Ladataan...
Mun Satumaa

I scheduled the meetings for lunchtime so the guys in the sales team wouldn't have to get away from their desks too often...

Kun tuli nyt aloitettua kirjoittelemaan töissä mietityttäneistä asioista (kuten miehet ja niiden sukat, täällä) niin jatketaan samalla linjalla. Yllä oleva lausahdus tuli kollegalta eilen kun mietittiin sopivaa kokousajankohtaa. Lounasaikahan ei meikäläiselle pääpiirteittäin sovi lainkaan, koska olen silloin aina kuskaamassa lapsia koulusta kotiin. Tuo kollegan kommentti myyntitiimin käytännöstä, että työpisteeltä ei saisi juuri poistua jäi pääkoppaan kiertämään. Onkohan se vaan irlantilainen tapa, vai pelkästään tietynlaisten organisaatioiden tai tiettyjen tiimien tapa? Siis tuo kyttääminen. Se ajatus, että jos et ole toimistossa ja työpisteelläsi näkyvästi töitä tekemässä, niin silloin olet varmasti jossain lusmuilemassa.

Viimeksi törmäsin tähän ilmiöön edellisessä työpaikassani IT-tuessa, myöskin täällä Irlannissa. Ymmärrän toki, että se tietyllä tapaa kuuluukin tämäntyyppiseen työhön, että siinä puhelimen päässä täytyy olla. Mitenkäs muuten ne asiakkaat saa ketään kiinni jos kaikki on samaan aikaan kahvittelemassa? Lisäksi kyseisessä työpaikassa lähes kaikki työntekijät olivat nuoria, usein ensimmäisessä vakituisessa työsuhteessaan. Työyhteisö oli myös monikulttuurinen sillä kyseinen operaatio tarjosi tukea euroopanlaajuisesti, joten olihan siinä kaikilla totuttelemista. Nuorella työntekijällä mahdollisesti totuttelua työelämään ja sen asettamiin vaatimuksiin, mutta myös esimiehillä tutustua eri maista tuleviin alaisiinsa ja heidän tapoihinsa työskennellä. Silti mielestäni kyseisessä työpaikassa ilmapiiri saattoi tiimistä (ja ihan totta puhuen sen esimiehestä) riippuen olla todella lastentarhamainen. Kytättiin vessakäyntienkin määrää. True story! Ja niin oli myös vaihtuvuus kyseisissä tiimeissä todella suuri.

Olen huomannut samaa ilmiötä myös nykyisen työpaikkani IT-tuessa vaikka kyseisen organisaation henkilökunta on pääsääntöisesti vanhempia ja työelämässä kokeneempia. Olin tähän asti ajatellut, että ehkä tämä vaan on IT-tuen ilmiöitä? Kunnes kuulin tuon kollegan kommentin myyntitiimistä. Vaikka teen kyseisten henkilöiden kanssa läheisesti töitä, en juuri näe tai kuule (osittain tarkoituksella) taustalla pyörivää politiikkaa. Sitten muistin kommentin, jonka eräs myyntiorganisaation tirehtööri heitti mulle viime kesänä. Mä en yleensä näihin kauheesti kiinnitä huomiota, mutta kommentti tuli mieleeni nyt tätä ilmiötä miettiessäni. Viime kesänä mulla oli tapana tulla (täkäläisellä mittapuulla) aikaisin töihin ja vastaavasti lähteä kotiin aikaisemmin. Eräänä aamuna tämä tirehtööri, kun siinä parin pöydän päässä musta istui, heitti kommentin "no-one sees you coming in early" hyvien huomenten lomassa. Otin sen huumorilla ja tokaisin takaisin jotain "juu ei se työ tekijäänsä kiitä" -suuntaista. Nyt mietin, että ehkä tämä kommentti kuitenkin kuvastaa vielä vallallaan olevia käsityksiä siitä, millainen on ahkera ja hyvä työntekijä. Vaikka se olikin (ainakin osittain) tarkoitettu vitsillä, oliko siinä kuitenkin ehkä jokin totuuden hippu verhottuna huumorin taakse?

Olen erittäin onnellisessa asemassa sen suhteen, että mun pomoa ei voi hyvällä tahdollakaan syyttää "micromanagementistä" ja toisekseen meidän organisaatiossa suurin osa tekee töitä etänä. Pomo ei paljoa niskaan hengittele ja niin kauan kun homma toimii, mun ei tarvii selitellä missä olen ja mihin menen. Aluksi se tuntui kummalliselta, että ei tarvinnut kysellä jos piti iltapäivällä työajalla vaikka käydä lekurissa. Nyt kun siihen on tottunut, sitä kauhulla miettii millaista se olisikaan jos joku kokoajan kyttäisi mitä mä teen ja missä meen. Ei sillä, että tässä nyt laakereillaan levättäis päivästä toiseen, mutta on se aika vapauttava tunne kun tietää, että pomo luottaa siihen, että mä hoidan hommani. Ja sen huomaa myös meidän koko organisaatiossa sillä vaihtuvuus on melko vähäistä. Moni on ollut samassa työssa saman pomon alaisena jo useamman vuoden, ihan meidän tiimin perustamisesta lähtien. Vaikka tässäkin duunissa on paljon niitä ei niin kivoja juttuja, ihan kuten kaikissa hommissa, niin ne ei aina tunnu niin pahoilta kun homma muuten pelaa.

A. Sinivaara omassa Onnenpäivä-blogissaan pohti työmotivaatiota (postaus täällä) ja sieltä yksi lause pisti silmään, joka aika pitkälti kuvastaa mun mietteitä koko asiaan:

"Hyvä esimies saa alaisensa innostumaan. Ei innostunutta ihmistä tarvitse koko ajan olla valvomassa ja patistamassa. Se tekee hulluna töitä ihan omasta tahdosta."

Niinpä. Se, että joku kyttää mun vessakäyntejä tai sitä kuinka usein ja kuinka pitkään olen poissa työpisteeltäni ei saa mua kyllä innostumaan tekemään töitä yhtään sen enempää kuin on pakko. Lähinnä se saa mut ärsyyntymään ja pikkuhiljaa miettimään työpaikan vaihtoa, jos ei ihan eri firmaan asti niin vähintäänkin eri organisaatioon firman sisällä.

Share

Ladataan...
Mun Satumaa

Täällä Irlannissa oli viime sunnuntaina äitienpäivä. Päivä alkoikin mukavasti aamiaisella sängyssä. Lapset innoissaan toivat itse koulussa tehdyt lahjat (jotka olin tietty nähny jo perjantaina, heh) mulle sänkyyn kun isi väänsi aamukahveja alakerrassa. Oli sellainen mukavan leppoisa aamu, ilman kiirettä mihinkään, hitaasti heräiltiin ja höpistiin. Lounasaikaan mentiin brunssille meidän vakkaripaikkaan Wildeside Cafeen. Lapset tilasivat pesto pastat (kuten aina!) ja itse päädyin pitkästä aikaa Full Irish -annokseen (se sydäri lautasella -aamupala: pekonia, kananmunia, toastia, white&black pudding, nakkeja jne...). Tunnelma ravintolassakin oli vaihteeksi kovin leppoisa, joten päätettiin suunnata Honeyparkin leikkipuistoon kun kelikin näytti kuivalta.

Nämä on ihan parhaita äitienpäivän lahjoja

Siihen loppui se leppoisuus! Honeyparkissa on sellainen kolmekerroksinen kiipeily/liukumäki häkkyrä ja neiti viimeksi kyseissä puistossa vieraillessamme uskaltautui sinne ihan ylimpään kerrokseen. Uskalsi jopa itsekseen tulla sitä isoa liukumäkeä alas. Ensin tietty isoveikan kanssa käsikädessä ja sitten yksin. Monta kertaa hilas eestaas ja ajateltiin, että kyllä varmasti tällä kertaa menee jo alusta asti ihan reippaasti. Niinpä niin. No ei mene aina ihan kuin Strömsössä... Valitus ja kitinä (but mummy, I NEED HELP!) alkoi samantien kun puistoon päästiin. Koitettiin auttaa ja rauhallisesti selittää miten samalla lailla kuin viimeksikin sinne pääsee. Jalkaa vaan toisen eteen reippaasti, katse eteenpäin ja niin edelleen. No ei se ihan toiminu. Siellä oli kaikenlisäksi vielä tosi kylmä (lue: äitillä alkoi varpaat paleltaa ja vitutuskäyrä kasvaa samaa tahtia sinertäviksi muuttuvien varpaiden kanssa). Meni ehkä kymmenen minuuttia kunnes meikäläisellä paloi hihat ja nokat suunnattiin autolle. Siinä sitä tarvottiin peräkanaa autolle, lapset itkua vääntäen ja äitillä savu korvista nousten. Taisi siinä muutama ärräpääkin päästä ja mutinaa hyvästä äitienpäivästä. Olisi sen tietty paremminkin voinut hoitaa, mutta aina ei mene ihan putkeen. Se on kai tätä lapsiperheen arkea ja se äitienpäivä on tietty lapsillekin vain päivä muiden joukossa. Sitä ehkä itse tietyllä tapaa asettaa odotuksia päivälle. Että kun nyt on äitienpäivä niin tokihan kaikki menee kuin elokuvissa konsanaan. Loppupäivä meni onneksi kuitenkin kivasti, lapset pyöräili ulkosalla ja illemmalla laitettiin takkaan tuli ja katsottiin perheen kesken elokuva "The Croods" (enpä muuten tiedä mikä tämä on suomeksi, mutta oli tosi hyvä!). Loppu hyvin, kaikki hyvin kuten aina. Tärkeintä kai se on, että yleisfiilis on hyvä ja nukkumaanmennessä halitaan ja pusitaan, niistä pienistä matkanvarrella kohdatuista kuopista huolimatta.

Share

Ladataan...
Mun Satumaa

Vietin viime viikolla kaksi päivää kokoushuoneeseen lukittuna. Tai siltä se ainakin tuntui. Aamusta iltaan samojen naamojen kanssa, saman projektin pyörittämistä. Vielä kun kaikki osa-alueet eivät omaan työhön liity, sitä ehtii tekemään monenmoisia huomioita. Yleensä mun kokoukset on Skypen kautta eikä niinkään kasvokkain, niin tällä kertaa tulikin pistettyä merkille erinäisiä asioita. Kuten...

Oletteko huomanneet, että miesten toimistopukeutuminen on melko, noh, rajoitettua. Tai ainakin täällä. Se on se puku, tai vähintäänkin puvun housut ja kauluspaita. Yleensä musta, harmaa tai tummansininen puku ja siihen liitettynä perusvärinen (vaalea, tummansininen tms) kauluspaita. Joskus joku villiintyy ja kaivaa vähän värikkäämmän paidan vaatekaapin uumenista. Miten miehet sitten tuovat omaa persoonaansa pukeutumisen kautta esiin? Mikä on se millä voi erottautua massasta? No SUKAT! Löytyi kuulkaa jos jonkulaista väriä ja kuosia. Oli terrakotan väriset sukat yhdistetty tummansiniseen pukuun, tummansiniset sukat isoilla valkoisilla palloilla tummanharmaan puvun kanssa ja joku mielenkiintoisen näköinen kuviosukka mustan puvun kaverina.

Tuli siinä kokouksessa istuessa mieleen, että kyllästyyköhän miehet ikinä siihen iänikuiseen pukuun. Vai onko se vaan hameväen ongelmia kriiseillä työvaatteista (tai vaatteista ylipäätään)? Koitan aina vaateostoksia tehdessä löytää sellaisia vaatteita, joita voin yhdistellä sekä työ-, että vapaa-ajan pukeutumisessa. Noita rytkyjä löytyy kaapista vaikka lampaat söisi (kuten rakas äitini teini-ikäiselle tyttärelleen aina maanitteli), niin mielellään tietenkin ostaa monikäyttöisiä vaatteita. Se myös antaa enemmän yhdistelymahdollisuuksia, mutta kyllä mulla ainakin siitä huolimatta tulee tasaisin väliajoin kriisi kun kaikki vaatekappaleet tuntuu olleen päällä vähintään jokatoinen päivä. Eikö olisi jotain muuta välillä?! Naisena mulla on kuitenkin mahdollisuus käyttää housuja, hameita, mekkoja tai vaikka niitä jumpsuiteja ken niistä tykkää! Tai voin valita käytänkö korkkareita vai matalia kenkiä. Jos pitäis esimerkiksi housupuvussa viipottaa jokaikinen päivä niin kyllä itku tulis. Tai ehkä se olisikin helpotus?

Joo, että sellainen oli meikäläisen viime viikon kokoustamisen saldo. Erittäin tuottelias siis :)

 

Share

Ladataan...
Mun Satumaa

Mä innolla silloin syksyllä pojan koulun alkaessa odottelin, että alkaa tulla läksyjä kotiin.  No sitten se koulu alkoi ja sieltä alkoi niitä läksyjäkin tulla. Jipii! Tai hetkinen... Jonkunhan pitää muistaa ne läksyt tehdäkin... Kaiken muun ohella. Kuten minä päivänä mennään kauluspaidassa ja mikä päivä pitäis olla verkkarit päällä. Tänään se rassu oli siellä ainoana suorat housut jalassa ja se kraka kaulassa keikkuen pelaamassa gaelic jalkapalloa. Silly mummy oli äitin tuomio.

Näin meillä tehdään läksyjä, tarkasti keskittyen.. öhöm..

Näiden luokalla tulee läksyjä niin, että maanantaina matikan läksyt ja keskiviikkona uskonnon läksyt. Molemmat pitää palauttaa saman viikon perjantaina eli aikaa on kyllä annettu ihan riittävästi. Yleensä kun niihin tehtäviin menee noin 5 minsaa per kirja. Nyt pari viikkoa sitten alkoi tulla myös maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin lukuläksyjä kun ovat alkaneet opetella lukemaan sanoja. Olen koittanut pitää kiinni siitä, että samana iltana tehdään läksyt kun niitä tulee, ettei ne jää roikkumaan. Ei ole kuulkaa yhtään kiva yllätys huomata aamulla 10 minsaa ennen kouluunlähtöä, että läksyt on tekemättä. Tämä yleensä tapahtuu maanantaiaamuna, kun perjantaina se jotenkin kummasti tuppaa unohtumaan... Meikäläisen tuntevat kun tietävät, että olen muutenkin oikea aamujen aurinko niin nämä yllätykset nostattaa potutuskertoimen potenssiin sata.

j...u...n...k...junk?! That's not junk, that's a ship!

Toistaiseksi poika tekee läksyt kyllä todella mielellään eikä ollenkaan pistä vastaan kun sanotaan, että on läksyjen aika. Toivottavasti kestää mahdollisimman pitkään! On ollut mielenkiintoista seurata miten täällä (ja nykyään) opetetaan esimerkiksi lukemaan. Ensin aloitettiin opettelemalla niin kutsutut helpot kirjaimet, että millainen ääni mistäkin kirjaimesta tulee. Ja äänen lisäksi opetetaan "action" eli esimerkiksi s kun on ssssss niin sen kanssa tehdään kiemurteleva käsi käärmettä kuvaamaan (sssss-snake). Ne on aika hauskoja! Seuraavaksi opetellaan tietyt kirjainyhdistelmät (suomenkielessä esimerkki olisi ng mikä on toki sama englanniksi), jotka äännettään vähän erilailla. Sitten aletaan pikkuhiljaa yhdistämään niitä sanoiksi, kutsutaan täällä nimellä blending. Ja sitten aletaan katsomaan niitä ns. tricky words, jotka eivät siis mene tällä "normaalilla" kaavalla. On ollut kiva seurata miten poika on oppinut kirjaimia ja siitä edennyt yhdistelemään niitä kokonaisiksi sanoiksi. Miten toinen on niin innoissaan kun pystyy itse lukemaan ulkona kulkiessa sanoja mainoksista. Olen monta kertaa yllättynyt miten vaikeita tai pitkiä sanoja (speedboat!) toinen osaakin jo lukea. Innoissaan myös koitetaan kirjoittaa, tulipa jo ensimmäinen pidempi virke raapustettua viime viikolla:

the fat cat sat on the mat

Tuleva kirjailija, kyllä sieltä vielä uusi Kalevala tulee

Poika tuntuu tykkäävän myös matikasta. Joka viikko ainakin jossain vaiheessa lasketaan sataan ja sitten siitä eteenpäin. Nyt ollaan tuhansissa ja mietitään mitä sen jälkeen tulee. Viimeisin innostus on yhteenlasku. Jos ei kerrota mitä tiedetään (äiti, mä tiedän mitä kolme plus kaksi tekee, se on viisi!) niin sitten kysytään, mitä sata plus viisikymmentä tekee! Näin ne automatkat sujuu leppoisasti kevyttä päässälaskua tehden. Tekee hyvää äidinkin harmaille aivosoluille.

Että sellaisilla tunnelmilla uuteen viikkoon. Ai niin, maanantai! Olikos ne läksyt jo tehty?!

Share

Ladataan...
Mun Satumaa

Happy Monday everyone ja silleen... Ihan kuin ei olisi koko pitkää viikonloppua ollutkaan! Suoraan vaan rytinällä hommiin, näinhän se tuntuu yleensä menevän. Howthin reissun lisäksi (juttu täällä) meidän oli tarkoitus tehdä reissu Dublinin keskustaan, mutta se mun torstain kaatosateen pelko osoittautui todeksi lauantaina. Mietittiin ensin, että katsotaan nyt miksi se keli tästä vielä iltapäivää kohden kääntyy. No ei paljoa kääntynyt, joten todettiin, että lienee parempi jättää väliin. Seuraava suunnitelma oli mennä lounaan jälkeen play cafeen, mutta se olikin (yllätys yllätys!) täynnä. Niinpä suunnattin kaupan kautta kotiin. Ostettiin herkut leffailtaa varten ja oikeastaan olikin tosi kiva vaan loikoilla olkkarin matolla takkatulen ääressä elokuvaa katsellen kun ulkona satoi vettä.

Coliemore Harbour, Dun Laoghaire

Sunnuntaina mulla oli kalenteriin merkitty pitkä lenkki ja kaverin tytön 4-vee synttärit. Aamulla eikun puurot napaan ja epäröivä kurkkaus ikkunasta ulos. Josko se sade olisi vaikka edes vähän hellittänyt... Ja vielä mitä, aurinko paistoi täydeltä terältä! Kannatti odottaa sunnuntaihin sen lenkin kanssa. Kiskasin lenkkiromppeet päälle ja suunnistin meiltä Killiney Hillille. Täytyy sanoa, että jotain masokistin vikaa lienee geeneistä (tai mistä lie) tullut oli meinaan sen verran ylämäkiä reitin varrella. Sellaisia mäkiä, jotka tiesin varsin hyvin, että siis ihan pakolla sinne piti päästä. Kyllä siinä viimeistä noin puolentoista kilometrin pituista mäkeä kiivetessä muutama ärräpää taisi ihan ääneenkin suupielistä livahtaa... Jotenkin viime aikoina muutenkin on tuntunut toi lenkinteko vähän takkuiselta. Otin siis viikon verran lomaa ja ajattelin, että antaa kropan palautua kunnolla. Mulla oli treenisuunnitelmassa muutenkin ns. palauttelu viikko, joten sopi suunnitelmaan. Kyllä se taas sen melkin 8 kilsaa otti, että alkoi luistamaan. Loppua kohden toki alkoi taas jalat painaa. Jotenkin ne viimeiset nelisen kilsaa on aina ihan täyttä taistelua. Ihan sama onko matkaa takana 6 vai 16 kilsaa... Mutta jos juoksu ei herkkua ehkä joiltain osin ollutkaan, niin kyllä kannatti se peppunsa taas ulos raahata. Jos ei sen lenkinjälkeisen euforian takia niin edes maisemien. Kuvituksena muutama räpsy lenkiltä ja täytyy sanoa, että olosuhteet olivat kyllä otolliset!

Mikähän aarre sieltä sateenkaaren päästä löytyisi?!

Iltapäivällä oli kaverin tytön 4-vee synttärit, prinsessateemalla, kuinkas muutenkaan. Poika oli aluksi vähän hiljaisena, että mitäs ihmettä täällä tapahtuu. Kumpikan ei meinannut edes kasvomaalaukseen mennä, kunnes kysyin mahtaisikohan Ninjago maskit kelvata... Ei näytä tätä meidän neitiäkään kyllä nämä prinsessa ja keiju aiheet kovin kiinnostaa:

Pikku ninjat prinsessajuhlissa... :)

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Share

Ladataan...
Mun Satumaa

Kuten edellisessä postauksessa mainitisinkin, meidän suunnitelmissa oli tämän miniloman aikana suunnata Dublinin pohjoispuolella sijaitsevaan pieneen kalastajakylään nimeltään Howth. Torstaiaamuna kurkkasin epäilevänä ikkunasta ulos ja kas, siellähän paistoikin aurinko täydeltä terältä! Reippaasti puettiin ulkovaatteet päälle ja suunnattiin juna-asemalle. Täältä meiltäpäin matkanteko Howthiin kesti noin 40 minuuttia ja paluulippu aikuiselle ja kahdelle lapselle (3-12 vuotiaat) maksoi 15 euroa. Lapset olivat täynnä kysymyksiä ja huomioita tietysti koko junamatkan ja matka taittui verkkaisesti. Alla olevalta videolta löytyy vähän tunnelmia meidän retkeltä.

Täytyy sanoa, että meillä oli kyllä todella onnistunut reissu! Sieltä olisi saanut ostettua tuoretta, vasta pyydettyä merenelävää vaikka koko viikon tarpeiksi ja seafood ravintoloita oli äkkiseltään laskettuna ainakin neljä heti West Pierin luona. Kuten videolla mainitsin, ravintolat olivat melko kalliita (perinteinen fish&chips näytti pyörivän 16 euron hujakoilla per annos). Howth Market Main Streetillä, West Pieriä vastapäätä on auki lauantaisin, sunnuntaisin ja arkipyhinä (bank holidays). Marketilta saisi esimerkiksi ne fish&chipsit mukaan alle 10 eurolla, mikä kuulostikin oikein kivalta idealta aurinkoisena päivänä! Siellä on myös muutama kahvila ja putiikki, jotka ovat auki muinakin päivinä ja yhdestä näistä sai meidänkin seurue murua rinnan alle nopeasti ja vaivattomasti.

Käveltiin yli 10 000 askelta reissun aikana, todella reipas suoritus varsinkin tuolta reilu kolmevuotiaalta neidiltä! Kotimatkalla takaisin Dun Laoghaireen seura oli melko väsynyttä. Neiti nukahti mun viereen noin viidessä minuutissa ja seuraavan viiden minuutin kuluttua alkoi pojankin pää nuokkua. Neiti vetikin hirsiä ihan huolella, kuorsaus vaan kävi!

Suosittelen ehdottomasti vierailemaan Howthissa jos täälläpäin olette liikenteessä. Todella viehättävä pieni kylä ja Howth Headin ympäri voi tehdä lenkin, pituudeltaan reitti on 6km. Se me tehdään ensi kerralla!

Share

Pages