Tuttu suosikki ihon kirkastamiseen

Mungolife

*Kaupallisessa yhteistyössä: MayBeauty 

Muistatteko kun kirjoittelin joskus pari vuotta sitten MayBeautyn The Incredible Facemaskista? Siitä mustasta naamiosta, joka oli ah-niin-kivulias poistaa, mutta joka jätti ihon ihanan hehkäksi? No, se on edelleen mulla käytössä ja yhtenä suosikkinaamiona. Nyt kun kesä ja ihanat kesäjuhlat on alkaneet, on korkea aika kaivaa esille kaapista tuo tehokas kasvojen kirkastaja, nimittäin kaunis hehkuva iho on a ja o kesällä, jolloin meikkikerros on ohuempi kasvojen hikoillessa ylimääräistä mekkiä pois. Itse asiassa mun on myönnettävä, että parina vuonna tätä ko. naamiota on tullut tilattua ennen joulua aika reippaasti ja sitä on löytynyt niin äidin, anopin kuin siskojenikin joululahjapaketeista, koska on kaikkien suosikki. Ennen häitämme oli hauskaa, kun koko Vanhasten naisklaani kulki toissaillan nassut mustan naamion peittämänä. Tää on ainakin mulla käytössä ympäri vuoden :)

Mulla tuote auttaa niin ihon kosteuttamiseen kuin myös sellaisen ”hehkun” palauttamiseen. Varsinkin jos taustalla on vaikka viikonloppu kun on syönyt huonommin tai paljon sokeria, tai nukkunut huonosti, huomaan sen ihossani sellaisena harmautena ja elottomuutena. Silloin tää naamio on ihan paras! Oon huomannut, että tää tehoaa myös siihen, että miliumeja on käytön jälkeen vähemmän. 

(Kasvot ennen)

Oon nyt kohta pari vuotta käyttänyt tuotetta, ja oon tykännyt todella. Mun lähipiirin ja kommentoijienkin palaute on ollut tästä tosi positiivista. Ainoa miinus on ehkä se, että tän irroittaminen tosiaan tekee vähän kipeetä, varsinkin jos tätä osuu kulmakarvoihin tai hiusrajaan. Mun kohdalla tuote todellakin lunastaa odotuksensa ja on mun luottonaamio aina jos on tulossa jotain erityistä. Esim. erilaisten juhlien alla käytän tätä. Tätä ei missään nimessä kannata käyttää pari tuntia ennen lähtöä jonnekin, koska ainakin mulla kasvot todellakin punoittaa tän jälkeen. Mutta, jos viikonloppuna on vamistujaiset, ristiäiset, häät tai muut juhlat, suosittelen lämpimästi tätä esim. torstaina tai perjantaiaamulla laitettavaksi. Mä laitoin tätä pari päivää sitten sillä silmällä, että viikonloppuna on serkkuni ylppärit.

Tuote on tosi liisteristä, ja tippuessaan pakkauksesta se sotkee kyllä, joten kannattaa levittää tuotetta esim. lavuaarin yläpuolella tai muussa paikassa, jossa musta liisterimäinen naamio ei aiheuta tuhoa. Kasvoille laitettuna se tuntuu alkuun ihan tavalliselta, mutta alkaa aika pian kiristymään. Tuoksu on tosi mieto, eikä sitä oikeastaan haista, kun naamio on kasvoilla. Kuivuminen on hauskaa, mä aina vähän vääntelen naamaa omaksi ilokseni, kun tunnen tän kuivuvan, nimittäin on oikeesti aika hauska tunne, kun naamio kiristyy. Tuotteen käyttöön kannattaa varaa n. Tunti aikaa. Levitykseen menee viitisen minuuttia, tuotteen on hyvä vaikuttaa n. 45 minuuttia, että se kuivuisi kunnolla ja poistamiseen kannattaa varata hetki, sillä se ei ole ihan kivuton ja helppo operaatio :D

Kun kuivan naamion poistaa, on se oikeesti paikoitellen kivuliastakin. Suosittelen sellaista ”laastari”-metodia, että irroittaa koko homman yhdellä kiskaisulla. Mulla on ainakin sen verran ohuen ohuetta kasvojen karvahaituvaa, että sitä lähtee naamion mukana ja se tuntuu. Ja auta armias, jos tätä osuu hiusrajaan tai kulmakarvoihin. Oon oppinut AINA pitämään pantaa ja varomaan hiuksia tän kanssa. Eikä tätä oo pakko levittää koko kasvoille, vaan tätä voi laittaa vaan T-alueelle tai ongelma-alueille, ja sekin riittää :)

Kasvot tuntuu aivan ihanalle naamion poiston jälkeen! Pehmeät ja sileät! Ja ihan selkeästi ihon epäpuhtauksia on heti vähemmän, iho on kuultavampi ja mustapäitä tai kuollutta ihosolukkoa on lähtenyt aika reippaasti. Itse asiassa toi kuivutunut naamio on tosi ällön näköinen, kun siinä on niin selkeästi nähtävillä kaikkea sitä, mikä irtoaa naamion mukana. Mut toisaalta se motivoi tosi hyvin muistaa jatkaa käyttöä, kun huomaa mitä kaikkea roskaa on nassulla vaikka sitä ei ehkä näekään yleensä päällepäin. Mä annan heti poiston jälkeen ihon hengittää pari tuntia, laittamatta sille mitään, ja vasta sitten laitan päivävoiteen tai kasvoöljyn. Iholla on sellainen kiristävä tunne jonkin aikaa naamion poistonkin jälkeen, ja mulla tulee punoitus hieman jälkijunassa n. 30 min poistamisesta. Mutta sitten muutama tunti naamion poistamisen jälkeen iho tuntuu ja näyttää aivan ihanalle!

(Kasvot tunti naamion jälkeen)

Tuote on ehkä isolle osalle teistä jo tuttu, mutta jos ei vielä ole, niin kannattaa ehdottomasti tutustua! annamask -koodilla saatte -30 % alennuksen tuotteesta (ja muistakin MayBeautyn tuotteista itse asiassa) ja koodi on voimassa 1.7.2018 asti, joten aikaa on hyvin :) Tästä pääsette shoppailemaan!

Onks muut jääny tähän koukkuun? 

Kommentit

Janni (Ei varmistettu)

Tää naamio on kyllä ihan täyttä <3!! En tiiä miten voisin elää ilman sitä :D käytössä ainakin pari kertaa kuussa

Anna (Ei varmistettu)

Joo, sama. Aina ku naama tarvii kirkastusta, niin tää on ykkönen :)

Terveempi minä

Todella koukussa. Koitin muun merkkistä naamiota, koska sitä saa tuubissa, mutta se ei ole läheskään niin hyvä. Harmittaa vaan noi yksittäispakkaukset (vaikka siis pussista käytän 2-3 kertaa). Muuten paras ikinä.

Anna (Ei varmistettu)

Hei näihin ollaan koko ajan työstämässä pumppupulloa! :) Siinä on vaan haasteita tietenkin saada se toteutettua niin, että tuote ei kärsi, joten asia vaatii hieman testailua :)

Marja (Ei varmistettu)

Tiedätkö, voiko tuotetta käyttää vaikka olisi aknearpia ja iho on herkkä?

Anna (Ei varmistettu)

Mä en itse asiassa osaa sanoa, kannattaa kysyä tuolta aspasta, vastaavat tosi nopeasti :) Sinänsä en nää muuta estettä kun sen, että se oikeesti on vähän kipee ottaa pois, että jos on tosi herkkä iho kivulle, niin sitten ehkä ei kande, mut jos herkkä vaan sen puolesta, että reagoi helposti aineisiin, niin en usko, että on ongelma. Mut tosiaan, en osaa varmasti sanoa juuta enkä jaata.

Heli (Ei varmistettu)

En uskaltanut vielä edelliskerralla tilata tätä mutta nyt oli pakko! On pelottanut sikana se naamion irrottaminen... Onko vinkkejä?

Anna (Ei varmistettu)

Ei se oo niiiiin paha! Repäise vaan laastarina irti. Jos tuntuu mahdottomalta, lähtee myös pesemällä, mutta siinä menee myös vähän hyötyä hukkaan :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.