Ladataan...
Mungolife

Tässä tulee tällainen "sairas"tarina, joka tavallaan poikkeaa blogin normaalista linjasta, mutta mun mielestä tää on tärkeä jakaa, sillä tää voi monelle tulla hyödylliseksi. Oon edelleen onnellinen, että kirjoitin Danten refluksista ja kielijänneleikkauksesta, sillä nyt jo 11 (!!!) mun lukijaa on kertonut saaneensa avun asiasta ja heidän pikkuisilleen on tehty tuo napsautus, joka on muuttanut vauva-arjen ihanaksi ja itkuttomaksi. Tämä on lähes yhtä itsestäänselvä ja helppo juttu, joka vaan jää usein huomaamatta ja koskee joidenkin arvioiden mukaan jopa 40 % naisista. Joten, sukelletaan hetkeksi mun terveysjuttuihin.

Siitä ei ole kovin monta vuotta, kun huomaamaton raudan huono varastoarvo meinasi viedä multa järjen. Väsytti ja olin huonotuulinen, oli voimaton olo ja kaikki tuntui vähän ylitsepääsemättömän vaikeelle. Olin alakuloinen, korvissa soi ja kaikenlaista pientä ongelmaa oli tuolloin. Silloin syytin mielessäni pitkään maasta toiseen lentelyä, opiskelustressiä, muuta stressiä, töiden ja opiskelun yhdistelemistä yms. Syypääksi ajattelin kertynyttä univelkaa sen jälkeen kun olin pitkällä panacod-kuurilla sen jälkeen kun yksi hampaistani jouduttiin poistamaan. Vaikkakin nukuin panacod-kuurin aikana joku 16 tuntia vuorokaudessa. Ajattelin, että väsymys on vaan panacodin vieroitusoireita, mutta kun väsymys jatkui ja jatkui, hakeuduin lääkäriin. Lääkäri mittasi hemoglobiinin, joka näytti positiivista arvoa. Hän ei kuitenkaan ollut vakuuttunut oirekuvaa selittäessäeni. Varsinkin kun nuoruudessani oli anemiataustaa. Niinpä hän laittoi minut tarkempiin tutkimuksiin, joista yksi oli ferritiiniarvojen tutkiminen.

Koko ferritiini oli mulle silloin vielä melko lailla tuntematon juttu.

Ferritiiniarvot ovat huomattavasti parempi raudanpuutoksen mittari, sillä ferritiinit kertovat raudan varastoitumisesta, ferritiini on raudan varastoproteiini. Ferritiiniä ei vaan mitata yhtä usein kuin hemoglobiinia Suomessa ja joidenkin lähteiden mukaan tätä voidaan pitää syypäänä moniin virhediagnooseihin. Kilpirauhasta ja masennusta epäillään herkästi, mutta ferritiinia ei osata selittää.

No anyway, silloin 2014 ferritiinilukemani näytti 6,8. Viitearvot labrassa olivat 13-150, joten alle sen mentiin, ja reippaasti. Todellisuudessa tuo viitearvo-lukema on sinänsä hyvin harhaanjohtava, sillä monien alan asiantuntijoiden mukaan (sekä suomalaisten LKT:ien että varsinkin ulkomaisten) suositeltavaa olisi, että naisten ferritiiniarvo olisi yli 50, mielellään 70 ja 100 välillä. Vaikka hieman päälle 13 onkin jo viitearvojen sisällä, on se kaukana toivottavasta.

No, joka tapauksessa, silloin napsahti rautakuuri muutamaksi kuukaudeksi ja kontrollissa myöhemmin ferritiiniarvo oli noussut jonnekin 80 tienoille. Voinkin todella hyvin ja energisesti tuolloin. Siinä välissä suljettiin kaikki mahdollinen pois. Laktoosi-intoleranssi ja keliakia suljettiin pois (raudan heikko varastoituminen haluttiin selvittää, ja usein jompikumpi näistä estää rautaa imeytymästä) ja jopa uniapneaa silloin haluttiin testata väsymyksen selittäjäksi :D No, kaikennäköistä testattiin ja lääkäri totesi, että syynä on todennäköisesti niinkin yksinkertainen asia kuin muutenkin heikko rautavarasto ja siihen päälle runsaat kuukautiset. Rautalisä korjasi siis tilanteen, eikä asiaa sen kummemmin ole mietitty.

Paitsi raskausaikana kun hemoglobiini huiteli ties missä ja väsytti, silloin mulle määrättiin taas rautaa. Vetelin rautaa, foolihappoa ja D-vitamiinia ja B12-vitamiinia koko raskausajan. Voin tosi hyvin ja sitä jatkui myös koko imetysajan. Imetyksen loputtua alkoivat uudelleen kuukautiset ja tässä parin viime kuukauden aikana on vaivannut ihmeellinen väsymys ja ajoittainen alakuloisuus. Syistä, joita en itsekään pysty ymmärtämään. Hitosti nukkuva lapsi, itsekin nukun paljon ja rentoudun tarpeeksi. Ei ole mitään syytä olla alakuloinenkaan. Hiuksia lähtee ja iltaisin on älyttömän levottomat jalat. Iho on kuiva, kynnet halkeilee ja päätäkin särkee melko usein. Viime aikoina kuvaan on astunut myös sellainen ajatussumu, jossa ei saa ajatuksistaan otetta ja ajatuksia kiinni. Jokunen päivä sitten päätin käydä ostamassa rautavalmistetta apteekista, mutta ennen kuurin aloittamista halusin käydä vielä tsekkaamassa, osuuko oma arvaukseni oikeaan.

Yleislääkärille ei ollut aikoja sopivaan aikaan joten menin kurkkukorvalääkärille pyytämään lähetteen labroihin. Labrat tulivat tänään, ja kuten arvelin, sama vika kuin viimeksikin. Ferritiini ei ole aivan yhtä alhainen kuin viimeksi, ja ihan nippanappa viitearvojen puitteissa, 17. Lääkärin mukaan ei mitään omituista eikä tarvii rautaa, että joku muu sitten vialla. No, sanotaanko näin, että kun elämästä 25 vuotta raudanpuutos on ollut aina jollakin tapaa tiedossa ja asiaa on milloin mitenkin pyöritelty, niin mulle riitti tuo lukema näyttämään, että siinäpä vika. Todennäköisesti jos tilanne olisi jatkunut vielä pari kuukautta, oltaisiin päästy takaisin tuohon hienoon alle 10 lukemaan.

Todellisuudessa on vähän hankalaa lukea omassa kropassa raudan alenemista. Se kun ei tapahdu dramaattisesti vaan pikkuhiljaa, ja oireisiin tottuu pikkuhiljaa. Oireet on myös sellaisia, jotka voi helposti laittaa minkä tahansa muun jutun syyksi. Mä oon miettinyt koko ajan, että se on tää kotiäitiys + yrittäjyys, taaperoarki, hormonit ja mitä vielä. Mutta samalla oon miettinyt, että ei tällainen väsymys ja ajatuksenjuoksun hitaus vaan oo normaalia lapsiperheessäkään, varsinkin kun kyseinen muksu nukkuu 15 h vuorokaudessa. Ja jos ollaan rehellisiä, mulla on usein tosi vahva fiilis oman kroppani jutuista ja se yltää tietyllä tapaa jopa Danteen. En tiedä mikä vaisto se on, mutta se on monta kertaa osoittautunut oikeaksi. Tein positiivisen raskaustestin DPO11, vaikka vielä ei olisi pitänyt olla mitään merkkejä raskaudesta. Ei ollutkaan, oli vaan fiilis, että oon raskaana :D Usein osaan lukea omaa kroppaani tosi hyvin, ja sitten taas välillä menee iät ajat ymmärtää, mikä on. Itse asiassa viimeisin merkki, jonka tajusin eräs päivä, oli se, että mua kuumotti koko ajan. Mun ihoa kuumotti ihan koko ajan, eikä selitys ollut noissa helteissä, kun istuin ilmastoinnin alla enkä ollut ollut ulkona vielä sinä päivänä. Muistin sen tutuksi vuosien takaa ja hehkulamppu päässäni välähti.

Tää koko juttu ärsyttää mua pikkasen lähinnä sen takia, että jostain syystä Suomessa toi ferritiinin mittaus on aika harvassa ja sitä saa melkeinpä pyytää. Mullakin on nyt hemoglobiini 131, eli aivan loistava. Mutta samalla kuitenkin tuo ferritiini on ihan siellä alapäässä viitearvoja. Tätä voi selittää niinkin yksinkertainen asia kuin se, että mä oon TODELLA huono juomaan. Ollut aina ja oon edelleen. Jos kroppa on kuiva, veri on sakeampaa ja hb voi näyttää korkeampaa kuin todellisuudessa raudan määrä kropassa onkaan.

Tosi moni yleislääkäri vaan luottaa hemoglobiiniin tai siihen, että ferritiiniarvot on viitearvojen sisällä. Jos kuitenkin uskoo alan joitakin ammattilaisia, kaikki ferritiiniarvot, jotka on alle 40, on huolestuttavia ja vaikuttavat arkeen ja hyvinvointiin todella pahasti. Isosti ollaan sitä mieltä, että alle 30 arvo on sellainen, joka on jo raudanpuutostila. Usein myös raudanpuute sekoitetaan kilpirauhasen vajaatoimintaan ja lääkitään asiaa väärin tavoin. Silloin neljä vuotta sitten mun kohdalla tarjottiin yhdeksi diagnoosiksi masennusta ja olisin saanut masennuslääkkeet, kun olisin vain suostunut ne ottamaan. Minä ja masennuslääkkeet? Ihan totta. Ärsytti jo silloin. Jos sanoo, että väsyttää ja on tällainen ja sellainen olo, niin reaktio on "nuku enemmän", "taaperoarki", "masennus", "tsekkaa kilppari, on varmaan se". Huoh.

Mä oon niin menevä ihminen, että monien on vaikea uskoa, että mua väsyttää tai sitten syytetään mun elämää siitä, että väsyttää. Todellisuudessa kaiken tän keskellä mä otan myös tosi paljon aikaa itselleni. Ja vaikka mä meen ja teen ja oon aktiivinen, ei se tarkoita, ettei mulla humisis välillä päässä ihan tyhjyys ja olisi vaikea saada ajatuksista kiinni. Ja se voimattomuus, se ei lähde edes 12 h yöunilla tai millään muullakaan, vaan on sellainen käsittämätön uupunut tila. Rehellisesti, jos en tietäisi tätä mun raudanpuute-taustaa, niin olisin jo sata kertaa epäillyt jotain loppuunpalamista (mistä? :D) ja ties mitä. Mutta usein asiat on yksinkertaisempia kuin monimutkaiset kuvitelmamme.

No, asiaa paljon tutkinut lääketieteiden tohtori Esa Soppikin on kommentoinut, että raudanpuute on vaikeaa tunnistaa, eli en nyt lähde sen kummemmin lääkäreitä tästä syyttelemään. Hän on listannut aika hyvän listan oireita, joista moni kuulostaa omalta. Kannattaa tutustua hänen materiaaleihin, jos tuntuu, että omallakin kohdalla tämä voisi olla relevanttia.

Mun pitäis jossain vaiheessa oikeesti tehdä isompi projekti tän homman kanssa ja selvittää tää kunnolla. Joskus mulla on epäilty von Willebrandia, tai jotain veren hyytymishäiriötä, mutta viimeksi asiaa on tutkittu raskaana ja silloin todettiin, että raskaus vetää koko homman ihan uusiksi ja varmempia tuloksia saa vasta 12-18 kk synnytyksestä. Jotenkin kun ei ole akuuttia ongelmaa, ei tule koskaan aikaiseksi tutkia asiaa enempää. Veren hyytymishäiriö voikin olla yksi tekijä siihen, että rauta ei varastoidu. Asiaa voi aiheuttaa mikä tahansa gluteeniyliherkkyydestä aina munuaisten lievään vajaatoimintaan, ja en oo jaksanut tutustua asiaan tarpeeksi. Jos lähden veikkaamaan, niin mun kohdalla ongelma on todennäköisesti gluteenissa, ja nimenomaan gluteeniyliherkkyydessä. No, varasin tuolle Esa Sopelle nyt ajan, sillä haluan oikeesti selvyyden asiaan. Hänelle eka aika oli elokuun lopussa ja mulle eka sopiva aika oli vasta syyskuun alussa, mutta ei voi mitään. Eipä tässä kiire olekaan.

Nyt ei sit muuta ku rautaa (ja foolihappoa, B12 ja C-vitamiinia) naamariin, niin eiköhän nää oireet ala hellittämään :) 

Onko jollain muulla samansuuntaisia kokemuksia? 

Ladataan...
Mungolife

Hitto tää vuosi menee nopeesti. Kohta on elokuu, ja nyt on jo mennyt reippaasti päälle puoli vuotta tätäkin vuotta. Justhan tässä vuosi vaihtui, miten muka ollaan taas tässä tilanteessa, että syksy kolkuttelee jo kohta. Mutta joo, kesä on ollut kieltämättä niin mieletön, että tällaisesta ei olisi voinut unelmoidakaan ja sikäli odotan kyllä innolla sitä, millainen loppuvuosi tulee. Tuntuu jo nyt akut niin ladatuilta, että eiköhän tästä tule vielä mieletön loppuvuosi. Toivottavasti! Mä oon jotenkin vierastanut viime aikoina mun tulevaisuuden suunnitelmista kertomista. Niin lyhyellä kuin pitkällä tähtäimellä. En oikeen osaa edes selittää miksi. Jotenkin tuntuu vaan aina tosi intiimiltä jakaa omia suunnitelmia, haaveita ja unelmia, varsinkin kun sitten jälkeenpäin tuntuu siltä, että jos suunnitelmat muuttuvat, olen jollekin selityksiä velkaa ja jos jokin epäonnistuu, ei sitä hirveästi halua kaikille jakaa. Toisaalta olen myös taikauskoinen ja pelkään kertoa suunnitelmista, jotten jinxaisi niitä. Mutta nyt on niin paljon mielettömän ihania suunnitelmia, että haluan kertoa teillekin! :)

Ja hei, sitähän varten suunnitelmat on, että joskus niitä joutuu muokkaamaan uusiksi. Ja se on ihan OK, eikä sitä tarvii pelätä tai jotenkin jännittää, että toteutuuko nyt kaikki unelmat, haaveet, toiveet ja suunnitelmat. Eikös?

REISSAILU:

Viikonloppuna lähdemme mieheni ja poikamme kanssa Italiaan. Ystävämme kutsui ja melkeinpä hienovaraisesti käski (♥) meidät Italiaan. Kun tarjolla oli loistavaa seuraa, upea villa, jossa asua ja uskomattomat maisemat, ei päätöksenteko loppujen lopuksi ollut kovin vaikeaa. Ainoa harmittava asia oli päivien rajallisuus. Mieheni on odottanut aika pitkään tänä viikonloppuna olevaa krav maga-leiriä, jolle osallistuu ja ensi viikonlopun lauantaina on vuorostaan hyvän ystävämme häät. Niinpä lähdemme su illalla ja palaamme pe illalla, että ehdimme kaikkialle. Viisi päivää on vähän lyhyt loma, mutta ehkä kuitenkin ihan riittävä. Varsinkin kun heti elokuun alussa lähdetään käymään vielä Virossa.

Lyhyet lomat eivät suinkaan ole siinä, nimittäin varasimme juuri viimeiset järjestelyt mun synttämatkalle. Kolmekymppisyyteni osuu tiistaille, ja lähdemmekin miehen kanssa kaksin viettämään varsinaista syntymäpäivää, ja olemme poissa neljä vuorokautta. Reissua on suunniteltu melkein vuoden verran ja olen koko ajan vähän jarrutellut. Viime viikkojen Danten seurailu sai mut vihdoin uskaltamaan lähteä neljäksi vuorokaudeksi, sillä hän on kuin kotonaan vanhempieni kotona Vantaalla ja reissumme aikana kesälomaa viettävät vanhempani ja siskoni, joten pikkumiehelle on monta tuttua hoitajaa. Heistä yksi tärkeimpiä maailman hienoin lapsenvahti, Jedi, joka on pikkuisellemme suurta rakkautta. Ja Jedihän rakastaa Dantea, nukkuu päikkärit vieressä ja on koko ajan lähellä. Dante vuorostaan voisi vaan leikkiä Jedin kanssa ja lepäilee välillä Jedin pedissä :D

Siskollani on lomaa elokuussa ja meillä on harkinnassa ehkä elokuussakin lähteä seikkailemaan. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että aika paljonhan tässä reissuja on suunniteilla, mutta tuossa meni aika lailla vuosi melkein reissaamatta ja jos haaveemme toisesta lapsesta joskus lähivuosina toteutuvat, tekee se taas loven reissailuihin. Eihän koskaan tiedä, millainen tulevaisuus meitä odottaa. Tällä hetkellä Dante on niin mahtavaa reissuseuraa, että mielellään matkustellaan hänen kanssaan.

Syys-/lokakuussa on tarkoituksena lähteä käymään Lontoossa moikkaamassa kavereita ja Lontoo-perhettä ja samalla Danten kummivanhemmat todennäköisesti tulisivat Brysselistä meidän seuraksemme. Äiti lähtisi mukaan moikkaamaan parasta ystäväänsä ja kummimummi ja äiti voisivatkin sitten hoitaa Dantea iltaisin, että me pääsisimme ottamaan Lontoosta kaiken irti. En. Malta. Odottaa.

Jenni oli kovasti sitä mieltä, että olemme tervetulleita Ras al Khaimahiin milloin tahansa ja itse ihastuin niin paljon pieneen ja rauhalliseen paikkaan ja tietenkin rakkaiden ystävien seuraan, että jos kaikki menee hyvin, mennään me Danten kanssa kahdestaan loka-marraskuussa Jennin luokse.

Eniten odotan kuitenkin suunnitteilla olevaa talvireissua Australiaan. Vielä kun Dantelle ei oma lippu maksa juuri mitään ja on vain tämä yksi lapsi, haluamme lähteä viideksi viikoksi Australiaan. Sillä saa myös mukavasti katkaistua talven kun on reissussa ihan kunnolla monta viikkoa. Siinä ehtii toipumaan aikaerosta ja pääsee esittelemään elämäni miehille paremmin mun vanhoja kotikulmia :)

Haavelistallahan olisi vielä ensi vuonna mennä Tokioon uudelleen ja Kapkaupunkiinkin haluaisin mennä uudelleen, mutta saa nähdä. Nämä yllä mainitut nyt on ainakin suunnitelmissa, katsotaan mitä todellisuudessa tapahtuu.

BLOGI: 

Olen viihtynyt erittäin hyvin Rantapallolla, mutta vähiin käy ennen kuin loppuu tämäkin ilo. Jatkossa blogini tulee löytymään eri sivustolta ja siihen ei ole kuin pari viikkoa enää. Jaiks. Tämä on toki pitänyt kiireisenä, mutta odotan innolla.

Mungobabyyn on tulossa Mungolifea radikaalimpi muutos, mutta kerron siitä tarkemmin huomenna Mungobabyn puolella. Koko juttu muuttuu hieman, ja sitä kautta palaa taas aktiiviseksi blogiksi :)

Asukuvia on viime aikoina ollut tosi tosi vähän, mutta se on ollut ihan tietoinen juttu. En vaan oo jotenkin halunnut viime aikoina pahemmin kuvailla, mutta sekin tästä varmasti hiljalleen muuttuu. Joskus on vaan todella epäinspiroitunut olo, mikä on ehkä ihan ymmärrettävää tässä 10 vuoden blogihistorian aikana. Kelatkaa, että mä oon kirjoittanut jo yli 3300 postausta?! Apua. No, homma jatkuu ja saa varmasti uutta intoa kun päälle voi pukea taas vähän muutaki ku uikkarit tai hellemekon.

KESÄN MUITA TAPAHTUMIA: 

Mietin pitkään, mitä tapahtuu mun syntymäpäivänä. Ensin meinasin, että jätän sen juhlimatta ja menen vaan miehen kaksin reissuun. Liian moni ystävä oli järkyttynyt tästä. Ainahan mä järjestän jotain :D Niinpä laitoin aivosoluja liikkeelle ja pakko sanoa, että aika paljon odotan mun synttäreiden juhlimista. Järjestän nimittäin mun ystäville ihan älyttömän Amazing Racen :D Se on vienyt sikana aikaa ideoida ja järjestää, mut pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Mä uskon, että siitä tulee ihan mieletön!!

Parin viikon päästä on myös rakkaan ystävän häät ja ne on varmasti aivan upeat! En malta odottaa, että taas pääsee juhlimaan rakkautta ja mikä parasta, kahdesti, sillä syyskuussa on tiedossa toiset häät :)

TYÖ, OPISKELU & PÄIVÄHOITOASIAT:

Vaikka ajoittain mulle tuleekin hirveä vimma tehdä jotakin muuta, niin todellisuus on sellainen, että mulla ei voisi paljon paremmin mennä. Saan olla kotona Danten kanssa, katsoa hänen kehitystään ja kehittää häntä juuri haluamaamme suuntaan. Nautin suunnattomasti Danten kanssa vietetystä ajasta, enkä ole valmis laittamaan häntä hoitoon. Ollaan paljon pohdittu tulevaisuutta, mutta en vaan näe Dantea kodin ulkopuolisessa päivähoidossa ennen kuin hän on lähemmäs 3-vuotias. Poitsu on kyllä tosi seurallinen lapsi ja sitä mä yritän koko ajan täyttää leikkitreffeillä ja käymällä eri paikoissa ja varmasti nyt syksyllä aletaan käymään taas kerhoissa ja perhepäivissä.

Työsuunnitelmat ei kuitenkaan ole täysin kuopattuja, vaan pidän mielen avoimena. Oon aika hyvin terävöittänyt mun ajatuksen tulevaisuuden haaveistani ja sitä silmällä pitäen pidän koko ajan silmät ja mielen avoinna. En voi sanoa etsiväni muita töitä, mutta jos jokin mielettömän kiinnostava työpaikka tulisi vastaan, voisin sitä hyvinkin tavoitella. Silloin mieheni todennäköisesti jäisi osittaiselle hoitovapaalle ja palkkaisimme yksityisen lapsenvahdin kotiin muille päivillä ja ois varmaan joku pieni mummi-rotaatio päällä. En kuitenkaan ihan vielä koe mielekkääksi jättää Dantea kokopäiväisesti muiden hoiviin, vaan nautin tästä nykyisestä tilanteesta, jossa voin tehdä oman panokseni meidän talouteen, mutta samalla olla Danten kanssa mahdollisimman paljon.

Opiskelut sen sijaan kiinnostavat taas pitkästä aikaa. Onneksi en saanut aikoinaan sitä Kuopion opiskelupaikkaa, sillä ensikertalaisuuteni yliopistohaussa on säilynyt ja mun hyvällä ylppäritodistuksella se avaa mulle ovia. Jotain jatkotutkinto-suunnitelmia mulla siis on ja varmasti ensi vuonna laitan papereita yhteen tai jopa kahteen mua kiinnostavaan opinahjoon. Toinen lienee helposti arvattavissa, mutta toinen voikin olla sitten aikanaan aikamoinen yllätys.

En tiedä onko tämä jotain 30 kriisiä, mutta mä oon tässä kehitellyt todella kunnianhimoisen sekopäisen suunnitelman sille, mikä on mun tilanne kun olen 35. Katotaan miten sen kanssa käy :D Isona osana siihen liittyy opiskelu. On jotenkin vapauttavaa tajuta, että on vasta 30, on jo äiti ja vielä olisi ainakin 35 vuotta aikaa opiskella ja tehdä töitä halutessaan. Siinä pääsee toteuttamaan vähän sekopäisempiäkin ideoita :D

PERHEENLISÄYS: 

Ei vielä ajankohtainen. Ei valitettavasti edes karvalapsen muodossa. Mäyräkoiraan saan luvan kuulemma vasta kun on haaveidemme lapsiluku täynnä JA lapset sen ikäisiä, että voivat osallistua koiran pentuaikaan ja saada siitä ilonsa.

Benji on ja voi hyvin ja hän riittääkin meille vallan mainiosti :)

URHEILU:

Danten syntymän jälkeen urheilu on jotenkin jäänyt vähän kakkossijalle, mutta nyt on ykskaks jostain kumman syystä purrut urheilukärpänen ihan superlujasti! Ekaa kertaa aikoihin oikeesti ootan innoissani kuntosalikortin hommaamista (heti reissun jälkeen) ja sitä, että pääsee taas joskus syksymmällä pelaamaan lentopalloa ja sitä ennen oon päättänyt aloittaa ihan suunnitelmallisesti liikkumisen. Lapsen kanssa käy helposti niin, että se lenkille tai salille lähtö vaan jää, joten sen toteutukseen tarvii ihan oikean suunnitelman. Nyt oon sellaista tässä itselleni tehnyt ja on kova into taas liikkua.

KOTI JA MATERIA: 

Ollaan tehty pieniä muutoksia kotona, jotka on lisänneet ihastusta siihen ihan valtavasti. Vaihdoin työhuoneen järjestystä ja ostimme vierashuoneeseen uuden ihanan sohvan ja nyt tuntuu vihdoin siltä, että koti olisi "valmis". Ainakin for now.

Myös materian kanssa on jotenkin sellainen fiilis, että nyt on kaikki, eikä oikein ole haaveissa tai suunnitelmissakaan mitään. Ostimme juuri uuden auton, ja se on aivan ihana! Koti on kuosissa eikä täältä puutu oikein mitään, mitä haluaisi ja sama pätee myös vaatehuoneeseeni. Jotenkin todella vapauttavaa, kun haavelistalla ei oikeesti oo oikein mitään :)

Sellaista. Mitäs teillä lähiaikojen haaveissa? :) 

Pages