Kehityskeskustelu pt.2

Mungolife

Kehityskeskusteluun tuli ihan sairaasti ideoita ja toiveita, ja listailin niitä tänne. Paljon oli samaa, paljon oli eri toiveita. Ajattelin tätä listaa selatessani, että voisin yrittää ottaa tavoitteekseni sellaisen "mielipide-maanantain", jossa tulisi yksi kerrallaan näitä teidän toivepostauksia ja mielipidepostauksia näistä toiveaiheistanne.

Vaikka edellinen postaukseni herätti erilaisia mielipiteitä siitä, miten suhtauduin saamaani inhokkipalautteeseen, mä oon kokenut tän koko kehityskyselyn ihan superhyväksi! Oon saanut ihan hulluna ideoita teiltä ja samalla tosi tosi paljon positiivista palautetta. Oon saanut paljon asiallista palautetta kehityksen suhteen vaikka samalla olin yllättynyt miten vähän teillä oli negatiivista sanottavaa ja moni joutui inhokkejakin hakemaan aika lailla.

Kuten edellisessä postauksessa vastasin, monet joidenkin yksittäisten lukijoiden inhokkiasioista ei tule muuttumaan. Joko sen takia, että ne ovat minulle itselleni tämän blogin suola ja sokeri tai sen takia, että ne ovat monelle muulle todella tärkeitä asioita tässä blogissa. En kuitenkaan halunnut missään nimessä tyrmätä toiveita vaan nimenomaan selkeästi perustella, miksi niistä en tule kirjoittamaan.

Näissäkin toiveissa on joitakin sellaisia, joita en tule toteuttamaan. Pariin olen kommentoinut syyt miksi, mutta joitakin sellaisia aiheita vaan on, joista en halua kirjoittaa, vaikka ne olisi kuinka toivottuja. Joko ne on liian yksityisyiä tai sitten en koe, että mulla olisi niihin tarpeeksi hyvin sanottavaa. Myös erittäin toivotut kotipostaukset tulevat jäämään pois, enkä parisuhteestanikaan ihan hirveästi aio kirjoitella yksityiskohtia. Tiettyjä ilmiöitä ja pikkujuttuja toki, mutta niin. Rajanveto aiheisiin on usein itsellenikin hankalaa ja olen ottanut toimintamalliksi sellaisen linjauksen, joka "tuntuu musta hyvältä". Niinpä toivon, että ymmärrätte, että jos jotakin teidän toivetta ei tule toteutumaan, ei se ole mitenkään ilkeyttä tai sitä, etten arvosta toiveita, vaan yksinkertaisesti sitä, että en koe oikeaksi kirjoittaa ko. aiheesta jostakin henkilökohtaisesta syystä :)

Ideoita aiheisiin mielipidepostauksiin

♦ Korkeakoulutuksen merkitys.
♦ Oikeustieteellisessä opiskelu (miksi ei sopinut mulle, miksi vaihdoin alaa).
♦ Kokemuksia ulkomailla asumisesta (verrattuna Suomeen)? Kulttuurieroista tuntemallasi akselilla (Suomi-Venäjä-Viro?)
♦ Ympäristönäkökulmaa esim. lentämiseen, ylikulutuspäivään, lihaan ja juustoihin ruokavaliossa jne.
♦ Yksityisuuden arvosta tai menettämisestä esim. somen takia ihan yleisesti tai omakohtaisesti.
♦ Eri Suomen kaupungeissa asuminen
♦ Kierrättäminen arjessa.
♦ Koirankasvatus.
♦ "Oletko koskaan itse joutunut kohtaamaan työttömyyttä, omalla kohdallasi, kumppanin tai perheen kohdalla?"
♦ Mediasta ja sen antamasta kuvasta julkisuudenhenkilöistä.
♦ Some, ulkonäkökeskeisyys ja kasvatus.
♦ Ruokavalio (noudatatko erityisruokavaliota, miksi/miksi et?)
♦ Turismi ja sen vaikutukset. Ekologisuus perheessäsi ja sen tärkeys.
♦ "Aiheista, jotka on enemmän tai vähemmän pinnalla, peruselämästä, ehkä sellasista vähän “tabuista”, koska oot yks
harvoista, jotka niitä uskaltaa kirjottaa rehellisesti."
♦ "Mua kiinnostaa kaikki nykyajan nuoriin liittyvät/liitettävät aiheet ammattini takia. Esimerkiksi miten näät tulevaisuudessa tietotekniikan lisääntymisen vaikutuksen suomalaisten sosiaalisuuteen?"
♦ Päivähoito, sote, aktiivimalli, yms. polttavat puheenaiheet
♦ “Fitnessbuumista” ja sen vaikutuksesta ihmisten minäkuviin, tietokoneiden/puhelimien käyttämisestä ja sen vaikutuksesta sosiaalisiin suhteisiin. Fitness, ulkonäköpaineet, kauneusihanteet ym.
♦ Matkustamiseen liittyvää (miten ja mistä valita lennot, ehkä matkabudjetoinnista hieman myös ym.)
♦ Miten musiikki vaikuttaa elämään vai vaikuttaako se
♦ Mielipide aborttiin.
♦ Blogimaailman ilmiöt, lukijat, yhteiskunta, elämä
♦ Dubain eettisyys
"Näetkö blogeilla tulevaisuutta kun nuoret ovat selkeästi suuntaantuneet enemmän vlogeihin ja muutenkin YouTuben puolelle?"
No ehkä siitä, koetko yhä järkeväksi pitää Mungobabyn erillisenä blogina.
- Koen, siihen on tulossa muutos tosin tässä kesän aikana ja sen takia se on ollut nyt hieman hiljaisempana.

♦ Kierrätys, hyväntekeväisyys, ajankohtaiset aiheet, kauneusihanteet...
♦ Kodinhoito, tasa-arvo, opiskelijoiden asema
♦ Konmari ja materialismi. Ajankohtaiset aiheet ja uutiset.
♦ Mielipide kuninkaallisita, tai julkkisten tyyleistä olisi myös hauska.
♦ Talousnäkemykset, lapselle säästäminen ja lapseen kuluttaminen.
♦ Muoti ja kestävä kehitys, vaikuttajamarkkinointi ja miten koet asian, ja siinä missä toiselle taulut ovat taidetta, miksi muoti ei voisi olla toiselle ja miksi siihen panostamista on “hyväksyttävämpää” tuomita?
♦ Politiikka ja muut yleiset uutisaiheet, someilmiöt, ulkonäköpaineet jne. “naisten maailmassa” puhuttavat ajankohtaiset.
♦ Positiivinen asenne ja sen kehitys, kateellisuus, omakuva,..
♦ Raha-asiat ja sijoittaminen.
♦ Rakkaus, itsensä hyväksyminen, aikuisuuteen siirtyminen, sisäisen rauhan löytäminen
♦ Suomalaiset vs britit.
♦ Elämä ennen lasta ja perheen perustamisen jälkeen
♦ Elämänkumppanin valinta
♦ Ystävyydet ja ristiriidoista selviäminen/jopa ystävyyden särkyminen.
♦ "Suomessa on melko paljon blogeja, miten näät itsesi muiden joukossa? Tai mistä sä inspiroidut, luetko paljon blogeja ja onko kilpailu kovaa (kuinka kovaa?) “blogimaailmassa” ja miten suhtaudut muiden blogeihin? Mikä sinua ärsyttää tai et voi sietää muiden blogeissa? Tämä on toki arka aihe, mutta olisi mielenkiintoista kuulla näkemyksiäsi."
♦ Temptation Island
- En katso yhtäkään roskatelkkarisarjaa, joten mulla ei ole tähän mitään sanottavaa, paitsi että tällaiset on mun mielestä aivoja tappavaa roskaa.
♦ Vanhemmuus nykypäivän Suomessa, kasvavat sosiaaliluokkaerot
♦ Itsevarmuus ja omien valintojen tekeminen ("olet mielestäni mieletön roolimalli tässä asiassa ja uskon että sulla voisi olla paljon sanottavaa"), bodyshaming ("tästä oletkin joskus aiemmin kirjoitellut, mutta aihe on edelleen tärkeä ja kiinnostava").
♦ Kauneuskirurgiasta ja pistoshoidoista, kv-maailmantilanteesta – kaikkea laidasta laitaan!
♦ Lapsen kasvatus Suomessa vs oma lapsuutesi
♦ Arvosi, jotka olet saanut kotikasvatuksessa, lapsiarjen kuormittavuus ja riittämättömyyden tunne arjen kiireessä
♦ Maalla asuminen
- En koe, että mulla on tähän mitään sanottavaa, kun en oo koskaan asunut maalla. Asun toki pienemmällä paikakunnalla nykyisin, mutta ison kaupungin kupeessa, joten en osaa yhdistää tätä maalla asumiseen. 
♦ "Ois kiva kuulla sun mielipide suomen koulujärjestelmästä ja koulutuksesta ylipäätään? varmaan äitiys on tuonut tähänkin uutta näkökulmaa :-)"
♦ Sukupuolineutraali kasvatus
♦ Lapsiperheen kohtelu reissussa.
♦ 30 kriisi.

Toivepostaukset

Pähkinänkuoressa: Koti, sisustus, puutarha, vaatekaappi, luottomeikit, -vaatteet. Mieheni, Benji, Simba ja Jedi ja Dante! Kesävaatteet, -grillaus, -suunnitelmat jne... Ruoka ja arki. 

♦ Rohkeudesta.
♦ Itsetunnon kohotus.
♦ Jotain kauniisti kuvitettua suomalaista kesäjuttua, järvenselkää ja koivunoksia... Uusia perunoita, mansikoita, hiekkarantaa – mitä tahansa mikä saa talven tuntumaan nopeasti haalistuvalta pahalta unelta.
♦ “Miten selviytyä Suomen talvesta/kulttuurista ulkomailla asumisen jälkeen?”
♦ “Toiveeni tälle kesälle”
♦ "Matka alusta tähän päivään” muistelu.
♦ "Mungolifen alku“. Vanhoja kuvia ja pohdiskelua siitä mitä bloggaaminen oli kymmenen vuotta sitten ja mitä se on nykyään.
♦ "Arjen jutut, esim kauppakassin sisältö, rahan kulutus, vinkit matkustukseen, perhepostaukset, henkinen hyvinvointi, sinun päiväsi olisi myös mielenkiintoinen."
♦ Ruokapäiväkirja
♦ "Jokin kesään liittyvä.. olisko joku kesäbrunssivinkki? Mitä kaikkea laittaa tarjolle ihanalle piiiiitkälle aamupalalle :)"
♦ Meidän rakkaustarina
♦ Jonkin sortin bucket list lähitulevaisuudelle.
♦ “Ääliömäisten tapojen” postaus
♦ Danteen liittyvää, esim. parhaista vaatehankinnoista.
♦ Juhlamekkopostaus kesäjuhlia silmällä pitäen.
♦ Juhlapukeutuminen, kevään trendit ja rehelliset kuulumispostaukset.
♦ Postaus mihin tiivistyisi elämää Lontoon ajoilta, mitä kaipaa sieltä, mitä taas ei.
♦ Koira/taapero elämän yhdistäminen
♦ Korkokenkäkoulu 2.0!
♦ "Kuulisin mielelläni myös vinkkejä ruoan valokuvaukseen ja asetelmien tekemiseen sinulta."
♦ Kuulumiset Mungoshopista. "Aloitin lukijana kun Mungoshop oli perustettu. Olisi mukava kuulla miten se on lähtenyt."
♦ Lasten huoneen sisustus, vaikka tämä menee enempi Mungobabyn puolelle.
♦ Meikkijuttuja pitkästä aikaa, arkimeikkiä.
♦ Miten eri maissa asuminen on vaikuttanut pukeutumiseen ja tyyliin.
♦ Taaperon kesä/välikausivaatetus sekä ehdottomasti keväiset ja kesäiset leipomus/ruokajutut.
♦ Tampereen seudulla asumisen plussat ja miinukset
♦ Joku kasvisruokareseptikokeilu.
♦ Yrittäjyydestä kertova postaus. Varsinkin Mungoshopin perustamisesta / millaista yrityksen pyörittäminen nyt on.
♦ Miehen kokoama vaatekerta.
♦ Arkijutut Danten kanssa kiinnostaa.
♦ 5 x erilainen tyyli samalla vaatekappaleella,
♦ “Menu grilli-illalle”
♦ “Tämänhetkiset korulempparini”
♦ Ajatuksia ja pohdintaa ihmisten lisääntyvästä uupumisesta ja sen syistä.
♦ Arjen kauneudenhoitoon liittyvä “tiivistelmäpostaus”:)

♦ "Terassin sisustuksesta, hyvästä grillistä otetaan myös vinkkiä vastaan jos teillä semmoinen löytyy"
♦ Miten löytää sen oman suunnan elämässä.
♦ "Minun Tampereeni"-postaus
♦ "Muutaman kerran paikkakuntaa vaihtaneena haluaisin kuulla ajatuksiasi toiselle paikkakunnalle muuttamisesta aikuisiällä ja kaikesta siihen liittyvästä."
♦ Q&A
♦ "Jonkunlainen “most worn” tyyppinen vaatteista tai asusteista kiinnostaisi, harvoin kun kuitenkaan blogiin päätyy esim. samaa asua moneen kertaan."
♦ Kaikkien aikojen suosikkimatkakohteiden TOP10.
♦ Kauniista ja myös mukavista kesäkengistä.
♦ Kirja-aiheinen
♦ Kosmetiikan jättipostaus, esim. Suosikit eri hintaluokista matkan varrelta.
♦ “Pahimmat pettymykset & parhaimmat yllätykset” vaatteissa/asusteissa/kengissä/miksi
♦ Mungolifen historia ja suurimmat käänteet
♦ Kuukauden suosikit
♦ "How did I get here” tyyppinen koostepostaus kymmenen vuoden varrelta
♦ "Olisi kiva lukea nyt juhlavuoden kunniaksi sun elämänkaaresta. Vaikka oonkin lukenut blogia aktiivisesti, joissain kohdissa pidin taukoa ja yllätyin että jaha nyt se asuukin Lontoossa! Oon aina ihaillut sua ja sun asennetta ja määrätietoisuutta ja näin 10 vuotta nuorempana ollessani samassa lähtöruudussa kuin sä perustaessasi Mungolifen olisi kiva lukea joku “Miten tähän ollaan päästy” tyyppinen postaus."
♦ "Voisit jakaa jotain oppeja ja kulmakiviä matkan varrelta ja mitä sanoisit 20-vuotiaalle Annalle nyt?"
♦ Trenssin tai bikerin käyttötavat
♦ Vaatekaapin kulmakivet.
♦ Vaikka lemppari/kamalimmat asut viime vuosilta.
♦ Asuinspis postaus kesää varten
♦ Fiilikset Lempäälästä nyt hetken asumisen jälkeen ja erot Kuopioon.
♦ "Viime aikoina ei ole ollut niitä sellaisia postauksia joissa olisit koonnut verkkokauppojen valikoimista itseäsi miellyttäviä tuotteita. Niitä!"
♦ Joku urheiluun/hyvinvointiin liittyvä jossa voisit kertoa mm miten pysyt noin hoikkana
- Tää nauratti mua ja vähän hymyilyttikin kaiken sen läskihaukunnan keskellä, mitä saan osakseni :) ♥
♦ Mielipidejuttu bodyshamingista ja kehopositiivisuudesta, sopivasti näin kesän ja uimapukukauden kynnyksellä
♦ Miten mielikuva täydellisestä parisuhteesta on muuttunut vuosien aikana.
♦ "Mitä tapahtuisi sun elämällesi jos kuusinumeroinen lottovoitto osuisi kohdalle? Mitä muuttaisit? Mitä
mieltä olet uhkapeleistä?"

Huhhh! Aikamoinen lista! :) Ajattelin itse asiassa aloittaa perjantaina yhdellä aiheella, joka ei itse asiassa ole tällä listalla, mutta joka on herättänyt mussa närkästystä tällä viikolla :) Mutta, ensi viikosta alkaen Mielipidemaanantai näiden aiheiden parissa ja osan näistä ajattelin toteuttaa podcastilla!

Kiitos kaikille palautteesta :) Arvoin voittajaksi kuopiolaisen (go Kuopio!) Lindan! Laitathan mulle meiliä mihin liikkeeseen haluaisit lahjakortin, niin ostan ja lähetän moisen!

Kommentit

Eveliina (Ei varmistettu)

Huh, miten paljon ideoita oot saanut! Tosi paljon supermielenkiintoisia aiheita, en malta odottaa et näitä postauksia alkaa tulla ulos. Siispä pysyn jatkossakin tiiviisti blogisi ääressä :)

Uijuiii, mielipidemaanantai!! Kuulostaa niin hyvältä. Odotan innolla :)

Vielä yksi toive? (Ei varmistettu)

Hei
Jos vielä saa yhden idean laittaa niin se tulos tässä;
Mistä tunnistaa oikean merkki laukun ja feikin toisistaan? Idea tässä takana olis sellainen; otetaan esille esim eBay siellä myydään todella paljon laukkuja esim merkki vaikka Chanel. Ja siellä on varmasti pitkälti kopio laukkuja mut en sano etteikö voisi olla oikeita. Ja kun nyky päivänä tuo kuvien ottaminen kopiona on todella helppoa ja saa laitettua vaikka minkä laisen ilmoituksen nettiin.. ja jos tälläinen postaus ikinä tulee niin olis myös hienoa saada joku merkki liike tähän mukaan ja nähdä myös heidän näkökanta asiaan. Mutta tästäkin huolimatta ihanaa kesää teille ja teet aivan mahtavaa työtä anna!!

Nnn (Ei varmistettu)

Hei yks idea vielä! Ymmärrän että haluat jättää kotijutut pois blogista, mutta silti ois kiva kuulla muuten teidän kodin sisustamisesta, huonekaluista, materiaalivalinnoista ja siitä miten lähdet suunnittelemaan remppoja ja sisustusta, ja miten otat lapset ja eläimet huomioon näissä!

Krisu (Ei varmistettu)

Tuli tästä ideapaljoudesta mieleen, kun sun opiskelujakin sivutaan listalla useaan kertaan, että mitä tapahtui sen maisteriohjelman opiskelijavalintavalituksen kanssa? Veitkö sen lopulta hallinto-oikeuteen? Jos veit, niin miten siellä kävi?

matkatar (Ei varmistettu)

Kaipaisin enemmän matkapostauksia koska blogisi on kuitenkin matkaportaalissa, eikä naistenlehtien sivuilla. On hieman harmi kun usein tuntuu että blogisi sopisi paremmin naistenlehtien sivuille, kun matkajuttuja tulee niin harvoin. Tässä kuitenkin ideoita:
- Suosikkihotellisi, mihin majoitut ja mitä suosittelet?
- Matkahaaveet, vieläkö on kohteita joissa käynti houkuttelee?
- Pakkausvinkit

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.