Ladataan...

Tällä viikolla, eräänä iltana klo 19.15 huomasin oudon valoilmiön. Sitä ei ole monesti tapahtunut taas vähään aikaan. Sateisten ja harmaiden päivien jälkeen näin auringon pilkahduksen. Miten ihanalle se tuntuikaan! Se lämmitti sydäntä. Se oli jotenkin niin kaivattu näky, että otin siitä heti kuvia. Saattavat olla jopa viimeisiä ilta-auringonlaskuja tältä kesältä, syksyltä. Aurinko oli jo aika alhaalla. Meidän parvekkeelle se kuitenkin paistoi.

Hetkeä aikaisemmin oli pilvistä, mutta sinne syntyi rako auringolle, sen viimeisille säteille ennen laskeutumistaan. Ihana hetki. Tuntui sadulta, unelta. Taianomaiset minuutit, jonka sain talteen. Sitten se oli poissa.

Viimeiset säteet vangittuna kuviin.

Niin eikä jouluunkaan pitkä aika enää ole, joten ei tiedä vaikka olisi ollut viimeinen auringonlasku, jonka koin illalla :)

 

Share

Ladataan...

Yksi lempikukkani on gladiolus eli miekkalilja. Nämähän ovat sipulikasveja. 15 vuotta sitten ostin pussillisen sipuleja, istutin ja alkusyksystä ihmettelin miten kauniita kukkia voikaan kasvaa vaatimattomista sipuleista, jotka keväällä laitoin mullan alle. Nämähän kukkivat aina elokuun lopussa (noin). Tästä tuli ihan kerralla yksi minun lempikukistani. Älyttömän näyttävä ja kaunis kukka. Ihana myös maljakossa. Kun kukka on tarpeeksi iso ja painava, se taittuu varrestaan ja siinä vaiheessa poimin sen ja vien sisälle maljakkoon. Se elää ja kukoistaa siinä vielä monen monta päivää.

Nämä sipulit eivät vain kestä meidän talvea pakkasineen mullan alla. Minä olenkin kaivanut ne joka syksy pois, talteen talveksi. Vien ne meidän kellariin. Siellä ne säilyvät. Joka kevät 15-vuoden ajan olen ne keväällä hakenut kellarista ja jälleen istuttanut multaan. Joka kesä ne myös ovat jaksaneet minua kiittää kukkimalla aivan upeasti! Kiitollinen ja helppo kasvi! (ainoa miinus on tuo sipuleiden kanssa venkslaaminen).

Eikös olekin kaunis kukka?!

 

Share

Ladataan...

Muistan, kun ostin tämän lyhdyn. Olin silloin nuorena tyttönä kirjapainossa töissä (ensimmäinen vakituinen työpaikkani muuten :)). Sinne tuli joku kaupparatsu myymään näitä lyhtyjä. Ihastuin oitis tuohon sini/beigeen lyhtyyn. Hinta oli aivan liian kallis minulle, mutta otin sen kuitenkin. Se on kulkenut mukanani muutosta toiseen. Yhä se löytää paikkansa meiltä. Nyt se on parvekkeella.

Kuvasin sitä valoissa ja hämärtyvässä illalla, kuin ihan pimeässäkin. Tuskin siitä luovun koskaan. Muistan vieläkin, kun kauhistuin sen hintaa...huh.

 

 

Share

Ladataan...

Perhosia en tänä kesänä ole ihan hirveästi nähnyt. Mistähän johtuu? Sateisesta, kylmästä kesästä? Vai ovatko ne vähentyneet esim. saasteiden tai niittyjen häviämisen seurauksena? Joka tapauksessa montaa en niitä bongannut koko kesänä.

Kun sitten näin yhden sellaisen liitelevän, pysähtyvän jalkojeni juurelle. Otin kännykän hitaasti esille ja menin vielä hitaammin kyykkyyn. Siinähän se oli aivan edessäni. Auringossa leyhytteli siipiään tuo ihana perhonen.

Tämä voisi olla vaikka Orvokkihopeatäplä:

Tai Ketohopeätäplä:

tai Niittyhopeatäplä:

Siis oikeasti noita "hopeatäpläperhosia" oli kymmeniä, enhän minä edes tiedä mikä tämä kuvaamani perhonen on!

Share

Ladataan...

Mitenkähän kauan on siitä kun olin viimeksi nähnyt ruiskukan? Siitä on tosiaan kauan aikaa. Jossakin pellolla niitä kasvoi. Nyt löysin yhden meidän pihalta. Yhden ainokaisen. Piti se poimia ja tuoda sisälle kaikkien nähtäväksi. Pihalla sitä ei huomaisi kuin minä. Pieni, hento kukkanen. Kauniin sininen. Se pääsi yhden kukan maljakkoon. Siinä se nyt on, ruiskukka (kai tämä oikeasti on ruiskukka?), ilahduttaa kauniina meitä.

 

 

Share

Ladataan...

- oli helle, tosi lämmintä +27.5 astetta

- satoi vettä, salamoi ja ukkonen jyrisi

- otin aurinkoa

- käytin paljon aurinkorasvaa

- hikoilin

- keräsin miehen kanssa mustikoita (lue täältä)

- kastelin kukat

- otin paljon valokuvia

- sain kutittavia hyttysenpuremia

- tein mustikkapiirakan

- pakastin mustikoita

- kuivatin ulkona pyykkiä

- pyysin miestäni (100.kerran) leikkaamaan yhden pajupensaan. Hän teki sen!!

- grillattiin makkaroita

- kerättiin punaherukat

- tein vispipuuroa niistä

- kerättiin mustaherukat

- tein mustaherukkakiisseliä

- valvottiin myöhään

- nukuttiin myöhään eli tarpeeksi

- katsottiin sarjoja

- käytiin ostamassa tytölle lukion kirjoja

- käytiin ruokakaupassa

- pesin vessat

- autoimme poikaa lehtien jaossa

- katsoin tyttäreni kanssa hänen ottamiaan ihania kuvia auringonlaskusta

- vaihdoin lakanat

- katselin kaunista kesäistä luontoa, kuin painaakseni mieleen näkymät talven varalle

- silitin vaatekasan

- lakkasin kynnet

- kitkin rikkaruohoja

- tein muutaman blogi-kirjoituksen

- siivosin vaatekaapista toppini ja heitin pois huonot

- halasin lapsiani

- pesin kaksi mattoa miehen kanssa

- keräsin kukkia maljakkoon

- kävelin yli 10 000 askelta joka päivä

- kävelin mieheni kanssa käsikädessä

- hymyilin paljon

- olin onnellinen

- huomasin, että enhän minä nyt niin kauhean laiska olekaan :)

 

Share

Ladataan...

 

Ei voi olla totta! Minä jo toisen kerran mustikkametsässä viikon sisällä :). Minä, joka en ole yli kymmeneen vuoteen ollut metsässä, ainakaan keräämässä mitään. Olin jo viime viikonloppuna mustikassa, sen jutun murheineen ja iloineen voit lukaista täältä.

Sain houkuteltua miehenkin mukaan (kiitos vinkista Tiikerikatti :)). Selkäni ei tullut kipeäksi. No, lopussa alkoi hieman tuntua kipua, mutta sitten jo lopetin kohta, en antanut kivun yltyä. Poimimme ne ihan käsin tällä kertaa. On ne paljon siistimpiä kuin poimurilla kerättynä. Ihan muutama roska vain. Kahdestaan saimme mukavasti kerättyä pienessä ajassa näitä superfoodeja. Niin ja oli se metsässä olo kivempaa kahdestaan kuin yksin (kuten viimeksi olin). Vaikka toista ei aina näkynytkään, silti tiesi, että siinä se jossain lähellä on. Paljon kivempaa ja turvallisempaa, vaikka kyseessä onkin meidän kadun ja seuraavan kadun välinen pieni metsäpläntti. Joku ei ehkä kutsuisi sitä ollenkaan metsäksi, mutta minulle se on sitä, koska onhan siellä mustikoitakin :). Muitakin hyviä puolia kaupunkimetsässä on; siellä ei ole hirviä, niin ei ole hirvikärpäsiäkään. Punkkejakaan en ole koskaan siellä saanut. Onkohan niitä edes siellä? Hyttysiä on, niitä on näköjään kaupunkimetsissäkin. Ne pikku paholaiset, jotka inisevät korvissa, tunkevat naamalle, pistävät jalkoihin ja kainaloon!!, päähän ja poskeenkin. Menkää pois kaupunkimetsästä! Ei ne mene.

No, kuitenkin mustikoita tuli taas. Osa pakkaseen ja osasta tuli mustikkapiirakka :) Namskis. Kyllä elämä on ihanaa (kaikkine hyttysineenkin).

Oli pakko ottaa monta kuvaa. On tämä niin ihme, että minä olen alkanut taas viihtyä metsässä.

Piirakka oli kuohkeaa ja suussasulavan hyvää!

 

Share

Ladataan...

Vuosia, vuosia sitten ostin muutaman sarviorvokin. Se oli ihan tosi hyvä juttu, sillä joka kesä siitä lähtien näitä orvokkeja putkahtelee mistä milloinkin esille. Ihan uskomattomista paikoista vielä. Sitkeitä ovat. En hoida niitä, en kastele, en suojaa. Annan niiden olla täysin rauhassa, oman onnensa nojassa, silti ne elää, kukkii. Niitä kukkia, joita hoidan, kastelen, nypin kuolleet kukat, hellin, ne kuolee käsiin. Vähänkö väärin!

Pitihän minun tämä tämän kesän sitkeä kukkanen kuvata :) Söpö. Keskellä asfalttia, pieni kolo, josta kasvaa. Ihan uskomaton.

 

Share

Ladataan...

Kun keskimmäinen poika muutti Tampereelle opiskelemaan DI:ksi viisi vuotta sitten, jäi meille hänen yksi vanha polkupyöränsä. Mietin, että mitä ihmettä sille tehdään, kun ei roskikseenkaan mahdu...Pyöräilyyn siitä ei enää ollut. Lukkokin vielä paikallaan :-)

Kokeilin tehdä siitä kukkapyörän. Illalla kävin ottamassa kuvat. Aurinko oli jo laskenut, joten en saanut tietenkään enää lämpöä kuviin. No, nämä on nyt iltakuvia pyörästä kukkineen :)

Melkein kaiken voi kierrättää, kun antaa mielikuvituksen lentää!!

 

Share

Ladataan...

Sisiliskoja olen viimeksi nähnyt Madeiralla huhtikuussa, mutta milloin Suomessa, en edes muista! Nyt kuitenkin tässä joku päivä sitten näin, ihan omalla pihalla, tukkien välissä. Siinä ne lekottelivat auringonpaisteessa, kumpikin. Toinen on laiha, toinen mahastaan oikein pulska. Varmaan pieniin päin :). Hyvä kun mahtui tukkien väliin menemään. Kohta meillä onkin oikea sisiliskojen armeija :)

 

Share

Ladataan...

Kun luin ihanan Tiikerikatin blogista jutun mustikoista, päätin, etten voi olla Pekkaa Tiikerikattia pahempi :). Niin lähdin tuohon pihan takana olevaan pieneen metsään ihan vain katselemaan. Päälläni oli valkoinen college-mekko ja jalassa balleriinat. Oikein sopiva asu märkään mustikkametsään huomasin :D. Mekko meni pesuun, siinä oli joka puolella mustikkatahroja, pienempiä ja isompia (valkaisuaineella käsittelin ensin jokaisen tahran). Kengät olivat niin märät, myös sisältä, etteivät ole koskaan ollut. Kuivuukohan ne enää edes kuosiinsa!  Jalat ovat täynnä naarmuja. Joka paikkaa kutittaa (hyttyset). Oliko ne minua siellä kyttäämässä? Mistä ne tiesi, että sinne metsään joku hölmö menee, kun siellä jo valmiina olivat? Sainkohan punkkeja, puistattaa...On se ihanaa tämä metsäläiselämä! Selkä on niin kipeä, että hyvä kun pystyn istumaan. Selän tiesin jo etukäteen kipeytyvät, siksi otin poimurin mukaan, jospa nopeammin saisin, jos siellä mitään olisi. Olihan siellä. Minun selkä  on niin heikko, että en missään tapauksessa voisi poimia kyyryssä yksitellen mitään marjoja. Selkä on ollut tälläinen jo vuosia. Sain silti sen kipeäksi, tosi kipeäksi. Nyt pitääkin tämä päivä ja varmasti muutama seuraavakin olla varovaisesti tuon selän kanssa. En taida ensi vuonna mennä mustikkametsään.

Mies alkoi siivoamaan mustikoita. Minä en siihen nyt pysty. Hirvittävä määrä tulee poimurin kanssa roskia mukana tai sitten en osaa sitä käyttää.

Joka tapauksessa sain mustikoita kerättyä, vaikka nyt sitten kärsinkin siitä muutaman päivän. Ei pitäisi enää tässä iässä näyttää, että kyllä minäkin pystyn :). Oli oikeastaan Tiikerikatin vika :D

Roskia tulee tosi paljon mukana..

Roskaa ja mustikoita...

Puhdistus (tuli mieleen Oksasen kirja) siivous käynnissä..

Roskaa, roskaa..

Alkaa jo mustikoitakin näkyä, kun suurimmat roskat on otettu pois.

Siinäpä niitä, mutta puhdistus (yhä Oksasen kirja) siivous jatkuu vielä...

Kolmatta litraa niitä tuli:

 

Share

Ladataan...

Muistattehan tuon lorun nuoruudesta? Sitä tuli hoettua ja sen tahdissa kiskottiin pois aina yksi kukan terälehti. Välillä rakasti, välillä ei :)

Kesällä en koskaan osta kukkia kaupoista, kerään ne luonnosta. Tämä on minun yksi tapani nauttia kesästä ja kesän antimista.

Tykkään paljon päivänkakkaroista ja kerään niitä mielelläni maljakkoon. Ne ovat todella kesäisiä, hentoja, siistejä ja sulavalinjaisia kukkia. Minä pidän siitä, että ne eivät sotke pöytää pudonneilla kukillaan. Ne myös säilyvät pitkään maljakossa. Monet luonnonkukat alkavat varisuttamaan kukkiaan ja muita pölyjään heti vuorokauden sisällä. Tämä on kiitollinen. Niin olen minäkin, että voin kerätä näitä omalta pihaltani. Saan kesän sisälle taloon!

 

 

 

Share

Pages