Ladataan...

Uusimmassa Trendissä on kiinnostava juttu avioeron läpikäyneistä pareista, jotka ovat turvautuneet pariterapiaan eron tullessa tai tultua. Aiheesta keskusteltiin myös Lilyn Toimituksen blogissa, otsikolla Eroammeko huonosti?

Avioeroista ja parisuhteiden vaikeuksista on ollut viime aikoina puhetta mediassa muutenkin. Suomen Kuvalehden pitkässä jutussa kerrotaan koskettavasti erään avioeron tarina. Hesarissa taas kirjoitettiin hiljan siitä, kuinka naiset odottavat parisuhteilta aiempaa enemmän ja kuinka miehet ovat näistä odotuksista aivan pihalla. Jutut ovat surullisia ja hämmentäviä.

Avioeroja käsiteltiin viime viikolla myös Radio Suomen Kaikki kotona -sarjassa. Jaksossa nimeltä Avioerossa ei ole voittajia haastateltavana on Väestöliiton psykologi, pari- ja perheterapeutti Keijo Markova.

Markova kohtaa työssään paljon pareja, joilla on suhteissaan vaikeaa, ja jotka kenties miettivät jo eroa. Kokemukseensa nojaten Markova sanoo, että joskus ero voi olla hyväkin asia.

"Ei ole tarkoitus, että teemme sellaista, mikä ei ole kenellekään hyväksi”, Markova toteaa.

Markovan mielestä ei ole mieltä jäädä tilanteeseen, joka ei ole hyvä itselle tai puolisolle. Markovan mukaan ihminen ansaitsee ja haluaa hyvää elämää. Ja jos hyvä elämä ei ole enää mahdollista nykyisessä liitossa, eikä liitto tarjoa enää rakkautta, läheisyyttä, turvallisuutta ja iloa, siihen ei ehkä kannata jäädä.

“Jos suhde ei tuota sitä, mitä varten se on tehty, eikä se näytä menevän parempaan, miksi siihen jäisi?” Markova kysyy.

Markovan mukaan avioliitossa ei aina ole mahdollisuutta saada läheisyyttä tai tukea omaan hyvään oloonsa. Markovan sanoin aina ei voi myöskään "saada toisen kautta rakastavaa yhteyttä itseensä". Kodin tulisi olla paikka, johon on hyvä tulla, mutta aina näin ei ole. Tästä syystä Markova ei myöskään näe, että avioliitto olisi yksinomaan tahdon asia.

Tahdon lisäksi tarvitaan nimittäin myös rakkautta. Jos suhteesta puuttuu rakkaus, pelkkä tahto ei riitä.

Share

Ladataan...

"Welcome James, it's been a long time." 

No niin on! Eilen julkaistiin vihdoin uuden Bond-elokuvan traileri. Spectre-nimen saanut leffa tulee ensi-iltaan marraskuussa.

Elokuva näyttää jatkuvan siitä, mihin Skyfallissa jäätiin. Bond jatkaa rikollisjärjestö Spectren salaisuuksien selvittelyä ja jotain mystistä taitaa paljastua myös Bondin omasta henkilöhistoriasta. Hyvältä näyttää ja erityisen hyvältä näyttää jälleen kerran Daniel Craig. 

Ennen Craigin Bond-kautta en ollut katsonut yhtään ainutta Bond-elokuvaa kokonaan. Ja itse asiassa en ole edelleenkään nähnyt muita Bondeja kuin ne, joissa Craig esiintyy. Tiedän, että monien mielestä Sean Connery on se ainoa oikea Bond, mutta olen tästä aivan eri mieltä. Craig jäänsinisine silmineen peittoaa aiemmat Bondit 6-0. 

Ja seuraavaksi tunnustus: Kun olen yksin kotona, katson aika usein Casino Royalea. Tiedätte ehkä sen uimahousukohtauksen? Mmmmm... 

Onko lilyläisissä muita Bond-faneja? Tai Daniel Craig -faneja? 

 

Share

Ladataan...

Koirajuttuja ei ole ollut täällä blogissa pitkään aikaan. Ajattelin korjata asian, koska tiedän, että niillä on ainakin kaksi lukijaa. Terveisiä äidille ja anopille! 

Rio täyttää tällä viikolla 11 kuukautta ja viimeisen kuukauden aikana sen elämässä on tapahtunut isoja: Tytöstä on tullut nainen! Rion ensimmäiset juoksut siis alkoivat tuossa muutama viikko sitten.  

Mitä sitten tarkoittaa, kun koiralla on menkat? Ainakin isoa pesulalaskua.

Tällä hetkellä pesulasta on haettu: Petauspatjan suojus. Tällä hetkellä pesulassa ovat: Sängyn päiväpeitto ja sohvan suojana ollut päiväpeitto. Tällä hetkellä pesulaan menoa odottavat: Keittiön matto ja eteisen matto. Tämä kaikki vahvistaa näkemystäni siitä, että paras lahja juuri koiran hankkineille, on mittava lahjakortti lähipesulaan. 

Käsittääkseni olemme kuitenkin päässeet lisääntymisikään tulleen koiramme kanssa aika vähällä. Rio piti itsensä melko siistinä, joten ei tässä nyt mistään verilöylystä voida puhua. Vähän neiti on ollut levoton, mutta mitään huutokonserttia emme ole pääseet todistamaan. Juoksujen kestokin oli vain parisen viikkoa. Ikävää tietysti oli, että koirapuistoon ei voinut mennä. Onneksi kuitenkin välillä päästiin leikkimään tuttujen narttukoirien kanssa. 

Mutta luulenpa, että Rio silti viedään kesällä eläinlääkärille niks, naks, steriloitavaksi. Rio saa siis viettää elämänsä ikuisena neitsyenä - pentuja emme ala tällä pöljäkkeellä teettää.

Vaikka olisivathan pienet brassipennut tietysti aika ihania... 

Share

Pages