Unohtakaa häädieetit ja keskittykää toisiinne

"Yhteinen haaveemme oli näyttää hyvältä hääkuvassa". 

Ylläoleva otsikko oli eilen Ylen luetuimpien uutisten joukossa. Juttu käsittelee laihdutusleikkauksia.  

Yli kahdella miljoonalla suomalaisella on ylipainoa ja häät ovat monelle syy aloittaa painonpudotus. Hääpukuliike Niinattaren omistaja Niina Kuhta kertoi hiljattain Häät-lehdelle, että "melkein jokainen hääliikkeeseen tuleva morsian kertoo olevansa dieetillä, kokoon ja ikään katsomatta". Kuhta esiintyy tällä hetkellä Livillä pyörivässä Jutta ja hurjat häädieetit -ohjelmassa.

Yhdysvalloissa häädieetit on tietenkin viety aivan äärimmäisyyksiin ja morsiamille on tarjolla jos jonkinlaista laihdutuskeinoa. Sairaalloiselle ja äärimmäisyyksiin menevälle laihduttamiselle häitä varten on jopa oma termi: Brideorexia. Eräänä esimerkkinä liian kovasta häädiettaamisesta pidetään Cambridgen herttuatar Catherinea, jonka Dukan-dieetin on katsottu menneen jo liian pitkälle. 

On totta kai ymmärrettävää, että jokainen haluaa tuntea hääpäivänään olevansa parhaimmillaan. Ymmärrän senkin, että omaa hääkuvaa voi olla hankalaa katsoa, jos oma ulkomuoto ei miellytä. Mutta samaan aikaan tuntuu surulliselta, että hääpäivästä otetaan niin paljon paineita, että se ajaa hääparit ankarille dieeteille. 

Lueskelin taannoin amerikkalaisen Rachel Estepan "More to Love With Rachel" -blogia. Pluskokoinen Rachel kertoo blogissaan, ettei suinkaan laihduttanut häitään varten, vaikka tunsikin siihen kyllä jossain vaiheessa painetta. Asiaa mietittyään hän tuli siihen tulokseen, että olisi hullua yrittää laihduttamalla muuttua joksikin toiseksi. Hääpäivässä on kuitenkin kyse siitä, että sitoudut puolisoosi, joka rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet.  

Eikä Rachelin hääkuvia katsoessa todellakaan tule ajatelleeksi, että siinäpä on XL-kokoinen morsian. Kuvissa näkyy yksinkertaisesti onnellinen, rakastunut ja upea nainen. Kuvista siis välittyy se kaikkein olennaisin. 

Siispä vinkki kaikille hääpareille: Häiden järjestämisessä on paljon työtä ja se on riittävän aikaa vievää ja stressaavaa ilman laihdutusprojektiakin. Keskittykää toisiinne, älkää vyötäröihinne. Veikkaan, että se jos mikä saa teidät näyttämään hääpäivänänne todella upealta. 

Share

Kommentit

phocahispida

Olen painanut hääpäivänäni melkein eniten koko elämäni aikana, sillä menin naimisiin rv. 28 (muistaakseni) ja yleinen pöhötystila oli silloin pahimmillaan.

Painoa nykyiseen varmana +10kg eikä kyllä mielestäni näy kuvissa sen kummemmin. Sanoisin että ennen kaikkea näkyy hyvä fiilis eikä se, onko dietattu varastoon. ;)

 

 

Hanna R.

Wau! Bride-a-licious! ;)

Medar (Ei varmistettu) http://elamanipaivamedarinsp.blogspot.fi/

Se on kyllä sääli, miten moni morsian kokee, että on laihdutettava hääpäiväänsä varten. En kritisoi suinkaan morsiamia (ja sulhasia), jotka niin päättävät tehdä, mutta siitä en pidä, jos ja kun laihtumisesta koetaan painetta ja otetaan stressiä. Itsekin kyllä katsoin tarkemmin mitä söin ja liikuin enemmän, ja koinkin että häästressin keskellä se antoi minulle uutta energiaa. Kuitenkin hääpukuja sovittaessa sain sellaisen kokemuksen, joka hetken painoi mielessäni ja pisti pohtimaan, että pitäiskö todella laihduttaa. Nimittäin eräässä hääpukuliikkeessä en saanut kokeilla yhtään pukua, en todellakaan yhden yhtä. Kuulemma puvut eivät sopisi päälleni ja minun tulisi valita pukuni ihan vain katselemalla. Olenhan sentään kokoa 40. Sellaista kokemusta hääpukujen sovittamisesta en toivoisi kellekään. Rakkaus ja hyvät häät eivät ole kenenkään painosta todellakaan kiinni! :)

Kommentoi