Ladataan...

Freelancerina en ole yli kolmessa vuodessa oppinut suhtautumaan deadlineihin paremmin, tai siis kurinalaisemmin. Kun pitäisi tehdä töitä ja virallinen laskutuspäivä meni jo (tosin espanjalaisen asiakkaan kanssa se ei ole niin tarkkaa...), niin sitä haluaa siivota, kirjoittaa blogiin, lajitella muistotavaraa jne. jne. Ja silloin kun aikaa on kellon unohtamiseen ja kattojen tuijotteluun mietiskellen (vaikka sitä aikaahan ei koskaan oikein kuulu olla täällä Suomessa), niin sitten ei siitä nauti yhtä paljon kuin "luvattomasta turhien asioiden tekemisestä" vaikka juuri ennen laskutusta. 

Freelancerina on siis kuin ikuinen opiskelija, joka tekee kaiken viime tipassa, koska voi. Työkurinalaisuuden suhteen tarvittaisiin täällä sellaista "cambiar de chip" -liikettä (suomeksi vapaasti: vaihtaa ajatusmallia).

Mutta tässä siis se kesän ehkä paras ostos, joka on ilahduttanut minua suuresti jo kuukauden päivät. Eli Ole Hyvä -merkin kotimainen eko-siivoustuotevalikoima, joista oli saatava samalla kolme erilaista heti, ja loput tuotteet sitten myöhemmin. Ihanaa, täydellistä, kaikin puolin.

En ole koskaan kokenut omakseni sellaista "säästät 2 euroa, jos ostat ankeinta mahdollista saippuaa/shampoota/kahvia, ja voit sitten ostaa 1 000 euron taulu-tv:n" -ajattelua, tai sitten sellaista "on ihan tarpeetonta luksusta käyttää yli 2 euroa saippuaan/shampooseen/kahviin". Ja haluan yrittää olla eettinen ostoksissa, koska siten voi parantaa maailmaa, vaikkakin vähän, niin varmasti ja yksinkertaisella tavalla. Itselleni sopivalla tavalla.

Sellainen kulutusfilosofia tällä kertaa! Mutta ihana (ja kotimainen, jee) keksintö tuo Ole Hyvä siis, parempaa ei voisi toivoa kotiin tuomiselta.

Ladataan...

(Kuvan asioita ei muuten konmaritettu...) En tykkää lukea fiktiokirjoja, sillä fiktiota syntyy jo omassa päässä riittävästi - pikemminkin yritän torjua kaikkia ajatukset imeviä asioita, joita nykypäivänä tulee sieltä ja täältä. Olen mieluummin vähän pimennossa kuin kuulen ihan kaikesta ja juuri nyt. Mutta kaikenlaiset oppaat ja hengenkohotus-lukemiset ovat aina kiinnostavia, vaikka olenkin toisaalta vähän kyyninen sellaisten "näin kuuluu elää" -neuvojen suhteen.

KonMaria olin miettinyt jo varmaan vuoden, käynyt katsomassa ja sitten ajatellut, että no en mä nyt viitti, sentään. Mutta se kiehtoi aina vaan, ja sitten näin kirjan alessa 5 eur, ja se oli saatava. Pinkki Marimekko-tyylisen ytimekäs kansi suomalaisessa versiossa on muuten paljon kivempi kuin espanjalaisen painoksen kirjava. Kirja on siis kiva hyllyssä jo ulkonäkönsäkin puolesta, joten sitä ei tarvitse heti konmarittaa (heh heh).

Self help -kirjojen suhteen olen joskus vähän kyyninen siksi, että:

a) en tykkää seurata vaihtuvia muoteja hyvinvoinnin suhteen, enkä muutenkaan bestseller-ajatustapoja, vaan olen mieluummin vähän perinteinen maalaisjärkinen ja toisaalta oman tien kulkija

b) kaikki suuret trendi-ilmiöt ahdistavat nykyisin, kun niiltä ei voi välttyä ja niitä näkee joka puolella

c) olen aina ollut sellainen luontainen konmarittaja, joka heittää muidenkin juttuja kierrätykseen ja karsii kaiken turhan heti (mihin on kyllä sellaiset kriteerit kuten esteettisyys, ei niinkään käytännöllisyys)

d) kun on suomalainen, on jo tarpeeksi suoraviivaisuuteen pyrkivä ja ohjeita noudattava, enkä mitenkään erityisen mielelläni muutu vielä tätä enempää japanilaiseen suuntaan...

e) olen aina vierastanut sellaista tiukkaa energistä järjestelmällisyyttä ja pidän enemmänkin boheemivivahteisesta rennosta lämmöstä, ja ennen kaikkea kauneudesta ja tunnelmallisuudesta, enkä missään nimessä halua KonMari-kotia, jossa on kenkälaatikoita tavaransäilytysbokseina.

KonMarista oli kuitenkin tosi paljon hyötyä, kun vaan muisti pitää tietyn etäisyyden ja kritiikin. Ja jotkut kohdat kyllä olivat aika japanilaisen henkeviä, joten niitä skippailin. Mutta suosittelen kyllä, jos on jokin "ongelmakohta" kodissa. En sitten tiedä, kuinka hyvin toimii hyvin boheemeilla (mutta tuskin haluavatkaan lukea tämmöistä - esimerkiksi Espanjassa KonMari tuskin on ollut jättimenestys ainakaan niillä kulmilla, joilla itse elelin...).

Koska olen tavaroiden suhteen nirso, olin jo valmiiksi karsinut kaiken turhan, paitsi yhdestä kategoriasta, nimittäin sekalaisista muistoesineistä ja -papereista. En päässyt asiassa eteenpäin, koska jäin jumiin "eihän nyt niitä voi heittää pois" -ajatukseen. Siinä KonMari todella oli hyödyksi, vaikka huomasin itselleni toimivan paljon paremmin vähän muunnetun version, eli karsittujen asioiden jättämisen näkyville kasaan muutamaksi päiväksi. Sieltä poimin takaisin muutaman jutun ja ehdin tottua siihen ajatukseen, että kohta nuo menevät roskiin. Ja menneisyyden kirjeille ynnä muulle antaa ikään kuin kunnioitusta harkitsemalla ja pitämällä niitä hetken esillä.

En siis välttämättä suosittele tekemään mitään "pois vaan heti" -liikettä KonMarin tapaan, se on oma neuvoni, koska voi kaduttaa, kun muun muassa revit tekemäsi hienon serigrafia-posterin... :/ Mikä taas vahvisti ajatuksiani siitä, että muodikkaita self help -kirjoja ei kyllä kannata aina ottaa ihan tosissaan. En kyllä taida vähään aikaan lukea mitään opasta, koska nyt riittää hetkeksi aikaa toisen ihmisen tiukat neuvot! Seuraavaksi sitten ehkä jotain boheemia ;)

Toinen luettavana oleva kirja on "Vapauden ylistys", joka on tavallaan self help -kategoriaa, mutta oikeastaan lähinnä ajatuksia ravistelevaa huumoriosastoa. Se on takakannen mukaan kevyt, mutta itse asiassa kyllä ihan teini-anarkistinen, tyyliin "Jätä vaan laskut maksamatta, ketä kiinnostaa, lait ovat tarpeettomia, likaisuus on hyvä asia, kasvata omat ruoat ja muuta maalle".

Huomasin kirjan kirppiksellä eurolla, ja tartuin tilaisuuteen, sillä itse asiassa ostin sen jo kerran - joskus kymmenen vuotta sitten, ennen freelanceriksi ryhtymistä ja toimistotyön suuresti piinaamana vapaudenkaipuisena. No, silloinkin se "anarkistisuus" meni ihan yli ymmärryksen, ja halusin itse asiassa ostaa kirjan nyt osittain siksi, että halusin tarkistaa, kehotettiinko siinä todella olemaan "ei kiinnosta" -asenteella, jos sähköfirma lähettelee laskumuistutuksia.

Heti alussa ärsytti suuresti, että olin aikoinani sijoittanut 25 euroa tämmöiseen (ja rahoittanut tyypin laskuja ja keskiluokkaa pilkkaavaa elämää). Mutta muistelen kuitenkin pienellä lämmöllä sitä ajatusten ravistelua ja toisenlaista näkökulmaa "en mä nyt noin voi tehdä" -ajatusmalliin. Joten lukeminen jatkuu.

Välillä olen jo ollut konmarittamassa tätä kirjaa, kun en tosielämässä yhtään jaksaisi tuommoista anarkia-soopaa, mutta jokin minussa sanoo, että vapaudenkaipuun vuoksi (jota vielä on hiukan jäljellä freelanceriksi ryhtymisestä huolimatta) on nyt tarpeen lukaista se ennen kiikuttamista pois. Koska joskus on hyvä kuulla kummallisiakin ajatuksia, etenkin, kun näköjään joku osa itsessä vielä pyristelee tätä aikuisuuden vastuullisuutta vastaan...

Eli tiivistettynä kesäkuun lukemiset ovat olleet järjestyksen teemassa molemmissa äärilaidoissa, japanilaista sukkien viikkauksen ohjeistusta ja sitten sitä "anarkiaa" englantilaiseen tapaan. Ihan hyvä joskus lueskella ekstriimejä ja miettiä, että mihinkäs sitä itse sijoittuu ja mihin sitä kannattaisi sijoittua.

Koko tämän pohdinnanhan voi ulottaa koko elämään, niinkuin KonMarikin lupailee koko elämän mullistumista... En nyt ehkä menisi niin pitkälle sanomaan, mutta kyllä se jonkinlainen pieni vallankumous oli, kun hyllyssä oli vain niitä puhtaasti iloa (tai no hyvää oloa) tuottavia juttuja. Ja kai se karsimisen ja ilon valitsemisen prosessi jäi mieleen pysyvämmin. Ja kaipa tuo anarkia-kirjakin jollain tavalla on syvällisesti koskettanut, kun se uudelleen piti hankkia! Joten jatkan anarkia-kirjan lukemista ja sen kirjoittajan ajatuksenjuoksun ihmettelyä...

Ladataan...

Tässä vielä muutamia kuvia siitä samaisesta vuoden 2012 Elle Interiör:stä - leikekirjaprojekti etenee, ja olen hamstrannut lisää lehtiä kirppareilta, muun muassa ihanan Tanskan Elle Interiör:n (vai mikä onkaan tanskaksi kirjainkokoonpano), jonka kermanvaaleassa kannessa on raidoitettu mattapinta (!). Se jää lehtipinoon päällimmäiseksi.

Olen myös tiirannut vuokra- ja myynti-ilmoituksia, ja selvittänyt, mikä on tärkeintä. Olen joka tapauksessa päätymässä pikkukaupunkiin, kyläänkin voisi ehkä sanoa, joten mitään urbaanimenoa en nyt tosiaankaan ajattele. Näillä näkymin etelästä kuitenkin. Mutta saa nähdä. Olisihan sitä vaikka Porvoo ja sen vanhat kujat ja talot...

Omat ehdottomat "en suostu ilman näitä" -asiat ovat seuraavat: paljon valoa, hyvin pidetty kaunis ja viihtyisä talo, rauhallinen ja hyvä alue, vihreyttä paljon, merestä kävelyetäisyydellä, parveke tai mini-piha (näitä on etelässä kerrostaloissa paljon alakerroksissa). Myöskään isoon taloon tai korkealle en missään nimessä enää halua.

Sitten on asioita, jotka olisivat melko tärkeitä (joista joitakin voi vain toivoa, muttei ostaa): korkea huone (...sillä luultavasti niitä tulee olemaan vain yksi), OK värit sun muut muuntelemattomissa jutuissa, hyvät naapurit, turvallinen alue, kävelyetäisyys "kylän" keskustasta. Ja sitten on asioita, jotka loppupeleissä eivät merkitse minulle niin, että olisin valmis maksamaan paljon ekstraa (ellei sitä rahaa nyt satu olemaan): huonejako, koko, täysi modernius, laitteet.

Voin lopulta tinkiä aika paljon joistakin käytännön mukavuuksista. Oikeastaan minulle on ihan sama, mikä esimerkiksi on vessan koko tai keittiön malli - kunhan mahtuu liikkumaan jääkaapilla eikä tarvitse suihkuttaa kyyryssä jossain kummallisessa järjestelyssä. Ei suihkua käytävillä tai katoilla...

Valo, vehreys, meri, kauneus ja mukava, rauhallinen tunnelma - olen tyytyväinen. Voin olla vaikka ilman jääkaappia pitkän aikaa, jos saan ne tärkeimmät asiat. Ja jos en saa, niin kaipa olen välitilassa kauemmin. Mutta sen olen päättänyt, että nyt ei tule muuttoa ennen kuin on sellainen asunto, jota rakastan ja johon asetun pitkiksi ajoiksi.

Mutta kyllä sen lopulta tietää - selaa asuntoilmoituksia ja miettii "no joo, kyllä tossa voisi viihtyä, sitten tingin siitä ja siitä ja muutan ajatteluani...", kunnes näkee jotain, joka ei täytä tiettyjä kriteerejä, mutta joka on rakkautta ensi silmäyksellä. Ja miettii "ihan sama, vaikka ei sitten jää rahaa enkä saa sitä ja sitä, tuon haluan". Niin se menee ainakin minulla lopulta, luultavasti.

Perinteisesti olen nähnyt vanhan, romanttisen talon, korkeat huoneet, kivan alueen, ja se on ollut siinä. Mutta tällä kertaa mielessä häilyvät kuitenkin aiempaa paljon enemmän rauha, meri ja vihreys. Oman näköinen koti... Mukavuus... Kukkamultien möyhentäminen... Oma piha ja puut... Kirsikkapuut ja appelsiinipuut. Salaattiakin jos voisi kasvattaa...

Pages