Ladataan...
Mutsilook

Väsyttääkö?

Uskallan väittää, että väsymys vaivaa meitä jokaista aina aika ajoin. On se sitten töistä, koulusta, perhe-elämästä tai muusta johtuvaa kiirettä ja hässäkkää, jonka takia laitamme hetkellisesti voimavaramme koetukselle. Yöunet jäävät vähäiselle, emme ehkä syö tarpeeksi, liiku normaaliin tapaan ja kehomme käy jatkuvasti ylikierroksilla. 

Ihminen kestää hetkellistä väsymyksen tunnetta. Pieni stressitila voi joillekin toimia virikkeenä saada intensiiviset ja vaikeat tehtävät vietyä täydellisesti maaliin asti. Ja esimerkiksi pienten lasten vanhemmat saattavat yllättyä itsekin, kuinka hyvin he kestävät mitättömillä yöunilla päivästä toiseen pyörittää vauhdikasta perhearkea. Jossain vaiheessa kehomme kuitenkin alkaa viestimään meille, että nyt olisi aika hidastaa tahti ja levätä.

Minun kehoni on esimerkiksi hyvin tarkka tämän rajan ylittymisestä. Jos en lepää tarpeeksi, syö säännöllisesti ja huolehdi omasta hyvinvoinnistani, kehoni kyllä kertoo voimavarojen ehtymisestä.

Nuorempana en välittänyt näistä signaaleista, vaan painoin menemään. Töitä, koulua, liikuntaa ja kaikki kissanristiäiset piti hoitaa hinnalla millä hyvänsä. Viikolla ajattelin, että viikonloppuna lepään. Viikonlopun alkaessa ohjelmaa ja mukavaa tekemistä oli kuitenkin ilmestynyt kalenteriin niin paljon, että siirsin lepäämistä taas tulevaisuuteen. Jaksoin tätä niin kauan kunnes en meinannut saada aamuisin itseäni sängystä ylös. En jaksanut enää innostua juuri mistään ja kaikesta kivastakin tuli pakonomaista suorittamista. Olin uupunut ja voimien kasailemiseen ei enää riittänyt muutama hyvin nukuttu yö. Elämän tärkeysjärjestys ja rutiinit oli luotava uudelleen. Oli opittava pysähtymään, kuuntelemaan itseään ja hahmottamaan aktiivisesti omia voimavaroja.

Naperon syntyessä minua jännitti, kuinka me jaksamme arjen pyörityksen erityisesti, jos lapsi ei nuku öisin. Puolisoni kävi päivisin töissä ja minä pyöritin vauva-arkea kotona. Iltaisin meitä oli kaksi. Selvisimme kuitenkin todella hyvin, ja vaikka välillä oli raskaita päiviä olimme heti alussa tehneet yhden asian selväksi: meidän pitää muistaa levätä ja toimia tiiminä! Jos toisen yöunet jäivät esimerkiksi vähäiseksi, hän sai aamulla muutaman extra tunnin lisää uniaikaa toisen touhutessa lapsen kanssa. Jos taas töissä oli ollut raskasta, kotiin päästyä lyhyet päiväunet olivat hyvä ratkaisu. Hyödynsimme myös ahkerasti tiivistä tukiverkostoamme, isovanhempia ja ystäviä. 

Huhtikuussa osamme vaihtuivat. Mirko jäi kotiin naperon kanssa ja minä palasin työelämään. Kumpikin meistä joutui opettelemaan taas aivan uudet päivärytmit ja toimintatavat. Kotona Mirko hääräsi naperon kanssa, jolla energiaa ja elämänintoa riitti vaikka toisille jaettavaksi. Minä taas tein hetkellisesti kahta työtä, hoitovapaalla aloittaman projektin loppuun sekä vanhaa duuniani.

Olenkin huomannut, että töihin palatessani omat voimavarat ovat taas aivan uudenlailla koetuksella. Useat varhaiset kello viiden aamuherätykset, työmatka ruuhka-aikoina, työpäivät ja kotiin palattua perheen parissa touhuaminen vievät kyllä mehut. Illalla sohvalle lysähtääkin väsynyt nainen.

Uudessa elämänvaiheessa onkin taas ollut aika miettiä, kuinka saisin ladattua akkujani mahdollisimman hyvin päivien aikana. 8h yöunet eivät nimittäin toteudu joka päivä, joten vapaa-ajalle on ollut tärkeää kehittää muita rentouttavia toimia. Säännöllinen ruokarytmi ja eväät ruuhkaiselle työmatkalle ovat olleet yksi ratkaisu. Energia pysyy tasaisesti yllä koko päivän ja kotiin päästyäni maha ei huuda tyhjyyttä, vaan olen valmis touhuamaan vaikka heti ovesta sisään päästyäni. Toisen rentoutumiskeinoksi on tarjonnut taas aivan uudella tavalla luonto. Ennen lähdin usein ulos juoksulenkille hikoilemaan. Laitoin musiikit pauhaamaan ja juoksin niin kovaa kuin pääsin. Nyt kuitenkin luonnon keskelle haluaa päästä hiljentymään ja hengittämään. Tästä tavasta saan kiittää erityisesti Mirkoa. Pojat viettävät säiden salliessa mahdollisimman paljon aikaa leikkipuistoissa, metsässä ja erilaisilla ulkoilureiteillä. Mirko on saanut myös minut innostumaan mukaan ja jaksaa päivittäin muistuttaa, kuinka edes pienikin happihyppely auttaa omaan jaksamiseen sisätöissä. Ja pakko myöntää, että hän on täysin oikeassa!

 

INSTAGRAM / FACEBOOK 

p.p1 {margin: 0.0px 0.0px 0.0px 0.0px; font: 12.0px 'Helvetica Neue'; color: #e4af0a}

Share

Ladataan...
Mutsilook

Voihan huhtikuu! Eihän tuossa sään vaihtelussa meinaa pysyä enää millään mukana. Aamulla herätessä aurinko paistaa ja sitä alkaa suunnittelemaan esimerkiksi vapaapäivälle ulkoaktiviteetteja. Kuitenkin ulos päästessä siellä saattaa sataa räntää vaakatasossa ja hyinen tuuli kiemurtelee paksummankin vaatekerraston läpi. Tämä usein todella kylmä merituuli on muuten yksi asia, mihin en ole vieläkään kolmen vuoden Helsingissä asumisen jälkeen tottunut. :D

Mieleni haikaileekin  jo kesää kohti. Paljaita nilkkoja, kesämekkoja ja ohuita vaatekerroksia. Ulos en kuitenkaan vielä uskaltaudu ilman pitkiä housuja tai sukkahousuja mekon alla. Myös lapselle tulee puettua oikein tuhti kerros vaatetta päälle ulkoilua varten. Jonakin päivänä olen saattanut vielä ennen töihin lähtöä laittaa Mirkolle viestiä, että ulkona tuntuu paljon kylmemmältä kuin säätiedotteesta tai kodin ikkunasta voisi olettaa.

Työpaikkani on Espoossa, joten kuljen sinne ainakin tällä hetkellä autolla. Autokyyti onkin mahdollistanut sen, että kylmempinäkin päivinä voi pukeutua jo hieman ohuempaan vaatekerrokseen. Löysin pari viikkoa sitten nämä ihanan kevyet, kauniit röyhelöyksityiskohdat omaavat culottes-housut. Lyhyenä ihmisenä en ole vielä aikaisemmin törmännyt omaa silmää mielyttäviin culottes-housuihin, mutta näissä kaikki osui heti kohdalleen: pituus ja malli. Housuista onkin tullut niin mieluisa vaatekappale, että naureskelin kotona pitäisikö minun ostaa vielä toiset samanlaiset. No en ostanut, mutta kävipähän mielessä. :D

Ja niinhän sitä sanotaan, että hiljaa hyvä tulee. Toivon, että tämä sanonta pätee myös tulevaan kesään. Pienin askelin auringon lämmön alkaa taas tuntemaan iholla vahvemmin, tuuli puhaltaa lempeämmin ja räntäsateet sekä raekuurot jäävät odottamaan seuraavaa syksyä. Tästä on hyvä jatkaa!

kuvat: Mirko Leskinen, editointi: minä

Share

Ladataan...
Mutsilook

Törmään usein kirjoituksiin erillaisista luottovaatteista, ja tämän innoittaman ajattelin esitellä oman pitkäaikaisen luottomekkoni. Hennes & Mauritzin Trend-malliston vihreä mekko on kulkenut mukanani vaatekaapista toiseen jo melkein viiden vuoden ajan, jos nyt ihan oikein muistelen. Olen käyttänyt tätä kyseistä mekko oman lapseni ristiäisissä ja monissa muissakin juhlissa, mutta myös ihan arkena sekä työpaikalla. Niin kesällä kuin talvellakin. Mielestäni mekko sopiikin oikeastaan tilanteeseen kuin tilanteeseen hieman asusteita vaihtamalla.

Mekkon helmikirjailu ja kaunis kangas tekee siitä juhlavan, mutta sen rento ja hieman pidempi malli sopii myös hieman arkisempaankin käyttöön. Tämä mekko onkin juuri se asu, joka saa minut tuntemaan itseni varmaksi asukriisin iskiessä. Mistään ei kinnaa tai purista, ja liikkuessa ei tarvitse miettiä turhia vilautteluja tai epämukavuutta. 

Nyt lapsen saatuani nämä ominaisuudet pukeutumisessani ovat myös korostuneet. Rakastan kauniita vaatteita, mutta huomaan kiinnittäväni entistä enemmän huomiota juurikin vaatteiden mukavuuteen ja käytön helppouteen. Tässä mekossa ei mielestäni haittaakkaan vaikka se olisi hieman rypyssä tai hihassa olisi naperon kuolaa, sillä sen materiaali ja väri antavat mielestäni yllättävän paljon anteeksi.

kuvat: @leskinenmirko, editointi:minä

Onko teillä luottomekkoa/mekkoja? Entä onko pukeutumismieltymyksenne muuttuneet vanhemmuuden myötä?

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Pages