hippograteen Plataanipuusta.

Muistakaa muinaismuistoihin ei kannata nojata :-) . Joo en minä nojannut ja kaatanut sitä, oli jo noin :)

Aivan Hippograteen aukion vieressä sijaitsee Agora eli Forum, joka antiikin aikoina oli kaupan ja sosiaalisen elämän keskus. Kosin agora kuului antiikin suurimpiin, ja sitä alettiin rakentaa noin 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Kosin merkityksen kasvaessa etenkin vuodesta 366 lähtien sen ympäristöön rakennettiin huomattava määrä mitä erilaisimpia tärkeitä rakennuksia, mutta niistä valtaosa tuhoutui alueella niin usein tuhojaan tehneiden maanjäristysten takia.

Agora löydettiinkin vasta vuonna 1933 italialaisten toimesta, ja nimenomaan maanjäristyksen jälkeen, sillä järistys paljasti osia maan alla olleista muinaisista raunioista. Sittemmin huomattiin, että maanjäristysten takia agoraa oli rakennettu uudelleen ja uudelleen, useilla eri tyyleillä ja eri materiaaleista. Agora pysyi pystyssä kuitenkin pitkän aikaa, sillä vasta vuoden 469 maanjäristyksen jälkeen 1500 vuotta sitten alettiin rakentaa kristilliseen tyyliin ja klassiset teemat ja rakennustavat alkoivat jäädä unholaan. Nykyään alue on 152 x 82 metriä laaja, sen yhteyteen kuuluu myös Herkuleen pyhäkkö ja Afroditen temppeli.

Läntiset kaivaukset (engl. Western Excavations) sijaitsevat lähellä Diagora-aukiota ja Kleopatras-kadun linja-autoasemaa, ja niillä on miltei aina hyvin tilaa tutustua raunioihin. Sen kohokohtiin kuuluvat kaksi 200-luvulta peräisin olevaa mosaiikkia, jotka kuvaavat kuinka häräksi muuttunut Zeus kaappaa Euroopan. Alueen toinen kohokohta on kappale entistä pääkatua, ja siellä on myös jonkin verran erilaisia tärkeiden rakennusten raunioita. Täällä vierailevien on hyvä myös katsastaa muutaman sadan metrin päässä sijaitseva Dionysoksen temppeli, joka sijaitsee Grigorious- ja Makrigianni-katujen haarautumiskohdassa. Tällä puistomaisella aukiolla on pari hienoa rauniota ja rauhallista tunnelmaa oleanteripuiden siimeksessä.

Odeon eli Rooman valtakunnan aikainen teatteri sijaitsee vastapäätä läntisiä kaivauksia, ja kuten muutkin Kosin kaupungin rauniot, se on pääsymaksuton vierailupaikka. Amfiteatteri rakennettiin 100-luvulla ajanlaskun alun jälkeen mutta on hyvin säilynyt, ja sen alueella on mukava viettää jonkin aikaa. Sitä käytettiin aikoinaan senaatin istunnoissa ja musiikkikilpailujen yhteydessä, 1900-luvun alkupuolella italialaiset kunnostivat sen mutta veivät sen hienot veistokset arkeologisen museon suojiin Eleftherias-aukiolle.

Odeonin vieressä sijaitsee Casa Romana eli roomalainen talo, jonka italialaiset kaivoivat esiin ja entisöivät vuoden 1933 maanjäristyksen jälkeen. Tämä on tyypillinen pompeijilaistyylinen rakennus, jonkalaisia pystyteltiin Rooman valtakunnassa 100-luvun lopun ja 200-luvun alun välisenä aikana. Talo rakennettiin alun perin hellenismin aikana rakennetun talon päälle, ja sen alapuolella olivat jo viemärit ja Casa Romanaan rakennettiin peräti 36 huonetta ja kolme pylvässalia. Talo ei ehkä näytä ulkoa kummoiselta, mutta sen jokaisessa huoneessa on mosaiikkeja ja muutakin nähtävää

Se olikin oikein kulttuuripläjäys meille. Oikein miellyttävä sellainen!

Ladataan...