Ladataan...
Mun Satumaa

I scheduled the meetings for lunchtime so the guys in the sales team wouldn't have to get away from their desks too often...

Kun tuli nyt aloitettua kirjoittelemaan töissä mietityttäneistä asioista (kuten miehet ja niiden sukat, täällä) niin jatketaan samalla linjalla. Yllä oleva lausahdus tuli kollegalta eilen kun mietittiin sopivaa kokousajankohtaa. Lounasaikahan ei meikäläiselle pääpiirteittäin sovi lainkaan, koska olen silloin aina kuskaamassa lapsia koulusta kotiin. Tuo kollegan kommentti myyntitiimin käytännöstä, että työpisteeltä ei saisi juuri poistua jäi pääkoppaan kiertämään. Onkohan se vaan irlantilainen tapa, vai pelkästään tietynlaisten organisaatioiden tai tiettyjen tiimien tapa? Siis tuo kyttääminen. Se ajatus, että jos et ole toimistossa ja työpisteelläsi näkyvästi töitä tekemässä, niin silloin olet varmasti jossain lusmuilemassa.

Viimeksi törmäsin tähän ilmiöön edellisessä työpaikassani IT-tuessa, myöskin täällä Irlannissa. Ymmärrän toki, että se tietyllä tapaa kuuluukin tämäntyyppiseen työhön, että siinä puhelimen päässä täytyy olla. Mitenkäs muuten ne asiakkaat saa ketään kiinni jos kaikki on samaan aikaan kahvittelemassa? Lisäksi kyseisessä työpaikassa lähes kaikki työntekijät olivat nuoria, usein ensimmäisessä vakituisessa työsuhteessaan. Työyhteisö oli myös monikulttuurinen sillä kyseinen operaatio tarjosi tukea euroopanlaajuisesti, joten olihan siinä kaikilla totuttelemista. Nuorella työntekijällä mahdollisesti totuttelua työelämään ja sen asettamiin vaatimuksiin, mutta myös esimiehillä tutustua eri maista tuleviin alaisiinsa ja heidän tapoihinsa työskennellä. Silti mielestäni kyseisessä työpaikassa ilmapiiri saattoi tiimistä (ja ihan totta puhuen sen esimiehestä) riippuen olla todella lastentarhamainen. Kytättiin vessakäyntienkin määrää. True story! Ja niin oli myös vaihtuvuus kyseisissä tiimeissä todella suuri.

Olen huomannut samaa ilmiötä myös nykyisen työpaikkani IT-tuessa vaikka kyseisen organisaation henkilökunta on pääsääntöisesti vanhempia ja työelämässä kokeneempia. Olin tähän asti ajatellut, että ehkä tämä vaan on IT-tuen ilmiöitä? Kunnes kuulin tuon kollegan kommentin myyntitiimistä. Vaikka teen kyseisten henkilöiden kanssa läheisesti töitä, en juuri näe tai kuule (osittain tarkoituksella) taustalla pyörivää politiikkaa. Sitten muistin kommentin, jonka eräs myyntiorganisaation tirehtööri heitti mulle viime kesänä. Mä en yleensä näihin kauheesti kiinnitä huomiota, mutta kommentti tuli mieleeni nyt tätä ilmiötä miettiessäni. Viime kesänä mulla oli tapana tulla (täkäläisellä mittapuulla) aikaisin töihin ja vastaavasti lähteä kotiin aikaisemmin. Eräänä aamuna tämä tirehtööri, kun siinä parin pöydän päässä musta istui, heitti kommentin "no-one sees you coming in early" hyvien huomenten lomassa. Otin sen huumorilla ja tokaisin takaisin jotain "juu ei se työ tekijäänsä kiitä" -suuntaista. Nyt mietin, että ehkä tämä kommentti kuitenkin kuvastaa vielä vallallaan olevia käsityksiä siitä, millainen on ahkera ja hyvä työntekijä. Vaikka se olikin (ainakin osittain) tarkoitettu vitsillä, oliko siinä kuitenkin ehkä jokin totuuden hippu verhottuna huumorin taakse?

Olen erittäin onnellisessa asemassa sen suhteen, että mun pomoa ei voi hyvällä tahdollakaan syyttää "micromanagementistä" ja toisekseen meidän organisaatiossa suurin osa tekee töitä etänä. Pomo ei paljoa niskaan hengittele ja niin kauan kun homma toimii, mun ei tarvii selitellä missä olen ja mihin menen. Aluksi se tuntui kummalliselta, että ei tarvinnut kysellä jos piti iltapäivällä työajalla vaikka käydä lekurissa. Nyt kun siihen on tottunut, sitä kauhulla miettii millaista se olisikaan jos joku kokoajan kyttäisi mitä mä teen ja missä meen. Ei sillä, että tässä nyt laakereillaan levättäis päivästä toiseen, mutta on se aika vapauttava tunne kun tietää, että pomo luottaa siihen, että mä hoidan hommani. Ja sen huomaa myös meidän koko organisaatiossa sillä vaihtuvuus on melko vähäistä. Moni on ollut samassa työssa saman pomon alaisena jo useamman vuoden, ihan meidän tiimin perustamisesta lähtien. Vaikka tässäkin duunissa on paljon niitä ei niin kivoja juttuja, ihan kuten kaikissa hommissa, niin ne ei aina tunnu niin pahoilta kun homma muuten pelaa.

A. Sinivaara omassa Onnenpäivä-blogissaan pohti työmotivaatiota (postaus täällä) ja sieltä yksi lause pisti silmään, joka aika pitkälti kuvastaa mun mietteitä koko asiaan:

"Hyvä esimies saa alaisensa innostumaan. Ei innostunutta ihmistä tarvitse koko ajan olla valvomassa ja patistamassa. Se tekee hulluna töitä ihan omasta tahdosta."

Niinpä. Se, että joku kyttää mun vessakäyntejä tai sitä kuinka usein ja kuinka pitkään olen poissa työpisteeltäni ei saa mua kyllä innostumaan tekemään töitä yhtään sen enempää kuin on pakko. Lähinnä se saa mut ärsyyntymään ja pikkuhiljaa miettimään työpaikan vaihtoa, jos ei ihan eri firmaan asti niin vähintäänkin eri organisaatioon firman sisällä.

Share

Ladataan...
Mun Satumaa

Täällä Irlannissa oli viime sunnuntaina äitienpäivä. Päivä alkoikin mukavasti aamiaisella sängyssä. Lapset innoissaan toivat itse koulussa tehdyt lahjat (jotka olin tietty nähny jo perjantaina, heh) mulle sänkyyn kun isi väänsi aamukahveja alakerrassa. Oli sellainen mukavan leppoisa aamu, ilman kiirettä mihinkään, hitaasti heräiltiin ja höpistiin. Lounasaikaan mentiin brunssille meidän vakkaripaikkaan Wildeside Cafeen. Lapset tilasivat pesto pastat (kuten aina!) ja itse päädyin pitkästä aikaa Full Irish -annokseen (se sydäri lautasella -aamupala: pekonia, kananmunia, toastia, white&black pudding, nakkeja jne...). Tunnelma ravintolassakin oli vaihteeksi kovin leppoisa, joten päätettiin suunnata Honeyparkin leikkipuistoon kun kelikin näytti kuivalta.

Nämä on ihan parhaita äitienpäivän lahjoja

Siihen loppui se leppoisuus! Honeyparkissa on sellainen kolmekerroksinen kiipeily/liukumäki häkkyrä ja neiti viimeksi kyseissä puistossa vieraillessamme uskaltautui sinne ihan ylimpään kerrokseen. Uskalsi jopa itsekseen tulla sitä isoa liukumäkeä alas. Ensin tietty isoveikan kanssa käsikädessä ja sitten yksin. Monta kertaa hilas eestaas ja ajateltiin, että kyllä varmasti tällä kertaa menee jo alusta asti ihan reippaasti. Niinpä niin. No ei mene aina ihan kuin Strömsössä... Valitus ja kitinä (but mummy, I NEED HELP!) alkoi samantien kun puistoon päästiin. Koitettiin auttaa ja rauhallisesti selittää miten samalla lailla kuin viimeksikin sinne pääsee. Jalkaa vaan toisen eteen reippaasti, katse eteenpäin ja niin edelleen. No ei se ihan toiminu. Siellä oli kaikenlisäksi vielä tosi kylmä (lue: äitillä alkoi varpaat paleltaa ja vitutuskäyrä kasvaa samaa tahtia sinertäviksi muuttuvien varpaiden kanssa). Meni ehkä kymmenen minuuttia kunnes meikäläisellä paloi hihat ja nokat suunnattiin autolle. Siinä sitä tarvottiin peräkanaa autolle, lapset itkua vääntäen ja äitillä savu korvista nousten. Taisi siinä muutama ärräpääkin päästä ja mutinaa hyvästä äitienpäivästä. Olisi sen tietty paremminkin voinut hoitaa, mutta aina ei mene ihan putkeen. Se on kai tätä lapsiperheen arkea ja se äitienpäivä on tietty lapsillekin vain päivä muiden joukossa. Sitä ehkä itse tietyllä tapaa asettaa odotuksia päivälle. Että kun nyt on äitienpäivä niin tokihan kaikki menee kuin elokuvissa konsanaan. Loppupäivä meni onneksi kuitenkin kivasti, lapset pyöräili ulkosalla ja illemmalla laitettiin takkaan tuli ja katsottiin perheen kesken elokuva "The Croods" (enpä muuten tiedä mikä tämä on suomeksi, mutta oli tosi hyvä!). Loppu hyvin, kaikki hyvin kuten aina. Tärkeintä kai se on, että yleisfiilis on hyvä ja nukkumaanmennessä halitaan ja pusitaan, niistä pienistä matkanvarrella kohdatuista kuopista huolimatta.

Share

Ladataan...
Mun Satumaa

Vietin viime viikolla kaksi päivää kokoushuoneeseen lukittuna. Tai siltä se ainakin tuntui. Aamusta iltaan samojen naamojen kanssa, saman projektin pyörittämistä. Vielä kun kaikki osa-alueet eivät omaan työhön liity, sitä ehtii tekemään monenmoisia huomioita. Yleensä mun kokoukset on Skypen kautta eikä niinkään kasvokkain, niin tällä kertaa tulikin pistettyä merkille erinäisiä asioita. Kuten...

Oletteko huomanneet, että miesten toimistopukeutuminen on melko, noh, rajoitettua. Tai ainakin täällä. Se on se puku, tai vähintäänkin puvun housut ja kauluspaita. Yleensä musta, harmaa tai tummansininen puku ja siihen liitettynä perusvärinen (vaalea, tummansininen tms) kauluspaita. Joskus joku villiintyy ja kaivaa vähän värikkäämmän paidan vaatekaapin uumenista. Miten miehet sitten tuovat omaa persoonaansa pukeutumisen kautta esiin? Mikä on se millä voi erottautua massasta? No SUKAT! Löytyi kuulkaa jos jonkulaista väriä ja kuosia. Oli terrakotan väriset sukat yhdistetty tummansiniseen pukuun, tummansiniset sukat isoilla valkoisilla palloilla tummanharmaan puvun kanssa ja joku mielenkiintoisen näköinen kuviosukka mustan puvun kaverina.

Tuli siinä kokouksessa istuessa mieleen, että kyllästyyköhän miehet ikinä siihen iänikuiseen pukuun. Vai onko se vaan hameväen ongelmia kriiseillä työvaatteista (tai vaatteista ylipäätään)? Koitan aina vaateostoksia tehdessä löytää sellaisia vaatteita, joita voin yhdistellä sekä työ-, että vapaa-ajan pukeutumisessa. Noita rytkyjä löytyy kaapista vaikka lampaat söisi (kuten rakas äitini teini-ikäiselle tyttärelleen aina maanitteli), niin mielellään tietenkin ostaa monikäyttöisiä vaatteita. Se myös antaa enemmän yhdistelymahdollisuuksia, mutta kyllä mulla ainakin siitä huolimatta tulee tasaisin väliajoin kriisi kun kaikki vaatekappaleet tuntuu olleen päällä vähintään jokatoinen päivä. Eikö olisi jotain muuta välillä?! Naisena mulla on kuitenkin mahdollisuus käyttää housuja, hameita, mekkoja tai vaikka niitä jumpsuiteja ken niistä tykkää! Tai voin valita käytänkö korkkareita vai matalia kenkiä. Jos pitäis esimerkiksi housupuvussa viipottaa jokaikinen päivä niin kyllä itku tulis. Tai ehkä se olisikin helpotus?

Joo, että sellainen oli meikäläisen viime viikon kokoustamisen saldo. Erittäin tuottelias siis :)

 

Share

Pages