Ladataan...
Mungolife

Neljä vuotta sitten minusta ja miehestäni tuli me. Ihan huomaamatta, salamyhkäisesti. Yhteisellä sanattomalla sopimuksella hän ojensi minulle sydämensä ja minä luovutin hänelle omani. Neljä vuotta tuntuu ajatuksena niin lyhyeltä ajalta. Eihän se ole mitään! Samalla se tuntuu kokonaiselta elämältä! Siihen mahtuu niin paljon kaikkea, niin monta hetkeä, tarinaa, onnea ja iloa. Rakkautta. Ja aivan todella paljon huomaamatonta, arkista rakkautta. 

Kun hän on ostanut ruokakaupasta lämpöpusseja käsille, jotka voi laittaa hanskoihin, että olisi mukavampi ottaa asukuvia talvella, ja että minä saisin kädet lämpimäksi, sillä täysin epärationaalisesti inhoan ottaa kuvia, joissa on käsineet. 

Kun hän on solminut kengännauhani lähtiessämme synnytyssairaalaan. 

Kun hän on ostanut kaupasta lempijäätelöäni pakastimeen. 

Kun hän on silittänyt joka ikisen vaatteen, joka tarvitsee silitystä, sillä minä vihaan silittämistä. 

Kun hän on kuumeisesti yrittänyt tehdä pestoa tehdäkseen minuun vaikutuksen keittiössä. 

Kun hän on kantanut IKEAsta kotiin vaaleanpunaisen sohvan, vaikka vastustaa vaaleanpunaisia huonekaluja. 

Kun hän on jokaikinen päivä maailman ihanin isä meidän pojallemme. 

Kun hän on tullut kanssani vuoristorataan, vaikka siitä tulee hänelle paha olo, koska minä rakastan vuoristoratoja. 

Kun hän on kuunnellut kiinnostuneena jahkailujani jostain pinnallisen hölmöstä. 

Kun hän on aina perheemme osa ja panostaa meihin täysillä, eikä minun tarvitse ikinä vaatia häntä osallistumaan. 

Kun hän on peittänyt silmäni kun telkkariin on ilmestynyt käärme. 

Kun hän on pyytämättä hieronut jalkojani. 

Kun hän on aina antanut minulle ikkunapaikan lentokoneessa. 

Kun hän on ollut minulle rakkaus, paras ystävä, perhe ja koti.

Kun hän on joka päivä rakastanut. Omalla täydellisellä, ajoittain omituisen hassulla, tavallaan. 

Ladataan...
Mungolife

Mulla alkaa hiiltymään tätä nykyä usein kun yhteiskunnallisella tasolla puhutaan abortista. Asiaa ei helpota se, että asiasta julkisesti keskustelevat usein ne ihmiset, jotka voisivat yksinkertaisesti mun mielestä pitää suunsa kiinni. Tässä viimeisimpien joukossa asiasta on avannut sanaista arkkuaan niin Päivi Räsänen kuin Timo Soini, enkä voi varsinaisesti sanoa kokevani kovin kummoista kunnioitusta heistä kumpaakaan kohtaan, joten ehkä siksikin tämä keskustelu tuntuu ärsyttävän poikkeuksellisen paljon. 

Mun empiirisen kokemuksen perusteella useimmiten abortinvastustajat ovat melko uskonnollisia ihmisiä, ja uskonto perusteluna ei mun mielestä pitäisi olla millään lailla osana tätä keskustelua. Meillä on erikseen kirkko ja valtio juuri siitä syystä, että iso osa maamme kansalaisista ei ole uskovaisia tai eivät ainakaan usko todella fundamentaalisin tulkinnoin. Olisi täysin kohtuutonta, että yllemme yletettäisiin käytäntöjä ja lakeja, jotka kumpuavat jostakin, mihin me emme usko. Sitä paitsi, uskonnollinen tulkinta abortinvastaisuudesta on sekin hieman kyseenalainen, sillä kyseessä nimenomaan on tulkinta, eli jokaisen oman mielipiteen värittämä tapa etsiä tukea omalle hypoteesilleen. 

Mun mielestä Raamatun sanomisia ei monestakaan syystä voi ottaa mitenkään määräämään nykymaailman päätöksiä, vaikka en sinänsä näe mitään pahaa siinä, jos joku uskoo Jumalaan. Raamattu kirjana on niin vanha, että sen opit ovat auttamatta vanhentuneet nykymaailmaan peilattuna. Kun Raamattua kasattiin (vuosikausia sen kirjoitusten jälkeen vieläpä), ei ollut lääketieteellistä osaamista tai teknologiaa, joiden avulla raskauden keskeytys ylipäätään on mahdollinen ilman, että myös odottaja menehtyy. Nykylääketiede sallii meille aika paljon mahdollisia emmekä voi tietää, mikä olisi ollut Raamatun näkemys asiaan, jos tämä teknologia olisi ollut saatavilla. Niihin aikoihin kun todennäköisesti abortti päätti myös naisen elämän ja näin oli suoraan Älä tapa -käskyä vastaan. Uskoisin vahvasti, että monet Raamatunaikaiset ihmiset näkisivät nykymuotoiset syöpähoidot hyvä ettei taikuutena tai vähintäänkin jumalallisena väliintulona ja kieltäisivät nekin. Pitäisikö meidän sillä perustein olla auttamatta sairaita nykyhetkessä? Eikä varmaan Jeesuksen ja kavereiden aikaan hätäsektioitakaan tunnettu ja nekin olisi todennäköisesti nähty saatanallisena taikuutena, joten pitäisikö meidän jättää kuoleva nainen ja sikiö pöydälle menehtymään, vaikka meillä on teknologiaa auttaa ja pelastaa? Vai voisiko uskonnollinenkin ihminen nähdä tämän niin, että se kaikkivaltias Jumala on antanut ihmiselle sen viisauden, jolla ihminen on löytänyt keinoja auttaa lääketieteellisin keinoin muita ihmisiä. Mun mielestä fiksut uskonnolliset ihmiset ajattelevatkin niin. 

Raamattu on siitä erikoinen opus, että siihen on monia tulkintoja. Jotkut ihmiset ottavat sen rankimman ja julmimman tulkinnan, jonka perusteella unohtuu usein se hyvyys, mitä ehkä silläkin kirjalla on aikanaan haettu. Kaiken kaikkiaan kyseessähän on tapa- ja lakikirja vuodelta nakki ja sämpylä. Maailma on muuttunut, lait on muuttuneet, käytöstavat on muuttuneet. Ei tarvii mennä takaisinpäin kuin muutamia vuosikymmeniä, kun naisten oikeudet olivat aivan pohjamudissa ja niitäkin asioita perusteltiin Raamatun opeilla. Ihminen ja maailma on kehittynyt ja hyvä niin. 

Jos riisutaan Raamattu hetkeksi yksinkertaistettuun muotoon siitä, mikä se itse asiassa on, niin sehän on koottu kirja erään ihmisjoukon ajatuksista siitä, miten maailman kuuluu maata. Aina on ollut ja aina tulee olemaan ihmisiä, jotka kokevat saavansa viestejä tuolta puolen, tai peräti profetioita Jumalalta. Pitäisikö meidän perustaa lakeja muidenkin proeetoiksi itsensä tituleeraavien varaan? Eiköhän Hitlerkin kuvitellut olevansa uusi Jeesus, viestivänsä (huumepäissään) korkeampien voimien kanssa saadakseen ohjeet teloittaa aivan luvattoman paljon ihmisiä. Kuka tahansa voi kirjoittaa kirjan, laittaa sen kansiin ja julistaa, että tässä on kuulkaas nyt Jumalan sana, tässä on koko maailman kaikkivaltiaan tahto. Tarpeeksi asiaa markkinoituaan ja oikeantyyppisen ihmisen keulaksi valittuaan voisi olla, että juttu lähtisi leviämään. Minä voisin nyt kirjoittaa, että olen profeetta, jolla on suora yhteys yksisarvisiin ja minulle on annettu sellainen tieto, että jokaisen tulee värjätä hiuksensa vaaleanpunaiseksi ja piereskellä sateenkaaria saavuttaakseen ikuisen orgastisen onnen pilvenhattaroiden pumpulisessa halauksessa tästä ikuisuuteen. 

Raamattuhan on siitä nerokas opus, että sen säännöt koskevat nykyhetkeä, mutta palkinto odottaa vasta kuoleman jälkeen. Siellä, mistä ei voi tulla takaisin ja kertoa toimiko. Huikeen nerokasta, sillä eihän kukaan voi varmaksi sanoa, onko näin vai ei.  

*****

Kaiken kaikkiaan niin aborttivastaisuuden kuin vaikkapa homovastaisuuden perustaminen Raamatulle on kuin perustaisi moraaliset periaatteensa Aku Ankan varaan. Tulkinnanvarainen fiktio ei koskaan saa olla ihmisiä ja yhteiskuntaa määräävä lähde. Me emme elä kuninkaiden ja profeettojen aikakautta, me elämme demokraattisesti valittujen päättäjien aikakautta. Me elämme tiedostavaa aikakautta, jolloin tietoa, tutkittua tietoa, on älyttömästi. Me emme elä aikakautta, jolloin maapallo oli vielä litteä. Meidän valittujen päättäjien tehtävänä on säätää lakeja, jotka kansan enemmistö demokraattisesti hyväksyy. Ja näiden lakien puitteissa meidän on elettävä ja toimittava. Vaikka joku uskonnollinen ihminen olisikin eri mieltä. Nimittäin minä saatan uskoa Profeetta Yksisarviseen, jonka mielestä kaikki itsetienattu on omaa, eikä veroja tarvitse maksaa. Ei se siltikään vapauta minua minun laillisista velvoitteista. Kukin meistä uskoo mihin tahtoo, mutta sivistyneessä nykyaikaisessa modernissa valtiossa meitä sitoo lait, ei uskomukset.  

Yhä nykypäivänä monet ihmiset, niin miehet kuin naiset, käyvät kiivasta vääntöä siitä, milloin sikiö on biologisesti ihmisyksilö, milloin hän tuntee kipua ja mihin asti abortin saa tehdä. Molempiin ääripäihin löytyy omat kannattajansa. Olen sitten ehkä yksi lammas isossa ihmisjoukossa, sillä tässä asiassa otan lain määrämät aikataulut vastaan, hyväksyn ne ja pidän niitä itse asiassa oikein asetettuina. Nykylaki Suomessa mahdollistaa sosiaalisista syistä abortin lääkärin luvalla 12 raskausviikolla, Valviran luvalla 20. raskausviikolla ja sikiön sairauden perusteella 24. raskausviikolle asti. Käytännössä tämä antaa mahdollisuuden tehdä millä tahansa syyllä raskauden keskeytyksen ensimmäisen 12 viikon aikana. Yleensä niskapoimu-ultra tehdään ennen tuota maagista rajaa juuri sen takia, että myös sen tulokset voidaan ottaa huomioon päätöksenteossa. Jos kuitenkin jostain syystä ensimmäinen ultra myöhästyy, saa sairauden nojalla tehdä abortin myöhemminkin. Tunnen tapauksen, jossa hyvin odotettu raskaus on keskeytetty. Rakenneultrassa havaittiin, ettei sikiöllä ollut erästä tiettyä elintä, ja tiedossa oli, että sikiö joko menehtyy kohdussa, äiti menehtyy komplikaatioihin tai sikiö menehtyy viimeistään heti synnyttyään. Tuolla erityisluvalla tehtiin raskauden keskeyttäminen. Ei se kovin helppoa varmastikaan ollut. 

Raskauden keskeytyksestä puhuttaessa mennään aina siihen, että puhutaan sairauksista ja muista vakavista, ja silloin yleensä abortinvastustajista osa toteaa, että nojoo kyllä tässä tapauksessa, muttei sellaisia "hupiabortteja". En sitten tiedä onko jollain hyvin vinksahtanut ajatusmaailma huvista, mutta tuskin kipu, henkinen ahdistus ja muutaman viikon verenvuoto sekä kaikenlaiset muut fyysiset ja henkiset kipuilut, on kenenkään mielestä hirveän kivoja. Että ekskusemua, mitä hupiabortteja? Ja joojoo, saivartelen. Kyllä mä tiedän mitä niillä tarkoitetaan. Niillä tarkoitetaan niitä "oho, hyppäsin vieraaseen sänkyyn, unohdin ehkäisyn, en ottanut jälkiehkäisyäkään ja tässä sitä ollaan, RV9, haluan tästä eroon" -juttuja. Mutta kun asiat ei ole ihan niin yksiselitteisiä.

Se mikä on yksiselitteistä on kuitenkin se, että jokaisen lapsen tulisi saada tulla tähän maailmaan toivottuna. On niin järkyttävä määrä ongelmia, jotka syntyvät siitä, jos näin ei käy, että siitä on mun mielestä turha edes kiistellä. Tähän on tietenkin vasta-argumenttina se (mitä Räsänenkin sanoo), että "Aborttia perustellaan usein kauniisti jokaisen lapsen oikeudella syntyä toivottuna. Jos omilla vanhemmilla ei ole voimavaroja ottaa lasta toivottuna vastaan, avoimia sylejä löytyy jokaiselle lapselle." Voi jumalauta. Ei kyse ole mistään kauniista romantisoinnista, että jokaisen lapsen pitäisi saada syntyä toivottuna. Ei se ole mitään pumpulia, hattaraa ja teinityttöjen romanttisia novelleja. Räsänen olisi näköjään valmis kieltämään abortin ja pakottamaan adoption juttujensa perusteella. Hänen mukaansa abortin tehneet "naiset kamppailevat vuosikausia syyllisyyden tunteiden kanssa ja ikävöivät menettämäänsä lasta" (= tai siis mielikuvaa menettämästään lapsesta). En kiistä, etteikö raskauden keskeytys olisi raskasta, henkisestikin ja tällaisia tunteita tulisi. Mutta, vaikka kokisi negatiivisia tunteita, se ei tarkoita sitä, että niitä negatiivisia tunteita ei olisi ollut aivan todella paljon enemmän jos lapsi olisi syntynyt. Mua naurattaa tässä ajatuksessa se naiivius, että abortti aiheuttaa sitä ja tätä pahaa oloa, mutta adoptio on kuin kerran pilliin viheltäisi ja se olisi siinä. Ihanko siis lapsen synnyttänyt äiti ei kokisi ihan niitä samoja ja ehkä vielä rankempia syyllisyyden ja ahdistumisen tunteita adoption jälkeen? Ja elämä varmaan maistuisi ruusuiselle siitä loputtomuuteen, varsinkin tietäen, että jossain maailmassa kulkee lapsi, joka on oma ja jonka on antanut pois. En sitten tiedä olettaako Räsänen, että se olisi jotenkin helppoa. 

Abortin arpien kantamisen ja pakotetun raskauden ja synnytyksen arpien kantamisen välillä on yksi tärkeä ero. Se on vapaus. Vapaus valita. Vaikka ahdistaa ja on paha olla, tietää tehneensä itse oman valinnan ja saaneen tehdä sen ilman yhteiskunnan tai kenenkään muunkaan painetta. Vapaasti tehty valinta on aina vähemmän ahdistava kuin sellainen, jonka on tehnyt pakotettuna. 

Räsänen heittää ilmoille myös väitteen, että tästä asiasta ei haluta keskustella kollektiivisen syyllisyydentunteen takia. Ja paskanmarjat. Tästä aiheesta ei haluta keskustella, koska tämä aihe ei kellekään kuulu eikä tässä ole mitään keskusteltavaa. Ei rouva Räsäselle, ei naapurin Sirkalle eikä kellekään muullekaan. Jokainen on itse oikeutettu päättämään mitä omalle kropalleen tekee, eikä kellään ole oikeutta sitä hänen puolestaan päättää. Toki tässä voi alkaa saivartelemaan, että miksi sitten ei 25. viikon jälkeen voi tehdä aborttia. Yksinkertaisesta syystä, mikä on myös meitä kansalaisia sitova. Laki. Toisen elävän ihmisen surmaaminen on lailla kielletty. On osoitettu, että n. 26:lla raskausviikolla kehittyvät surfaktanttisolut mahdollistavat keuhkojen toiminnan, minkä jälkeen sikiön menestymismahdollisuudet kohdun ulkopuolella ovat jo melko hyvät. Sitä ennenkin syntyviä keskosia saadaan pidettyä hengissä, mutta prosentit tippuvat radikaalisti. En toki tiedä, miksi juuri tuo 24 viikkoa on valittu siksi maagiseksi rajaksi, mutta uskoisin, että siksi koska siihen mennessä on voitu kontrolloida, kehittyvätkö sikiön kaikki elimet sellaisiksi, että lapsi pärjää kohdun ulkopuolella ja että lapsi ei ole sairas ja koska sen jälkeen on riski, että keskeytettävästä raskaudesta syntyy elävä lapsi, jonka elämän päättäminen olisi murha.

Mä koen, että tässä asiassa laki on ikään kuin sopimus kansalaisen ja valtion välillä. Jokaisella meistä on oikeus keskeyttää raskaus tiettyyn aikaan mennessä. Aika on toisaalta melko lyhyt, toisaalta melko pitkä. Jos eräpäivään mennessä ei tee keskeytystä, sitten sitä ei saa tehdä ollenkaan. Vähän sama kuin missä tahansa sopimuksessa, aina on peruutusaikoja ja aikaikkunoita. Jokaiselle on tiedossa tämä raja ja jokainen on vapaa itse valitsemaan, käyttääkö tämän mahdollisuuden. Ja koska puhuin kehityksestä aiemmin, niin mun mielestä tässäkin pitää olla valppaana kehityksen suhteen. Jos ja kun teknologia ja lääketiede tästä kehittyy jatkuvasti, voi olla, että rajoja tulisi muuttaa.

*****

Raskaus ja lapsi ei ole pelkästään se 9 kuukautta, synnytys ja se on siinä. Lapsi on elinikäinen sitoutuminen, ja jos ei ihan elinikäinen niin vähintään 18 vuotta kestävä. Ei voida pakottaa ketään ottamaan harteilleen kannettavaksi tällaista taakkaa ilman henkilön omaa suostumusta. Pakottamalla ihmisen kantamaan raskaus loppuun, voidaan säilyttää sikiön henki, mutta ajaa tuleva äiti itsemurhaan (jossa muuten menetetään se sikiökin, eli no win there)

Mä olen vahva sekä eutanasian että abortin kannattaja. Tai, en sanoisi, että kannatan kumpaakaan, mutta kannatan ihmisen omaa yksilöllistä oikeutta valita hänen elämästään ja kehostaan. Uskon vahvasti siihen, että jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään. On surullista, että eutanasiaa ei vieläkään hyväksytä kovinkaan laajasti, sillä itsemurhan ja eutanasian symbolinen merkitys on todella erilainen. On surullista, että edelleen julkisessa keskustelussa sallitaan se, että toisten ihmisten kehoista ja elämistä puhutaan ikään kuin se olisi jokin äänestettävä asia. Jokainen nainen päättää omasta kehostaan, eikä kukaan muu. Ja niin sen tulisi mennä nykymaailmassa. On aivan eri asia keskustella vaikkapa siitä, mitä muutoksia yhteiskuntaan tarvitaan, jotta olisi vähemmän vahinkoraskauksia ja vaikkapa sairaalloisen liikalihavuuden haitoista. Ei voida kuitenkaan pakottaa ketään laihduttamaan tai kriminalisoida lihomista. Ei voida myöskään kieltää aborttia. Vähän aikaa sitten kirjoittamaani kohopositiivisuuspostaukseen viitaten; ei pidä haukkua tai syyllistää lihomista, mutta pitää voida avoimesti keskustella siitä, onko lapsille tarjottavat ruokatottumukset hyviä, voidaanko niin tehdä muutoksia ja millaista tukea esimerkiksi liikkumiselle voitaisiin tuoda, esimerkiksi taloudellisesti. Samalla tapaa ei voida haukkua ja syyllistää raskauden keskeyttäneitä, mutta voidaan keskustella esimerkiksi siitä, pitäisikö ehkäisy muuttaa ilmaiseksi kuten Briteissä ja miten vaikkapa nuorten seksuaalivalistus ja vastasynnyttäneiden imettäjien seksuaalivalistus saadaan tehostettua. Abortti ei varmaan ole kenenkään mielestä toivottava kiva asia, mutta se ei ole paha asia, väärin tai vastoin lakeja. 

Vaikka kannatan aborttia, en suhtaudu siihen täysin myötämielisesti. Mun mielestä jokaisella lisääntymiskykyisellä ihmisellä pitäisi olla jo sen verran älliä ja ymmärrystä, että käyttää ehkäisyä, ellei halua raskautta. Virheitä toki sattuu, mutta virhe olisi hyvä huomata siinä n. 48-72 tunnin sisään, kun sen vielä voi korjata. Toki olosuhteet voivat radikaalisti muuttua vaikkapa halutun raskaudenalun ja 12 viikon välillä. Voi selvitä jotakin kamalaa, voi tapahtua jotakin hirveää. Koskaan ei tiedä. Aborttia ei mun mielestä kuitenkaan pitäisi käyttää minään jälkiehkäisynä ja sellaisena "oho, hups" -korttina. Yhdestä virheestä pitäisi oppia. Viimeistään kahdesta. Lapsen saamisen ramifikaatiot ovat niin valtavat, että mun mielestä se ei ole suhteessa tehdyn virheen laatuun, joten on mun mielestä kohtuutonta vaatia ihmistä pitämään vahinkolapsi. Mutta, jokainen meistä kantaa omat virheensä. Joku saattaa sytyttää avotulen keskelle rutikuivaa metsää ja aiheuttaa valtavan metsäpalon. Yksi kerta on tyhmyyttä, toinen jo välinpitämättömyyttä. Ja jokaisen pitäisi suhtautua ehkäisyttömään seksiin kuin avotuleen. Siinä on isot riskit, ja ne on pystyttävä kantaa, jos niitä ottaa. 

Ennen olin sitä mieltä, että siinä missä jokaisella on oikeus tehdä abortti, jokaisella lääkärillä on oikeus kieltäytyä tekemästä aborttia vedoten uskoonsa. Nykyisin olen eri mieltä. Tämä on ehkä epäsuosittu mielipide, mutta mun mielestä lääkärillä ei pidä olla oikeutta valita potilaitaan. Puhtaasti sen vuoksi, että siinä tapauksessa rajanveto olisi mahdoton. Joku voisi uskonnolliseen vakaumukseen viitaten olla hoitamatta homoseksuaaleja. Joku voisi vedota omaan henkilökohtaiseen uskoonsa ja jättää hoitamatta alkoholisteja, huumeidenkäyttäjiä, erirotuisia, eriuskontoisia jne. Mun mielestä jokaisella lääkärillä on velvollisuus hoitaa potilaitaan; niin heitä, jotka sairastavat flunssaa kuin heitä, joiden kannettavana on epätoivottu raskaus. Lääkärillä on lukemattomia erikoistumismahdollisuuksia, ja heidän on näin ollen tehtävä valintansa itse. Jos he eivät voi tehdä aborttia eettisin perustein, sitten he eivät voi erikoistua siihen osaan lääketiedettä. Mä en varmaan henkisesti pystyisi ikinä lopettamaan koiraa, mutta siksipä mä en koskaan hakisikaan eläinlääkäriksi. Jo hengittävän ja väestörekisterillisesti olemassa olevan ihmisen oikeus saada hoitoa, joka voi olla hänelle elintärkeää, käy sen edellä, että lääkäri voisi kieltäytyä jostakin minkä kokee eettisesti vääräksi. Jos lääkärien listauksissa lukisi "aborttimyönteinen" tai "aborttivastainen" asettaisi se sekä lääkärit että potilaat vahvan suurennuslasin alle, ja olisi omiaan aiheuttamaan ongelmia. Eihän yhdelläkään lääkärillä lue kuvauksessaan "homovastainen" tai vaikkapa "juutalaisvastainen"?

Mun mielestä abortista puhuminen päättäjien toimesta on täysin absurdia ja väärin, vaikka olisikin uskonnollisen puolueen kansanedustaja. Heillä on mandaatti edustaa meitä eduskunnassa ja hallituksessa, mutta heillä ei ole mandaattia ulottaa vallankäyttöä päätöksiin, jotka koskevat meidän fyysistä koskemattomuutta ja yksilön oikeutta päättää oman kroppansa puolesta. 

Kaiken tämän jälkeen, olennaisin on vielä sanomatta. Hyvä Päivi Räsänen ja kaikki muutkin abortinvastustajat,

oikeus aborttiin ei lisää abortteja. Se lisää turvallisia abortteja. Oikeus aborttiin pelastaa elämiä. Niitä elämiä, jotka päättyisivät epäturvalliseen aborttiin, omakätiseen aborttiin, puoskarin tekemään aborttiin tai itsemurhaan. Abortin demonisointi julkisesti ei ole vain todella epäinhimillistä ja väärin, se on myös yksinkertaisesti vaarallista. 

Pages