Ihmeellinen Isokari

Naislaif

Olen vuosien ajan haaveillut matkasta yksin. Olen ehkä Muumipapan sukulaissielu, sillä majakat ja meri kiehtovat. Kuvittelen itseni Myrskuluodon Maijaksi, mutta ilman velvoitteita. Kuvittelen olevani suuri kirjailija, joka tuijottaessaan tyrskyävää merta, tekisi suurimmat teoksena, kuin hurmoksessa. Keväällä painoin enteriä ja varasin matkan Isokarin majakkasaarelle kolmeksi yöksi. Odotin tätä matkaa ja hiljensin kaikki pienet epävarmuutta kuiskivat äänet ja vakuutin lähteväni matkaan kuin tyhjä taulu ja kirjoittamaton tarina. 

3.7.2018 starttatsin auton ja lähdin aamuhämärässä ajamaan Uuteenkaupunkiin kohden satamaa ja lauttaa, joka kuljettaa saareen. Ajomatkan kuuntelin radiota ja kilometri kilometriltä tunsin olevan vapaa ja suuri seikkailija. Ei muita huomioon otettavaksi, vain minä. Hieman mietin, mitä asiaa minulla olisi itselleni, mutta olemme nykyään hyvissä väleissä, joten en pelännyt joutuvani syvälle, en kadoksiin enkä odottanut saavani moitteita. 

Meren tuoksu aamuauringossa, ihanaa. Pieni Kerttu-lautta kellui nojaten satmalaituriin. Raskas laukku siirtyi kevyesti kannettuna sisälle lauttaan ja asetuin posket punaisina ja katselin ikkunoista. Muita matkaajia saapui hiljalleen, mutta en ollut kiinnostunut heistä, en edes tarkkailumielessä, joka on hieman kummallista, sillä ihmisten tarkkailu on lempiharrastukseni. Nyt keskityin lähdön odottamisen ja tunteeseen, jonka käynnistyvät moottorit saisivat aikaan kehossani. 

Puolitoista tuntia matkaa. Matkalla merimetsojen aavemaiseksi muovaama saari, kalasääsken pesä, raikasta tuulta ja sopivaa keinuntaa. Odotusta ja jokainen merimaili, joka jäi taakse, siirsi minua omaan kuplaani. Muu maailma katosi, vain odottaakseen kärsivällisesti paluutani. 

Rannasta alkoi opastettu retki halki saaren luontopolkua pitkin. Maltoin kulkea muiden mukana ja kuuntelin hiljaa oppaan kertomaa. En kommentoinut, en kysellyt vaan otin tiedokseni sen mikä annettiin. Huomasin aavistuksen ärsyyntyväni muutamien ihmisten valtavasta tarpeesta tuoda ilmi tietojaan ja osan näsäviisastelusta ja yrityksestä luoda luonnon muovaama huviksi ja leikiksi. Toruin itseäni hiljaa ja tunnistin tunteeni omaksi tarpeeksi olla hiljaa ja haluksi kuunnella ja aistia. 

Ihana majakka. Rakennettu 1833 ja vielä siinä uhmaamassa säätä, toiminnassa ja vakaana. Kiipesin rappusia ja yritin nähdä jokaisen yksityiskohdan. Tiiliseinät, metrin paksut. piilukirveellä veistetyt tukirakenteet ja rappuset, joita pitkin on kuljettu kiireessä, väsyneenä, hätääntyneenä ja ehkä myös loputtoman kyllästyneenä. Ylhäällä pieni ja ahdas luukku. Kun luukusta ahtautuu, avautuu katsottavaksi upea maisema. Tuulee ja tuuli tarttuu hiuksiin ja ottaa mukaansa turhat ajatukset ja kuljettaa ne kauas ulapalle. Ihana paikka. Liikaa ihmisä, joita väistelen enkä kehtaa jäädä tientukoksi, joten ahtaudun takaisin alas. Vastaan lyö hiljaisuus tuulen jälkeen. Kävelen rappuset hiljaa takaisin alas ja kosketan kaiteita kuin rakkaani selkää ennen nukahtamista. 

On ihmeellistä, että majakkaan saa mennä niin monta kertaa kuin haluaa majoitusasiakkaana. Menen uudelleen yöllä. Tuntuu kuin olisi luvattomasti liikkeellä. Iso metalliavain sopii lukkoon ja noin kolme metriä korkea ovi antaa periksi, narahtaa ja aukeaa. Hitaasti ylös. Katselen jokaisesta ikkunasta avautuvaa maisemaa. Pinnistelen mielikuvitustani, mutta ehkä se on hieman unelias ja olen kyvytön kuvittelemaan itseäni majakanvartijaksi työssään. 

Suosittelen menemään majkkaan yöllä. Ainutlaatuista.

Toinen puoli saarta on kuin eri saari. Karua hiekka- ja kivirantaa, pirunpeltoa ja matalakasvuista kasvustoa. Käyn uimassa. Olen päättäväinen, sillä Selkämeri ei päästä helpolla noin 12 asteisella vedellä. Kirkasta, näkyy pohjaan asti. Kaunista ja virkistävää, mutta en tohdi kastella päätäni. Olisin kehno Myrskyluodon Maija, sillä käperryn kiireesti pyyhkeen lämpimän suojaan. Silti hymyilen tyytyväisenä, minä kastauduin. 

Ehdottomasti lempipaikkani oli toinen puoli saarta. Kallio, meri ja taivas. Ei mitään muuta. Meren kuohunta on rauhoittava ääni. Rannalla myös tuulee lähes tauotta. Pidän tuulesta, sillä se hyväilee milloin pehmeästi ja milloin hieman rajummin, mutta se tuntuu ja se on ystävä. Rakastan tyrskyjä. Isokari on noussut merestä 2600 vuotta sitten ja ylös noustessaan se on muovannut minulle kalliosta sopivan nojatuolin. Aurinko on lämmittänyt kallion ja se tuntuu kosketuksen alla lähes elävältä. Tiedät varmaan miltä tuntuu lämmin kallio ihoa vasten. 

Meri on kiehtova. Ajattelen aina sitä katsoessani, että tuosta kun lähtisi, niin pääsisi maailman ääriin vain havaitakseen, että ääri onkin toisella puolella. Merta pitkin olisi mahdollista matkustaa Etelä-Mantereelle tai kookospähkinäsaarelle. 

Pihapiirissä lampaita, karkailevia ja määkiviä. Huvitin itseäni jahtaamalla karkulaisia ja vastailemalla erilaisilla mää- ja bää-äänillä. Ei televisiota, mutta vaihtuva ympäristö. Haarapääskysten seuraaminen on kiehtovaa. Ne lentelevät pihapiirissä pitäen ihmisiä pujottelukeppeinään, leikittelevät ja syöksyilevät. 

Ihmisiä, jotka antavat olla rauhassa, jos kääntää katsettaan. Ihmisiä, jotka puhuvat ja ovat ystävällisiä, jos katsoo heitä silmiin. Omaa oloa sopuisasti muiden joukossa. 

Saunan rauha ja hiljalleen hämärtyvä kesäyö. Tuoksuja. Kaukana, meren ympäröivällä saarella. 

Pidin ajatuksistani matkan aikana. Ajattelin etten ole itsekäs, vaikka olinkin yksin matkalla. Ajattelin myös sitä, että olen kohtuullisen mukava ihminen ja riittävän hyvä ja ahkera, Ajattelin paljon rakkaitani, ajattelin paljon ja välillä sydämeni melkein pakahtui rakkaudesta. Tajusin olevani onneka ja onnellinen. Sitten en ajatellut yhtään mitään, en järkevää enkä järjetöntä. Luin Waltaria, nukahdin. Söin ja nukahdin. Join punaviiniä limsapullosta, katselin merta ja sitten nukahdin. Tuijotin kaukaisuuteen enkä muuttunut ihmisenä millään tavoin. Onneksi niin, sillä olisi ollut kiusallista huomata, että ennen saarelle tuloa ja sieltä lähtiessä, olisin kolmessa päivässä muotoutunut eri ihmiseksi. En muuttunut, mutta rauhoitun ja totesin itseni itselleni sopivaksi. 

Ihastuin ihmeelliseen Isokariin, sen luontoon, sen rauhaan, sen ainutlaatuisuuteen ja sen majakkaan. Menen toistekin ja mennessäni ne mene tuntemattomaan vaan menen ystävän luo. 

 

Kommentit

Yhtä sirkusta!

Tuolla en olekaan käynyt, mutta meri ja kalliot, niitä rakastan!

Naislaif
Naislaif

Suosittelen lämpimästi. Täyshoito, sauna ja luonto. Ruoka hyvää ja henkilökunta todella mahtavaa! 

CougarWoman
CougarWoman

Kuulostaa ihanalta irtiotolta <3 Yksin matkustaminen kyllä jotenkin antaa enemmän (itselle). 

Naislaif
Naislaif

Otan tämän itsekseni matkustelun osaksi elämää. Tekee hyvää olla ilman muita. 

Pax
Liikehdintää

"Tuijotin kaukaisuuteen enkä muuttunut ihmisenä millään tavoin. Onneksi niin, sillä olisi ollut kiusallista huomata, että ennen saarelle tuloa ja sieltä lähtiessä, olisin kolmessa päivässä muotoutunut eri ihmiseksi."

Ihana. 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.