En ole aikoihin taaskaan kirjoittanut ja seuraavakin teksti taitaa viivästyä.

Juttelin tuossa vähän aikaa erään ravintolamaailman konkarin kanssa. Hän osasi kertoa minulle, mihin kaikkialle hänen kurssikaverinsa ovat lentäneet, niin valtionkansliaan, yrittäjiksi kuin työttömyyteen. Samalla hän kertoi, mikä nykyään lyö leiville palvelualoilla. 

Ensimmäinen oli Omenahotellin kaltaiset paikat. Kukaan ei halua maksaa 140 euroa yöstä. Hänellä on ollut respa baarissa.

Itse olen unelmoinut juuri samanlaisesta järjestelmästä. Minulla olisi koti ja hostelli samassa paketissa. Tiedän, ettei kyseinen järjestelmä ole niin huono, kuin saattaisi luulla. Minulla kestää ainakin 10 vuotta, ennen kuin edes saan lainaa pankista.

Seuraava on pienpanimoala. Lähiruoka ja ennen kaikkea suomalaisuus on kuuminta hottia Euroopassa. Pienpanimot alkavat nousta Euroopassakin, kuitenkin eri mittaluokassa kuin meillä. "Pienstä on hyvä aloittaa. Kohta tarjotaan suurenpaa källiä ja kaikki menee hyvin", hän kannusti. "Mutta jossakin välissä voi kaikki mennä perseeleen. Siitäkin ollaan noustu", hän kertoi.

Hän jätti minut ajattelemaan asioita. Minun pitää elää unelmaani ja mennä sitä kohti. Minun täytyy vahvistaa ammattitaitoani ja saada kokemusta. Ja kaiken kaikkiaan, minun tulee mennä töihin jo ennen valm istumista. Sen opin tänään yhdeltä työttömältä maisterilta.

Enää muutama päivä vuotta 2012 jäljellä. Mitäs minä olen tehnyt jouluna? Ensiksi matkasin kuusi tuntia poikaystäväni pikkusiskon autossa Ikaalisista kotipaikkakunnalleni pohjoiseen. Turhauttavaa, mutta oli mukava nähdä rakasta jälkeen aikojen (kaksi viikkoa, heh heh).

Aatonaattona käväistiin äitin kanssa mummolassa, joka oli marraskuussa täyttänyt 80 vuotta. Äiti kauhisteli päätöstäni mennä talousouluun, koska mikään muu paikka ei kiinnostanut minua syksyn yhteishaussa. Kuulemma on täysin turha ja kallis koulu. Itselläni ei ole mitään stereotypioita, muuta kuin, että siellä lihoo. Itse olen miettinyt restonomin alaa, johon varmaa vaikuttaa talouskoulun käyminen. Siellä saa perustiedot elämästä.

Mummolassa oli myös tätini perheineen. Oli kivaa nähdä niitäkin :) Serkkupojalla on kandin vääntäminen meneillään. Kyllä se sillä hyvin menee, toisin kuin eräillä.

Kotiinkin ne mua kaipasi, mutta mitä minä siellä? Samalla lailla elämä jatkuu ilman minuakin. Kun kysyin siitä, miksi pikkusiskoni on saanut oman vanhaintanssipuvun, mutta minä sain tanssia vanhassa, sain syyksi sen, että minulla on liian pinent tissit! En valitettavasti voi asialle itse mitään (en ole rahaa implantteihin, eikä perheen perustaminen ole suunnitelmissa, että tiedoksi) ja kyllä niistä ainakin kaksi henkilöä tykkää. Minä ja mun jätkäkaveri. Väittää sitten kavareilleen sen olleen vitsiä. Ei naurata ainakaan minua.

Aattona avattiin lahjat ja katsottiin piirrettyjä. Itse sain patalaput, saippuaa, käsi- ja huulirasvaa, lapaset, Waldemar- pullon, kiinalaisen ystävyyskorun ja Iittalan kuohuviinilasit. Jälkimmäiselle minulla ei ole sitten mitään käyttöä. Samaa kastia sodastreamin ja fondue-padan kanssa. Kyselin lahjan antajalta, että miksi antoi minulle sellaisen keskiluokkaisen lahjan kuin kuohuviililasit. Facebookissa minulle vastattiin, että ne ovat punaviinilasit. Jaaha. Pitkä ja ohut varsi ja lasi, ilmiselvät punaviinilasit. Kyllä ne ovat sitten punaviinilasit, vaikka paketinkin nurkassa lukee jotakin ihan muuta.... Se taitaa olla se joulun tarkoitus saada mulle vaan mahdollisimman paha mieli.

Joulupäivänä olin into piukalla matkalla joulupäivän bileisiin. Odotin suurtakin spektaakkelia ja tunteiden taistelua, mutta ylihintaisen lipun maksettuani huomasin olevani ihan tuiki tavallisessa discossa! Voi tuho. Tätäkö se urbanistuminen teettää? Mikään ei enää riitä!

Aika tylsää oli kyllä jouluna. Jotenkin se taika ja yhteisöllisyys puuttui. Anoppi kyllä näytti minulle poikansa lapsuuskuvia ja kertoi omasta perhepäivähoitajakoulutuksestaan (vihjailua???).

Huomenna takaisin Tampereelle ja kiinni oikeaan elämään. 2.1 minulla on Huurupiilossa stand- up keikka. Tervetuloa!

Pitkästä aikaa minäkin olen kirjoittaja, enkä vaan lukija :).

Voisin kertoa siitä, kun tänään sunnuntaina pärähti kaksikymmentä täyteen. Bailaaminen alkoi jo perjantaina. Ekaksi kävin ostamassa uuden mekon itselleni juhlamieltä tuomaan. Asustus on naisella kaiken a ja o. Ei sitä kehtaa vanhoissa rytkyissä juhlimaan lähteä, vansinkaan, kun tulee vuosikymmen täyteen.

Aikaisemmin olin nakittanut yhden jo kaksikymppisen (tai hei, se tais olla jo 21) kaverin Alkoon ostoksille. Listalla oli viskiä, tequilaa ja vodkaa. Kuuleman mukaan ei siltä kaverilta oltu koskaan katsottu viinakaupassa papereita niin pitkään...

Alotettiin pohjilla kämpillä, sitte siirryttiin Bar 101 Beersiin visailemaan pub- visassa. Paras meidän porukan joukkueista tuli kolmanneksi. Menin sitte tilaamaan yhtä sidukkaa, joka oli poistomyynnissä ja hintaa vain seittemän euroa. Maistui sopivan omenalta, muuta hyvää en voi sanoa.

Takaisin känpille miettimään, minne sitten mentäisiin. Otin tequilaa ja nukkumagtti heitti unihiekkaa silmiin. En tiedä minne kaverit lähti bailaamaan.

Aamulla sain huomata, että lähes täydessä viskipullossani oli tapahtunut pienoista haihtumista (luetaan: pullo lähes tyhjä). Syypäät, ilmoittautukoon ja vahinko korvattakoon.

Illalla menin osuuskuntani pikkujouluihin, jossa sain ruokaa, olutta ja juttuseuraa. Kuulin myös uudesta aluevaltauksesta: avaamme baarin Hervantaan. Kyselin innokkaana promohommia ja esiintymiskeikkaa, mutta mitään en ole vielä lyönyt lukkoon. Antaa ajan näyttää.

Sunnuntaina krapula oli kivasti hälvennyt ja päätin aloittaa töiden tekemisen. Illalla lähdimme hakemaan kämppiksen kanssakamojamme E- rapusta ja kas kivaa: omat avaimet unohtui kämppään! Ei muuta kuin taloyhtiöön soittamaan ja tilaamaan avaaminen. Pitää oppia olemaan huolellinen...

Kerrankin voisin kirjoittaa jostakin muusta, kuin vain omista mallailuistani. Nimittäin siitä, kun keskittyminen herpaantuu, eikä tiedä, mitä oikeastaan haluaa. Jokin toinen asia kiinnostaa enemmän, ja tärkeämpi asia vain unohtuu. Sellaista se on. Yhtenä päivänä olen menossa reissulle poikaystäväni kanssa, joskus olen menossa yksin, joskus en ole menossa ollenkaan vaan hankkimassa rahoilla merkkivaatteita. Miten minusta on tullut tällainen?

Haluan kaiken heti. Menestystä ja massia ilman suhteita tai taitojen harjaantumista. Pilvilinnojen rakentelija. Lapasesta lähti homma silloin, kun aloin tehdä mallinkeikkoja. Sitä niin luuli olevansa stara niin monen eri rullianssin jälkeen.

Onneksi nyt on töitä ja tammikuussa alkaa koulu. Asiat ovat ainakin näyttävästi hyvin, mutta taloudellinen epävarmuus on edelleen olemassa.

Mä vaan haluen tehdä, enkä vaan maata. Muistan sen ajan hyvin, kun ei ollut syytä nousta ylös aamulla. Nyt rutiinit ovat alkaneet klöytyä, mutta ongelmana on vain kaikkien mun menojen rytmittäminen. Mulla on alituiseen se tunne, että mun on mentävä, tai kohta ei ole enää mahdollisuutta siihen. Eläisinpä juoksemalla paikasta toiseen ja kuolemalla nelikymppisenä sydänkohtauksen; tai jäädä eloon ja keilailla eri asioita.

Tai sitten voi todellisesti romahtaa. Ikää on kakskymmentäviis ja sairaeläke. Niitä on jo ihan liikaa, en halua tuohon joukkoon mukaan.

Nyt mulla on päämääränä vaan saada taloudellinen turva kaikkeen, johon olen ryhtymässä. Kaikki muu tulee vasta sen jälkeen.

Aamulehti oli tänään masentava. Kaksi asiaa, joita en IKINÄ halua tapahtuvan oman elämäni aikana: asuntojen lainakatto ja perustulo. Molemmilla on varmasti hyvä tarkoitus, mutta niin oli sosialismillakin.

Asuntojen lainakatolla varmistetaan kotitalouksien ylivelkaantumisen lisäksi mm. se, että keskituloisilla ei ole enää mahdollisuutta muuttaa omaan asuntoon, vaan on asuttava vuokralla ja säästettävä tietty summa rikkaiden asunnonomistajien kerätessä vuokrarahat. Aika harvalla juuri valmistuneella 26 vee maisterilla on asunnon ostoon tarvittava pesämuna. Autoista ja lomamatkoista voidaan tinkiä, muttei asumisesta.

No tämä ongelma ratkaistaa perustulolla. Opiskelijoille tuo on lottovoitto, mutta sen seurauksena on tiedossa, jos ei mikään muu, niin asuntojen, vuokrien ynnä muun kaiken elämisen hinnat nousevat inflaation myötä. Kyllä markkinamies tietää.

Kannatan itse saksalaista mallia: lain määräämä katto, paljonko asunnot saavat maksaa tietyllä pinta- alalla tietyllä alueella. Sillä estetään niin ylivelkaantuminen kuin inflaatio.

Justiinsa, meillä on nyt täällä kämpillä pesuhuone pantu remonttiin. Vessa ja pesukone ollaan revitty paikoiltaan (ja pyykkikorit törröttää mukavasti täynnä p*skaisia vaatteita). Tiettävästi remppa kestää kuukauden päivät. Käydään toisessa rapussa suihkussa ja saunan vessassa pissalla (kivaa homma kello kaksi aamuyöstä).

Remontti alkoi siitä, kun alakerran naapuri alkoi valittaa veden valumisesta omaan huusholliinsa. Vika löytyi meiltä. Sitä minä vaan ihmettelen, että kuinka niin pienpinta-alaisen kohteen, kuin WC-suihkun- korjaaminen kestää kuukauden? Vaihdetaanko sieltä jotain? Nyt viikonloppuna ei ole remppamiehiä näkynyt. Varmaan liian kallista teettää niillä viikonloppuhommia. Halvemmaksi tulee antaa vuokralaiselle alennusta.

Tästä motivoituneena sain aikaiseksi varata saunavuoron, jossa kävin eilen peseytymässä. Missään muualla ei ihminen puhdistu yhtä hyvin kuin saunassa.