Ladataan...

Selailin eilen vapaapäivän ratoksi Netflixiä ja yritin löytää jotain kiinnostavaa katsottavaa. Palvelu tarjosi minulle (yllättäen) hääaiheista dokumenttia nimeltä "Love me". Kuvauksen mukaan dokumentissa "Länsimaiset miehet matkustavat Ukrainaan tapaamaan naisia, jotka he ovat löytäneet netistä postimyyntimorsiansivustoilta"

Voi, ei. Ihmiskauppaa? Surkeita kohtaloita? Härskejä vanhoja miehiä? Epäröin hetken, mutta päätin kuitenkin laittaa dokumentin pyörimään.  

Kuva täältä. 

Dokumentti seuraa kuutta miestä, yhdysvaltalaisia Robertia, Ericiä, Bobbya, Ronia ja Travisia sekä australialaista Michaelia, jotka päätyvät etsimään puolisoa Ukrainasta kansainvälisen deittipalvelun avulla. Osalla miehistä on taustallaan avioero, osa ei ole seurustellut koskaan. 38-vuotias Travis on porukan nuorin, muut ovat noin viisikymppisiä ja siitä ylöspäin. Yhteistä miehille on se, että he kärsivät yksinäisyydestä ja haluavat löytää naisen, jonka kanssa jakaa loppuelämänsä.  

"Haluaisin löytää jonkun, joka antaisi minulle syyn olla parempi ihminen", Bobby kertoo. 

”Olen ollut yksin 12 vuotta, eikä se tunnu hyvältä. Haluan asettua aloilleni hyvän naisen kanssa", toteaa Michael. 

Katsoja tutustutetaan ensin kansainvälisen deittibisneksen maailmaan. Länsimaalaisille miehille suunnatuilla deittisivustoilla on tuhansien itäeurooppalaisten, eteläamerikkalaisten ja aasialaisten naisten profiileja ja kuvia. Naiset esiintyvät kuvissa usein vähissä vaatteissa ja varsin viettelevissä asennoissa, mikä tuntuu todella esinneellistävältä. Naisten profiileja voi selata rekisteröitymällä sivulle, mutta yhteydenpito naisten kanssa maksaa. Deittipalvelut perustelevat maksuja muun muassa sillä, että kirjeenvaihto täytyy kääntää, sillä harvat naisista osaavat englantia. 

Deittipalvelujen toinen ansaintalogiikka ovat ns. "Romance Tours" -matkat. Dokumentissa seurataankin yhtä tällaista matkaa, joka vie miehet Ukrainaan tapaamaan valtavan määrän nuoria, ukrainalaisia naisia. Kohtaamisia varten deittipalvelut järjestävät tapahtumia (socials), joissa on aina mukana noin parikymmentä miestä ja jopa parisataa naista. Deittipalvelun työntekijät kannustavat miehiä juttelemaan ja tanssimaan naisten kanssa, ja hehkuttavat kameralle, millainen paratiisi Ukraina on näille miehille, jotka eivät kotimaissaan saa juuri lainkaan huomiota naisilta. Tapahtumat järjestetään yökerhoissa ja homma näyttää välillä lähtevän täysin käsistä. Nuoria naisia ja vanhoja miehiä yhdistäviä, nuhjuisen tuntuisia tapahtumia onkin kritisoitu länsimediassa

Vaikka dokumentin asetelma on perinteisiä sukupuolirooleja korostava ja melkoisen epäilyttävä - varakkaat, osin jo ikääntyneet länsimaalaiset miehet etsimässä nuorta vaimoa matalan tulotason maista - onnistuu "Love me" kuitenkin käsittelemään aihetta hienovaraisesti ja välttämään ilmeisen skandaalinkäryisyyden. Koska kuten mihin tahansa, myös tällaiseen ilmiöön sisältyy monia eri puolia ja dokumentti tuo niistä kiinnostavasti esille. 

Ensinnäkin dokumentin pääosissa olevat miehet. Kaikki vaikuttavat vilpittömiltä toiveissaan löytää rinnalleen kumppani, jonka kanssa perustaa perhe. Katsojana huomaa äkkiä toivovansa, että miehet myös löytäisivät elämäänsä rakkauden. Omat sympatiani kohdistuivat erityisesti Bobbyyn ja Travisiin, joista kumpikaan ei ole oikeastaan koskaan seurustellut. 

Toinen puoli tarinaa ovat elämänkumppania itselleen etsivät itäeurooppalaiset naiset. Hyvä aviomies, perhe ja turvallinen elämä tuntuu olevan kaikkien dokumentissa esiintyvien haaveissa. Kotimaassa tulevaisuuden näkymät ovat ankeat, mutta toisaalta ajatus vanhempien, ystävien ja muiden sukulaisten jättämisestä tuntuu todella vaikealta. 

"Avioliitto on itäeurooppalaisillle naisille erittäin tärkeä asia", väittää Elena Petrova, joka pyörittää Australiasta käsin toimivaa deittipalvelua. 

"Elämä täällä on jatkuvaa taistelua ja minun on mietittävä tarkkaan, millaisia vaihtoehtoja haluan tarjota lapsilleni", kiovalainen Svitlana puolestaan miettii. 

Dokumentti ymmärtää hienosti molempia osapuolia. Olisi helppoa ajatella yksioikoisesti, että miehet vain käyttävät hyväkseen naisten elämäntilanteita saadakseen seksiä tai hankkiakseen kotiorjan tai, että naiset puolestaan hyväksikäyttäisivät miesten naistenkaipuuta päästäkseen kiinni parempaan elämään. Tarinat ovat kuitenkin monisyisempiä. Miehistä kaksi päätyy dokumentin aikana ilmeisen onnellisesti naimisiin Ukrainasta lähtöisin olevan naisen kanssa, joten kumppanuuden ja rakkauden syntyminen vaikuttaa ihan mahdollista. Ulkopuolelta on helppo tuomita perinteisestä poikkeavaa ihmissuhdetta, vaikka suhteen tilan tietävät todella vain siinä olevat ihmiset. 

"Tällaisessa suhteessa on haasteensa, mutta niinhän kaikissa suhteissa on", erään miehen äiti toteaa.  

Mutta totta kai kansainvälisen parinhakuun sisältyy paljon hämäriä piirteitä. Useampikin miehistä kohtaa ainakin epäilyksiä siitä, että heiltä on lypsetty rahaa. Toisen osapuolen motiiveja ja tunteita epäillään puolin ja toisin, kielimuurit hankaloittavat tutustumista ja kulttuurierot hiertävät. Toiveita herää, mutta myös pettymyksiä satelee. Mahdollisuus rakkaudesta sokaisee helposti silmät. Ja katsojana nakuttaa jatkuvasti takaraivossa tietoisuus siitä, että kaikille länsimaihin avioliiton myötä muuttaneille nuorille naisille ei käy hyvin.

Asetelma ja aihe ovat siis hyvin kiistanalaiset, mutta dokumentti on mielestäni erittäin hyvin tehty. Aihe herättää paljon ajatuksia, ja paikoin dokumentti on hyvinkin tunteikas. Suosittelen siis lämpimästi tutustumaan. 

Love Me (2014). Ohjaaja: Jonathon Narducci. 

 

Ladataan...

Asikainen tunnisti hiljattain Hippinsä olevan trendikäs nu lad -mies. Hesarin Veloelo-pyöräilyblogin mukaan löysiin verkkareiden pukeutuvien nu lad -jätkien lisäksi trendikkäitä ovat nyt myös mamil-miehet eli keski-ikäiset miehet trikoissa (Middle-Aged Man In Tights).

Jutun mukaan "Mamil on sonnustautunut tiukkaan kilpapyöräilijän asuun. Allaan hänellä on tyyris hiilikuituinen maantiepyörä, päässään aerodynaamisesti viimeistelty kypärä ja jalassa normaalin kävelyn hankalaksi tekevät pyöräilykengät. Ai niin, ja ajolasit! Ne viimeistelevät paketin ärhäkäksi."

Hmm... Kurkataanpas miehen kaappiin. 

Naurettavan tiukkoja trikoopaitoja sekä pyllystä hassusti pehmustettuja pyöräilyhousuja, jotka näyttävät painitrikoilta. Check. 

Kevytrunkoinen maantiepyörä ("Kännäri), jota ei missään tapauksessa säilytetä pyöräkellarissa. Check. 

Kevyt pyöräilykypärä peruslenkille, hybridillä ajoa varten on omansa. "Siinä Hesarin jutun kuvassa on muuten aika-ajokypärä ja tämä on tällainen ihan tavallinen pyöräilykypärä", mies ohjeistaa. Okei. Check. 

Pyöräilykengät, joilla nilkutetaan, koska niillä on mahdotonta kävellä. Check. 

Sekalaista pyöräilykamaa, kuten netistä tilattu pyöränrunkoon kiinnitettävä iPhone-teline, johon miehen uusi puhelin on liian suuri. Check. 

Ei epäilystäkään.

Rakas, sinusta on tullut mamil. 

Mitä muiden lilyläisten kotoa löytyy? Nu lad, dad bod, mamil vai jotain muuta? 

Ladataan...

Ladataan...

Kävimme vappuviikonloppuna pyörähtämässä Jyväskylässä. Yövyimme jälleen ihanassa hotelli Yöpuussa ja illalliselle suuntasimme noin vuosi sitten avattuun ravintola Harmooniin

Pistimme ravintolan merkille jo viime kesänä Jyväskylässä käydessämme, mutta nyt oli sitten hyvä syy varata sieltä pöytä: Juhlistimme miehen kanssa sitä, että olemme olleet kymmenen vuotta yhdessä. Suhteemme alkumetrit sijoittuvat Jyväskylään ja vappuun 2005.

Ravintola Harmooni sijaitsee komeassa jugendtalossa Väinönkadulla, Matkakeskusta vastapäätä. Vuonna 1910 valmistuneessa rakennuksessa toimi alunperin Halosen Harmoonitehdas, mistä nykyinen ravintolan nimikin juontuu. Ennen nykyistä ravintolatoimintaa rakennuksessa toimi Grafiikkakeskus ja Galleria Harmonia. 

Nykyään talon omistaa Halttusen pariskunta, joka pyörittää myös Toivakassa sijaitsevaa Taulun kartanoa. Kartano taitaa olla yksi Keski-Suomen suosituimmista hääpaikoista ja myös Harmoonin toisesta kerroksesta löytyvät juhlatilat esimerkiksi häiden järjestämistä varten. 

Ja sitten itse pääasiaan eli ruokaan! Ravintola tarjoaa sekä à la carte listaa että erityistä Harmooni-menua. Itse päädyin listaan, mieheni taas valmiiseen menuun ja siihen kuuluvaan viinipakettiin. Eikä kummankaan meistä tarvinnut pettyä. 

Valitsin alkuruoaksi muikkuannoksen, johon kuulunut savumuikkumousse oli aivan taivaallisen hyvää. Täydellinen yhdistelmä savun makua ja ilmavaa moussea. Miehen eteen kannettiin puolestaan Vorschmackia, joka sekin tuntui maistuvan erinomaisesti.

Miehen tilaamaan Harmooni-menuun kuului "alaku- ja piäruoan" lisäksi myös "välruoka" (talon alunperin rakentaneet Haloset olivat kotoisin Lapinlahdelta, minkä vuoksi ravintolan annoksissa kuuluu pieni savolainen twist, pisteet siitäkin!). Annokseen kuului kuhaa sekä meille molemmille aivan uutta tuttavuutta, kylmäsavuhaukea. Maistelin pari siivua miehen lautaselta ja olin myyty. Mielettömän hyvää! 

Pääruokana minulla oli siikaa, miehellä lammasta. Siian kanssa tarjottiin perunamuhennosta, jonka valmistuksessa oli käytetty simpukkakermaa. Hento äyriäisen maku sopikin perunan kanssa yhteen erittäin hyvin. Lisäksi lautaselta löytyi vielä hauesta tehtyä "makkaraa", joka sekin oli kovin maukasta. 

Annokset olivat sen verran suuria, että ainakin itselläni alkoi tehdä jälkkärin kanssa jo melko tiukkaa. Etenkin, kun pralinepuuroa ja karpalovanukasta ilmaantui eteen melko kookas kupillinen. 

Kokonaisuutena ilta oli erittäin onnistunut. Ruoka oli todella hyvää ja ravintola kivan tunnelmallinen. Tarjoilijat kaivoivat vastaukset kaikkiin ruokaa koskeviin kysymyksiini (Miten simpukkakerma tehdään? Mistä kalat ovat peräisin?) ja kertoivat leppoisasti niin annoksista, viineistä kuin talon historiastakin. Rauhaisaakin oli, sillä asiakkaita oli vain parissa muussa pöydässä. Toivottavasti tämä kuitenkin johtui vain siitä, että kaikki olivat ahmineet itsensä täyteen vappubrunsseja. 

Luulen, että tänne tullaan vielä uudelleenkin, kesällä on ainakin testattava ravintolan terassi. Ja jos hääpaikkaa Jyväskylästä etsii, niin ainakin ruoan puolesta voin suositella Harmoonia hyvin lämpimästi. 

 

Pages