Rahkaskonssit

En ole mikään ruokaintoilija, enkä esimerkiksi leivo juuri koskaan. En yleensä ostele ruokakirjoja (paitsi tietysti Gastronaatin!) tai katsele television kokkiohjelmia.

Minulla on kuitenkin yksi ruokajumalatar. Hän on Nigella Lawson. Lawsonin tapa tehdä ruokaa ronskisti ja rennosti, ja ahmia sitä estottomasti on jotenkin todella vangitsevaa. Meillä on digiboksilla useita Nigellan TV-ohjelmia ja säännöllisesti mieheni kysyy, joko niitä voisi poistaa. Juu, ei voi. 

Nigella saa kaiken laittamansa näyttämään niin herkulliselta, että reseptejä tekee mieli kokeilla välittömästi. Jopa paahtopaisti Nigellan valmistamana saa veden herumaan kielelle, vaikka en ole syönyt punaista lihaa kohta kymmeneen vuoteen.

Ainakin itselleni brittireseptit sellaisenaan ovat kuitenkin ongelmallisia. Ne sisältävät usein aineita, joista en ole kuullutkaan (mitä hittoa on esimerkiksi viinikivi..?), minkä lisäksi mittayksiköt ja lämpötilat ovat kummallisia (kuppi sitä ja kaasuliesi tätä). 

Olen muutamankin kerran katsonut kaihoten, kun Nigella syö aivan taivaalliselta näyttäviä skonsseja, joiden päälle hän valuttaa hekumallisesti vaaleaa siirappia. Kun sitten uusimman Yhteishyvä-lehden mukana tulleessa Ruoka-liitteessä oli rahkaskonssien resepti, ajattelin leikkiä hetken Nigellaa. Ja näin se kävi: 

Rahkaskonssit (10-15 kpl)

6 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl suolaa
100 gr margariinia
1 prk (250 gr) maitorahkaa
1/2 dl maitoa 
1 appelsiinin raastettu kuori 

Yhdistä kuivat aineet ja nypi joukkoon margariini (Nigellan mielestä on erityistä, kun saa upottaa kätensä kylmiin jauhoihin, "kuin uisi altaassa, joka on täynnä kylmää ilmaa", hän kuvailee). 

Sekoita joukkoon rahka, maito ja appelsiinin kuori. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. 

Kauli taikina jauhojen avulla parin sentin paksuiseksi levyksi (mutkat suoraksi vetelevä Nigella ei tosin tietenkään käytä kaulinta). Paina juomalasilla taikinasta kiekkoja. Aseta kiekot leivinpaperille uunipellille ja paista 225 asteessa noin 12 minuuttia.

Nigellan ohjeeseen kuuluu vielä skonssien voiteleminen munalla ("leivonnaisten meikkiä", Nigella kuvailee), mutta itse paistoin skonssit sellaisinaan. 

Skonssien kohoaminen vähän jännitti, mutta nätisti ne alkoivat uunissa nousta. Valmiit skonssit nautimme kermajuuston ja appelsiinimarmeladin kanssa. Viimeiset menivät parempiin suihin Nutellan kera. Slurps!  

Herkullista pääsiäistä! 

Share

Kommentit

riksrakspoks

Pitääpä kokeilla, kun ainekset löytyy jo kaapissa! 

Hanna R.

Kannattaa! Sopii hyvin pääsiäisaamiaiselle, kun appelsiinista tulee hieman keltaista väriä :) 

Kommentoi