Ladataan...

Vuosi sitten kertasin Kalevalan päivän kunniaksi blogissani, kuinka sujuivatkaan Pohjolan häät. Kalevala täyttää tänä vuonna 180 vuotta, joten tuodaanpa juhlavuoden kunniaksi nopea katsaus Seppo Ilmarisen ja Pohjan neidon hurjista häätapahtumista myös tänne Lilyn puolelle.

Kalevalan tavoitelluin nainen on kaunis Pohjan neito, jota käyvät vuorotellen kosimassa niin Väinämöinen, Ilmarinen kuin Lemminkäinenkin. Näin neidosta virkki vanha Väinämöinen:

"Äijä on mulla lausumista: 

onp´on neiti Pohjolassa, 
impi kylmässä kylässä, 
jok´ei suostu sulhosisin, 
mielly miehi´in hyvihin. 
Kiitti puoli Pohjan maata, 
kun onpi kovin korea:
kuuhut paistoi kulmaluilta, 
päivä rinnoilta risotti, 
otavainen olkapäiltä, 
seitsentähtinen selältä."

Kalevalan miehet kohtaavat Pohjolaan suuntautuvilla kosioretkillään monenlaisia vastuksia. Väinämöinen muun muassa lyö omalla retkellään kirveellä polveensa. Kiivas Lemminkäinen taas päätyy palasina Tuonelan virtaan, josta äiti käy hänet haravoimassa. 

Kapuloita rattaisiin laittaa myös tavoitellun neitokaisen äiti, Pohjolan emäntä, joka asettaa kilpakosijoille kiperiä tehtäviä. On Sammon taontaa, kyisen pellon kyntämistä, Tuonen karhun ja Manalan suden kaatamista ja vielä hauen pyyntöä Tuonelan joesta.

Lopulta Pohjolan emäntä taipuu ja lupaa tyttärensä itselleen Seppo Ilmariselle. Ja niin päästään valmistelemaan häitä. Ensin teurastetaan härkä, sitten pannaan olutta ja ryhdytään valmistelemaan ruokia. Kaikki Pohjolan kansa ja Kalevan kansa kutsutaan - paitsi Lemminkäinen, jota Pohjolan emäntä pitää "toraisana tappelijana".

"Silloin Pohjolan emäntä 
pani kutsut kulkemahan
airuhut vaeltamahan.
Itse tuon sanoiksi virkki: 
Ohoh, piika pikkarainen, 
orjani alinomainen!
Kutsu rahvasta kokohon, 
miesten joukko juominkihin!
Kutsu kurjat, kutsu köyhät,
sokeatki ja vaivaisetki, 
rammatki, rekirujotki! 
Sokeat venehin soua, 
rammat ratsahin ajele;
rujot re´in remmätellös!"

Ja häät ovat mahtavat. Väinämöistä pyydetään laulamaan, olutta kannetaan tuoppikaupalla ja tarjottavaa on pitoväelle yllin kyllin. 

”Olipa lohta luotasilla, 
sivulla sianlihoa, 
kupit kukkuraisillansa, 
vai´it varpelaitehilla
syöä kutsuvierahien 
ja vävysen liiatenki”.

Kun häät sitten ovat ehtoopuolella, on tuoreen moriusparin aika siirtyä uuteen kotiinsa. Pohjan neito kuitenkin purskahtaa itkuun, kun tulee aika jättää lapsuudenkoti. Morsian saa osakseen lohdullisia sanoja, koska onhan hänen vierellään kuitenkin hyvä mies.

”Kun katsot kupehellesi, 
oikella puolellesi, 
onpa sulho suojassasi, 
mies verevä vieressäsi!”

Hyvää Kalevalan päivää, hyvät lukijat!

(Sitaatit ja kuvat: Kalevala, 30. painos, SKS, Helsinki.)

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tuntuu, että tajuntani räjähti juuri. Ja ilmeisesti niin on käynyt aika monelle muullekin.

Kaikki lähti Buzzfeedissä tästä kuvasta: 

Kuvakaappaus sivustolta Buzzfeed

Kuvatekstissä käyttäjä kertoo riidelleensä ystäviensä kanssa siitä, ovatko kuvan puvun värit valkoinen ja kulta, vai sininen ja musta. Ensin ajattelin, että tämän täytyy olla pilaa – puvussahan on täysin selvästi valkoista ja kultaa! Mutta kun luin juttua eteenpäin, alkoi käydä selväksi, että osa lukijoista näkee puvun selvästi sini-mustana. Häh?

Ja kun itsekin skrollailin sivua edestakaisin, puku alkoi välillä näyttää sini-mustalta. Häh?! 

Buzzfeed on jo haastatellut asiantuntijoita, joiden mukaan värien aistiminen on yksilöllistä ja riippuu myös omista kokemuksistamme. Aivomme tulkitsevat värejä eri tavoin, joten on ihan mahdollista, että samassa kuvassa nähdään eri värejä. Mutta, että näin eri värejä? Häh?!! 

Mitä pidempään pukua katson, sitä sinisemmältä valkoiset osat alkavat näyttää. Mutta pysyn edelleen arviossani, että puvun värit ovat valkoinen ja kulta. Koska ilmeisesti hääbloggaajan silmin kaikki asut näyttävät vähän hääpuvuilta ;) 

Minkä väriseltä ylläoleva puku sinun mielestäsi näyttää? 

Share

Ladataan...

Olen ollut lauantaista asti kipeänä ja olo on edelleen lievästi sanottuna surkea. Ystäväni (kiitos Ira!) vinkkasi minulle sopivasti Yle Areenasta löytyvästä sarjasta Häät pariisilaisittain. Ja mikä piristys tämä ohjelmatuttavuus onkaan ollut! 

Kuvakaappaus Yle Areenasta. 

Sarjan keskiössä on Pariisin 19. kaupunginosassa sijaitseva vanha virastotalo, joka on Pariisin suosituin vihkipaikka. Vuosittain virastotalolla sanotaan "oui" lähes tuhat kertaa. Katsojat päästetään kurkistamaan talolla tapahtuviin vihkimisiin ja tuoreiden avioparien aivan ensimmäisiin ilon ja onnen hetkiin. Siis Satuhäitä ranskalaisittain! 

Sarjan ensimmäisissä jaksoissa seurataan vielä tarkemmin kahta paria, Samanthaa ja Rémia, sekä Jin Jinia ja Floriania. Samantha on amerikkalainen ja Jin Jin kiinalainen, ja on hauskaa seurata, kuinka molemmat morsiamet tuovat Ranskassa vietettäviin häihin omaa kulttuuriaan. New Yorkista ja Pekingistä lentäneet häävieraat ihmettelevät ranskalaista menoa - ja ruokaa. 

Jos en olisi jo naimisissa, haluaisin ehdottomasti, että hääni järjestetään Ranskassa. Tunnelma vihkimisissä on käsittämättömän rento ja hyväntuulinen. Vaikka kaava on lyhyt, ehditään vihkijän edessä silti vitsailla, kerrata oikeaa tapaa lausua morsiamen nimi, kommentoida sulhasen äänenpainoa hänen sanoessaan "tahdon" ja antaa moneen kertaan väliaplodeja. Valloittavaa!  

Suosittelen siis lämpimästi klikkailemaan Areenaan. Hääohjelmaa, joka sijoittuu maailman romanttisimpaan kaupunkiin, ei vaan voi ohittaa!  

Häät pariisilaisittain Yle Areenassa. Sarjassa on kahdeksan osaa, jotka julkaistaan yksi osa kerrallaan torstaisin 19.2. alkaen.

Share

Pages