Pullukka tyttöystävänä - Jokaisen miehen unelma
Yhdysvalloissa kaikki on suurta, myös naiset. Tutkimusten valossahan Yhdysvallat on maailman ylipainoisin valtio, vaikkei Hollywoodissa rakennettu maabrändi tätä tuekaan. Koska omat kokemukseni kyseisestä maasta rajoittuvat viime vuosituhannelle ja Sarah Palinin osavaltioon, en voi arvioida väestöä kovin luotettavasti. Siksi katsonkin oikeudekseni pitäytyä internetin luomassa kuvassa tyhmistä ja lihavista amerikkalaisista, jotka eivät todellakaan ole homo sapienseja, vaan hetero sapienseja.
Yhdysvalloissa on myös suunnaton määrä erilaisia laihdutusohjelmia ja -tapoja. Se käy ilmi esimerkiksi Ostos-TV:n ja Tosi-TV:n puolelta. Koska oma maksimipainoni on ollut 73kg, ja armeijaan mennessäkin painoin huimat 55kg, en ole näihin tutustunut.
Syy miksi kirjoitan tätä blogikirjoitusta, on eräs Maija. Maija jakoi facebookissa Voice.fi-verkkopalvelussa julkaistun uutisen, jonka mukaan pullukka tyttöystävä on parempi kuin laiha. Olin jo kirjoittanut pitkän kommentin hänelle, mutta koska emme juurikaan tunne toisiamme, jouduin valitettavasti pyyhkimään tämän vastauksen. Harmi, se oli hauska. Todennäköisesti paljon hauskempi kuin tämä, mitä yritän muistinvaraisesti kirjoitella. Lilyn olemassaolonhan muistin kuunneltuani pari päivää kovaäänistä manailua miksei se vieläkään toimi, joten en voinut suoraankaan sitä tänne kopioida. Tässä ei kyseessä ole opas naisille, vaan opas miehille.
Mutta siis, asiaan. Miksi pullukka on parempi tyttöystävä?
1. Pullukat ovat parempaa seuraa ruokailuissa
Mielenkiintoinen lähestymistapa. Koska kaveripiirini on oikeastaan lukion alusta asti koostunut enimmäkseen naisista, olen myös syönyt usein eri ruumiinrakenteellisten naisten seurassa. En ole havainnut artikkelin väitteen pitävän paikkaansa. Toki itse olen laiha, nykyään hieman päälle 60kg, joten minä saatan olla se pieniruokainen tapaus. Yleensä en ole myöskään välittänyt siitä mitä seuralaiseni syö, paitsi mikäli maksaja on joku muu kuin minä. Silloin valitsen tarjoajan kanssa samaa hintaluokkaa olevan aterian. Outo peruste...
2. Pullukat ovat uskollisia
Koska "mallikaunottaret ovat tottuneet kuulemaan jatkuvasti kehuja ulkonäöstään, saattavat he ylpistyä sen seurauksena". Joo, voi olla. Kuitenkin aika monella naisella on, painoindeksistä riippumatta, vientiä. Uskaltaisin prosenttiosuuden huitelevan aika lähellä satasta, jos katsotaan pitkällä tähtäimellä. Tarkoittaako tämä kohta, että kaikki naiset ovat uskottomia jos vaan mahdollisuus tulee? Mielenkiintoinen ajatusmalli... Mallikaunotar saattaa myös tapailla useampaa miestä samaan aikaan. Jos mies valitsee kumppaninsa sillä perusteella, ettei varmasti kelpaa kenellekään muulle, on vika kyllä ihan miehen itsetunnossa.
3. Pullukat ovat parempia sängyssä
No niin! Perusteena vielä mainitaan, että pullukat antavat parempaa suuseksiä. Koska hyvännäköinen nainen kelpaa muutenkin, pullukoiden on täytynyt kehitellä muita avuja saadakseen miehiä kiinnostumaan. Yksi näistä on estoton luonne makuuhuoneen puolella.
Nopea mielikuvitukseni toi välittömästi mieleeni kuvan baari-illasta, jossa pullukka kiertää kyselemässä asiakaskunnan miehiltä "Moi, jos mä otan sulta poskeen, lähdetkö tanssimaan?" Koko väitteen loogisuus herättää epäilyksiä, sillä miten pullukat harjoittelevat suuseksiä jos miestä ei heru ilman hyviä suuseksinantotaitoja? Samoin pullukat tuskin esittäytyessään kertovat repertuaariaan makuuhuoneen puolella, ainakaan niin että siinä on aiempien kävijöiden suosituksia mukana. Vaikka myönnettäköön, kyllä minä ainakin keskeyttäisin ihan mitä tahansa olinkaan tekemässä, jos nainen tulisi juttelemaan ja esittäisi allekirjoitettuja lausuntoja entisiltä poikaystäviltään että millaista seksiä on tulossa, jos mukaan lähden...
4. Pullukat eivät mene rikki
Tikkulaihojen tyttöjen kanssa saa pelätä että menevät rikki tai tyttö suuttuu kun kampaus menee sekaisin. Pullukat eivät niin välitä. Kampauksesta en nyt kommentoi mitään, mutta että rikki? Okei, tämä on artikkeli suoraan Yhdysvalloista, jossa ei välttämättä tieteellä ole kouluopetuksessa niin suurta merkitystä, mutta aika bodari täytyy miehen olla että saa rikottua naisen vahingossa. Kaltaiseni kynäri ei saisi edes vaikka yrittäisi.
5. Pullukat ovat kuntoilijan unelma
"Jos mies on seksin aikana aktiivinen ja nostelee kumppaniaan, on luonnollista, että mitä painavampi kumppani on, sitä paremmasta kuntoilusta seksi käy." Olen luonteeltani laiska, mutta en nyt sentään niin laiska, että yrittäisin ajoittaa lihaskuntoharjoitteet seksin ajalle... Aika kinkyä saa seksikin olla, että koko vartalon saa treenattua samalla. Itse joudun panostamaan eniten selkälihaksiin, treenataanko niitä ihan tavallisessa lähetyssaarnaajassa, mutta ottamalla kumppanin ylävartalo lisäpainoksi? Tästä varmaan kannattaa mainita etukäteen kumppanille, ettei tule "Haluatko ihan omin sanoin kertoa mitä ihmettä sä puuhaat?"-tilanteita.
6. Pullukat lämmittävät paremmin
Phah... Pullukat muka lämmittävät kylminä iltoina paremmin peiton alla, koska lämmityspinta-alaa on enemmän. Ei mene näinkään. Kuten tästäkin postauksesta käy ilmi, olen pienikokoinen. Normaali ruumiinlämpöni on kuitenkin noin 37,3, joten toimin aika hyvänä lämmittimenä itse. Joskus kuulemma liian hyvänä.. Jos haluaa lämmittäjän sänkyyn, kannattaa mieluummin ottaa kroonisesta kuumeesta kärsivä kuin pullukka. Toimii nimittäin paremmin!
Kokonaisuutena koko postaus on hieno. Kuten tämä mainittu Maija kirjoitti, syöminen on vähän kuin harjoittelisi suihinottoa. Jännää on myös naisten kategoriointi tikkulaihoihin ja pullukoihin. Näin aikuisen miehen näkökulmasta tuntuu vähän oudolta, että ilmeisesti normaalin kokoiset aikuiset naiset kategorioidaan pullukoiksi. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Millainen nainen nappaa miehen?
Hohhoijaa, tässä on taas mennyt hetki. Blogin kirjoittaminen on ihan hauskaa, mutta materiaalia ei tahdo löytyä tarpeeksi. Olen siirtänyt itseni väliaikaisesti isäni ja siskoni nurkkiin lomanviettoon, ja kun siskoni pyysi että bloggaisin uudelleen, niin pakko kai se on. Lupasi jopa käydä ostamassa mulle huomenna uusimman Cosmopolitanin! Netistä kuitenkin löytyi juttu millaisen naisen miehet haluavat, joten se on pakko blogata ensin.
Noh, kirjoitetaan nyt netistä löytyneestä jutusta. Jutun mukaan mies kiinnostuu naisesta, joka osaa niksit makuuhuoneen puolella. Totta, hyvä seksi on aina hyvää seksiä. Cosmo haastatteli tutkimukseensa kuulemma tuhansia miehiä, nämä sitten kertoivat yleismaailmallisen totuuden. Noh, katotaan.
Ensimmäinen kategoria on viettely. Lehti antaa kolme ohjetta tähän asiaan. Ensimmäisen mukaan naisen on syytä soittaa miehelle, kun hyväilee itseään. Näin kuulemma antaa esimakua illan ohjelmasta. Sinällään joo, mutta missä vaiheessa tämän olisi syytä tapahtua? Kesken työpäivän? En mä ainakaan halua saada töihin tällaisia puhelinsoittoja. Toisaalta, onko tässä olettamus että nainen ei käy töissä, vai pitääkö naisen vaan riisuutua kesken omien töidensä? Olettaisin ensiksimainittua, koska kouluja käydessä useampikin opettaja oli nainen, samoin asiakaspalvelijoista ja työkavereista moni on ollut naisia, enkä ole tällaista koskaan huomannut. Toinen annettu idea on lupautua pesemään mies vaahtokylvyssä ennen kuin hypätään sänkyyn. Ehkä vika on minussa, mutten ymmärrä kyllä tätä kylpyä. Tai muutakaan pesemistä, saattaisi korkeintaan tulla vaivaantunut tunne etteikö ylläpitämäni henkilökohtaisen hygienian taso riitä...
No, unohdetaan allekirjoittaneen henkilökohtainen hygienia ja siirrytään suuteluun. Ensimmäinen vinkki on suudella hellästi miehen kasvoja, ja lopulta päättää retki herkkään kohtaan korvan takana. En omaa omakohtaista kokemusta tästä korvan takana olevasta osasta, mutta sitä lukuunottamatta kuulostaa hyvältä. Toinenkin vinkki on hyvä, näykkiä korvalehteä kiusoittelevasti. Viimeisenä sama sarja jatkuu, ja neuvotaan puremaan miehen ylä- tai alahuulta lujasti. Eiku hetkinen, siis mitä? Onko tässä nyt käännösvirhe vai pitävätkö naiset siitä että heidän huuliaan purraan kovaa? Allekirjoittaneen mielestä tuo tuntuu ikävältä, se sattuu! Annoin kyllä tämän ohjeen pikkusiskolleni (17-vuotias) käytettäväksi kaikkien miesten kanssa. En nyt enää uskalla tehdä facebook-galluppeja aiheesta, kun edellinen sai erään kaverini hämmentymään sen verran pahasti, mutta vaikea uskoa että kaikki (muut) miehet pitäisivät tuosta!
Sitten siirrytään esileikkeihin. Tai ei siirrytäkään, en yksinkertaisesti ala kirjoittamaan tästä. Jos vinkkinä on hieroa kämmentä(?!) peniksen päätä vasten, en aio edes kommentoida asiaa. Tämä muka joku miesten keskuudessa totetutetun gallupin tulos?! Ei voi olla. Seuraavaksi osiossa olisi suuseksi, mutta koska en itse todellakaan pidä siitä, en myöskään osaa kommentoida asiaa. Jätän senkin väliin siis.
Rakastelu on säästetty viimeiseksi. Vinkkinä annetaan mm. miehen kiveksien hierominen, klitoriksen hyväily kun mies on sisällä ja lantionpohjalihasten jännittäminen joka kerta kun mies työntyy sisään. Nämä ovat ihan normaaleja, joten voin suoraan kertoa olleeni yllättynyt. Ei näistä ole mitään sanottavaa yleisellä tasolla. Kerrankin järkeviä seksivinkkejä!
Eiku hetkinen, viimeisenä tulee "tuhmat bonusliikkeet", joissa neuvotaan mm. painelemaan kevyesti miehen kivesten ja peräaukon välissä olevaa herkkää aluetta. Nyt oikeasti! Ensimmäisenä neuvotaan vielä sitomaan mies käsiraudoilla sänkyyn sanaakaan sanomatta, ymmärrettävä vinkki...
Eipä ole ohjeiden taso kehittynyt puolessa vuodessa... Onkohan olemassa joku salaliitto joka yrittää tuhota miesten ja naisten väliset parisuhteet? Jouko Piho varoitti meitä jo lokakuussa 2010!
Mies ajatustenlukijana - älä kerro näitä hänelle!
Poikkeuksellisesti nyt en kirjoita naisille suunnatusta jutusta, nyt on vuorossa jotain aivan muuta! Ohjeet miehille, jotka jostain syystä ovat päätyneet Cosmopolitanin internetsivuille. Otsikon mukaisesti miehen tulee vain tietää nämä asiat, eli nainenhan ei näitä ilmeisesti sitten kerro. Fiksua, miehet ovat kuin asiakaspalvelijat - osaavat lukea ajatuksia.
Juttu alkaa jopa hyvin, kerrotaan että nainen haluaa läheisyyttä seksin jälkeen. Tämä on totta, ja herrasmies huomioi aina naisen toiveet. Annetaan siis vinkiksi maata vaikka lusikka-asennossa, ja jos se ei toimi, niin jossain muussa asennossa lähekkäin seksin jälkeen. Ensimmäinen sääntö on "Älä aliarvioi hellyyden ja kisuttelun voimaa." Hyvä homma, kerrankin juttu josta on hyötyä!
Siirrynkin eteenpäin oppimaa...lukemaan itsestäänselvyyksiä jotka kaltaiseni unelmien prinssien unelmien prinssi tiet... eiku siis, ei niiden prinssien unelmien prinssi vaan keskimääräistä parempi unelmien prinssi tietää jo etukäteen. Seuraavaksi käsitellään katsetta. Myönnettäköön, se on kivaa. Paitsi että ei saa katsoa muualle kuin silmiin... Jutussa todetaan "Älä ymmärrä neuvoa väärin. Nainen kyllä tykkää, kun häntä katsotaan. Ero on siinä, katsotko häntä ihaillen vai esineellistäen", joka yllätti allekirjoittaneen täysin. Onko tosiaan kumppanin vartalosta nauttiminen katsein esineellistämistä? Ymmärrän kyllä olla tuijottelematta vastaantulevien naisten rintoja, mutta jos ne ovat paljaana edessä, niin tilanne on mielestäni hieman toisenlainen. Naistenlehdet osoittavat uskomukseni vääräksi, sillä "Jos kävelet kadulla ja hymyilet kauniille naiselle, hän todennäköisesti nauttii katseestasi ja tuntee olonsa seksikkääksi. Myös sängyssä miellytät naistasi eniten, kun katsot häntä syvälle silmiin." En tiedä onko atleettisilla käsivarsilla tai treenatuilla vatsalihaksilla vaelteleva naisen katse esineellistävä, tuskin. Tässä varmaan mainittaisiin jos olisi. Toinen sääntö onkin "Silmäpeli kunniaan."
Kolmantena käsitellään kielimuuria. Miksei nainen liitele orgasmipilvissä vaikka mies antaa suuseksiä naiselle? Tyhmempi, eli siis minä, voisi luulla että nainen pääsisi kaikkein helpoimmalla kertomalla miehelle mistä hän tykkää, mutta onneksi luuloni todistetaan vääräksi, taas. Ongelmaksi muodostuu yleensä se, että mies käyttää liikaa tai liian vähän voimaa. Oikea tapa on miettiä miten sulattaa mehujään kuumilla huulillaan. Ohje on tyhmemmille, eli siis minulle, hieman ongelmallinen. Minä kun olen lapsesta saakka syönyt mehujäitä siksi että pidän niistä, enkä treenannut suuseksiä varten. Harmi sinällään, että luin tämän vasta nyt. Ajoin joitain vuosia takaperin jäätelöautoa kesätyökseni kahtena kesänä, ja olisin saanut paitsi helppoa lisämyyntiä, myös tehtyä palveluksen monelle naiselle tarjotessani mehujääpakettia treenivälineeksi miehille. Toinen vinkki kielitaidottomalle miehelle on liian hankaamisen välttely. "Oppikirjasuorituksen salaisuus piilee hitaan kiusoittelun ja kiihkeän hieromisen taidokkaassa yhdistelmässä", minkä oppikirjasuorituksen? Ei meille jaettu missään vaiheessa tällaisia oppikirjoja! Kolmas sääntö on "Kertaa kielioppisäännöt!" joka muodostuu ongelmalliseksi, kouluajoilta muistan vain ruotsin, englannin, saksan ja latinan kieliopit, eikä niistä taida tässä olla hyötyä. Täytyykin koulujen alettua naamioitua lukiolaiseksi ja käydä kyselemässä tätä kielioppisääntökirjaa kirjakaupoista...
Neljäntenä on taas hyvä neuvo, käsketään miehen unohtaa itsekkyys. Ainoa hämmentävä ohje on "Kysy, mistä hän tykkää, mutta opettele tulkitsemaan myös naisesi sanatonta viestintää", miksi kysyä kun eihän naisen näitä ilmeisesti tule kertoa? Lisäksi oikeat toimenpiteet voi kätevästi lukea lehdestä tai internetsivuilta. Neljäs sääntö onkin "Panosta esileikkiin", joka kertoo kaiken tarvittavan. Mihin muka sitä kumppaneiden välistä kommunikaatiota tarvitaan?
Viimeinen ohje on, yllätys yllätys, seksileluihin liittyvä. Niitä ei saa pelätä. Tunkekaa nyt ne vibraattorit sinne minne... tai siis pitäkää ne näkyvillä älkääkä tehkö äkkinäisiä liikkeitä! Naistenlehtiä lukeneena minäkin jo pelkään seksileluja, vaikkei tässä kahden miehen taloudessa tietääkseni yhtään kappaletta moisia ole. Jutun mukaan miehen tulee olla ylpeä jos nainen ottaa seksilelut puheeksi. Voi olla, minä kuitenkin olen auttanut erästä rakasta ystävääni ostamaan sopivia pattereita hänen vibraattoriinsa, ja toiselta olen kuullut valitusta unohtuneesta vibraattorin laturista. Molempien kanssa olen tiukasti friendzonella, tai ainakin luulin niin. Jutun mukaan mies voi ottaa oppia siitä, millaisista leikeistä nainen pitää. Tässä ei tosin kerrota pitääkö minun ottaa kuinka tarkasti selville mainittujen ystävieni tilanne, ja teenkö kenties tällä tiedolla jotain. Jutusta puuttuu ohjeistus siitä, miten pyytää lisätietoja epäselvissä tapauksissa! No, ei mietitä sitä. "Vaikka kumppanisi haluaisikin esitellä sinulle lempilelunsa, ymmärrä, ettei se ole uhka yhteisille hetkillenne. Päinvastoin." Koska suhtaudun kriittisesti, kiitos naistenlehtien, jopa kännykän värinähälytykseen ollessani alasti, olin järkyttynyt tästä. Mietin kuitenkin lukemaani, ja aloin rauhoittua todettuani että ehkä tässä onkin miehellä tilaisuus oppia paremmin kumppaninsa mieltymyksistä.
Paitsi että viides ja viimeinen sääntö oli: Pyydä, että hän ottaa sinut mukaan leikkeihinsä. Juuenpyydä!
Liukuvoide, maalaa miehesi
Koska en keksinyt mitään blogattavaa, ja blogitutti jo kovasti, niin lähdin tutustumaan vaihteeksi Cosmopolitanin internetsivuihin. Sivuilla oli juttu, jossa käsiteltiin mitä kaikkea kivaa liukuvoiteella voi tehdä. Toivon ettei kukaan nainen ole lukenut sitä, menee nimittäin jo aika hämäräksi.
1. Yllätä miehesi hankkimalla isohko öljyvärisivellin, ja maalaamalla hänet liukuvoiteella tai hierontaöljyllä. Miehen pitäisi kiemurrella himosta siihen mennessä kun nainen on valmis. Vaihtoehto B on että mies kiemurtelee naurusta, naistenlehtiä lukenut mies saattaa pelästyä ja juosta karkuun nähdessään liukkarin, jossain se vibraattori kuitenkin taas odottaa!
2. Makuliukkari huulikiiltona, pitää sivellä huulille niin että mies näkee sen. Sitten nainen varmaan arvaakin mihin mies haluaa kiiltävät huulet seuraavaksi. Tämähän on käsitelty jo, suihinotto on melkein kaikille miehille ihan riittävä ilman pastillia, liukuvoidetta tai ilotulitusta samalla. Homma ei sinällään ole edes pelottava, kuulostaa vain kovin teennäiseltä.
3. Liukuvoidetta voi säilyttää hetken jääkaapissa, ja viilennyttyään käyttää hierontaöljynä miehen selälle. Takaa kuulema kylmät väreet...
4. Pyydä miestä kuorruttamaan sinut liukasteella. Mies saa vapaat kädet, muttei saa käyttää käsiään, jolloin hän kuulemma keksii taatusti useita korvaavia tapoja. Jos itse saisin ehdotuksen että kuorruttaisin naisen liukkarilla ilman käsiä, tiedustelisin lakonisesti haluaako että levitän sen jalallani hänen päälleen, vai voisimmeko kenties unohtaa tällaisen pelleilyn?
5. Eri makuisista voiteista voi sekoittaa miehen tai naisen lempimaun. Tiedä sitten mitä tällä voiteella pitäisi tehdä, juttu ei kerro...
6. Naisen tulee sipaista tippa liukuvoidetta miehen peniksen kärkeen, ennen kuin mies rullaa kondomin paikalleen. Voide lisää miehen tuntoherkkyyttä. Koska tässä suhteessa käytetään kondomia, lienee suhde vasta aluillaan. Voi olla että liukuvoiteella maalattu deittailu-asteella oleva mies saattaa olla kovinkin estynyt seuraavia treffejä suunniteltaessa. Ainakin minun kokemukseni mukaan kondomin käytöstä luovutaan aika pian sen jälkeen kun tapailu muuttuu yksinoikeudeksi, joten tuntuu jotenkin absurdilta tämäkin. Tämä yksi kohta toimii kyllä ihan alkuvaiheessakin suhdetta, mutta jutussa ei anneta aikamääreitä joista voisi seurata mikä soveltuu parhaiten omaan tilanteeseen.
7. Liukuvoiteita voi hankkia useampaa makua, ja voi vertailla mikä maistuu parhaalta, mikä liukuu parhaiten ja mikä antaa parhaan kyydin. En ymmärrä tätäkään, kuka käyttää liukuvoidetta maun takia? Kaupasta saa myös karkkeja jos haluaa.
8. Silikonipohjainen liukuvoide vauhdittaa suihkuleikkejä mukavasti, eikä huuhtoudu pois kuten vesipohjainen. Tuubinkin voi kätevästi piilottaa suihkuun shampoopullojen taakse. Keneltä se tuubi nyt pitää piilottaa? Onko kohderyhmänä joko uskottomat naiset tai, kuten pelkään, kotona asuvat teinitytöt. Sääliksi käy teinipoikia, onneksi itse en vedonnut silloin(kaan) tällaisten lehtien lukijakuntaan. Voi poika parka saada ikuiset traumat, varsinkin jos sattuu olemaan kauris.
9. Unohtumaton käsittely miehelle syntyy sillä, että miestä hivelee ensin lämmittävällä ja sitten viilentävällä liukuvoiteella. Lämpötilan vaihtelu saa miehen sekaisin nautinnosta. Eikö sama onnistuisi siinä suihkussakin?
10. Naisen tulee pursottaa liukuvoidetta kämmenelleen, ja pyytää sitten, että mies sivelee sen hänen klitorikseensa. Sitten voidaankin katsoa pääseekö nainen maaliin miehen sormien ja suun avulla...
Lähinnä nauroin lukiessani artikkelia. Kuvailtu seksi on teennäistä ja jopa äärimmäisen outoa. Onko tosiaan liukuvoide oikeasti lehden kohderyhmän parissa näin tarvittu tuote, vai onko tässä kyse liukuvoideyrityksen hyvästä sponsoridiilistä?
Vinkkien järjestyskin on outo. Loogisesti ajatellenhan kohdat toteutetaan järjestyksessä, ei välttämättä samalla kertaa, mutta silti aloittaen ensimmäisestä. Jos miehen ensikosketus liukuvoidemaailmaan on se, että nainen ilmestyy pensselin kanssa käskien riisuuntumaan, kannattaa hänelle kertoa että seuraavaksi käytetään makuliukkaria huulikiiltona. Voi nimittäin olla ettei mies välttämättä ole maalattavissa ilman tätä tietoa, itse en olisi tämän tiedon kanssakaan. Pitänee pyytää jotain naispuolista kaveria maalaamaan poikakaverinsa liukuvoiteella, tämä ei oikeasti voi olla toimiva juttu!
Bloggaisin mielelläni seuraavaksi jutusta, josta kaverini mainitsi. Em. jutussa annettiin vinkiksi seksielämän piristäminen mm. tarjoilemalla miehelle hedelmäsalaattia suoraan vaginasta. Ikävä kyllä en ole tätä löytänyt, mutta jos sinä, rakas lukijani, tiedät mistä juttu löytyy, ota yhteyttä!
Ritarillisuus on kuollut :(
Erään lukijani vinkistä tutustuin myös MTV3:n Helmi-sivustoon, ja löysinkin heti kirjoittamisen aihetta. Juttu on tosin vanha, syyskuulta 2010, mutta väliäkö sillä. Ei tämä blogi muutenkaan ole varsinaisesti ajankohtaisiin asioihin, horoskooppeja lukuunottamatta, keskittynyt.
Ritarillisuus on siis, kuten otsikossa jo kerroin, kuollut. Tämä ritarillisuuden kuolema käy ilmi siitä, että puolet miehistä eivät koe ensitreffien kustantamista enää pakolliseksi! Ihme sikoja siis minä, ja koko sukupuoleni. Kysymys ei siis ole siitä, etteikö puolet miehistä voisi maksaa ensitreffejä, mutta että sitä kehdataan edes kyseenalaistaa? Mihin tämä maailma on menossa? Kohta varmaan miehet vaativat että naiset käyvät töissä sen sijaan että keskittyisivät näyttämään malibulaisessa rantahuvilassa hyvältä...
Tutkimuksessa kerrotaan myös miesten naurettavan vähäisestä panostuksesta treffeihin. Siinä missä nainen käyttää keskimäärin 50 euroa ja kuluttaa liki tunnin ulkonäkönsä parantamiseen ennen treffejä, 15% miehistä selviää oman arvionsa mukaan kymmenessä minuutissa. Tiedä sitten mitä ne muut 85% ajattelevat, mutta tuskin sillä on väliä, sillä ritarillisuus on jo kuollut.
Miesten ei jutun mukaan kannata unohtaa ritarillisia eleitä, peräti 86% naisista toivoo miehen avaavan heille oven. Lisäksi neljäsosa naisista on sitä mieltä, että miehen pitää aina maksaa ravintolalasku. Ritarillisuus on siis kuollut, koska miehet eivät käsitä miksi heidän pitäisi aina maksaa, vaikka nainen voi hyvinkin olla parempituloinen.
Mitään väliähän ei tietenkään ole sillä, että esimerkiksi minä annan aina takkini naiselle, myös kaverille, mikäli hänellä on kylmä tai että avaan oven automaattisesti kenelle tahansa. Kun en maksa ensitreffejä, niin peli on menetetty siinä.
Kalenterini mukaan olen sunnuntaina krapulassa. Voi siis mennä ensi viikkoon että kirjoitan seuraavan kerran.
Seuraavan jutun olisi tarkoitus käsitellä miesten kesäistä urheilumuotia. Voi olla ettei käsittele, riippuu jaksanko osallistua yhteen tapahtumaan tänään. Onko lukijoilla jotain juttutoiveita tai edes teematoiveita?
Herätä miehesi sisäinen seksipeto
Ihana mies, tietää tasan tarkkaan millä naisen saa nauttimaan sängyssä. Suhde suorastaan hipoo täydellisyyttä, mutta seksi on tylsää. Mies on kiinnostunut tutusta ja turvallisesta naisen janotessa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Miten tästä voi selvitä? Ei hätää, onneksi internetistä löytyy vastaus!
Siirrymme siis pois turvallisesta naistenlehtien maailmasta, emme tosin kauaksi, erään naistenlehden internetsivulle.
1. Rohkaise ja viettele
Jutussa annetaan ohjeeksi lähestyä miestä tekstiviestillä, jossa nainen kertoo mitä haluaa mieheltä illalla. Sinällään toimiva, kyllä. Jutussa kerrotaan, että tällainen viettelevä viesti saa miehen mielikuvituksen laukkaamaan sekunnissa. Esimerkkiviestinä tosin annetaan: "Tänä iltana saat tehdä minulle ihan mitä haluat.” Mitä kertomista tuossa nyt on? Jos miehen käsitys unelmaseksistä on kaksi työntöä ja syvä tuijotus, niin on turha odottaa koko yön kestävää rakastelua ammattiviulistin säestyksellä. Okei, juttu kyllä tarkentaa, että jos nainen arvelee miehen tarvitsevan lisäohjeistusta, nainen voi vinkata mitä haluaa kokeilla. Olisiko siis oikea tekstiviesti "Tänä iltana saat tehdä minulle ihan mitä haluat, eli panna takaapäin"? Mikä ihme logiikka tässäkin nyt oikein on?
2. Flirttaa ja vihjaile
Jutussa kerrotaan, aivan oikein, että miehet ovat visuaalisia ja kiihottuvat siitä mitä näkevät. Naisen kannattaakin hyödyntää tätä vihjailemalla alusvaatteillaan. Miestä voi kuulema ohjata oikeaan suuntaan siten, että valitsee alusvaatteet jotka vastaavat toiveita seksin suhteen. Miehille ei kuitenkaan jaeta yläasteen seksivalistuksessa manuaalia, jossa on yhdistettynä eri alusvaatteet siihen mitä seksiä nainen haluaa, eikä myöskään miehille suunnatuissa lehdissä tällaisia tietääkseni ole, joten tämä on ehkä vähän turha yritys. Roolileikkivaatteet käyvät hyvin, nainenhan voi sitoa vyötärölleen suloisen siivoojattaren essun (ja jättää muut vaatteet pois) tai hankkia tuhman sairaanhoitajan päähineen. En kyllä pysty suoraan sanomaan jäisinkö vain sanattomaksi vai nauraisinko ääneen jos kotona odottaisi alaston nainen siivojan essussa tai sairaanhoitajan hilkassa, eikä tilanne kyllä paranisi yhtään jos yhtäkkiä havaitsisin tällaisen ilmestyneen päähän makuuhuoneessa. Enkä minä ole edes seksin suhteen kovin rajoittunut ja paikalleen jämähtänyt tapaus! Tiedä sitten miten tällainen reagoisi...
3. Kuvaile ja kiusaa
Nyt osuttiin nappiin, miehelle ei tule sanoa miksi toiminta sängyssä ei sytytä. Tosin asia kuulema pitää kertoa millaista tuhmaa unta näki itsestään ja kumppanistaan. Sitten pitää kuvailla yksityiskohtaisesti kuinka mies otti naisen ronskein ottein eteisen lattialla, ja kuvailla teatraalisin elein kuinka uni kiihotti... Mitäs jos vaan sanoisi suoraan, että voisi olla kiva kokeilla spontaanimpaa seksiä, tyyliin kotiin tullessaan tulla kaadetuksi eteisen lattialle ja tulla otetuksi? Mitä yhtään sukupuoltani tunnen, jutun ohjeiden mukaan toimiminen johtaa vain siihen, että mies pyrkii noudattamaan sitä unta tarkalleen(ellei ala kertomaan kuinka itse näki unta että osasi lentää), jolloin koko spontaani idea häviää. Tosin seksistä pitää voida keskustella avoimesti jo suhteen alkuaikoina, muuten mies saattaa elää käsityksessä että tämä kaksi työntöä ja pitkä tuijotus on juuri sitä unelmaseksiä mitä nainen on aina halunnut, varsinkin jos nainen kehuu sitä tai pahimmassa tapauksessa feikkaa orgasmia.
4. Pure ja pussaa
Jos nainen tulee spontaanisti otetuksi eteisen lattialla pelkkä siivojaessu päällään lähetettyään aiemmin tarkat ohjeet sisältävän viestin miehelle, ja mies onkin sitten yllättäen valumassa tylsiin rutiineihinsa, naisen tulee puraista miestä kaulasta ja kuiskata korvaan jotain rohkaisevaa. Kiihkeät puremiset viestittävät miehelle naisen haluavan kovempia otteita. Omassa tapauksessani taas mies viestittää naiselle, että lopettaa sen puremisen. Lisäksi mainitut rohkeat kuiskaukset ovat vähän outoja. Olen aina pitänyt seksin aikana sanottua "pane mua" samanlaisena kuin suuseksin aikana todettua "ime mua"-lausahdusta; tarpeellista vain jos toinen näyttää unohtaneen mitä tässä piti tehdä.
P.S. Mietin tässä tänään millainen blogi tulisi jos joku oikeasti kokeilisi näitä absurdeimpia ehdotuksia (esim. se vibraattori herkille paikoille) joko random-panoihin tai omaan poikaystäväänsä ja blogi keskittyisi kuvailemaan miesten reaktioita. Haluaako joku vierailevaksi kirjoittajaksi tällä teemalla, kauris-miesten kumppanit etusijalla!

