Ladataan...
Mungolife

Mulla on ihan hillittömästi vinkkejä ja ajatuksia tuohon meidän Dubain matkaan liittyen, mutta aloitetaan silleen pikkuhiljaa. Koska asukuvia ei ole hetkeen nähty (no koska ei ole hetkeen nähty yhtään mitään ku bloggaaja lomaili ja koska ulkona on suurimman osan päivästä pimeetä ku mörön... no en jatka ajatusta, you get it anyway) ja koska Dubaissa pukeutuminen herättää aina vaan kysymyksiä, niin ajattelin aloittaa vähän sillä aiheella ja reissustamme ylipäätään.

Mä tuun tekee vähän laajemmat postaukset reissusta, sillä kolmen viikon aikana tuli koettua aika paljon, kun oli kerrankin aikaa ja tuttu paikka. Ensinnäkin, ravintola ja aluevinkit sekä hotellivinkit (oltiin kolmessa eri hotellissa tuona aikana) ja tietenkin aktiviteeteista, lennoista yms. Me itse asiassa ollaan menossa Arabiemiraatteihin uudelleen maaliskuussa, tosin tällä kertaa Ras al Khaimahiin, josta kyllä pistäydytään taas Dubaissakin. Me lennettiin nyt Turkish Airlinesilla ja voin oikeasti lämpimästi suositella kaikille, jotka matkustaa lasten kanssa. (Totean jo tähän väliin, että TA on Rantapallon yhteistyökumppani ja matka oli toteutettu osittain yhteistyössä Turkishin ja Rantapallon kanssa. Nämä äärimmäisen positiiviset kokemukset lentoyhtiöstä ovat kuitenkin ihan puhtaasti mielipiteeni siitä kiitollisuudesta, miten onnistuneet lennot meillä oli) Ainakin siis meidän 9 kuisen kanssa välilaskulliset lennot oli paras idea ikinä ja parin tunnin pysähdys Istanbulissa oli paras, mitä olisi voitu valita tohon reissuun. Riippuen toki lapsista, mutta meidän pikkuapina kiipeilee sen verran aktiivisesti ja haluaa kontata ja harjoitella kävelemistä, joten seitsemän tunnin suora lento saattaisi olla vaan yksinkertaisesti liikaa. Nyt lentoaikaa kertyi mun laskujeni mukaan 7h20 min, eli melko lailla yhtä paljon koneessa istumista, mutta kun sen teki kahdessa osassa, pystyi aika hyvin laskemaan milloin kannattaa syöttää Dante ja lennot meni samalla kaavalla. Mennään koneeseen, ihmetellään hetki, hengaillaan, syödään ja nukutaan loppumatka. Matka-aikaa välilaskuineen tuli joku about 9 tuntia, mutta kertaakaan koko menomatkalla ei mukulasta lähtenyt yhtään kitinää, kun sai rytmitettyä tosi hyvin tuon lennon. Kirjoittelen vauvan kanssa matkustamisesta enemmän Mungobabyn puolelle (saatiin kavereilta ihan lyömättömän hyvät vinkit, ja Turkishin asiakaspalvelu klaaras tilanteen erinomaisesti), mutta oli kyllä ihan uskomattoman kiva aloittaa loma hyvällä tuulella ja hyvillä mielin, kun edes raskas lentopäivä ei aiheuttanut Dantessa mitään ärsytystä. Mä oon aika monella lentoyhtiöllä lentänyt tässä elämäni aikana ja kyllä ymmärsin heti miksi Turkish on valittu Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi monta vuotta peräkkäin. Matka alkoi siis loistavasti, hyvää ruokaa koneessa (ja ette kuule mun juuri koskaan sanovan näin), uusia leffoja ja hyvä mieli koko matkaseuralla. Saavuttin Dubaihin uuden vuoden aattona aamuyöllä ja kirjauduttiin yhteen läheiseen hotelliin ihan vaan nukkumaan ennen kuin siirryttiin meidän varsinaiseen huoneistohotelliin.

Ensimmäinen päivä Dubaissa meni viettäen uutta vuotta (siitä oma postauksensa, jos haluaa Dubaihin mennä uv:ksi, mulla on muutama vinkki, mitä kannattaa ottaa huomioon) ja ensimmäiset päivät vaan nautittiin ihanan kaupungin tarjoamista mahdollisuuksista ja kaikesta kivasta. Ensimmäinen vastoinkäyminen reissussa kävikin oikeastaan sitten siinä ekalla viikolla, kun miehellä oli pientä manfluta, joka johti siihen, että myös D vähän alkoi yskimään ja se yltyikin sitten kovemmaksi yskäksi. No, ei siinä, tuli kokeiltua Dubain sairaala- ja lääkäriosaamista, ja erittäin hyvä mieli siitä jäi. Voi kyllä, sanoin sairaala, koska yksi yö vietettiin tukevasti sairaalassa, eikä hotellissa. Meidän pieni nimittäin sai kurkunpääntulehduksen ja kun kävimme ensimmäisen kerran lääkärillä, kehotti tämä menemään varmuuden vuoksi heti sairaalaan, jos tuntuu, että yhtään alkaa pihisemään ja kuulostamaan raskaalta se hengitys. Siitä sitten seuraavana iltana alkoi olla sen verran äänessä käheyttä ja vinkunaa, että lähdimme illalla ensiapupolille lähimpään sairaalaan. Oikeesti, mikä kulttuurishokki. Suomessa lauantai illalla klo 23-02 on sairaalassa aika kirjavaa porukkaa ja alkoholilla on osuutta asiaan lähes aina. Tuolla oltiin ihan perussairaalassa, ja ainoina asiakkaina lapsia ja vanhempia. No, koska ryyppääminen nyt ei varsinaisesti kuulu Dubain ykkösjuttuihin. Loppujen lopuksi testien ja kokeilujen jälkeen lääkärit halusivat pitää meidät yön yli sairaalassa, että tarkkailevat Danten hengitystä varmuuden vuoksi, vaikka mitään kovin kriittistä ei sinänsä ollut. Heti kun hän sai hengitettävää lääkettä, alkoi hengitys paranemaan ja homma toimimaan mukavammin. Oli kyllä näin uteliaisuuden ja kokemuksen kannalta ihan jännittävää kokea sairaalareissu tuolla, vaikken mitenkään tietenkään haluaisi, että pikkuisella olisi paha olla. Sairaalayö maksoi vähän päälle 300 euroa, ja palvelu kyllä pelasi. Ei kysymystäkään siitä, saako molemmat vanhemmat jäädä (saa), ison hotellihuoneen kokoinen huone telkkareineen, kassakaappivaatekaappeineen ja isoine kylppäreineen, jopa minishampoot ja hoitoaineet joltain kylpyläsarjalta ja aamiainen koko perheelle toimitettuna huoneeseen. Vähän aamulla nauratti, että ei pöllömpi palvelu, melkeen parempi kuin hotellissa. Tärkeintä tietty, että Danten kanssa selvittiin vaan säikähdyksellä ja tyypillä alkoi haukkuva yskä parantua ja kohta koko typerä sairaus pois päiväjärjestyksestä. Tosin, tietenkin jälkitautina tuli korvatulehdus, mutta kuten ensimmäisenkin kohdalla, Dante ei oikeastaan ollut siitä edes moksiskaan. Se on yllättävän urhea ja sisukas pikkukaveri. Sanomattakin muuten selvää, että mäkin sain jonkun semiflunssan siinä ja yskin pari päivää kaksinkerroin, mutta onneksi nää meidän terveysmurheet ei sinänsä pilannut kuin pari-kolme päivää reissusta. Eikä oikeastaan annettu niiden pilata sitäkään, sillä asenne ja hyvä mieli ratkaisee paljon. Ja on paljon helpompaa olla hyvällä mielellä Dubain auringossa kuin Suomen loskassa. Äitini lohduttikin jossain vaiheessa, että no, kurkunpääntulehdus Dubaissa on parempi ku influenssa tai tuhkarokko Suomessa (asiaa oli juuri uutisoitu, ja totuushan on se, että ei tuollaisia viruksia pääse pakenemaan oikein mitenkään muuten ku kotiinsa lukittautumalla).

Muuten reissu olikin erittäin onnistunut. Ensimmäisen reilun viikon olimme kokoonpanolla äiti, minä, sisko, mies ja Dante, sitten sisko lähti ja läpsystä vaihto kun Lontoo-mama tuli mukaan. Sitten mieskin lähti töihin ja oltiin viimeiset viisi päivää minä, äiti ja Lontoo-mama sekä tietenkin Dante. Oli ihanaa, että Dante pääsi viettämään aikaa kummimumminsa kanssa ja mäkin sain nauttia Lontoo-maman seurasta melkein kaksi viikkoa. Ihanaa. Puuhailtiin tosiaan ihan hirveesti kaikkea, mutta samalla myös ihan vaan lepäiltiin. Peräti kahtena iltana koko loman aikana haettiin vaan take away ruokaa ja hengattiin hotellilla, nautittiin parvekkeella viileästä kesäilmasta ja oltiin vaan. Parasta.

Mutta niin, se pukeutuminen Dubaissa, se aiheuttaa aina kysymyksiä. Jokainen toki taaplaa tyylillään. Jos haluaa pukeutua persposkia vilkuttaviin farkkushortseihin ja nirunarutoppiin, be my guest. Sitäkin näkee aika paljon, useimmiten itänaapurimme turistien päällä. Lähtökohtaisesti suotavaa on julkisissa tiloissa ja kadulla pukeutua niin, että hartiat ja rintakehä olisi peitetty ja polvet myös. Ite suosin Dubaissa sellaista lähtökohtaa, jossa jompikumpi on peitossa, ylä- tai alaosa. Tämä ei suinkaan tarkoita, että aina pitäisi olla jossain burkhassa tai maximekossa, vaan voi pukeutua ihan kivasti, vaikka sen tekisikin ihan kunnioittavasti. Esimerkiksi tämä kuvissa näkyvä punainen mekko on tosi hyvä asu Dubaihin. Kiva midimittainen mekko, joka ei ole mitenkään liian paljastava tai seksikäs, mutta kuitenkin kivannäköinen ja paikkaan sopiva. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että en usko Dubaissa olevan mitään seurauksia jos pukeutuu vähän paljastavammin, se on sitten vaan oma häpeä. Mä en koe, että meidän länsimaisten naisten pitäisi mukautua muslimimaiden sääntöihin ja tapoihin, mutta pyrin valinnoillani kunnioittamaan maata, jossa olen, koska vain niin voin vaatia samaa heiltä Suomessa. Mun mielestä siis. Joidenkin mielestä tietynlaisella käyttäytymisellä edistetään sitä, että joskus vielä muslimimaissakin kulttuuri muuttuu, mutta mun mielestä se on vähän naiivia. Ihan totta, ei länsimaisten keveä pukeutuminen tule muuttamaan asioita, eikä ole meidän tehtävämmekään myydä omaa ideologiaamme muualle vaikka ylemmyydentunnoissamme se vaikuttaisikin oikealta. Vaikka me varmaan koemme välillä naisten aseman vähintäänkin kyseenalaiseksi paikoitellen maailmassa, ei sitä asiaa muuteta lyhyillä helmoilla tai avonaisilla topeilla vaan kunnioituksella ja oikeiden asioiden kehityksellä, aloittaen vaikkapa tyttöjen oikeudesta opiskella. Sinänsä tää ei liity edes kovin vahvasti Dubaihin tai Arabiemiraatteihin, sillä kyseessä ei ole mikään Saudi-Arabian kaltainen maa. On kaksi koulukuntaa sen suhteen, miten käyttäytyä. Joku kokee asianmukaisen pukeutumisen kunnioituksena, toiset alistumisena ideologialle, joka on omasta mielestä väärin. Mielestäni jokainen mielipite on oikeutettu, mä vaan satun valitsemaan tällaisen tien tässä asiassa, mutten tuomitse sitä toistakaan ajatusmallia :)

Yleensä mä pukeudun Dubaissa melko lailla niin, että joko yläosa on peittävä tai alaosa. Hotellialueilla ei ole mitään väliä pukeutumisella, mutta ravintoloissa, ostoskeskuksissa yms. on mun mielestä vain kohteliasta hieman miettiä, onko tytöt tiskissä tai vilkkuuko persus mekon helman alta. Isoa painetta ei mun mielestä asian suhteen kannata ottaa.

Tilanne on kuitenkin hyvin eri Dubain ulkopuolella. Abu Dhabikin on jo selkeästi vanhoillisempi, ja mitä olen ymmärtänyt, muut emiraatit vieläkin enemmän. Dubai on niin länsimaistunut että siellä ei mielestäni edes katsota kovin pahalla kaikista paljastavintakaan pukeutumista siinä missä Abu Dhabissa meininki on selkeästi hieman tarkempaa. Jos aikoo samalla reissulla käydä myös Abu Dhabissa, suosittelen pakkaamaan mukaan myös jonkun maksimekon tai esim. kivan housupuvun. Yks hyvä vinkki on pakata mukaan ohuen ohut huivi, jolla saa helposti tarvittaessa esim. olkapäät peittoon, jos tuntuu siltä, että haluaa pukeutua peittävämmin. Rehellisyyden nimissä mulla ei oo kai koskaan ollut sellaista tilannetta Dubaissa, mutta mä oonkin pyörinyt lähinnä ihan täysin turistialueilla.

Säiden puolesta Dubaihin aika harvoin tarvii mitään sen kummempaa lämmintä päälle. Tammikuu ei ole mikään lämpimin kuukausi, todellakaan, mutta silti en tarvinnut kertaakaan mitään lämmintä päälle. Oli mulla yksi paksumpi huivi ja ohut neule mukana, mutta ei ollut käyttöä. Päivisin oli n. 21-26 astetta ja iltaisin n. 18-20, joten sen mukaan ehkä pahimmille vilukissoille kannattaa ottaa jotain vähän lämpöisempää mukaan. Viimeksi kun olimme joulukuussa Dubaissa, oli siellä pikkuisen lämpimämpi ja ihan parhaat kelit taitaa olla maaliskuussa, kun on vähän vielä lämpimämpi. Dantelle meillä oli mukana päiväsaikaan ihan body ja ohuet housut, iltaisin laitettiin vielä Gugguun kokohaalaria tai jotain sen lämpöluokan vaatetta, eli siis sisähaalari tai jotku peruskollari ja -huppari. Jostain oon lukenu sen säännön, että pienelle lapselle on hyvä pukea yksi kerros enemmän kuin itselle, joten sillä mentiin.

 

LOUIS VUITTON Pochette Metis laukku
H&M mekko
GUESS kengät
TOM FORD lasit

Mun suositus tonne mennessä on olla sen pahemmin stressaamatta pukeutumista ja mennä vaan maalaisjärjellä hyvän maun rajoissa. Ja jos on maksimekkojen ystävä, niin Dubain shoppailumahdollisuudet on ihan mielettömät jo senkin takia, että siellä on paljon enemmän tarjolla maksimekkoja ihan perus Zaroissa ja Mangoissa. Enemmän kysyntää, enemmän tarjontaa. Siitä voi ottaa kaiken ilon irti :)

Mitäs tykkäätte tästä asusta? 

P.S. Asiaan täysin liittymättä, onkohan Lempäälän (tai Tampereen) alueella jotain hyvää ompelijaa? Haluaisin käyttää pari mun vaatetta hieman korjauksessa. Tämäkin mekko on sopiva hartioilta ja rinnanympäryksestä, mutta on turhan iso lantiolta ja vyötäröltä tällä hetkellä. Pari muutakin kaipaisi pientä muutosta. Vinkatkaahan, jos on kokemusta asiasta!

Ladataan...
Mungolife

Heissan ihanat lukijat! Anteeksi, että tämä mun lomalta paluu on mennyt hieman hitaasti, tosin se oli ehkä odotattavissakin ja kuten sanottua, päivittäinen postaustahti ei oikein ole mahdollinen tällä hetkellä, kun mies palasi takaisin töihin. Tosin, en voi syyttää pelkästään tätä kotiäitiyttä, sillä olen ollut harvinaisen tehoton viime päivät. Tiedättekö sen lomanjälkeisen fiiliksen, kun tuntuu, ettei oikein lähde käyntiin? Jep, tuttua mulle näiltä päiviltä. Siihen päälle kun D puskee ylähampaita, ja haluaa olla nonstop sylissä, en oikein saa itseäni koneelle ja kirjoittamaan vaan keskityn mieluummin halailemaan hänen kanssaan. Minä jos joku tiedän, kuinka veemäistä voi hammaskipu olla ja sääliksi käy pientä ihmistä.

Mun on rehellisyyden nimissä sanottava, että mua masentaa vähän tää sää ja nihkee valon määrä, kun jotenkin kolmessa viikossa sitä tottui jo sellaiseen valoisuuteen joka päivä. Se tuntuu vaikuttavan tosi paljon mun meininkiin ja fiilikseen, tai lähinnä sihen tehottomuuteen. Oon yrittänyt juoda mahdollisimman paljon tuorepuristettuja mehuja, syödä hedelmiä ja ulkoilla sekä liikkua, mutta jotenkin tuntuu toivottaman pimeän talviselta. C-vitamiinin yliannostuskaan ei tunnu auttavan. Vaarallista pitää lomaa, jos siitä paluu on näin vaikeeta :D Tai no, kotiäitinä mulla on kyllä ihan oikeus nauttia lapseni kanssa kotona olosta ja vaan hänen hoivaamisestaan. Samalla kuitenkin yrittäjä sisälläni vähän morkkistelee tätä "laiskuutta". Tiedättekö tunteen? Kun koko kroppa ja mieli huutaa, mitä pitäisi tehdä ja lista tekemättömille töille on loputon, mutta todellisuudessa päädyt katsomaan Frendien kuudetta tuotantokautta neljätoista jaksoa putkeen?

Meillä on myös jotenkin hirveän vauhdikas aikataulu tällä hetkellä. Mulla on kevätkausi lentopallossa alkanut, mikä tarkoittaa lähes joka viikkoa peliä. Eli parit treenit ja peli viikossa, plus siinä sopivasti omien treenien välissä keskiviikko-iltan vauvauintia. Tosin oon sitä mieltä, että harrastaminen on tosi tärkeetä hyvinvoinnille, keholle ja kehittymiselle. Niin omalle kuin lapsen. Päädyin tänään pohtimaan addiktioita. Tai siis miehen kanssa tuli puheeksi, miten me käsitellään stressiä, vaikeuksia ja vaikeita kausia. Mistä saa lohtua, mistä saa hyvää mieltä, millä pärjää. Musta on vähän naurettavaa, että mulla on lohtusuklaa ja lohtushoppailu, miehellä on lohtu-urheilu. Aika ärsyttävää, että mulla ei oo lohtu-urheilua kohti mitään taipumusta. Ois kauheen kiva ku olis, mut ei. Näin äitinä jotenkin kaikki kohtuaddiktiot (LOL :D piti olla, että lohtuaddiktiot :D) on kuitenki vähän ottanu takapakkia, ja mulle tuo jotenkin rauhaa ja hyvää mieltä vaan Danten kanssa oleminen. Se, että sammutan äänet puhelimesta ja pyyhin mielestäni kaiken mukatärkeän ja keskityn vaan hänen kanssaan puuhailuun. Askelten ottamiseen, palikoiden rakenteluun ja kaikkeen vastaavaan. Jotenkin kun hän kiipeää syliin tai katsoo iloisesti, tuo se niin paljon hyvää mieltä, että mikään ei tunnu rankalta. Ja rehellisyyden nimissä, ei mun elämässä onneksi mitään kovin rankkaa olekaan. Oon niin onnellisessa asemassa, että välillä melkein pelottaa. On jotenkin hankalaa asennoitua tähän bloggaamiseen niin, että 3-5 postausta viikossa on oikein hyvä määrä. Tällä hetkellä tuntuu, että on niin tottunut siihen 6-7 postaukseen viikossa, että tuntee jotenkin pettävänsä teidät, jos ei olekaan päivittäin höpisemässä jotain. Samalla kuitenkin tuo lomamme teki tosi hyvää näin bloggaajanakin, sillä sain siellä hieman oikeasti jäsenneltyä viimeistä paria vuotta, blogien asemaa elämässäni ja sitä, mitä tulevaisuudelta haluan, myös bloggaajana. Nyt oon ihan superinnoissani podcasteista, oon hommannut kunnon mikin ja oon suunnitellut kavereiden ja kollegojen kanssa teemoitettuja podcasteja, ja ootan sitä tosi innolla. Oon myös harjoitellut videoiden tekemistä (tulokset näette mm. mun IG) ja oon vähän harjoitellut, miten kamalalta videolle puhuminen tuntuiskaan musta. Ei itse asiassa yhtään pahalle. Täytyy kokeilla, jos saisin tehtyä ihan videoasupostauksen lähipäivinä.

Mut hei arvatkaa mitä? Mä sain purettua mun matkalaukun loppuun! Eilen! Oon vähän ylpee. Ei siinä mennyt kuin kahdeksan päivää. Kertooko tää jotain tästä mun tehottomuudesta lomaltapaluun jälkeen? Ihan omissa ulottuvuuksissa. Siellä se matkalaukku makoili keskellä olohuonetta, kuin mikäkin joulukuusi. Ei siellä ollut kuin kesäjuttuja, joten en kaivannut siitä mitään. Kaipasin tosin ehkä meidän olkkarin lattiaa matkalaukuttomana. On oltava tosin rehellinen ja todettava, että sisältö ei ole vielä omissa kaapeissaan, vaan räjähdyksenä makkarissamme. Aloitin nääs tässä kaiken lomaltapaluumatelun keskellä projektin nimeltä "puolita vaatekaappi". Alkoi aika hyvällä sukseella, mutta sit jäi kesken. Ja on edelleen. Jos sitä sais vaikka torstaina aloiteltua mungokirppistä. Ehdottomasti ehkä.

Ja kyllä, tämän kaiken saamattomuuteni keskellä sain kuitenkin aikaiseksi leikata hirveän kasan hedelmiä ja ottaa niistä kuvan, enkä vaan latonut niitä suoraan mehustimeen. Älkää kysykö miksi, ne näytti musta söpöltä.

Ja melkein yhtä tärkeä uutinen matkalaukun purkamisen lisäksi on se, että mun kaikki meikkisiveltimet on puhtaita! Mä en itse suinkaan niitä hinkannut. Ja ei, en ostanut vaan uusia, vaikka olis tuntunut melkein helpommalta ratkaisulta. Mun sisko on vähän hullu. Se oli käymässä viikonloppuna ja perinteisen valituksen sijaan se päätti alkaa tuumasta tekoihin. Tiedättekö, mun sisko on se ihminen, joka pesee sen beautyblenderin joka päivä. JOKA IKINEN PÄIVÄ. En tajua. Siis jos mä pesen mun beautyblenderin kerran viikossa, oon jo onnellinen. Jos putsaan kaikki siveltimet kerran kuussa, on se jo aikamoinen suoritus. Mä oon oikeesti maailman huonoin pitämään mun siveltimistä huolta ja ne on aina ihan superällöttäviä. En vaan ikinä saa aikaiseksi otettua sille aikaa. Ja systeri aina vinkuu asiasta mulle ja paheksuu mun pahaa tapaa. Mulla on varmaan joku 60 meikkisivellintä (ainakin) ja sit ku joku alkaa olla oikeesti ällö, yleensä otan vaan samaa edustavan puhtaan siveltimen ja unohdan sen siliän tien sen siveltimien pesun. Kunnes käy niin, että kaikki siveltimet on aika ällöjä. Ja mun hullu ihana sisko otti ja pesi ne kaikki mulle sunnuntaina. Tosta noin vaan. Koska se on sen mielestä, get this, TERAPEUTTISTA. Ihan totta, mä keksin sata asiaa, mitkä on musta terapeuttisia, mutta ällöttävät meikkisiveltimet ei kuulu asiaan. Tosin OK, mä pesin eilen keittiön lattialaattojen välejä klo 1 yöllä, ja se oli musta jotenkin terapeuttista. Se alkoi sellaisella vähän tarkemmalla siivoomisella, koska kotona on konttaaja ja siinä sitä oltiin, polvillaan keittiössä keskellä yötä hinkkaamassa scrub daddylla lattioita. Kaikkea sitä keksiikin. No anyway, mun perhe on maailman paras. Oon ihastellut nyt kaks päivää varmaan sata kertaa mun puhtaita siveltimiä ja pelännyt siskon reaktiota, jos se näkee kuukauden päästä, että ne on taas kaikki samanlaisessa kunnossa. Yngh. Kuka muu vihaa siveltimien pesua?

Siinäpä oikeastaan mun viimeiset pari-kolme päivää. Puhtaita siveltimiä, purettuja matkaulaukkuja ja paloiteltuja sitrushedelmiä. WILD. No, ehkä ihan paikallaan tällainen pieni takkuaminen. On nää päivät onneks sisältäneet myös leivontakokeiluja, ekat lentopallotreenit kuukauteen (melkein kuolin alkulämmittelyyn) ja vauvamuskarin (löysin Lempäälästä, jeee!). Oon liukastunut kerran, meikannut nolla kertaa, äänestänyt kerran ja laulanut ehkä kymmenen kertaa päivässä rati-riti-rallaa. Kaikki, jolla alkoi soiman se päässä: olkaa hyvät. Mulla on soinut pari päivää taukoamatta. Todella ärsyttävää.

Mun äiti tulee ylihuomenna, ehkä se laittaa mut ruotuun tän haahuilun kanssa. Tosin se on kuulemma vaan haahuilut itekin reissusta paluun jälkeen. Mies on järjestänyt jonkun treffiyllärin viikonlopulle ja äiti tulee jo torstaina, kun sillä on niin ikävä Dantea ja koska se tulee kattomaan meidän peliä perjantaina. Kuvitelkaa, mä oon kohta 30 ja mun äiti tulee kattoo mun peliä. Näin meillä :D Tosin, meidän äiti ei oo koskaan nähnyt mun pelaavan lentopalloa. Mä vähän innostuin taas pitkästä aikaa kun olin kattomassa systerin peliä perjantaina. Jotenkin sitä pääsee yllättävän kovaan pelifiilikseen, vaikka katsojia on ehkä sata ja et ymmärrä koko lajistakaan ihan hirveesti. Toisin kuin perjantaina, kun äiti tulee. Katsojia on varmaan yksi, mutta ainakin lajiymmärrys on äitillä samanlainen lentopalloa kohtaan kuin mulla salibandya kohtaan. No anyway, tulin myöhässä paikalle, enkä ollut varma kumpi joukkue on siskon. Muistin, että sinivalkoinen, mutta toiset pelas valkoisessa ja toiset sinisessä, joten ei juuri auttanut. Oon sentään ylpee, että muistin sen vaihtaneen joukkuetta joku aika sitten, enkä enää kysellyt M-Teamia. Bongasin siskon ja sen kaverin rusketusten perusteella ja olin auttamattoman ylpeä itestäni kun tunnistin viis kenttäpelaajaa. Siis ihan totta, ootteko koskaan käyneet kattomassa nuorten naisten salibandya? Niillä on kaikilla pitkä tukka ja panta ja ne näyttää ihan samalta kaikki. Hyvä ku omaa verta ja lihaa tunnistaa sieltä kentältä. Otan yleensä tavoitteekseni yleisössä olla ottamatta yhteen kenenkään kanssa ja olla nolaamatta siskoa. Yhdessä pelissä pari vuotta sitten feilasin molemmat yritykset. On jotenkin hellyyttävää ku jotkut vanhemmat ottaa noi liigapelit kuin jotkut olympialaiset ja puusilmää lentelee tuomareille ja kommenttia vastustajalle. Mun jalkapallofani ystävä, joka on kattonut futista aika monessa paikassa, nauroi joskus muutama vuosi kaksinkerroin kun oltiin kattomassa jotain finaalipelejä. Ei ollut kuulemma arvannut, että kovimmat meiningit on 14-vuotiaiden mimmisäbässä.

Perjantaina käytin erätauot siihen pohtimiseen, että toivottavasti Dante haluaa pelata jotain joukkueurheilua. Musta on kiva kattoa pelejä, jos kentällä on joku oma. Huvitin itseäni miettimällä, miten paljon D häpeää äitiään (ja tätejään ja mummojaan), jotka todennäköisesti on vähän raskaita hänen urheilutulevaisuuden katsojina. Huom. mun ajatuksissa se joukkueurheilu on jo siis tapahtumassa. Ollaan myös itse asiassa tehnyt ajatustyön valmiiks. Koripallo tai lentopallo. Jalkapallo on ihan jees, mutta se on paljon loukkaantumisriskimpi. D on aika pitkä ja kaikesta päätellen tulee olemaan melko pitkä poitsu, joten koris ois hyvä. Täti on entinen maajoukkuekoripalloilija, joten se sai kannatusta. Lentopallo on itse asiassa varmaan turvallisin, kun ei ole kontaktia juurikaan, mut on hyvä olla vaihtoehtoja. Jääkiekko ollana äänestetty ulos kamojen raahaamisen, jäävuorojen yms. sellaisen takia. Koripallo sitä paitsi on kansainvälinen, sitä voi pelata vaikka päätyis joskus haluamaan ulkomaille. D on varmaan ylpeä, kun äiti on tehnyt ajatustyön valmiiksi jo tässä vaiheessa. Ja tätä ajatuspoukkoilua ei missään nimessä kannata lukea pilke silmäkulmassa, sillä se on kirjoitettu kuolemanvakavalla otteella. No joka tapauksessa, siinä mun mielikuvitusharjoituksissa mietin, miten oon yks niistä sivistyneen oloisista lätkä/säbä/koris-mutseista, jota D ei häpeäisi. Vähän veikkaan, että tuun epäonnistumaan. Onko väärin toivoa, että lapsi haluaa pelata jotain? Musta olis vaan niin siistiä olla kattomassa sitä. Ei niinkään siinä 4-v vaiheessa, kun ne kaikki juoksee saman pallon/kiekon perässä, vaan sitten joskus kun siinä alkaa olla jo jotain järkeä. Muistelen näitä mielikuvaharjoituksia varmaan lämmöllä kun D päätyy soittamaan huilua tai kelkkailemaan. Ei siinä, kyllä mä ne huiluesityksetkin kävisin katsomassa.

Mun piti oikeastaan tulla kirjoittamaan, että sori, mun aivot on edelleen lomamodessa tai syväjäätyneet tämän kylmään kotiSuomeen paluun myötä, mut se selvinnee myös tästä postauksesta noin muutenkin? Ootte toivonut mun höpöttelypostauksia, joten tällä erää olisi tarjolla mun  upeita ja mahtavia ajatuksia, palataan huomenna jollain fiksummalla :D 

P.S. Tää päämäärätön postaaminen aamuyhdeltä on itse asiassa vielä terapeuttisempaa kuin lattian hinkkaaminen. Mun pitäis ehkä kokeilla öisin nukkumista, mutta D hemmottelee meitä nukkumalla pitkiä öitä, joten otan kaiken ilon irti tästä mun yökukkumisesta.

Pages