Ladataan...

On niin helppoa ajatella: Ei siitä mitään tule, koska olen tälläinen tai ei siitä mitään tule, kun ei ole koulutusta tai en ole koskaan osannut tälläisiä, ei minusta ole tähän, en minä koskaan .. Eikö olekin tuttua, tuttu ajatusmaailma? Ennakkoasenne ja negatiivinen. Näin annamme itsellemme luvan luovuttaa. Miten helppoa sellainen negatiivinen ajattelutapa onkaan. Paljon helpompaa kuin positiivinen ajattelu: pystyn tähän, minä osaan, en ole tyhmä, opin tämän, menneisyyteni ei vaikuta tähän.

Onnistumiset eivät ole aina

lukkojen takana,

vaan portaiden päässä.

Tuo lause on niin hyvä. Se kertoo kaiken tiivistetysti, uudella ilmaisutavalla. Kaikki ei ole saavuttamattomissa, vaan vaatii joskus yrittämistä ja yrittämistä, yhä uudelleen ja uudelleen. Voit myös luulla, että se on vaikeampaa, kuin oikeasti onkaan. Kyllä se palkinto sitten onkin sen arvoinen. Kävele vain ne portaat ylös. Lukitut ovet voivat olla muille, mutta ei sinulle, eikä minulle. Ne ovat ihan muille ihmisille. Meille on vain portaat, kiivetään ne ylös. Levätään vaikka välillä, ei kerralla kavuta koko matkaa. Syödään vaikka eväätkin matkan varrella. Ei ole kiirettä. Portaat odottavat, ne kestävät.

Mikä autuus ja onni, kun sen päämäärän joskus saavuttaa. Itkeäkin saa, tällä kertaa ilosta:

MINÄ TEIN SEN. MINÄ OSASIN. OLEN KUITENKIN HYVÄ. KYKENIN SIIHEN!

Kiipesin ne rappuset ylös; välillä leväten, syöden, välillä lipsuen, kaatuen, kompuroiden, mutta kiipesin kuitenkin. Minä, josta ei ollut tekijäksi. Minä, joka aina olen ollut huono vähän joka asiassa. Minä, jota ei koskaan arvostettu. Minä, jolla oli maailman huonoin itsetunto. Minä, joka olin melkein luuseri.

Voit tulla kuinka alhaalta tahansa, pystyt silti kiipeämään ne rappuset ylös, jos niin haluat. Ne rappuset on tehty sinua varten. Sinun askelmillesi. Ota se ensimmäinen askel ja anna mennä. Ihan varmasti pystyt. Minäkin pystyin.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kun luin seuraavan lauseen, aloin ajatella syvemmin ja miettimään lausetta. Ihan loistava ohje. Kertakaikkiaan loistava!

Aina voi valita miten homman

hoitaa, vaikkei voisikaan valita

sitä, mitä hommaa hoitaa.

Jos tuota noudattaa onnistuu paremmin. Saa paremman mielen. Voi olla itseensä tyytyväinen. Tuntee tehneensä jotain, hyvin. Tuntee ainakin yrittäneensä. Tuntee ehkä onnistumisen iloa. Voi, näitä syitähän löytäisi vaikka kuinka paljon!

Monet ohjeet ovat yksinkertaisuudessaan ihan parhaita. Hyvät elämänohjeet eivät vaadi sivistyssanoja. Ne eivät vaadi monimutkaisia lauserakenteita. Ne eivät vaadi pitkää selostusta. Eivätkä pitkiä, vaikeita ohjeita.

Kun vain jaksaisi muistaa tuon ohjeen. Pelkkä muistaminenkaan ei auta, vaan kun jaksaisi aina tehdä tuon ohjeen mukaan. Miten usein sitä kuitenkin jo ennen homman aloittamista ajattelee: ei tästä mitään kuitenkaan tule tai en minä tätä osaa/onnistu tekemään. Ennakkoluulot pitäisi hylätä kokonaan ja se negatiivinen ennakkoasenne.

Positiivisuutta ja asennetta kehiin, niin kaikki onnistuu. Tsemppiä meille kaikille siihen!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Minulla on nukahtamisongelma, ihan siis oikeasti. Ei ollut 10 vuotta sitten, nyt on ja paha onkin, välillä. Joskus menee viikko tai kaksi, nukahdan suhtkoht hyvin ( tunnin sisällä), mutta sitten...huh, kun tulee ne yöt jälleen, kun uni on hävinnyt, kadonnut kokonaan, eikä löydy mistään.

Menen aina nukkumaan n. klo 23.00 ja herään arkisin aina klo 06.30 eli ihan aikaisin on herätys. Kaiken järjen mukaan unen pitäisi tulla illalla. Olen kokeillut kaikkea ennen nukkumaan menoa; lukemista sängyssä, ei nettiä, ei teetä, ei telkkaria, rauhoittuminen. Mikään ei auta. Kun se uni ei tule, niin se ei tule.

Monilla työkavereillani on ongelma toisinpäin. He nukahtavat jo klo 19 - 20 (täh, voiko lapsuuden jälkeen nukahtaa noin aikaisin?), eivät pysy hereillä, eivät millään. Se ongelma tuleekin heräämisen kanssa. He heräävät klo 02.00  - 03.00 ihan pirteinä. On monta pitkää, pimeää ja hiljaista tuntia, ennenkuin voi lähteä edes töihin. He noituvat, kun sanomalehtikään ei ole tullut, kun heräävät. Sitäkin saa odotella. Ennen töihintuloa he ovat leiponeet, siivonneet, käyneet juoksulenkillä, uimahallissa uimassa, silti ovat töissä klo 06.00 - 07.00. Tämä tuntuu minusta aivan uskomattomalta! Tämä ongelma minusta on helppo tai helpompi muuttaa; valvoa väkisin. Se on oikeasti paljon  helpompaa; mennä lenkille myöhään, katsoa jännittävää ohjelmaa, jutella, olla netissä, juoda paljon kahvia jne.

Minun ongelma on hankalampi. En voi nukuttaa itseäni väkisin. Sekään ei auta, että herään aamulla aikaisemmin, olen kokeillut. Sama juttu illalla, uni ei vain tule. Sitten on vain vielä väsyneempi päivällä. En halua kiusata itseäni enempää, koska ne aamuyön tunnit nukkua on minulle elinehto, en halua niitä enää lyhentää.

Tämän kuvan "vitsin"olen kokenut. Juurikin tuo katsominen kelloon klo 03.30 on painajainen; enää kolme tuntia aikaa nukkua, siis jos nukahdan. Tuo 03.30 on juurikin se myöhäisin aika, jonne olen valvonut arkipäivänä, kun uni ei tule. Laitan tämän sarjakuvan tähän, koska se kertoo minun ongelmasta, niin hyvin, vaikka hieman "karkea" onkin..

Siinä vaiheessa kun huomasin nukahtelevani palavereissä, olin valmis hakemaan apua. Se oli niin noloa, silmät vain eivät pysyneet auki. Yritin nipistellä itseäni kuten sarjakuvissa tehdään, ei auttanut. Kävin sekuntteja olemassa muualla, kunnes pää nytkähti ja havahduin ja kohta taas uudelleen sama. Nolotti ja hävetti. Yritin nojata päätäni käsiin ja katsoa pöytään palaverissä, silloin kukaan ei huomannut (ehkä), että pidin silmiäni kiinni (pidin käsiä hieman silmien edessä). Tiesin, että tästä ei tule mitään, on saatava jotain helpotusta.

Menin kauppaan ja ostin tälläisiä unitabletteja. Näitä saa siis ihan ilman reseptiä. Ei vaikutusta. Odotukset olivat minulla niin korkealla, joten pettymys oli suuri. Oli sama kuin olisi karkin laittanut suuhun. Rahat menivät täysin hukkaan. Onneksi olivat edes tarjouksessa. En suosittele. Jollekin tietysti voi olla apua "lumelääkkeenä", jos todella uskoo tuon voimaan. Minä uskoin, luotin ja toivoin. Ei apua.

Sitten oli jo mentävä työpaikkalääkärille. Kerroin ongelmastani, tarkasti. Hän jopa ehkä ymmärsi, ainakin vähän, koska antoi reseptin Imovaneille. Keskustelimme lääkkeestä. Siihen voi syntyä riippuvuus. Oma melatoniinituotanto loppuu, jos näitä syö jatkuvasti eli sitten ei saa unta ollenkaan, ainakaan ilman lääkkeitä. Vaikuttaa keskushermostoon eli ei saa ajaa autolla. No ei tietysti. Nämä eivät ole unilääkkeitä vaan nukahtamislääke eli auttaa unentuloon.

Nämä lääkkeet pelastivat elämäni. Nämä paransivat elämäni laatua. Nämä ovat minulla nyt back up:na taustalla. Tiedän, että on apu lähellä. Otan vain todella tarpeeseen. Näin on nyt menty monen monta vuotta. Riippuvuutta ei ole tullut. Helpottavat kuitenkin elämääni todella paljon. Tosin ainahan en tiedä milloin se yö tulee, jolloin en saa unta. Silloin valvon ja itken. Nämä ovat kuitenkin apuna silloin, kun on seuraavana päivänä esim. tärkeä palaveri. Saan nukuttua edellisenä yönä.

Ongelma ei silti ole kadonnut minnekään, se on ja pysyy. Nämä vain helpottavat tiettyjä tilanteita ja päiviä. Eilen illalla kävin jälleen nukkumaan klo 23.00. Kelloa katsoin kun se oli 00.05. Seuraavaksi katsoin klo 01.00. Sitten päätin, että enää en katso. Luulen, että nukahdin klo 01.30 (noin). Unta siis vajaa viisi tuntia. Se ei riitä minulle. Kaksi ja puoli tuntia pyörimistä sängyssä, ilman syytä. Tällä tarkoitan, että mitään mieltä mullistavaa ei ollut sattunut, mitään palaveria ei ollut seuraavana päivänä. 7.5 - 8 tuntia unta olisi minulle OK, ei viisi tai neljä. Minulle on turha sanoa, että no nyt saat sitten illalla hyvin unenpäästä kiinni. Ei se niin mene. Saatan valvoa ensi yönä vielä pidempään ja unta ei vain näy. Olen sen kokenut niin tuhannesti.

Jokaisella ihmisellä on omat ongelmansa. Minulla on tämä. Onneksi sain vähän helpotusta noilla lääkkeillä. Enää olo ei ole niin epätoivoinen. Olen hyväksynyt tilanteeni ja ongelmani. Öisin valvoessa tosin ei siltä tunnu. Se on kuin olisi keskellä painajaista.

Painajaistani pahentaa se,  kun olen tunnin pyörinyt sängyssä, tulee mies nukkumaan noin klo 00.00. Kaksi-kolme sekunttia, niin hän nukkuu, on jo unessa. Joka yö sama. Kuinka se sen tekee? Miksi ei minulla onnistu? Olen niin kateellinen. Se on ainoa asia, josta olen miehelleni ja muillekin ihmisille kateellinen. Mistä tuollaiset unenlahjat saa? Minä jatkan näin, välillä valvoen alkuyöt, välillä jopa nukkuen.

Sananlaskuista sopii yksi täydellisesti minulle: "illan virkku, aamun torkku"

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kyllä minua koetellaan. Edustan jo muutenkin murehtivaa ihmisrotua, rotua joka murehtii ja stressaa asiat etukäteen. Mietin ja pyörittelen asioita joka puolelta ja kaikki mahdollisuudet; hyvät ja huonot. En saa unta iltaisin ja nälkä häviää. Sellainen minä olen.

Nyt on taas se aika, olla nukkumatta tai nukkua hyvin vähän. Olla syömättä tai syödä hyvin vähän. Eilen sain alas leipäpalan ja kaksi omenaa, muuta ei mennyt alas, koko päivänä. Jos minulla on stressiä, laihdun aina, kun ei ruoka maita, ihan yököttää.

Meillähän on matka Kossille varattuna. Lähtö muutaman päivän päästä. Maanantaina tytär (16v) sairastui kuumeeseen. No se on vaan flunssa, ehtii parantua ennen matkaa, näin ajattelimme. Tiistaiaamuna kurkku turposi, hengitys oli vaikeaa, juomakaan ei meinannut mahtua kurkusta menemään. Kurkku sisältä valkoinen ja vertakin näkyi. Kuumetta 40 astetta -> ensiapuun. Diagnoosina tauti, johon ei ole parantavaa lääkettä. Voi aiheuttaa aivokalvontulehdusta, sydänoireita, haima- ja maksaongelmia jälkitautina. Sai kuitenkin tulehduskipulääkkeita, kolmiolääkkeitä, jotka helpottavat kurkkukipua.

Lääkäri ei suositellut ulkomaille lähtöä. Sanoi, että ei hän omaa lastansa ainakaan veisi. Kuumeilu voi kestää kuulemma monta viikkoa, joillakin ihmisillä.

Tyttö oli todella kipeä. Sai kuitenkin lääkkeitten avulla syötyä nuudeleita, ne kun suurinpiirtein valuvat kurkusta alas.

Tänään klo 08.00 labrakokeisiin. Sitten lääkärille. Tytär oli paljon parempi, tuskin kuumetta, kurkkukin parempi. Lääkäri sanoi: "Näyttää hyvälle", jatkoi:"Jos näin nopea on paraneminen, voi teidän matka kuitenkin toteutua" ja hymyili. Minäkin hymyilin, ensi kerran kahteen vuorokauteen. Antoi vielä penisiliinit jälkitauteja vastaan. Pitää juoda paljon. Perjantaina yksi käynti vielä, silloin nähdään mitä tapahtuu...Päätetään lopullisesti matkasta.

Minähän en kestä tälläistä ollenkaan. Päältäpäin näytän tyyneltä, sisällä kuohuu ja kohisee. Olen murtumispisteessä, kukaan ei sitä vain tiedä, minä vain. Tekisi mieli pistää pää pensaaseen ja jäädä siihen, olla ajattelematta, olla tuntematta. Ei minusta ole sellaiseen, vaikka haluaisin kuinka niin tehdä, vaan minulla on se murehtijan rooli. Niin monta asiaa järjestetty ja hoidettu, nytkö ne pitää perua? Entä sitten, perunko loman ja menenkin töihin? Poika (17v) jakaa ilmaisjakelulehtiä, lomanajan jakokerrat on jo peruttu, pitääkö perua peruutus? Miten matka perutaan, saako sieltä rahat? Perutaanko vain tytön osalta ja mummi tulee tytön luokse viikoksi? Muu perhe lähtisi? Olisinko murheellinen koko loman ajan? Miten jaksaisin?

Lääkäri antoi kyllä hyvin toivoa, katsoi, että tytär osaa puhaltaa ilmat/paineet pois korvista lentokoneessa, halusi nähdä hänen tekevän niin. Oli tyytyväinen. Kaksi päivää perjantaihin. Miten jaksan? On vain pakko. Miksi minun on murehdittava kaikkien puolesta? Miksi en murehdi vasta sitten kun asia on päällä? Miksi murehdin ja pohdin etukäteen? Miksen osaa ottaa, kuten mieheni nuo asiat? NO STRESS ja sohvalta kuuluu kuorsausta. En vain osaa.

Murehtiminen on hankaluuksien

lainaamista tulevaisuudesta.

Kun vain jaksaisi muistaa tuon

 

Olen kuitenkin elossa! Lapsenikin ovat! Mieskin (kuorsauksesta päätellen)! Miksi siis murehtisin, tärkeimmät asiat on hyvin!

Murehdin siksi, koska muuten minä en olisi minä, olisin joku muu.

Hoen mielessäni

Murehtiminen on hankaluuksien

lainaamista tulevaisuudesta.

Uudestaan ja uudestaan

Murehtiminen on hankaluuksien

lainaamista tulevaisuudesta.

-ei se auta

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kun meille viikolla tuli postin mukana Subway-alennuskupongit, päätin olla huono/laiska äiti.

Yleensä viikonloppuna teen itse ruuat, koska arki on niin hektinen, silloin ei jaksa työpäivän päätteeksi seistä hellan edessä 1-1.5 tuntia.

Viikolla teemme nopeita ruokia, kuten hernekeittoa, johon paistan jauhelihan tai pitsaa uuniin ym.

Viikonloppuihin panostan. Nyt vain teki mieli päästä toisena päivänä helpolla, olenko siis huono tai laiska äiti?

Niin ja se ruokien keksiminen, se on vaikeaa. Tuntuu kuin samat ruuat pyörisi listalla, mutta kai se on niin kaikilla.

Nyt me kuitenkin menimme tavoista poiketen viikonloppuna Subway:hin. No ei huono ajatus mennä, koko perhe kyllä nautti antimista. Minä valikoin paahtopaistin salaatteineen, 30 cm pitkä leipä. Hyvää oli. Täyteen tuli. Muutkin tykkäsivät.

Parasta tässä kuitenkin on; en tunne itseäni yhtään huonoksi, enkä laiskaksi. Vaan minulla on pikemminkin "vaihtelu virkistää"-olotila juuri  nyt! Mieli on myös tyytyväinen.

Niin ja aion olla toisenkin kerran laiska ja huono äiti :-)

Share

Ladataan...

Olen monesti miettinyt; miksi samat ihmiset näyttävät kuvissa aina hyviltä? Ovatko he harjoitelleet peilin edessä muutamat ilmeet, jotka aina onnistuvat? Nämä ihmiset ovat siis AINA onnistuneita kuvissa, heistä ei saa edes huonoa kuvaa.

Minä en kuulu näihin ihmisiin. Jos minusta otetaan 100 kuvaa, korkeintaan 2 on onnistunutta, jos sitäkään. Minun ilmeet ovat kuvissa ihan hirveät, aina, melkein aina. Mikä siinä oikein on? Ehkä en ole kuvauksellinen ihminen. On suu vinossa, silmät siristelee, suu on leveä, otsa rypyssä, hiukset kasvojen edessä, jalat näyttävät eripituisilta, seison vinossa, ryhti on huono, käsi jäi nyrkkiin jne.

Yksi kuvatyyppi, jossa minäkin onnistun aina; jätä yläosa pois.

Tässä muutama kuva, jossa onnistuin eka kerralla edellä mainitun metodin takia :). Kuvista kuitenkin selviää tunnelma, lämpö, aurinkoisuus, eksoottisuus, nautinto ja jopa ihon rusketus. Itseasiassa olen vuoden sisällä ollut kuusi kertaa etelässä, siksi rusketus näkyy heti viikonkin reissulla hyvin.

Tässä kuvat, joissa minäkään en koskaan epäonnistu:

Tässä tyttäreni ja minun onnistuneet kuvat, ei tarvinnut ilmeiden takia hylätä :)

Varpaita ulkoiluttamassa Rodoksella syyskussa 2016

ja niin tunnelma välittyi lukijallekin; meri, etelänloma, helle, nautinto, äiti-tytär-laatuaika

Share