7

Mungolife

Heips heips! Täällä sitä ollaan, kaikin puolin merkityksellistä iltaa viettämässä :) Ollaan viimeistä iltaa täällä asunnollamme, ennen huomista muuttoa Kuopioon. Samalla on tullut kuluneeksi tasan seitsemän vuotta tämän blogin perustamisesta. Hullua. Melkein neljäsosa mun elämästä tämä on ollut mukana. 

Kirjoittelin tuossa pari viikkoa sitten jo, kuinka väsynyt olen bloggaamiseen, ja kuinka rankaksi tämä on välillä käynyt. Nämä kaksi viikkoa aikamoisesti lomalla blogista olleena, on taas vähän parempi mieli. Ihan oikeasti, sillei kunnolla, on blogin jättäminen ollut mahdollisuutena, ja on tullut paljon pohdittua. Tässä kun oon aamusta iltaan pakannut asuntoamme muuttokuntoon, olen ehtinyt pohdiskelemaan enemmän tätä tilannetta.

Eilen päätimme lähteä täältä muuttohelvetistä hetkeksi Merin perheen mökille, moikkaamaan Meriä ja miestään, ja samalla Merin ihanaa perhettä. Eilen tuli myös paljon mietittyä tämän blogin asemaa ja merkitystä mulle. Toki tässä saa ihan turhaan tuntemattomien ihmisten vihaa ja katkeruutta sietää, on ihan hirveitä ihmisiä tuomitsemassa joka askelta. Kun sen kaiken unohtaa, niin on tässä elämässä kyllä aivan mielettömiä asioita, jotka liittyy blogiin. Upeita ihania blogikollegoja, jotka olisi jäänyt tapaamatta muuten. Kaikki tapahtumat, mahdollisuudet ja ihmiset. Mutta tämä blogi on osa minua niin monella eri levelillä. Meri... Merin tapasin aikanaan blogin kautta. Se postas kuvia kengistä blogiinsa Mötley Crüen biisien lyriikoita otsikkoina. Ujosti juteltiin pari minuuttia Ginassa, ja siitä se sitten lähti. Kuusi vuotta sitten. Sen jälkeen on oltu yhessä vaikka missä, kierretty maailma ja monet Mötleyn keikat. On mätsäävät tatuoinnit kyynärpäissä. Itseään minunkin ilkeeksi äitipuoleksi kutsuva Merin äitipuoli olisi jäänyt hänkin tapaamatta ilman blogia. Olisi jäänyt menemättä jokaikinen kesä 2010 vuoden jälkeen tuolle maailman kivoimmalle mökille. Olisi jäänyt istumatta eilen paljussa siideri kourassa nauttien Suomen saariston rauhasta. Ei olis tullut tänään poimittua mustikoita siellä. Oman rakkaan avomiehen kanssa. Joka olisi jäänyt tapaamatta, ellei Blockfest olisi kutstunut viime vuonna bloggaajia festareille. Ei olisi tullut istuttua rakkaan kainalossa eilen siellä paljussa nauttimassa siitä hetkestä, kiireettömästä rauhasta.

Olisi ilman tätä jäänyt varmasti monet raivarit ja harmit kokematta, mutta herrajumala olisi kyllä muutama aika tärkeä hetki elämässä jäänyt elämästäni. Vaikka välillä tämä blogi tuntuu ihan raivostuttavan ärsyttävältä elektroniselta käsiraudalta, niin kyllä tämä on osa minua, varmasti vielä pitkään. Ja kyllä tänään aamulla heräsi sillä fiiliksellä, että seitsemän vuoden kriisistä huolimatta, kyllä tämä blogi vaan on niin rakas :)

Mihinkäs muualle mä jäpättäisin sängynpäädyn tekemisestä uudessa asunnossa? Tai ihmettelisin Savon meininkiä Stadin jälkeen? Tai intoilisin uutta takkia ja ihastelisin kauden kenkärakkauttani? Tämä on kuin kaveri, ystävä oikeastaan. Se välillä eksyy ilkeiden ja inhottavien ihmisroskien lempipuheenaiheeksi, mutta mitä sitten? Minulle se on kuitenkin aivan ihana ja rakas avautumisalue, jossa on mukana niin paljon upeita, lämpimiä ja hyvää toivovia ihmisiä. Niin kuin viime aikojen kommenttinne on taas muistuttaneet ♥.

Toivotan siis kouluikäiselle Mungolifelle hyvää syntymäpäivää ja toivon paljon menestyksekkäitä vuosia lisää! :) 

Nyt me lähdetään vanhempieni luokse grilli-illalliselle, koska kaikki on pakattu, ja isin grilliherkut kiinnosti enemmän kuin tilauspizza pölyisessä ja laatikoiden täyttämässä luolassamme. Huomenna alkaa vaihe Kuopio mun elämässäni, ja siitä varmasti riittää asiaa :D Varsinkin sisustuspuolelta. Tässä mennee vielä pari viikkoa vähän sekavaisessa rytmissä, kun on niin paljon muuttohässäkkää, mutta yritän pitää teitä ajan tasalla :)

Kommentit

Niina (Ei varmistettu)

<3 ;)

tiian (Ei varmistettu)

Jeee! Yks suosikkiblogi on ja pysyy siis bloglovinin listalla! :)

Aino (Ei varmistettu)

Jes!! Joka päivä tarkistelen onko uutta postausta tullut, onneks jatkat :)

Marjo (Ei varmistettu)

Onnea paljon ihanalle, ihanalle Annalle ja Mungolifelle! <3 Mahtavaa kuulla, että kriisiä ollaan selättämässä :) Paljon tsemppiä muuttoon, jään innolla kuulolle ootteleen, miten sujuu :)

Heidi (Ei varmistettu)

Jes! Tsemppiä muuttoon!

Nevernadia (Ei varmistettu)

Ihana, että jatkat! Tän blogin kautta susta on tullut kuin jokin kaukainen, mutta silti lähellä oleva tuttu, jonka kuulumiset kiinnostaa aina vaan. Tosi paljon tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen ja onnea elämääsi. Sä pärjäät aina. :)

marjut (Ei varmistettu)

Tuli jotenkin kylmät väreet tästä. Onnellisuutta elämääsi, Anna, ja mahtavaa että et lannistu vaan jatkat blogia:)

Anne-Mari (Ei varmistettu) http://www.pochetteroulette.com/

Jee, ihanaa että jatkat! Paljon onnea 7-vuotiaalle Mungolifelle :)

Ansku in Ireland (Ei varmistettu)

Kivakiva! Olis ollut harmi jos olisit paattanyt laittaa pillit pussiin. On osa omaa arkirutiinia blogin lukeminen joten olis ollut omituista jos se olis yhtakkia muuttunut :) Luin ennen monia blogeja blogilistan kautta mut kun ne lopetti toimintansa vaan kaksi blogia on jaanyt, tama ja Strictly style. :)

Onneks olkoon vuosipaivan johdosta! Niin ja valmistumisen myos, aina toi kommentoiti tuppaa unohtumaan :)

T. Ansku yha edelleen in Ireland

Jenny (Ei varmistettu)

Paljon onnea Mungolife! Huh, enpä osaa ajatella Suomen blogiskeneä ilman Mungolifeä :) Muista, että meitä hyväätoivovia lukijoita on paljon enemmän kuin niitä ilkeitä!

Ps. Ois kiva seurailla sua snapchatissa, liity ihmeessä jos ehdit! :)

tintti (Ei varmistettu)

Paljon onnea Mungolifelle ja sinun elämällesi (hyville ja huonoille päiville) sen kanssa! ;)

Kiitos :)

nea (Ei varmistettu)

Onnea Mungolife ja onnea Anna! Ihanaa, että jatkat. En osaa kuvitella Suomen blogiskeneä ilman Mungolifeä! :D Sun kirjoitukset piristää aina päivää! Ja älä ota stressiä blogista, me ymmärretään kyllä välipäivät ja tauot! :)

Kia (Ei varmistettu)

Jee ihan mahtavia uutisia ja onnea 7-vuotiialle mungolifelle Innolla jään odottamaan tulevia postauksia! <3

Merja (Ei varmistettu)

Hyvä Anna, kun et pannut pillejä pussiin. Odotan blogejasi kuin kuuta nousevaa.
Onnea Kuopion reissulle ja uuteen kotiin.

Lorechu (Ei varmistettu)

Jee! Mahtavaa, että näitä sun huippuja juttuja pääsee lukemaan jatkossakin! :)

Jenni (Ei varmistettu)

Onnea Mungo! Ihanaa ettet lopettanut, pelkäsin jo pahinta :) Todella käsittämätöntä millaisia ihmisiä on, että typerien, ilkeiden idioottien takia täytyy edes miettiä lopettamista! Olen seurannut blogiasi jo muinaisilta ajoilta lähtien, jolloin asuit Vantaalla ja teit meille lukijoille esim. videon miten kävellä korkkareilla. Niistä ajoista lähtien Mungolife on ollut suosikkiblogini. Jos on ollut aikaa vain yhden blogin lukemiselle, se on aina ollut tämä :)
KIITOS IHANASTA BLOGISTA <3 <3

Ei kukaan muu

ihanaa jee! sun blogi on ollu ihan eka blogi, johon ikinä törmäsin ehkä 2009 kesällä ja siitä asti oon keikkunu mukana ja omankin bloggausharrastuksen alotin pitkälti sun inspiroimana. tuntuu että se ois ollut ihan äsken vaikka siitä on jo pieni ikuisuus, tosiaan melkein neljäsosa elämästä!

Eeva (Ei varmistettu)

Voi kuinka ihanaa! Ois ollukki tosi harmi jos oisit lopettanu, mutta ymmärretty ois :) En malta oottaa tulevia postauksia, nää on ihan parhaita! :)

Hanna (Ei varmistettu)

Jeeeee! En vois onnellisempi olla tästä päätöksestä. Voi olla että saan itteni nyt kuulostamaan _hieman_ creepylta lukijalta mutta on pakko kertoa silti. Oon tässä siitä asti kun sen "Seven" postauksen julkaisit, niin lukenu vanhoja postauksia siitä ihan ekasta täällä näkyvästä postauksesta asti aikajärjestyksessä tavoitteena tottakai ehtiä lukemaan kaikki postaukset vielä kerran uudelleen jos nyt oliskin käyny niin että koko blogi olis menny piiloon. Pääsin elokuuhun 2013 asti. :D Kiitos siitä ettei tarvi pikavauhtia ahmia niitä enää vaan saan rauhassa lueskella vanhoja lempparipostauksia läpi. :)

Paljon onnea Mungolife! Tämä blogi ja sen kirjoittaja ovat täyttä timanttia!

Anna (Ei varmistettu)

Hahaahhah, voi ei, ei niitä kannata lukea :D

MJ (Ei varmistettu) http://-

IIIIIIIIIIIHHHHHHHHHHAAAAAAAAAAAAAAANNNNNNNNNNNNAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Audreyhia (Ei varmistettu)

Taivaan kiitos sä jatkat! :DD mä jo ehin siitä postauksesta asti kauhistelee, jos lopetat ja näin untaki siitä. Outoa kuinka kiinteä osa tää on mun elämää vaikka en oikeastaan koskaan kommentoikkaa. Oon seurannu sun blogia melkeen alusta lähtien ja tää on aivan mun lemppari. Oot niin aito, hyvällä tapaa avoin ja rempseä. Sun tyyli inspiroi mua jatkuvasti ja miellläni seuraan kaikkea, mitä blogissa tapahtuu. Kiitos 7 vuodesta ja toivottavasti tulee paljon lisää.

Suski (Ei varmistettu)

Täällä kanssa toinen Helsingistä Savoon muuttoa puuhaileva nuori nainen. Kiva kun jatkat edelleen blogin pitämistä, näin viiden vuoden lukemisen jälkeen olisi tuntunut haikealta jos olisit lopettanut :) tsemppiä teille elämään uusissa maisemissa!

Annika (Ei varmistettu) http://puikkojasukka.blogspot.fi

Onnea7 vvuodesta! Harvoinkommentoin, mutta mukava että jatkat :)

Aino (Ei varmistettu)

Onnea blogille! Ihana, kun jatkat :) Tsemppiä muuttoon ja ihanaa syksyn alkua huipulle bloggaajalle! :)

Milla (Ei varmistettu) http://helmiaisenhohteessa.blogspot.fi

Aivan mahtava päätös! :) Olen tässä odotellut ja toivonut että jatkat kirjoittamista. Hienoa! Paljon onnea kouluikäiselle Mungolifelle! :)

janette (Ei varmistettu)

Ihanaa! Ja onnea mungolife!

Aino (Ei varmistettu)

Hyvää synttäriä Mungolife ! Mahtavaa että jatkat bloggailua, oikea päätös ;) innolla odotan sun tulevia postauksia Kuopiosta!

Johanna (Ei varmistettu)

Ihanaa, että jatkat! :) Oon seurannut sua alusta asti ja Mungolife on eka blogi, mitä aloin seuraamaan. Onnea 7 vuodesta, oot saavuttanut paljon ja sun blogi on todella laadukas kuvien ja sisältöjen osalta.

Krista (Ei varmistettu)

Paljon onnea tästä pitkästä blogiurastasi ja aivan mahtavaa, että päätit vielä meitä lukijoita ilahduttaa oivallisella kirjoitustyylilläsi :) Savolaisena odotan itseasiassa aika paljon sitä kuinka sulaudut sinne meidän "heimoon". Rempseetä ja lepposaa muuttoa !! Ja aivan ihanaa viikonloppua!!

primrose (Ei varmistettu)

Onnea Mungolife ja Anna! Ja JEEEEEEE! Aivan ihanaa että haluat jatkaa tätä blogia! Aloin lukea Mungolifea joululomalla 2008. Muita blogeja on matkan varrella tullut mukaan matkaan tai tippunut pois mutta tämä on pysynyt. Kiitos siitä innosta ja inspiraatiosta, jota täällä jaat! Olen päässyt todellakin kurkkaamaan moniin ihaniin paikkoihin blogisi kautta ja saanut käsittämättömän määrän esim. asuinspiraatiota sulta. Kiitos siitä ja kiitos ihanasta blogistasi!!! Tsemppiä muuttohommiin ja uusiin seikkailuihin. :) <3

lillamy (Ei varmistettu)

NIIN IHANAA, JES JES JES! <3 Oot paras!

JessiH (Ei varmistettu)

Ihanaa, että päätit jatkaa!:) onnea siis suuresti 7-vuotiaalle mungolifelle ja sinulle! Ja vielä kerran: tervetuloa Kuopioon. :) Täällä onkin tänään aivan upea sää (ainakin vielä nyt..), joten ei pöllömpi päivä muuttaa. ;)

Ansu (Ei varmistettu)

Onnea 7 vuotiaalle ja tsemppiä muuttoon :)

milunen (Ei varmistettu)

Mua oikeasti pelotti lukea tekstiä eteenpäin, kun ei tiennyt mitä sieltä tulee:s mutta onneksi olet päättäny jatkaa<3

Maria (Ei varmistettu)

Superpaljon onnea 7-vuotiaalle! Oon niin iloinen että jatkat blogia :)
Tsemppiä muuttoon!

Jenni (Ei varmistettu)

Kiva että jatkat, muutto Helsingistä tuikituntemattomaan Kuopioon pyörii aika ajoin omissakin haaveissa, joten tuun varmasti seuraamaan, kuinka elämä siellä lähtee rullaamaan. Onnea matkaan ja hyviä muikkukukkoja!

Lotta (Ei varmistettu)

Onnea 7-vuotiaalle! <3 Aivan ihanaa että jatkat!!! :) PIdä lippu korkealla, äläkä lue av-palstoja. Haters gonna hate.

Odotan innolla Kuopio-juttuja, itse asuin siellä opsikeluaikoina ja muutin sitten stadiin, ihana kaupunki ja savolaiset on aivan ihania kun niihin pääsee tutustumaan! Oon Etelä-Pohjanmaalta itse ja siitä huolimatta tätä mieltä, onhan nykyinen avomieskin umpisavolainen. :P

Linda (Ei varmistettu)

Ihanaa Anna <3 Onnea 7 vuodesta & tsemppiä tulevaan!

mallu (Ei varmistettu)

Ihanaa! :) Ja onnea ja muuttoon kanssa tsemppiä! Tosin pahin vaihe taitaa olla ohi, jos kamat kasassa :)

Ensiksi: paljon onnea kouluikäiselle Mungolifelle ja samalla tietysti sen ihanalle kirjoittajalle!
Toiseksi: ihanan uutisen kirjoitit tänne! Jesjesjes, yksi ilahtunut lukija lähettää lentosuukoa :)

A (Ei varmistettu)

Jeee, täällä myös yksi iloinen päätöksestäsi! Paljon onnea Mungolife!!! <3

Elisa (Ei varmistettu)

Helpotuksen huokaus! <3 Tsemppiä muuttoon!

MUPPE (Ei varmistettu)

Onpa kiva että jatkat, tsemppiä muuttoon! :)

Rosa (Ei varmistettu)

Jes kiitos että jatkat! <3 Blogien lukeminen on mulle tärkeää ajanvietettä mm. Bussimatkoilla ja rentoutuessa. En ees muista kuinka kauan oon täällä roikkunu. Jostain lukioajoista asti ehkä kun kaveri kertoi bloggaajasta jolla on "ihanat hiukset" :)

Piipu (Ei varmistettu)

Onnea Mungolle ja ihana kun päätät jatkaa blogin kirjoittelua! :)

helkky (Ei varmistettu)

Jej!!! Matka jatkuu.....

Anna (Ei varmistettu)

Ihanaa että jatkat!

Jenna (Ei varmistettu)

Ihanaa!! Olin vasta 13 vuotias kun sinut ja blogisi löysin. Nyt 19v ja edelleen mukana ollaan!! :D Kyllä sinusta saa vaan paljon motivaatiota ja inspiraatiota. :)

Pages

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.