Suomalaisille hääkuville menestystä maailmalla

Ladataan...

Suomalaiset hääkuvat ovat jälleen saaneet tunnustusta maailmalla. Valokuvaaja Antti Karppisen ottama hääkuva palkittiin pari viikkoa sitten pronssimitalilla  ammattivalokuvaajien kansainvälisen yhdistyksen World Photographic Cupin vuotuisessa palkintogaalassa Ranskan Montpellierissä. Maailman kolmanneksi paras hääkuva näyttää tältä: 

Karppisen ottama kuva ei ole aivan siitä perinteisemmästä päästä. Kuvan perspektiiviä on käsitelty voimakkaasti ja se saa katsojan kääntelemään päätään ihmeissään. Karppinen kertoo, että kuvassa esiintyvä hääpari, Elina ja Vesa, olivat ohjeistaneet haluavansa hyvin omalaatuisen kuvan.

"He antoivat minulle listan elokuvista, joista pitivät sekä referenssikuvia, joissa mukana oli Pulp Fictionia ja Alienia", Karppinen nauraa.

"Kehitin näiden ajatusten pohjalta pienimuotoisen tarinan "taikurista" ja avustajasta, jotka pitävät esitystä baarissa. Palkittu kuva on sarjan viimeisiä ruutuja. Ajatuksen ruutuun sain Inception-elokuvasta, jossa unimaailmassa perspektiivit muuttuvat täysin oudoiksi. Ajattelin, että taikuri ja avustaja voisivat olla lopuksi esityksen jälkeen istumassa baarissa, mutta siten, että koko perspektiivi käännetään nurin", Karppinen kertoo.

Hääkuvasarjan ensimmäinen sija meni yhdysvaltalaisen Ben Shirkin ottamalle, niin ikään unenomaiselle kuvalle. Toisen sijan nappasi australialaisen James Simmonsin huikeatunnelmainen hääkuva.

Jo aiemmin tänä vuonna parhaita hääkuvia palkitsi maailman suurin hääkuvausjärjestö WPJA eli Wedding Photojournalist Association. Myös tässä kilpailussa saatiin menestystä Suomeen, kun kuvaaja Janne Miettisen ottama kuva nappasi ensimmäisen sijan kategoriassa kimpunheitto. Kuinka huikean tilanteen Miettinen onkaan onnistunut tallentamaan: 

Kuvassa on hyvin fyysinen tunnelma ja eräs kisan tuomareista olikin verrannut kommentissaan hääkuvausta urheilukuvaukseen. Huomio on kiinnostava: Molempiin liittyy suuria tunteita, mutta myös nopeita liikkeitä.

Lämpimät onnittelut sekä Antille että Jannelle!

Share

Kommentoi

Ladataan...