Ladataan...
Mungolife

Huhhhh, Helsingissä on pyörähdetty, äitiä ja shelttejä halailtu, sushia syöty ähkyyn asti ja nyt on jalassa tukevasti lentosukat (yksi läheltäpiti-tilanne riitti mulle) ja kädessä Pumpkin Spice Latte. Ohhh yezz, we are on the road :) Mies spämmää söpöjä kuvia mun pojista, joita on jo ikävä näin puolentoista vuorokauden jälkeen, mutta toisaalta näkymät ulkona on sen verran mukavat, etten valittele. Ensimmäinen osuus matkastamme on siis takanapäin, ja paraikaa vietämme viimeistä tuntia välilaskustamme. Nettiä löytyi Starresta, ja täältä löytyi myös kurpitsalattea, joten elämä hymyilee. Jos aloitti syyskuun glögiövereillä, lokakuu on hyvä ottaa vastaan kurpitsalattella. Sitä pääsee siemailemeaan loppuvuonna useamminkin :)

Siskon kanssa lähdettiin tosiaan reissuun, ja tässäpä teille hieman kuva-arvoituksia siitä, missä juuri olemme ja minne olemme menossa! Molemmille tuttu maa, mutta ihan uusi kohde, joten odotan innolla. Kiva olla reissussa systerin kanssa, vaikka kolmas meistä ei päässytkään mukaan tällä kertaa. Kuopiossa on aina eniten ikävä nimenomaan perhettä, niin onneksi sain nyt monta päivää laatuaikaa siskon kanssa. Lokakuu näyttää tänä vuonna muutenkin erityisen aurinkoiselta, sillä syyslomaammekin on tasan kolme viikkoa enää.

Jotenkin todella rankan ja itseäni ainakin pahasti kuluttaneen remppa/muutto/liikaatöitä -kesän jälkeen on ihanaa katsoa lokakuun kalenteria. Nyt olemme siskon kanssa reissussa tiistaihin asti, keskiviikkona pääsen palaveeraamaan omaa ja blogin tulevaisuutta, näkemään rakastarakasta ystävääni ja istahtamaan kampaajan tuoliin, minkä jälkeen pääseekin takaisin kotiin halailemaan mun ihania poikia ♥ On ihanaa lähteä matkalle täynnä intoa tietäen, että kotiin palaa aina vähintään yhtä innolla. En ehdi olla edes kahta viikkoa Kuopiossa, kun lähdemme jo miehen kanssa aivan ihanalle matkalle, ja sitä ennen on vielä varmasti superhauska ilta kaikkien kuopiolaisten kavereiden kanssa ja Vivvekin ehtii vierailemaan luonamme. Jos saan nyt ennustaa, niin lokakuusta tulee mahtava. Pieni taikauskoinen peikko nostaa päätään heti tämän sanottuani, mutta kai sitä voi suunnitella, että kaikki menee hyvin? Ei aina tarvii pelätä pahinta :)

Olen miettinyt, mikä minua oikein viehättää matkustamisessa. Vihaan pakkaamista, vihaan passitarkastusjonoja, vihaan sitä tunnetta, että "salee mun matkalaukku ei nyt tuukkaan". Vihaan kun aina unohtuu jotakin tärkeää ja inhoan usein ihmisten lentokone-etikettiä, mutta aina vaan haluan lähteä reissuun. Sen lisäksi, että on aina ihanaa nähdä uusia paikkoja ja kauniita kohteita, reissaamisessa parasta on nimenomaan seura ja kuinka sille voi antautua täysin. Monta päivää yhdessä siskon, miehen tai ystävän tai jonkun muun läheisen kanssa on aina parasta, kun voi höpötellä sydämensä kyllyydestä, kokea asioita yhdessä, fiilistellä yhdessä ja vaan olla rennosti kaksin/kolmin jne. Parisuhteellekin on jotenkin niin virkistävää olla reissussa, vaikka arjessa ei olisikaan mitään vikaa. Vaikka arki onkin aivan ihanaa, on jotenkin kutkuttavaa, kun voi näyttää joitain omia suosikkipaikkoja omalle rakkaalle ja syventyä sellaiseen olemiseen ja kaikesta jutteluun ilman töitä ja muita häiriötekijöitä. Samasta syystä olemme alkaneet käymään pitkillä kävelylenkeillä yhdessä päivittäin. Benji saa liikuntaa enemmän kuin tarpeeksi, ja samalla me pääsemme juttelemaan ihan kaikesta raittiissa ilmassa. Niin reissussa kuin pitkillä metsäkävelyillä pääsee jotenkin uppoamaan siihen parisuhteeseen tai ystävyyssuhteeseen paljon syvemmin kuin kahvipöydän äärellä. Ainakin minä pääsen. Siksi en juuri ikinä matkusta yksin. Minä nautin uusien ja vanhojen kohteiden kauneudesta, lämmöstä ja tarjonnasta kaikista eniten juuri seuran takia.

Nyt jatkankin siskon kanssa höpisemistä ja reissusuunnitelmien läpikäymistä.

Terveisiä siis täältä aurinkoisesta välilaskukohteestamme ja palataan asiaan jälleen huomenna! :)

Ladataan...
Mungolife

Wuhuu!! Arvatkaa mikä päivä tänään on? Tänään on viimeinen päivä päivätyössä! :) Tai itse asiassa oli! Täällä mä istun olkkarin sohvalla ja mietin, että mahtaa huomenna olla tyhjä olo, kun ei normaali rutiini jatkukaan enää. Tulipa ihan haikea olo tänään kun heitin heipat työkavereille, vaikka yhteistyö varmasti jatkuu jatkossakin! Mies tuli hakemaan töistä hyvin liikuttunutta naista, kun vietin vielä työpäivän perään hetken höpötellen ihan suosikkityökaverini kanssa ja halailut meni vähän itkuksi.

Samalla kun olo on hieman haikea, niin tulevat seikkailut aiheuttavat minussa kyllä todella innokkaan jännittynyttä fiilistä. Huomenna suuntaan aamujunalla Helsinkiin, josta lähdemme siskoni kanssa reissuun perjantaina. Viisi päivää reissussa, ja sen jälkeen Helsingissä odottaa peräjälkeen muutama hyvin mielenkiintoinen palaveri, jotka varmasti määrittävät tämän syksyn ja loppuvuoden suuntaa. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että vuosi meni näin nopeasti. Minähän tosiaan ehdin olla päivätöissä hieman päälle vuoden, ja viihdyin työpaikassa ihan superhyvin! Vaikka paljon uutta opittavaa oli, tunsin itseni siellä kotoisaksi, eikä meidän tiimissä ollut yhtään epämukavaa tai ärsyttävää ihmistä. Päinvastoin meidän koko porukka oli ihan huipputyyppejä, joiden kanssa työnteko oli supermukavaa alusta asti. Päätös friikuksi jättäytymisestä oli vaikea, juurikin sen takia, että harvassa työpaikassa kaikki ihmiset on mukavia, inspiroivia ja kivoja tyyppejä. 

Toisaalta päivätyön lopettaminen on luonut tosi hyvän fiiliksen, sillä odotan innolla kaikkea mitä tämä syksy sisältää :) Lisäksi tänään on ollut muutenkin ihan mahtava päivä, tai oikeastaan eilen. Kävin nukkumaan niin valtava hymy kasvoillani, että päivä lähti käyntiin vieläkin hymyillen. Päivä alkoi kauhean negatiivisesti kun meidän Benjillä oli näköjään alkanut mahatauti, joka oli johtanut suolistotulehdukseen, joten aamusta suuntasimme heti eläinlääkäriin, jolta saimme antibioottikuurin ja pojuun taas virtaa. Nyt on kuulemma ihan hirveesti liikkeellä koirien mahatautia, ja kun pienistä mahaoireista huolimatta Benkku oli superenerginen ja iloinen oma itsensä, emme sitä heti ekana kahtena päivänä vieneet lääkäriin. Eilen tyyppi alkoi olemaan jo hieman hiljaisempi kuin yleensä, niin huolestuin ja vein sen päivystykseen. Nyt tyyppi on taas ihan energiaa täynnä, kun on saanut pari kertaa lääkettä ja saanut syötyä kunnolla. Iltaa kohden B oli taas ihan normaali ja munkin mieli parani ainakin 400 %. Sitten vielä juttelin ihanan Vivven kanssa, ja hän katseli jo lippuja Kuopioon meidän luokse. Voi että, ihana nähdä tuota pientä seikkailijaa pitkästä aikaa!

Viime viikolla intouduimme miehen kanssa jo suunnittelemaan talvilomaa, kun jäimme pohtimaan joulujärjestelyjä. Saimme ihan kuningasidean ja teimme kaikki järjestelyt. Saamme viettää joulun perheidemme kanssa, pari välipäivää Helsingissä ja sitten suuntaamme viettämään uutta vuotta ulkomaille! Löysimme täydellisen matkan ja teimme jo kaikki varaukset. Eilen juttelin parhaan ystäväni kanssa kaikesta muusta puoli iltaa ja heitin puolivitsillä, että voi kun he tulisivat mukaan. One thing led to another, ja nyt mä pääsen kokemaan vuoden vaihtumisen oman rakkaan ja parhaan ystäväni kanssa! Oon ollut koko päivän yhtä hymyä ja suunnitellut matkaamme jo ihan innoissaan. On maailman parasta, että parhaan ystäväni mies ja minun mieheni tulevat superhyvin toimeen ja ovat ystävystyneet keskenään ja ovat vähintään yhtä innoissaan tästä uuden vuoden suunnitelmastamme :) Uuden vuoden lisäksi pääsemme juhlistamaan parhaan ystäväni kanssa kymmentä vuotta ystävyyttä, enkä osaisi kuvitella parempaa tapaa hyvästellä tämä vuosi ja toivottaa seuraava tervetulleeksi. Kun tämä kaikki tuli vielä ihan yllättäen, niin meikäläinen on ollut tänään kyllä ihan todella riemuidioottina liikenteessä.

Sain myös vihdoin käsiteltyä nämä kuvat loppuun, ja pääsen esittelemään tämän asun, joka oli kuulemma miehen lempiasu tältä vuodelta :)

ZARA takki
RIVER ISLAND housut
ACNE Colt bootsit
ZARA paita
PRADA laukku
MULBERRY huivi

Onko teilläkin hyvä päivä? Mulla on vaan niin fantastinen päivä, ettei sanat riitä! Nyt pitäisi tosin vielä pakata reissuamme varten, mutta hei, telkkarista tulee ihan superhyvä jälkkärijakso Master Chefiä ja mulla on edessä kulho popparia, johon löysin vihdoin white cheddar -maustejauhetta. Olen liian onnellinen tällä hetkellä :D

Katson siis hetken huippukokkeja ja sitten rupean miettimään, mitäs kaikkea viikon poissaolo Kuopiosta vaatiikaan :D

Mitäs tykkäätte asusta? :)

Pages