Ladataan...
Mungolife



ONNI. Tuli tässä taas nämä vanhenemisasiat mielen päälle. Täysin loogisesti kun olen 27 vuotta ja pari kuukautta. Eli täysin epäloogisesti. Kai jotain silmäryppyjä tuijottelin suurentavassa peilissä (näkyis ne ihan tavallisessakin, ei siinä, piti vaan kertoa, että mulla on uus ihana suurentava peili) ja pohdin ylipäätään, miltä vanheneminen tuntuu. Pohdin vanhenemista aiemminkin jo. Mutta nyt oli joku johtava ajatus mielessä, joka ei ihan tuohon liittynyt.

Ympärillä ihmiset menee kihloihin, hankkii lapsia, sitoutuu asuntoihin ja taloprojekteihin, vaihtaa perheautoihin ja miettii minkä väriset rattaat hankkii. Tuntuu, että naisille vanheneminen on jotenkin vaikeampaa, jotenkin suoritusorientoituneempaa. 29-vuotiaana saattaa joku kokea, että on viimeiset munasolut kierroksessa ja paniikki iskee pintaan. Kyllähän sitä itsekin on tullut tässä lähikuukausina puhuneeksi lapsista ja tulevaisuudesta enemmän kuin ensimmäisten 26 ikävuoden aikana yhteensä. Pikkukenkien tepsuttelu ei nyt ole asialistalla ensimmäisenä, vaikka mielessä on ensimmäistä kertaa käynyt sillai ihan oikeesti vasta nykyisen poikaystävän myötä. Omia lapsiani en vieläkään niinkään kaipaa, mutta miniversio tuosta miehestä voisi olla ihan kiva. Minussa on ihan tarpeeksi kestämistä yhtenäkin kappaleena :D

Ei mun kyllä nyt lapsista ollut tarkoitus kirjoittaa. Heti ekassa lauseessa eksyin sivuraiteille. Mun piti kirjoittaa siitä, miten elämässä on tosi erikoisia vuosia. Tiedättekö? Välillä tuntuu, että on junnannut koko vuoden samalla paikalla, mitään ei oikein ole tapahtunut. On voinut mennä ja tulla ja käydä 12 eri maassa ja tehdä näennäisesti triljoonaa asiaa, mutta loppujen lopuksi 1.1. ja 31.12. on tismalleen samassa pisteessä. Sitten on niitä vuosia, kun tuntuu, että kaikki muuttuu. Löytyy jokin tai tuntee kasvaneensa tai kokee muuttuneensa. Mulla ensimmäinen sellainen vuosi oli kun olin 17-vuotias. Muistan kun äitini totesi joskus vähän ennen täysi-ikäistymistäni, että olen kyllä muuttunut yhden vuoden aikana enemmän kuin ikinä. Ajattelin silloin vaan, että pahimmat teinivaiheet ovat karisseet pois, ja olen aina katsonut jälkeenpäin kyseistä vuotta elämästäni sillä ajatuksella, että se oli sitä muuttumista nuoresta aikuiseksi. Mitäs nyt, kun 27-vuotiaana tuntuu, että on taas ollut yksi sellainen vuosi? Olenko siirtynyt nuoresta aikuisesta aikuiseksi? Perusluonteeni on varmasti pysynyt samanlaisena vuosia ja tulee aina pysymään. Kuitenkin tuntuu, että olen muuttunut paljon menneen vuoden aikana. Kai se kuuluu asiaankin, yliopistosta valmistuminen, maiden vaihto ja vieläpä pienemmälle paikkakunnalle muutto muuttanee ihmistä kuin ihmistä. Onhan tässä lähivuosien aikana tapahtunut paljon, ja ehkä niiden sisäistäminen on vaan vienyt hetken.

Olen saanut paljon kommentteja siitä, että vaikutan onnelliselta ja se kuvastuu teksteihinkin. Kiva kuulla, positiivisia elämyksiä blogilla haluankin tarjota lukijoilleni. Olen kommenttien myötä hieman miettinyt onnellisuutta, ja mikä minusta tekee tällä hetkellä sitten "huomattavan" onnellisen näköisen. Toki on monia asioita, joista olla onnellinen. Ja kiitollinen. On ihana koti, maailman siistein ja ihanin mies siellä asumassa mun kanssa, ja mahtavat duunit. Olen terve, hyvässä kunnossa ja omaan silmään ihan muksan näköinenkin. On ihania ystäviä, ihana perhe ja paljon kaikkea ihanaa materiaakin elämässä. En kylläkään osaa sanoa, että onnellisuuteni olisi kaikkien näiden asioiden summa. On ollut paljon varjoisampiakin kausia elämässä, vaikka näennäisesti samat asiat ovat olleet silloinkin elämässäni. Toki tiedostan onnen olevan hiipuvaa, ja sen voivan kadota silmänräpäyksessä. Jos perheenjäsenille kävisi jotain, tai miehelle tai ystäville, saattaisi onni lipsahtaa otteesta hyvin nopeasti. Sikäli siis kaikki materia on aika turhaa. Jos jotain kävisi, niin voisi hetken itkettää ja kuukauden päästä unohtua. Jos jollekin hengittävälle olennolle jotain sattuisi, olisi itsenstä kerääminen todella raju prosessi. On jotenkin pelottavaa ymmärtää, miten pienestä oma onni on kiinni. Miten vahvasti se voi olla toisen käsissä ja sikäli hauras ja hento.

Tämä Nelan katoaminen, jota olen aktiivisesti seurannut, on saanut pohtimaan, mitä jos joku läheinen katoaisi. Mitä jos mies ei tulisikaan treeneistä takaisin, enkä ikinä tietäisi mitä hänelle kävi. Tai jos en ikinä näkisikään uudestaan. Siinä kestäisi aika pitkään, ennen kuin voisi taas onnesta puhua. Ystäväni koiralle kävi myös todella todella ikävästi joitakin päiviä sitten. Tapaturma, joka sai pelon itselläkin nousemaan ihan hirveälle levelille pienen vuoksi. Koiruus on ystävälleni superrakas, enkä halua edes ajatella, mitä "onnelleni" tapahtuisi, jos Simballe tai Jedille kävisi jotain. Voin rehellisesti ja avoimesti myöntää, että rakastan Simbaa enemmän. There, I said it. Simban toin kotiin 19-vuotiaana itsenikin kanssa hukassa olevana nuorena aikuisena. Nyt siitäkin on jo kohta 8 vuotta. Jeesus. Minä kasvoin Simban kanssa ja se oli "minun". Jedi tuli meille kun olin jo "aikuinen" ja on aina ollut "meidän", ei "minun". Simballa on nyt ja tulee aina olemaan erityinen asema sydämessäni. Kaipaan sitä joka päivä ja pelkään hirveesti pienen puolesta välillä. Vaikka Simba ehkä pärjäisi täällä Kuopiossa ilman perhettämme, niin tässä on monet muutkin tunteet kyseessä, kuten tuossa koirapostauksessa jo avasinkin. Mun perhe otti Simban ja rakasti enemmän kuin olisin voinut toivoakaan, silloin kun se minulle sopi. En minä voi viedä sitä pois, nyt kun minulle se taas sopisi. Ei vaan olisi reilua.

Jaaaa eksyinkin sitten Simba-asiaan. No se tekee minut onnelliseksi :D Olin onnellinen kun tuo iso pölyhuisku pyöri yhden viikonlopun jaloissa, ja olen onnellinen, että saan nähdä ihanaa vauvaani aina ollessani Helsingissä vierailulla. Viime vierailullamme, kun tulimme Vantaalle, Simba tervehti minua pusuin ja hännänhuiskautuksin ja Jedin pomppiessa ku ikiliikkuja ympäri asuntoa, kiipesi Simba syliin ja makasi siinä hiljaa ranteitani nuoleskellen niin pitkään kunnes oli aika mun mennä nukkumaan.

Onni on ihanat lemmikit.

Mitäköhän mä edes alunperin aloin kirjoittamaan. Kai lähinnä omia ajatuksia siitä, miten muuttuu ja välillä on ajanjaksoja, kun tuntuu, että muuttuu enemmän tai nopeammin kuin normaalisti. Se näkyy niin hyvässä kuin pahassakin. Huomaan hieman jotenkin vieraantuvani / etääntyväni tietyistä ystävistä ja kavereista, sillä en vaan koe samalla tavalla yhteyttä enää. Samalla huomaan lähentyväni toisten kanssa. Huomaan arvostavani monella tapaa aivan erilaisia asioita. Jollakin tapaa olin ennen ylpeä arjestani, joka oli superkiireinen ja no, tietyllä tavalla pinnallinen. Kissanristiäisiä, tapahtumia, skumppaa, sormiruokaa, silmäniloa... En sitä mitenkään hakemalla hakenut, mutta kyllä olin ehkä salaa hieman fiiliksissä siitä, että olen niin tarvittu/haluttu/kiireinen/whatever. Kunnes huomasin, että haaveilin jatkuvasti omasta rauhasta ja ajasta vaan olla ja hengittää. Käpertyä lämpimän Balmuirin mohair-viltin alle riippukeinuun parvekkeelle värittämään. Okei, en tiennyt riippukeinun vetovoimaa silloin, kun en moista omistanut vielä :D Iloa aiheuttaa tällä hetkellä hyvin erilaiset jutut kuin vielä vuosi pari sitten. Huomaan, että shoppailuni on vähentynyt todella paljon, baareissa en juuri jaksa olla kuin harvakseltaan ja valikoiduissa paikoissa. Monet keskusteluaiheet alkavat ärsyttää, samaten ihmisten moraalittomuus, periaatteettomuus ja kaikenlainen turha elämässä. Lehdestä tulee luettua enemmän kotimaan uutisia kuin viihde-osiota. Kiinnostuksen kohteet ovat muuttuneet tässä viime aikoina, samaten unelmat ja tavoitteet lähivuosille. Vaikea sitä on jotenkin selittää. Jos minulta kysytään, olen nykyään kivempi ihminen. En tiedä olenko oikeasti. Tiedän, että viihdyn tässä tämänhetkisessä elämässäni ja elämäntilanteessani paljon paremmin kuin ennen.

Olen kyllä ennenkin blogissani hokenut vaikka kuinka usein sitä, että pienet asiat on merkityksellisimpiä ja niissä on elämän juju, mutta jotenkin se on tuntunut todelta vielä enemmän viime aikoina. Voinen syyttää rakkautta, voinen syyttää uutta työpaikkaa, tai kaupunkia tai mitä ikinä. Ehkä saavutin vain uuden kypsymisen rajan omalla kasvun polullani. Mene ja tiedä. Eilen kaaduin X:ksi sänkyyn illalla kello 19. Oli tarkoitus kirjoittaa postaus, oli tarkoitus vastata meileihin ja oli tarkoitus siivota. Makasin vaan sängyllä ja katselin valojen liikehdintää makkarin kattolampussamme. Poikaystävä tuli viereen ja käperryin kainaloon. Ja luvattiin ottaa jatkossakin aikaa sille, että vaan ollaan. Levottomille luonteille se on tarpeen. Työt ei lopu tekemällä ja tekemiset ei kyllä vähene. Koko ajan on pitkä lista asioita kirjanpidosta joulukalenterin ripustamiseen. Mikään niistä ei loppujen lopuksi ole kovin merkityksellinen. Paljon tärkeämpää on vain olla.

Elämäni on ollut nyt "tylsintä" pitkään aikaan. Ihaninta. Kun muutimme Kuopioon, suunnitelmanani oli ottaa iisisti ja työstää itsestäni parempaa, kehittyä ihmisenä. Halusin liikkua enemmän, tehdä parempaa ruokaa, opetella tekemään erilaisia ruokia, ja ylipäätään asettaa oma hyvinvointi tärkeimmäksi. Yllättäen sainkin heti töitä tosi kivasta työpaikasta, ja on ollut vähän totuttelua nyt se, että tunteja onkin paljon vähemmän kaikelle siille muulle, mihin niitä oli ennen paljon enemmän. En siis ole vielä saanut itseäni salille rehkimään kolmea kertaa viikossa enkä osaa vieläkään tehtä Szechuan kanaa. Mutta pikkuhiljaa. Kyllä mä vielä opin ja saan :)

Eipä mulla oikeestaan ollut mitään uutta tai mullistavaa kerrottavaa :) Kunhan halusin jakaa näitä positiivisia ajatuksia tänne torstain kunniaksi! Kuvissa vilahtava asu tulee esittelyyn illalla tai huomenna. Tänään on nimittäin illalla tiedossa lentopallotreenit pitkästä aikaa, kun oon vihdoin terve. Huomenna sitten onkin aikaa käsitellä kuvia, kun edessä on neljän tunnin matka Lahteen, josta matka jatkuu lauantaina Stadiin.

Ihanaa torstaita! ♥

Ladataan...
Mungolife

Eilinen meni ohi vähän siivillä, kun istuttelin kukkia, etsin makuuni olevia lyhtyjä ja palloilin rautakaupasta toiseen. Kokkailin loppuillan kaikkia herkkuja kinkkupiirakasta mustikkapiirakkaan ja kasvissosekeittoon ja lihapulliin :) Haluan, että meillä molemmilla on joka päivä töissä kotona tehtyä ruokaa, joka ei kyllä valmistu ihan itsestään. Hemmottelin itteäni illalla lasilla viiniä ja nettikauppojen tarjonnan selaamisella. Mun ostoslistalla ois yks oversized-kokoinen neule, jossa on korkea kaulus. Moista en löytänyt, mutta kaikkea muuta kyllä :)

Tässä suosikkini Nelly.comin valikoimista.

*Postaus toteutettu yhteistyössä Nelly.comin kanssa ja sisältää kaupallisia linkkejä*

Kaikki ehdottomat suosikkini eiliseltä on tässä. Nuo molemmat hameet on aivan ihania, myös ONLYn mustat "nahka"housut näyttää loistavalta korvaajalta mun hajonneille River Islandin tekonahkahousuille. Pörröliivi oli sellainen löytö, mitä kaipasin vaatekaappini osaksi, joten sellainen on noiden hameiden lisäksi matkalla kotiin :)

Olen aivan rakastunut tuohon Ida Sjöstedtin takkiin, joka on toisena vasemmalta. Todella kaunis malli ja upea väritys! Pieni vinkaisu pääsi myös kun näin updatetatun takin punaisesta Ralph & Laurenin takistani. Ai vitsi, tuo on mielestäni paljon kauniimpi, mutta minkäs voi, kahta samanlaista ei mahdu samaan vaatekaappiin. Tämän kollaasin kaksi harmaata neuletta pääsivät lähimmäksi sitä, mitä etsin eilen.

Moni tykkää valtavasti mun Zaran ruudullisesta huivista, ja hyvin samanlainen löytyy nyt Nellyn valikoimista. Laukkukoriste pörröisen hännän muodossa on myös alkanut kiinnostelemaan viime aikoina, joten sellaisen laitoin myös tilaukseen. Uudet urheilurintsikat olisivat paikallaan, nuo Adidaksen on aika kauniin väriset. Täällä alkaa myös olla sen verran viileää, että on tarvetta lämpimälle pannalle juoksureissuille. Käytännöllisiä ja kauniita juttuja siis keräilin tähän.

Ja viimeisenä, muutamia kosmetiikkaehdotuksia:  

Olen päivittänyt viime aikoina meikkikaappiini uudet siveltimet, kaikki Real Techniquesilta. Multa löytyy ihan noi "perus"siveltimet, ja myös ne kauniit kultaiset, hopeiset ja ruusukultaiset siveltimet. Laatuero noissa ei mielestäni ole huomattava, hintaero on. Tosin onhan ne metalliset todella kauniita :) RT:n siveltimiä voin kyllä suositella lämpimästi, erinomaista jälkeä saa aikaiseksi. Viime aikoina olen myös ihastunut Clarinsin meikkeihin. Ostin vähän aikaa sitten tuon Clarinsin irtopuuterin, joka on aivan älyttömän hyvä tuote! Suosittelen lämpimästi. Itseäni kiinnostaa nyt kokeilla tuota BB-voidetta seuraavaksi. Make Up Storen primeria on lämpimästi suositeltu, joten ajattelin sitäkin nyt sitten kokeilla. Myös tuo Make Up Storen hohtopuuteri superkiinnostava!

Mikä teitä kiinnostaisi näistä eniten?

Pages