Ladataan...

Eri elämänvaiheisiin kuuluvat erilaiset juhlat. Opiskeluaikoina elämä oli levotonta ja kaverit muuttivat usein. Joskus vuosituhannen vaihteessa tuntuikin siltä, että joka viikonloppu vietettiin jonkun tupareita tai läksiäisiä, tai molempia yhtä aikaa. Jokunen vuosi sitten taas juhlimme aina muutaman viikon välein jonkun kolmekymppisiä - odotettavissa lienee, että muutaman vuoden päästä kierros alkaa uudestaan nelikymppisten muodossa. Vuosi 2008 taas oli ainakin meille mieheni kanssa varsinainen häiden huippuvuosi. Menimme itse tuolloin naimisiin, minkä lisäksi kavereiden ja sukulaisten häitä taisi olla ainakin kolmet. Päälle tulivat vielä polttarit.

Tällä hetkellä huomaan, että kutsuja tuntuu tulevan ennen kaikkea lasten synttäreille. Taas uusi elämänvaihe! Ystävillä ja sukulaisilla on juuri nyt paljon pikkuväkeä ja viimeksi pari viikkoa sitten kokoonnuimme juhlimaan kaksi vuotta täyttänyttä serkkuni poikaa. Taaperon juhlat olivat värikkäät ja melkoisen vauhdikkaat.

Jos on vietettävien juhlien luonne muuttunut, niin kyllä ovat tarjoilutkin. Näillä taaperosynttäreillä tarjoilupöydän kohokohta oli synttärikakku, jonka sisuksen muodosti yllättäen vesimeloni. Noissa opiskeluajan tupari-läksiäisissä vesimelonia olisi ehkä nautittu korkeintaan päihtymistarkoituksessa, kaatamalla sen sisään vodkaa. Mutta nyt siis melonista saatiin aikaan herkullinen, raikas ja terveellinen jälkiruoka. Kas tässä ohje vesimelonikakkuun:

Vesimelonikakku (n.16 hengelle)

1 iso vesimeloni
2 prk maitorahkaa
2 prk vispattavaa kaurakermaa vaahdotettuna

Koristeeksi mansikoita ja strösseleitä

Kuori vesimeloni ja leikkaa se haluamasi muotoiseksi. Jäähdytä kuorittu vesimeloni kunnolla, muuten kuorrute ei pysy sen yllä. Vatkaa kerma ja yhdistä se rahkaan. Lisää halutessasi makeutusta. Kuorruta vesimeloni kerma-rahkasekoituksella, koristele strösseleillä ja mansikoilla. Nam!

Millaisia juhlia lilyläiset ovat tänä kesänä viettäneet?

Share

Ladataan...

Pienenä yksi lempileikeistäni oli nimeltään "vakliminen". Leikkiin kuului, että pyrähdimme kaverini luota lähimetsään ja sieltä käsin leikimme vakoilevamme esimerkiksi kaverini äitiä, kun hän puuhaili pihallaan. Tosi kummallista näin jälkeenpäin ajateltuna.

No, jotain tästä vakoiluleikistä on ilmeisesti tarttunut mukaan. Minulle on nimittäin tullut tavaksi, että pyrin ainakin kerran kesässä parkkeraamaan itseni jonain lauantaina puistoon kirkon eteen ja bongailemaan päivän aikana tapahtuvia vihkimisiä. Siis vaklimaan häitä.

Kuulostaa varmasti oudolta, mutta kauniina kesäpäivänä tämä on mitä parhainta ajanvietettä. Aloitin perinteen lähes 15 vuotta sitten asuessani Jyväskylässä, jossa keskustan Kirkkopuisto tarjosi erinomaisia tarkkailupaikkoja. Kirkkoa vastapäätä olevilla penkeillä istuskeli samoissa puuhissa usein myös mummoja, joiden kanssa sai aikaan kiinnostavia juttutuokioita. Nyt Helsingissä asuessani olen havainnut parhaaksi bongauspaikaksi Vanhakirkon puiston (siis Ruttopuiston). Niin ja kerran Oulussa käydessäni viihdyin useamman tunnin ajan Franzeninpuistossa Oulun Tuomiokirkon edustalla. Vinkkejä vastaavista paikoista otetaan vastaan!

Olennaista on, että kirkko on suosittu vihkikirkko ja että edustalla on mukava puisto. Suosituimmissa kirkoissa vihkimisiä on heinäkuun lauantaisin 45 minuutin välein, joten muutaman tunnin aikana ehtii nähdä useamman hääseurueen. Istuskellessa saa aurinkoa, raitista ilmaa sekä katsauksen kuluvan kesän häämuotiin. Onko parempaa?

Mikä tuntemattomien ihmisten häiden vaklailussa sitten on niin kiinnostavaa? Ehkä kaiken ennustettavuus: Kun seurailee häätouhuja kirkolla aikansa, huomaa, että ne noudattavat tiettyä kaavaa.

Ensimmäiset häävieraat saapuvat haahuilemaan kirkon luokse usein jo puolta tuntia ennen vihkimistä. Ensin seisotaan huomaamattomasti sivummalla ja vähitellen siirrytään kohti kirkon ovia. Pikkuhiljaa sifonkisia helmoja, isoja hattuja, hiuskoristeita ja tummia pukuja alkaa ilmestyä eri puolilta aina vain enemmän ja parveilu kirkon ovella lisääntyy. Kun vihkimiseen on enää noin kymmenen minuuttia, ensimmäiset vieraat uskaltautuvat lopulta siirtymään kirkkoon sisälle, minkä jälkeen perässä seuraavat loputkin. Huh, viimeinkin!

Kun vieraat on saatu paimennettua sisään, on morsiamen aika saapua näyttämölle. Päivän päähenkilö saapuu juuri vihkimisajan koittaessa joko hääautolla aivan oven eteen tai hipsii paikalle kirkon sivuovelta. Tarkkasilmäisimmät voivat bongailla morsiamia, jotka jännittyineinä odottavat piilossa, että viimeisetkin vieraat astuisivat kirkkoon sisään. Hermosavuja saatetaan vedellä aivan viime hetkillä, rohkaisuryyppyjäkin olen nähnyt. Tässä vaiheessa on myös kiinnostavaa bongata, onko morsiamella saattaja, vai onko hän liikkeellä yksin. Millainen puku? Entä kukat? Voi kuinka kaunis kampaus! Huvittavaa on myös huomata, että melkein joka kerta morsiamen jo asteltua kirkkoon, ryntää sisään vielä muutama matti myöhäinen.

Kun kaikki ovat sisällä kirkossa, on katsojilla hengähdystauko. Usein tässä vaiheessa kirkon ympärille alkaa kuitenkin jo kertyä seuraavan vihkimisen vieraita, lisäksi kirkon edessä komeilee hääauto. Onko kyseessä museoauto vai jokin vielä erikoisempi kulkupeli? Onko koristeita? Lukeeko takalasissa jotain? Lisäksi tässä vaiheessa voi usein hymähdellä turisteille, jotka tulevat kolkuttelemaan kirkon ovia vain kohdatakseen lapun, jossa lukee vaatimattomasti "Vihkimisiä - Weddings 11:30-15:00". Kaikkia se ei estä kurkkimasta kirkkoon sisälle. Hääkatsojalle siis riittää seurattavaa!

Evankelis-luterilaisessa kirkossa vihkimiset ovat kuitenkin nopeita toimituksia, joten parinkymmenen minuutin päästä suntio jo ilmestyykin kirkon oville ja avaa ne taas sepposen selälleen. Hetken päästä ovista alkaa kaikua häämarssi (mikä kappale?) ja sitten ulos ilmestyvät ensimmäiset häävieraat. Seuraa jälleen parveilua kirkon portailla ja pihalla, minkä jälkeen oven suuhun ilmestyvät vastavihityt. Tässä vaiheessa seuraa usein hämmentyneisyyden hetki: Vieraat tuntuvat pälyilevän epävarmoina toisiaan, kuin miettien, mitä seuraavaksi tapahtuu. Jos riisiä ei saa heittää, odottavat suomalaiset vieraat yleensä vain hiljaa. Hetken pysähtyneisyyden jälkeen joku huomaa huutaa "Onnea, onnea!", mihin muut vieraat sitten helpottuneina yhtyvät. Myös aplodeja saatetaan antaa, rohkeimmat vieraat jopa vislaavat. 

Hääpari suutelee (awww!), saa päälleen saippuakuplia tai ruusun terälehtiä, ja astelee usein hyvinkin rivakasti hääautoonsa. Tässä vaiheessa katsoja saa jännätä, kuinka morsian mahtuu hääpukunsa kanssa takapenkille, osataanko häntä auttaa ja ennen kaikkea, lähteekö hääauto käyntiin ensimmäisellä yrityksellä. Kun hääpari on sitten karauttanut tiehensä, tölkit, kengät ja cd-levyt auton perässä kilkattaen, seuraavat usein vielä bestmanin tai muun seremoniamestarin lyhyet ohjeistukset hääpaikalle siirtymisestä. Vieraat alkavat poistua - minkä jälkeen koko rumba alkaakin alusta seuraavan hääparin kohdalla.

Mielestäni koko esitys on valtavan kiinnostava. On hauskaa esimerkiksi arvailla, ketkä ovat sulhasen ja ketkä morsiamen sukulaisia. Mihin matka vihkikirkolta jatkuu? Millaista hääjuhlaa seuraavaksi vietetään? Onko pari kovinkin rakastunut? Missähän he ovat tavanneet? Arvailtavaa riittää.

Jos siis mietit tekemistä ensi lauantaiksi, voin lämpimästi suositella ohjelmaksi hääparien "vaklimista". Vihkimiset ovat täynnä onnea ja rakkautta, josta katsojatkin saavat pienen osasensa.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Olette varmaan jo bongaanneet viimeisimmän hääaiheisen some-kohun. Tällä kertaa aiheena kalliit häälahjat. 

Kohu lähti liikkeelle Feissarimokat-sivustolta, jossa Justiina-niminen morsian aiheuttaa pöyristystä puolustamalla hääkutsuaan, jossa häälahjan arvoksi on ilmoitettu minimissään 200 euroa. Vaatimusta Justiina perustelee muun muassa seuraavasti: 

"Laitettiin minimi, ettei saada jotain krääsää"
"Niin siis voi tietenkin ostaa useampia pienempiä juttuja ja yhdistellä tai laittaa ihan rahaaki"
"Ollaan panostettu kuitenkin sen verran suunnitteluun, ettei haluta, et jengi tulee sinne vaan ilmaiseksi syömään

Tiedossa ei ole, onko tapaus totta, mutta ainakin Iltalehti otti tapauksesta kaiken irti ja pyysi lukijoitaan kertomaan hääparien "kohtuuttomimpia vaatimuksia". Jutun perustella erityisesti närää herättävät kalliit lahjatoiveet sekä rahan pyytäminen lahjaksi. 

Kuva: TaxRebate.org.uk. 

Rahan pyytäminen häälahjaksi on nykyään hyvin tavallista - niin tavallista, että jopa tapakouluttaja Kaarina Suonperä sen hyväksyy. Ja ovathan toiveet ymmärrettäviä: Pareilla on usein valmiit kodit, turhaa tavaraa ei kaivata ja rahalla voi kartuttaa vaikkapa häämatkakassaa. 

Ongelmaksi näyttäisi muodostuvan tapa, jolla rahaa pyydetään. Kulttuurimme on sellainen, että suora pyyntö on vaikea tehdä kuulostamatta ahneelta. Pelkän tilinumeron laittaminen hääkutsuun ärsyttää monia ja kainot rahapyynnöt ovat hankalia muotoilla. Runomuotoon puettu rahatoive on yleinen, mutta usein aika kankea. 

Yhdysvalloissa on keksitty ratkaisu tähänkin: Tendr-palvelun avulla parit voivat pyytää ja saada rahalahjat netin välityksellä. Palvelu mainostaa olevansa "Elegantti tapa pyytää rahalahjoja".

Palvelu toimii sähköisen häälahjalistan tapaan. Parit voivat luoda palveluun oman tilin ja lähettää linkin kutsuttavilleen. Tämän jälkeen vieraat voivat käydä tekemässä lahjoituksen palvelussa, valita sieltä haluamansa kaltaisen onnittelukortin ja laatia siihen oman henkilökohtaisen onnitteluviestinsä. Palvelu kokoaa parille tulleet lahjoitukset yhteen ja häiden jälkeen ne on mahdollista lunastaa, viiden prosentin komissiota vastaan. Lopuksi hääparit voivat lähettää palvelun kautta myös kiitokset lahjoista vierailleen.

Ei shekkejä, ei kirjekuoria, ei paniikkia käteislahjojen katoamisesta juhlapaikalla. Näppärää!

Itseäni rahan antaminen häälahjaksi on aina vähän tökkinyt, vaikka rahan toivominen onkin mielestäni ihan ok. Luulen, että tällaisen palvelun avulla lahjoittaminen voisi kuitenkin olla kivuttomampaa ja erityisesti tämä tietysti helpottaisi hääpareja. Kukahan ottaisi tästä kopin ja loisi moisen palvelun myös suomalaisten kuluttajien ulottuville?

Mitä mieltä muut lilyläiset ovat? Mitä ajattelette rahan antamisesta häälahjaksi? 

Share
Ladataan...

Pages