Ladataan...

Prinsessasadut päättyvät usein lauseeseen "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". Todellisuudessa ihan kaikkien prinsessojenkaan parisuhteet eivät kestä ikuisuuksiin. Mutta toisaalta hyvin monien suhteet säilyvät onnellisina pitkään, jopa kuolemaan saakka. Juuri näihin, pitkiin ja onnellisiin parisuhteisiin, pureutuu Maaret Kallion ja Osmo Kontulan tuore yhteiskirja, Happy End

Kirjan aineistona toimivat yli kahdensadan pitkässä parisuhteessa elävän suomalaisnaisen kertomukset parisuhteestaan. Verkkokyselynä kerätty aineisto on koottu noin vuosi sitten. 

Kallio ja Kontula käyvät vuorotellen dialogia näiden naisten kertomusten kanssa. Asiantuntijoilla on omat, erilaiset tyylinsä. Kontulan tyyli on hieman kliininen, kuten tutkimusprofessorille sopiikin. Seksuaalisuutta paljon tutkinut Kontula tuo aineistoa täydentämään havaintoja esimerkiksi laajoista FINSEX-tutkimuksista. Kallion teksteistä kuuluu puolestaan läpi hänen lempeästi kommentoiva äänensä, joka on tuttu ainakin Lujasti lempeä -blogin lukijoille sekä Ensitreffit alttarilla -ohjelman katsojille.

Kollegat täydentävät toisiaan sopivasti ja molemmat asiantuntijat antavat lukijalle erittäin kiinnostavia näkemyksiä, tulkintoja ja vinkkejä parisuhteista, rakkaudesta, hellyydestä, seksuaalisuudesta ja ristiriitojen ratkaisusta.

Kirjaa lukiessani huomasin silti monessa kohden, että minua veivät melkein eniten mukanaan Kalliolle ja Kontulalle elämäänsä kuvanneet naiset. Kirja sisältää erittäin paljon sitaatteja, jotka ovat hyvin avoimia ja paikoin myös erittäin koskettavia. Naiset kertovat tavallisten suomalaisten parisuhteiden onnesta ja puolisoiden lämpimistä tunteista toisiaan kohtaan. Siitä arvostuksesta, turvasta, intohimosta, kumppanuudesta ja kunnioituksesta, joista parisuhteet on parhaimmillaan tehty.

Kirja onkin tervetullutta vastapainoa usein melko ongelmakeskeisille parisuhdejutuille ja -oppaille. Tämän kirjan ytimessä ovat nimenomaan ne onnelliset ja kestävät parisuhteet, joita ainakin Väestöliiton tutkimusten mukaan useimmat suomalaisten parisuhteista ovat. Seikka, joka usein jää esimerkiksi mediassa avioeroja, haluttomuutta tai kummallisia seksivinkkejä käsittelevien juttujen varjoon. Tuntuu hyvältä lukea siitä, kuinka kipinää voidaan ylläpitää pitkässä parisuhteessa, kuinka arjessa voidaan osoittaa hellyyttä ja kuinka ristiriidat voidaan ratkaista rakentavasti. Kuinka sanan minä sijaan voidaan korostaa sanaa me, silloinkin kun eletään keskellä ruuhkavuosia. Kuinka hyvin monen suomalaisen kotona asuu onni. 

Naisten tarinoiden joukossa on yksi, joka nousee ylitse muiden. Näin tuntuvat ajattelevan myös kirjoittajat itse, sillä Kallio luki tämän kyseisen lainauksen ääneen kirjan julkaisutilaisuudessa: 

Tämä parisuhde on elämäni valo, voimanlähde, kulmakivi ja suloinen rakkauden lähde. Tunnen itseni maailman onnellisimmaksi ihmiseksi mieheni sylissä ja läheisyydessä. Tuntuu uskomattomalta, että tuo ihana ihminen rakastaa juuri minua. Välillämme vallitsee suuri keskinäinen kunnioitus, luottamus ja päivittäinen hellyys. Kun kuljemme toistemme ohi, sipaisemme kädellä selkää tai hiuksia, töidemme lomassa saatamme suukotella tai halata. Rakastan sitä, että unissaankin mieheni ottaa minua kädestä kiinni. Sanat eivät riitä kuvailemaan tätä onnellisuuden olotilaa... Olemme olleet naimisissa 14 vuotta ja joskus mietin, milloin tämä rakastumisen alkuhuuma mahtaa haihtua. Seksi on alkuajoista vain parantunut... Itsetunto kohoaa kaiken mielihyvän tuottamisen ja saamisen myötä. Mieheni saa minut tuntemaan itseni kauniiksi ja haluttavaksi. Rakastan hänen tuoksuaan ja kaikkea hänessä. Sulan hänen syliinsä. 

Hääbloggaajan näkökulmasta tämä katkelma on aivan erityinen. Tällainen puhe hääpäivänä ei ole mitenkään tavatonta. Mutta se, että vielä viisitoista vuotta häiden jälkeenkin kykenee puhumaan näin kauniisti puolisostaan ja parisuhteestaan, on mielestäni tavoittelemisen arvoista. Se myös antaa uskoa siihen, että muuallakin kuin saduissa on mahdollista elää onnellisena, elämänsä loppuun saakka. 

Maaret Kallio ja Osmo Kontula, Happy End. WSOY, 2015. 

---------------------------------------------

Tämä Happy End -kirjaa käsittelevä teksti on samalla myös tämän blogin Happy End, onnellinen loppu. Olen nimittäin tehnyt vaikean päätöksen blogin lopettamisesta. 

Syy on yksinkertainen: Ajan puute. Olen aloittanut tänä syksynä jatko-opinnot Jyväskylän yliopistossa, tähtäimessäni tohtorin tutkinto. Tutkimusaiheenani ovat blogit - mikäpä muukaan. Päivätyön ja tutkimuksen yhdistäminen vie energiaani niin paljon, että jostain on pakko luopua. Nyt se on Myötä- ja vastoinkäymisissä. Ihan kokonaan en bloggaamista kuitenkaan malta lopettaa. Tietäni blogitohtoriksi voi seurata täällä

Lämmin kiitos teille kaikille, hyvät lukijat! Osa teistä on kulkenut mukanani jo silloin, kun Myötä- ja vastoinkäymisissä ilmestyi hs.fissä. Kiitos myös verraton Lily-yhteisö, kanssanne on ollut huikeaa. Häistä bloggaaminen on ollut ihanaa ja inspiroivaa, mutta nyt on kuitenkin aika suunnata energia muihin asioihin. Kiitos vielä kerran ja näkemiin! 

The End. 

Happy End. 

 

Share

Ladataan...

Tuoreimmassa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä on pieni juttu pysäköintikiekoista. Sininen, lähes joka auton varusteisiin kuuluva kiekko on nimittäin nyt mukana liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin vetämissä normitalkoissa.

Parkkikiekon kokoa, väriä ja siinä olevaa tekstiä on säädelty hyvinkin tarkasti: Kiekon on muun muassa oltava 10–11 cm leveä, 13–15 cm korkea ja osoitetulla paikalla tulee lukea sana "saapumisaika" tai "ankomsttid" tai molemmat. Tästä sääntelystä halutaan nyt eroon. 

"Ongelma on siinä, että säädökset ovat niin yksityiskohtaisia, että kun pikkuisenkin yksityiskohdat eivät vastaa säädettyä, niin siitä rapsahtaa pysäköintöivirhemaksu", yksikönjohtaja Kirsi Miettinen liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo Hesarille. 

Jos siis yksityiskohtaiset säädökset ovat ongelma, niin suosittelen lämpimästi keventämään viranomaisten taakkaa sillä, että tilapäisten opasteiden kuten hääkylttien, ohjeistamisesta sekä ilmoitusvelvollisuudesta luovutaan. 

Kerrataanpa vielä, mistä on kyse.

Hääkylttien pystytykseen tarvitaan paikallisen ELY-keskuksen lupa. Luvan saa ottamalla yhteyttä Liikenteen asiakaspalveluun ja kertomalla, milloin, minne ja kuinka paljon aikoo hääkylttejä pystyttää. Sijainnit saatuaan asiakaspalvelija varmistaa kartalta, että kylttejä ei olla pystyttämässä esimerkiksi moottoriten varteen. Lupa myönnetään suullisesti ja sen annettuaan asiakaspalvelija lähettää vielä hakijalle ohjeet siitä, millaisia kylttien tulee olla. 

Ohjeiden mukaan ilmoituksen suurin sallittu koko on 600 x 600 mm, kyltit voivat olla muodoltaan yksilöllisiä, kylttien fontti voi olla vapaa, ne voivat sisältää etäisyyslukeman ja nuolikuvion, mutta eivät heijastavia kalvoja tai loistevärejä.

Lisäksi ohjeistetaan, että ilmoitukset sijoitetaan omiin tukirakenteisiin, yl. puinen n. 2,0 -2,5 m pitkä "keppi". Kylttejä ei saa kiinnittää liikennemerkkeihin, muihin liikenteenohjauslaitteisiin, siltarakenteisiin tai reunapaaluihin. Kyltit pitäisi myös poistaa mielellään jo häitä seuraavana päivänä. Jos tienpitäjä joutuu poistamaan unohtuneen kyltin, se voidaan tehdä pystyttäjän kustannuksella.

Vaikka hääkyltti olisikin tullut ripustettua luvatta ja väärään paikkaan (kuten liikennemerkkiin) niin niitä ei kuitenkaan ryhdytä viranomaisten toimesta repimään pois. Tiettävästi sakkojakaan hääkylttien sirottelusta ei jaella. Tarkkaa ohjeistusta ei siis varsinaisesti valvota. 

Ehdotankin, että tuottavuusloikan nimissä, hääkylttien näin tarkasta sääntelystä luovutaan. Virkamiehet vapautettakoon tekemään jotain muuta, kuin tarkistelemaan kartasta, mihin hääkylttejä ollaan aikeissa pystyttää. Suomi kuntoon! 

Share

Ladataan...

Kyläkauppias Vesa Keskinen tiedotti toissapäivänä menevänsä juhannuksena naimisiin brasilialaisen tyttöystävänsä Janen kanssa. Kunhan Ruotsin kuninkaallisista häistä on siis selvitty, koittavatkin jo Tuurin kuninkaan häät. Keskisen mukaan luvassa ovat "pienet, mutta satumaiset häät". Onnen Miljoonahäät! 

Koska sekä Vesa että Jane ovat nyt ensimmäistä kertaa asialla, päätin koota nuorelle parille vinkkejä onnistuneisiin häihin. Olkaapa hyvät: 

1) Järjestäkää vihkitilaisuus Tuurin hevosenkengän alla. Pahat kielet väittävät, että kyseessä olisi yksi maailman rumimmista nähtävyyksistä, mutta väärässä ovat. Onnea tuottavan amuletin alla avioituminen siivittää liittonne hienoon alkuun!

2) Muistakaa hääkyltit! Ylläolevaa designia saa käyttää vapaasti. Hääpäivän aamuna Vesa voi lievittää jännitystään suuntaamalla kylttien pystytykseen bestmaninsa kanssa. Älkää unohtako matkasta rautakankea!

3) Häät ovat erinomainen tilaisuus tuoda esille hääparin kiinnostuksen kohteita. Ottakaa siis Vesan idoli, Aku Ankka, rohkeasti suunnittelussa huomioon! Mahdollisuuksia on monia: hääkakun päälle Aku & Iines -koriste, hääautoksi Aku Ankan auto, Karhukopla suorittamaan morsiamenryöstö ja kiitoslahjoiksi vieraille Aku Ankan taskukirjat. Aku Ankan asuhan Vesalla jo onkin. Housut kuitenkin jalkaan! 

4) Kaikkein parasta hääohjelmaa on livemusiikki. Jos vain jotenkin saatte Scorpionsit tulemaan taas Suomeen ja esiintymään häissänne, niin tehkää se! Wind of Change on nappivalinta häätanssiksi, Rock You Like a Hurricane puolestaan saa häävieraat takuulla ryntäämään tanssilattialle. Loppuillasta Jane voi napata päähänsä Klaus Meinen hatun – musta nahka ja valkea hääpuku ovat rouhea yhdistelmä!

5) Unohtakaa alkoholit. Kukaan ei näytä kauniilta humalassa, etenkään sulhanen. Olkaa siis trendikkäitä ja hankkikaa hääjuhlaanne viinien sijaan mehu- tai smoothiebaari. Tai tarjoilkaa vieraille alkoholittomia mocktaileja. Janen kotimaan, Brasilian kansallisdrinkki, Caipirinha, onnistuu sekin holittomana. Järjestämällä promillettomat häät säästytte Tallinnan reissulta ja selvinpäin hääyökin sujuu paremmin! 

Onnellista hääpäivää Vesa ja Jane! 

Share

Pages