Pieni punainen paholainen

Mungolife

Olen ahkerasti työstänyt Dubai-postauksia kaiken liikenevän ajan, mutta ajattelin tässä välissä tulla esittelemään yhden ei-niin-onnistuneen asun, sillä halusin hetkeksi pois kuvakirjaston kimpusta. Tai no, totuuden vuoksi on sanottava, että enemmän ku kuvakirjasto, mua on ahdistanut kirjanpito ja halusin karata hetkeksi asukuvien ihanan pinnalliseen maailmaan. Oon nimittäin tänään tehnyt viisi tuntia putkeen kirjanpitoa ja on ihan paikallaan hieman tuulettaa aivojani. Se joulun alla tullut "jätän kirjanpidon loman jälkeiseen aikaan kun oon levännyt ja hyväntuulinen"idea oli aika huono vitsi, kun nyt sitä kirjampitoa on kerääntynyt ja aikaa on mennyt ja yngh. En todellakaan ole kirjanpidosta kiinnostunut, joten oon tässä vaiheessa ihan tympääntynyt jo valmiiksi. Ja siis mulla on kirjanpitäjä, mutta mun pitää valmistella sille materiaaleja. Vuoden loppu on mun vähiten lempparia aikaa tuosta syystä.

Joku teistä jo kyseli mun uuden Chanelin kanssa asukuvia, ja tässä olisi ensimmäiset. Rehellisyyden nimissä en ole mikään suuri asun fani. Johtuu oikeestaan kengistä. Tuntuu, että talvella pidän vaan ylipolvensaappaita tai nilkkureita, ja tähän asuun ei oikein sopinut kummatkaan. Asu olisi ollut superkiva valkoisilla avokkailla, mutta ei näissä -9 asteen pakkasissa. No, näillä mentiin tällä kertaa. Musta on ihan kiva välillä julkaista näitä vähemmän onnistuneita asuja, koska ne tuo kyllä tietynlaista realistisuutta. Usein tulee ohilyöntejä asujen kanssa ja vasta kaukana kotoa tajuaa, että ehkä tää asu ei oikein toimikaan. Vai oonko mä ainoo, joka aina välillä pukeutuu johonkin, minkä jokin pieni osa käy ärsyttämään päivän aikana?

Kuten Instagramiani seuraavat tietävätkin, lisääntyi täällä Chanel-perhe punaisella tulokkaalla. Laukku on itse asiassa tosi jännän värinen, ja sen värinä taisi olla coral-pink, mikä kuvastaa laukkua aika hyvin. Laukku ei ole ihan tulenpunainen ja taittaa hyvin kylmään, vaaleanpunaiseen jopa, enemmän kuin oranssiin. Näissä kuvissa on tosin todella sininen valo, joten laukun väri on vähän pinkimpi kuin yleensä. Punaisen laukun metsästys on alkanut joskus viime vuonna, kun huomasin kuinka usein tulee pidettyä punaista huulipunaa ja miten hyvin sen kanssa sopisi punainen laukku. Pohdin aika pitkään punaista Guccia, mutta sitten päädyin mielessäni Chaneliin. Jumboa mietin ja Boystakin haaveilin, kunnes ihastuin tuohon mustaan miniini ja päätin, että punainen mini olisi paras mahdollinen valinta, sillä se sopisi niin päivään kuin iltaan. Viime aikoina olen huomannut käyttäväni enemmän ja enemmän pieniä laukkuja, todennäköisesti sen takia, että ne on helpoimmat Danten kanssa. Crossbody-malli on vilkkaan lapsen kanssa melkein paras, sillä sen saa helposti heilautettua selkäpuolelle, kun tarvitsee saada kädet ja syli vapaaksi. Ihastuin täysin tähän Cruise 2018 -väriin, ja yritin etsiä sitä kaikkialta. Ystäväni löysi omansa Japanista, mutta se oli valitettavasti koko Japanin viimeinen ja toivoinkin kovasti löytäväni moisen Dubaista. No, kaikki mini rectangularit olivat loppuunmyyty koko ajan Dubaissa ollessamme, mutta satuinpa huomaamaan eräänä päivänä, että juuri tämä täydellinen punainen oli Designerwishbagsillä varattuna. Laitoin Margarethille, joka omistaa kyseisen kaupan, viestiä, että jos se vapautuu, olisi ihanaa, jos hän varaisi tuon minulle. Ja niin siinä kävi, että eräs toinen ostaja päätyikin mustaan punaisen sijaan ja minä sain tämän ihanuuden! (Btw, jos ootte miettinyt mistä verkkokaupasta voi luotettavasti ostaa Chanelia, niin tuolta! :) 

Tykkään hirveästi tuosta sävystä, joka on valosta riippuen kirkkaanpunainen tai tuollainen vadelmaisen punainen. Ja voi että, tuo mini rectangular on niiin mun malli! Täydellisen mittainen hihna, täydellinen koko arkeen ja vieläpä ihan supersuloisen pieni vaikka onkin tilava. Odotan innolla, mitä värejä näistä tulee seuraavassa mallistossa, nimittäin luulen vahvasti, että minit eivät minulla jää tähän. Mun Chanel-haavelistalla on beigen tai harmaan Deauvillen lisäksi ainakin hempeän vaaleanpunainen tai mintunvärinen tai vaaleansininen Jumbo tai mini, joten odotan innolla mitä Chanel on keksinyt tähän kauteen, jo esitellyt mallit nimittäin antaa toivoa, että jotain kivoja pastellivärejä saattaisi tulla klassikkomalleihinkin. Jos jollain sattuu lojumaan toimettomana (:D) joku edellämainittu, niin mun sähköposti löytyy sivupalkista.

Oon täällä ahkerasti tyhjennellyt vaatekaappeja menneet päivät, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että aina vaatehuoneeseen eksyessäni yritän kovasti miettiä, mistä laukuista voisin kokoelmassani luopua, ja hiljaiseksi useimmiten vetää. Jotenkin tuntuu, että kaikille on käyttöä ja oma käyttötarkoituksensa, vaikka mieli tekisikin pitää kokoelma mahdollisimman tiiviinä. No, onneksi yksi laukku on näillä näkymin löytämässä uuden kodin, sillä pieni punainen paholainen ei ole ainoa tämän vuoden puolella tehty hankinta. Hups.

Mieheni on työmatkalla ja tää viikko on muutenkin superkiireinen, mutta toiveissa ois saada noi pari IKEA-kassillista Mungokirppiksen puolelle mahdollisimman pian. Teen kirpparimyynnistä itelleni aina ikuisuusprojektin, vaikka se ei loppujen lopuksi ole millään lailla niin mahdoton homma, kuin mitä voisi kuvitella. Mut okei, ehkä yksi ärsyttävä asia kerrallaan, kun kerta sitä kirjanpitoa tein tänään :D

ZARA neuletakki
ZARA farkut
GUESS ylipolvensaappaat
CHANEL laukku
ZARA takki
UNIQLO kashmirneule neuletakin alla

Tiedättekö miten tarkenen näillä pakkasilla? Mulla on kolme kerrosta neuleita päällä :D Mulla on kashmirt-paita alla, sen päällä kashmirneule ja sen päällä neuletakki. Sillä pärjää :D Ja älkää kauhistuko, päässä oli pipo ja kaulassa muhkea kaulahuivi, ne vaan unohtui autoon kuvaamisen ajaksi.

Mitäs tykkäätte mun punaisesta paholaisesta? Ja tuosta asusta? Kertokaa myös miksi tuo asu ei mielestänne toimi, jos näin on? Mua vaivaa siinä joku, mutten osaa edes sanoa tarkalleen ottaen mikä :D       

Kommentit

Nuppu (Ei varmistettu)

Hmm.. Ensimmäistä kertaa näen päälläsi vaatteen jota en tajua. Se on tuo valkoinen neule? Se ei vain jotenkin sovi tuohon, ei malliltaan eikä väreiltään. Se on turhan kova kontrasti vadelmaiseen laukkuun ja farkkuihin jotka pehmeämpää sävyä.

Muutoin olet nätti kuten aina, laukun sävy on täydellinen :)

Fiiliksissä

Mä en osaa sanoa tarkemmin, mutta toi valkoinen ei sovi asuun niin hyvin kuin voisi sopia :) kiva nähdä tällainen ei niin täydellinen asu välillä! Kaunis olet silti ja sun näköinen asu noin muuten.

Niina (Ei varmistettu) http://www.niinaboman.com

Siis tämä sun postaus tuli mulle nyt kyllä niin oikeeseen kohtaan! Olen koko illan tässä paininut oman epävarmuuteni kanssa. Olen vähän aikaa sitten avannut oman muotisivustoni (ja ei, kommentin tarkoitus ei ollu tulla markkinoimaan sitä), ja oon nyt alkanu kokemaan noita fiiliksiä välillä, etten ole jokaiseen asuun aina 100 % tyytyväinen. En varsinkaan jotenkin viimeiseen pariin viikkoon. Mutta sinähän sen sanoit. Se on tämä loputon talvi ja jotenkin niin rajoittuneet vaatevaihtoehdot. Oli niin helpottavaa kuulla, että jopa kaltaisesi konkari kärsii välillä samoista fiiliksistä. Kiitos tuhannesti sun rehellisyydestä! Sitä kun ei tässä karussa blogimaailmassa aina osaa edes odottaa. Nyt voin mennä hyvillä mielin nukkumaan, enkä ainakaan ihan vielä sulje suurella vaivalla rakentamaani sivustoa. Kiitos, kiitos, kiitos Anna! Ja mun mielestä asu oli piristävä ja niin luova kuin näissä olosuhteissa vaan voi <3 iso hali!

Mariaa (Ei varmistettu)

Samaa totean kun aiemmat; tuo valkoinen neule. siitä tulee mieleen se https://www.express.co.uk/showbiz/tv-radio/680953/Charlie-Sheen-Two-And-A-Half-Men-return-breakdown-HIV-BBC-Radio-2-Chuck-Lorre :-D Tuo punainen ei jotenkin natsaa ollenkaan ton neuleen kanssa.

Ansku (Ei varmistettu)

Mää ksns sanoisin, ettävtuo valkoinen neule on jotenkin liian valkoinen ja kovan oloinen, liikaa kontrastia. Se ei muutenkaan, väreiltään ja malliltaan miellytä omaa silmääni. Kaunis olet ja laukku myös!

Riikka (Ei varmistettu)

Mun silmään pomppaa kenkien sijaan tuo neule. Ei jotenki toimi ollenkaan tässä kokonaisuudessa, sillä näyttää jotenkin tunkkaiselta. Okei, inhoan sinipunavalkoista laivuristylee, johtuu myös ehkä siitä. mut tuo laukku on ihana! On itsessään jo niin väripilkku et toimis parhaiten asussa, jossa ei oo muuta punaista.

. (Ei varmistettu)

Samaa mieltä muiden kanssa, valkoinen neule on se joka mättää!

Marine (Ei varmistettu)

Asu ei ole minun mieleeni. Tulee jotenkin vähän joku merimies look mieleen ja se ei vaan toimi. Laukku on todella kaunis.
Tsemppiä kirjanpitoon, se oli asia mitä inhosin kun olin yrittäjänä, vuodenvaihde etenkin.

Emma (Ei varmistettu)

Mua ei häiritse neuleen värit, mun mielestä laukku sopii niihin hyvin. Mutta ehkä neuleen mittasuhteet jotenki.. Ehkä sen kaveriksi sopisi joku lyhyempi hame, hmm, en tiedä, hankalaa. Itselläkin monesti on kotoa lähtiessä itsevarma olo vaatteiden suhteen, mutta jossain vaiheessa iskee epävarmuus, että menikö nyt överiksi :D Täällä muuten innoissaan ootellaan mungokirppiksen päivittymistä!

Krista (Ei varmistettu)

Laukku on aivan ihana, tykkään myös mustasta talvitakista todella paljon! Instassa nähtyäni asukuvat ajattelin jo, että tuo neule on liian voimakas laukun rinnalla. Olinkin siksi tosi yllättynyt, että itse ajattelit ylipolvensaappaiden olevan se asuun sopimaton juttu. Mun mielestä "ongelma" ei niinkään ole neuleen valkoinen väri (tää asu olis voinut olla aivan ihana jonkun kokonaan valkoisen neuleen kanssa) vaan nuo tosi voimakkaan punaiset (lämpimän sävyiset) raidat neuleessa, jotka vie laukun kylmän punaista hohtoa pois. Olis kiva nähdä tuo neuletakki keväämmällä yhdistettynä esim. farkkuihin, tennareihin ja mustaan laukkuun eli vähän sporttisempaan ja kevyempään tyyliin :)

H (Ei varmistettu)

Tismalleen samaa mieltä kanssasi!

Jane (Ei varmistettu)

Samaa mieltä myös!

Merja (Ei varmistettu)

Sanoisin myös, että valkoinen suurehko takki pois, niin kaikki on ok. Onko laukussa kullan vai hopean väriset ketjut? Se on suloinen. Koska itselläni ei ole varaa aitoon Chaneliin, ostin mielestäni ihanan punaisen pienen laukun Stockalta RLL mallistosta viime syksynä. Silloin ei ollut vielä niin paljon valinnanvaraa. Nyt näyttää joka merkiltä tulleen punaisia laukkuja joka koossa. Eläköön punainen.

ems (Ei varmistettu)

Täytyy olla eri mieltä muiden kommentoijien kanssa, minusta tuo neule on tosi kiva! Tuollainen pitkänmallinen yläosa on jotenkin sun näköinen (ja mun näköinen, nimim. tälläkin hetkellä hautautunut isoon neuleeseen). Omaan silmääni asun vika on valitettavasti laukku. Neuleen punainen ja laukun pinkki eivät jotenkin mätsää ja kuten sanottua, vika ei mielestäni ole neuleessa. Toki kuva varmaan vähän vääristää sävyjä, mutta laukku on omaan makuuni liian pinkki. Se pääsee ehkä enemmän oikeuksiinsa myöhemmin keväisemmissä/kesäisemmissä asuissa?

Nea (Ei varmistettu)

Mä tykkäsin tästä asusta. Ehkä toi neuleen punainen väri ja laukun punainen väri häiritsee, kun ne ei sovi yhteen vaan riitelee. Mutta muuten tykkäsin kyllä, ja keväämmällä valkosten avokkaiden kanssa varmasti parempi, ja jonkun toisen laukun kanssa :)

Karen (Ei varmistettu)

Kuinka usein hankit tuollaisen arvokkaan merkkilaukun?

Savon (Ei varmistettu) http://deleted

Lääkärin valkoinen takki mättää :D

Janni (Ei varmistettu)

Mustakin nuo erisävyiset punaiset riitelee selvästi keskenään

Hanna (Ei varmistettu)

Mä tykkään asusta tooosi paljon!! Raikas ja tyylikäs kokonaisuus, kivasti ja hyvällä tavalla nimenomaan rikkoo juuri se yksityiskohta, että laukku eri punaista kun hihoissa olevat raidat. Ja huulipuna sinetöi asun. Hienoa että uskallat kokeilla rohkeasti erityylisiä asuja! Kauniilta näytät kuten aina :)

Dyyyd (Ei varmistettu)

Minäpä kerron, mikä mättää: neuletakki on laatikkomallinen ja punaisen sävyt ei mätsää. Mutta ihan kiva kokonaisuus silti mielestäni :)

elisa (Ei varmistettu)

eri punaiset riitelee mun silmään pahasti :(

ilman laukkua asu ois kiva!

Anniina (Ei varmistettu)

Joo valkonen vastustaa täälläkin, toi takki, farkut ja saappaat sopii hyvin yhteen ja samoten laukku niihin mutta sitten kaiken keskeltä lävähtää juurikin tuo lääkärintakin valkoinen :D Luonnonvaalea neulekin olisi mennyt paremmin. Mutta kuten sanottu niin varmaan tosi hyvä keväämmällä muutenkin vaaleampian sävyjen ja paljaiden säärien kanssa ^^

Katih (Ei varmistettu)

Neule näyttää liian isolta, muuten pidän asusta.

Anomuumi (Ei varmistettu)

Toi neule on siitä hauska, et se näyttää ihan hoitajien työtakilta. Tai ainakin kotihoidossa törmää usein tuon tyylisiin, voisi melkein luulla meidän työvaatteeksi :D

Jonnz (Ei varmistettu)

Samaa mieltä monien kommentoijien kanssa! Kivaa, ettei kaiken tarvi olla niin täydellisen ihanaa ja hienoa aina. Kai jokaisella tulee niitä huonoja pukeutumispäiviä ja joskus hyväkin asu tuntuu menevän pilalle jostakin pienestä epämukavuudesta tms. Tuo paita minustakin on tässä asussa se mikä mättää. Mutta kaunis olisit vaikka jätesäkissä!

KK (Ei varmistettu)

Mustat farkut/nahkahousut ja eri laukku neuleen kaveriksi, niin saattaisi toimia hitusen paremmin :)

Ansku (Ei varmistettu)

Mitä mieltä olet Uniglon neuleista? Katselin aiemmin että ovat suht edullosia, miten on laatu?

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.