Millaista on nelikymppisen, työssäkäyvän perheenäidin elämä?

Ruuhkavuosista puhutaan paljon. Työn ja perheen yhteensovittamisesta. Ja siitä, että uskaltaako tähän revohkaan ylipäänsä lähteä. Muuttuuko elämä ihan hirveäksi?

Enpä tiedä. Itse kyllä viihdyn täällä ruuhkassa aivan hyvin. Aina viikkoihin mahtuu paljon arkista aherrusta, mutta myös paljon spesiaalia. 

Esimerkiksi tällainen voi olla ihan tavallinen työssäkäyvän keski-ikäisen perheenäidin viikko:

Maanantai

Herään Silja Symphonyn hytissä. Olemme olleet puolison kanssa pääsiäisen Tukholmassa. Haemme kahvia ja lueskelemme kirjoja ennen laivan saapumista satamaan. Sitten hyppäämme junaan ja matkustamme Tampereelle. 

Kotona lapsilla on ollut hauskaa isovanhempien kanssa. He ovat jo niin isoja, että osaavat ottaa ilon irti erikoistilanteista. Saamme me silti varsin lämpimän vastaanoton ja monta halausta. Jokaisella kolmesta lapsesta on meille paljon asiaa.

Pääsiäisen vuoksi poikkeuksellisesti vasta tiistaina alkavaa arkea täytyy alkaa valmistella ja aikatauluttaa. Onneksi isovanhemmat ovat ostaneet kaapit täyteen ruokaa. 

Oman loman jälkeen paluu perhearjen hulinaan on kyllä aina pieni shokki, mutta se menee ohi kun muistaa hengitellä rauhassa. Valvon lasten iltatoimia ja yritän pysyä tyynenä, vaikka yhtäkkiä, seesteisen aikuisvapaan jälkeen, kädet tuntuvat olevan kestämättömän täynnä hommaa ja vastuuta.

Puoliso laittaa nuorimmaisen nukkumaan. Minä valmistaudun alkaneen viikon hulinoihin kaatamalla lasiin laivalta ostamani piccoloshampanjan ja avaamalla vihdoin ja viimein Anni Kytömäen Kultarinta-kirjan, jonka olen jo pitkään halunnut lukea. Hyvin harvoin katson iltaisin tv:tä. Lukeminen rentouttaa paljon paremmin.

Tiistai

Arkiaamut perheessämme sujuvat vahvalla rutiinilla. Nukumme niin pitkään kuin mahdollista, yleensä aamun aikatauluista riippuen puoli seitsemään tai seitsemään. Sen jälkeen aamiaisen syöminen ja aamutoimet hoidetaan rivakasti. Koululaiset lähtevät omia aikojaan kouluun, puoliso vie päiväkotilaisen useimpina aamuina.

Ennen töihin lähtöä siistin kodin suurpiirteisesti ja katson, että koululaisille on välipalaa. Laitan tiskikoneen pyörimään ja totean, että illalla on pakko ehtiä pestä pyykkiä. Nappaan jumppakassin mukaani. Yritän pitkästä aikaa ehtiä töiden jälkeen urheilemaan.

Töissä pitää kiirettä. Työskentelen viestinnän asiantuntijatehtävissä, ja käytännössä jokainen päivä tarjoaa pitkäjänteisempien projektien lisäksi paljon pientä sälää ja aina myös useampia yllätyksiä.

Tänään työn alla on erilaisia videotuotantoihin ja verkkosivustoihin liittyviä juttuja sekä kevään viestinnän suunnittelua ja talon asiantuntijoiden someläsnäolon pohtimista. 

Iltapäivällä WhatsApp laulaa, kun teini kyselee ratsastustunneistaan ja alakoululainen ilmoittaa lähteneensä kavereiden kanssa ulos ilman avainta.

Perhepiirissä on myös hieman terveyshuolia sekä elämän ehtoopuolen kohtaamista meneillään; välillä mieli askartelee niissäkin asioissa. Pohdin, ehdinkö vielä nähdä mummun elossa. 

Työpäivän jälkeen aion käydä syömässä nopean wokin ja suunnata sen jälkeen ensin katsomaan museokeskus Vapriikin Kadonneet kaunottaret -näyttelyn ja sitten jumppaan. Unohdan kuitenkin jumppakassin työpaikalle. Tavallaan se on onni, sillä näyttelyssä vierähtää pitkä tovi. Näyttely on todella hieno, mielenkiintoinen ja koskettava.

Kotiudun auringon ollessa jo matalalla. Väistelen lätäköitä ja tuumin, etten aivan vielä ole oppinut rakastamaan kevättalvea.

Kotona on normaali arki-illan tohina käynnissä. Koululaiset, päiväkotilainen ja puoliso ovat kotiutuneet ja syöneet. Läksyt on kutakuinkin tehty. Loppuilta kuluu kuulumisia vaihtaen, erilaisia juoksevia asioita ja metatöitä hoidellen, pyykäten ja paikkoja järjestellen. 

Hoidan lasten iltahommat ja laitan kuopuksen nukkumaan. Olin ajatellut tehdä vielä illalla töitä, mutta puoli kymmeneltä olen aivan poikki ja päätän mennä itsekin ajoissa petiin. Olen sitten paremmassa iskussa huomenna.

Ennen nukahtamista luen hyvän pätkän Kultarintaa, ja se vangitsee heti alkumetreillä otteeseensa.

Keskiviikko

Aamu alkaa varttia ennen kellon soittoa, kun kuopus kipaisee yläkerrasta viereen. Onneksi vain varttia. Pakko kyllä todeta, että nuorinkin lapsi on niin hyväuninen, ettei yöheräämisiä varsinaisesti liikaa ole. Se on tervetullutta monien rikkonaisten pikkulapsiyöunivuosien jälkeen.

Nostelen aamiaistarvikkeita pöytään ja käymme alakoululaisen kanssa läpi iltapäivän harrastuskuviot.

Harjaan ja nostan esikoisen pitkät hiukset korkealle ponnarille. Hän alkaa olla minun pituiseni, ja joudun pyytämään, että hän istuisi, jotta saan hiukset laitettua. Liikutun nykyään joka kerta, kun seison hänen lähellään. Minun aikuisen kokoiseksi kasvanut lapseni!

Kello 7.30 muu perhe on poistunut ulko-ovesta. Minä istun vielä juomassa kahvia ja syömässä aamupuuroa. Viestittelen samalla eri puolilla Suomea ja maailmaa olevien kavereideni kanssa.

Ystävät ovat arjen henkireikä ja pikaviestit heidän kanssaan elämän suola. Onneksi välillä ehdimme tavata myös livenä. Nytkin suunnitteilla on ainakin yhden porukan lounastreffit, mökkireissu toisten kanssa, festareita, kotibileitä, teatterikäyntiä, illallista - ja syksylle virittelemme tapaamista vanhojen lapsuuden koulukavereiden kanssa. Ilman ystäviäni en olisi mitään.

Ajan bussilla keskustaan ja aloitan siinä istuessani tämän tekstin kirjoittamisen. Jos jotain elämääni kaipaan, se on se, että olisi aikaa kirjoittaa rauhassa. Tällä hetkellä joudun iltaisin kärjistetysti valitsemaan, luenko kirjaa vai kirjoitanko sellaista itse. Koska iltojen tuokiot ovat lyhyitä ja väsähtäneitä, päädyn useimmiten peiton alle romaani kainalossani.

Oman tekstin tuottaminen vaatisi väljyyttä ja aikaa ajatuksille. Kiireessä kirjoitan vain lyhyitä purskahduksia blogiin tai muistiin.

Onneksi edes jotain. 

Töissä valmistelen luentoa ja hoidan siinä sivussa muitakin hommia. Olin äskettäin melkein kaksi viikkoa kovassa flunssassa, ja sen huomaa. Työjono on tavanomaistakin pidempi.

Silti irrottaudun lounaalle. Tykkään käydä syömässä työkavereiden kanssa tai lounastreffeillä ystävien kanssa, mutta yksinkin on ihana syödä. En ole vielä koskaan kohdannut elämässäni tilannetta, jossa omaa rauhaa olisi ollut liikaa.

Nautin salaattini luurit korvissa, klassista musiikkia eteerisenä kuunnellen. Naurattaa, että samaan aikaan rockfutisjoukkueemme FC Mitsubitchien Facebook-ryhmässä kaavaillaan varainhankintakeikkaa, jonka tiimoilta menisimme siivoamaan suuren suomalaisen rockfestivaalin bäkkäreitä. Elämässäni on monenlaisia sävyjä. Pidän siitä.

Iltapäivällä tulee kiire. Säädän työsäätöjä, ja samaan aikaan koululaiset soittelevat. Yhtäkkiä kello on neljä ja minun on lähdettävä kuskaamaan keskimmäistä harrastukseen. Heitän koneen reppuun, jatkan hommia myöhemmin. Olen kokenut konkari, mitä tulee erilaisten treeni- ja harrastuspaikkojen auloissa työskentelyyn.

Illalla puuhaan asioita lasten kanssa, etenkin kuopuksen, jolla on pitkän seesteisen taipaleen jälkeen nyt alkamassa jokin vaihe. Se hänelle suotakoon, hänelläkin on oikeus joskus aiheuttaa vanhemmilleen harmaita hiuksia. Rakennamme majan ja lakkaamme hänen kyntensä. Nukkumaan mennessä mieli on jo parempi.

Kun talo hiljenee, minä palaan töideni pariin.

Torstai

Erikoispäivä. Haastetta on tarjolla niin työmaalla kuin kotoisissa aikatauluissa. Valmistaudun tiukkaan päivään hoitelemalla öisen pissavahingon. Valvon sen jälkeen tunnin saamatta unta. Aamulla herään päänsärkyisenä.

Otan kaikki mindfulnes- ja elämänhallintataitoni käyttöön, jotta arkiset vastoinkäymiset eivät saisi mielessäni kohtuuttoman suuria mittasuhteita. 

Selätän työpäivän kuviot ja käyn niiden lomassa noutamassa leikkauksessa olleen läheisen sairaalasta, haen hänelle apteekista lääkkeitä ja käytän hänen koiransa ulkona. Iltapäivästä teen töitä etänä kotona ja ehdin pitkästä aikaa hakemaan kuopuksen päiväkodista. 

Puoliso on viime aikoina sekä vienyt että hakenut lapsen, ja päiväkodissa onkin alettu sopia vasu-keskusteluiden ajat ja muut neuvoteltavat asiat yksinomaan hänen kanssaan.

Ei siinä mitään, tällainen järjestely on sopinut perheemme logistiikalle tässä kohtaa. Mutta haluaisin silti olla tasapuolisesti läsnä lasteni arjessa.

Päätän järjestää työni siten, että pääsen useammin hakemaan nuorimmaistani, vieläpä ihmisten aikoihin. 

Illalla singahtelen harrastuskuskina ja ennätän vielä jumppaankin. Mutta sitten meinaan flipata. Ilta on yksinkertaisesti liian täyteen ahdettu menemisiä, aikatauluja, hoidettavia asioita ja lasten loputtomia vaatimuksia.

Lopulta huudan kuin rantapiru teinille, joka on heittäytynyt teinimäisen hankalaksi. En ole vielä oppinut kylmänviileäksi teinin äidiksi, jonka mieli ei koskaan järkkyisi. Pohja se on miunkin säkissäin.

Kun riidat on sovittu ja kaikki lapset nukkuvat, tai ainakin ovat sängyissään, jatkan vielä seuraavan päivän luennon valmistelua.

Viisaampaa olisi mennä suoraan nukkumaan.

Tämä oli liian repaleinen päivä.

Perjantai

Tämäkin päivä on täysi aamusta iltaan saakka. Teen sekä aamu- että iltapäivällä töitä kotona. Välissä käyn pitämässä ammattikorkeakoululla luennon. Opiskelijat ovat hyvin mukana koko kolmen tunnin setin ajan, tulen siitä iloiseksi.

Pitkin iltapäivää ja iltaa istun autonratissa kuskaamassa kutakin lasta vuorollaan. He ovat niin energisiä, innokkaita ja täynnä touhua ja tohinaa ja ajatuksia ja ideoita! 

Joskus se näännyttää minut, mutta yritän ajatella, että tämä on kuitenkin lahja. Että on kolme tervettä ja reipasta lasta, joilla on minulle kamalasti kerrottavaa koko ajan. 

Valmistan perheelleni rakkaudella jättisatsin pastaa ja jauhelihakastiketta. En ehdi itse syödä, koska on lähdettävä viemään esikoinen vielä harrastukseensa ja käytävä eilen sairaalasta kotiutetun toipilaan luona.

Seuraavaksi suuntaan kauppaan. Keskimmäinen viestittää haluavansa mukaan, joten poimin hänet kotoa kyytiin. Varastamme Prisman kahvilassa ihanan kahdenkeskisen teehetken. Minulle nyhtökaurafoccaccia, hänelle suklaacookie. 

Iltatoimien päätteeksi kuopus ryntää rappusista alkertaan sellaisella vauhdilla, että iskee eteisessä silmäkulmansa ovenkahvaan. Kylmäpakkaus lievittää turvotusta iltasadun ajan. 

Kun juniori on unessa, istun vielä kerran auton rattiin ja haen esikoisen kotiin. Sitten minä kerta kaikkiaan korkkaan kylmän IPAn ja huilaan.

Lauantai

Lauantai! Aikaa nukkua rauhassa. Syödä aamiaista hiljaisuudessa ja katsella keittiön ikkunan ulkopuolella omenapuun oksalla keikistelevää mustarastasta.

Esikoinen lähtee harrastusmenoihinsa koko päiväksi, puoliso kaupungille. Keskimmäinen puuhailee yläkerrassa omiaan. Kuopus on hakenut hyllystä lautapelin, jota pelaa puoliääneen mutisten olohuoneessa mielikuvituskaverinsa kanssa.

Minä istun keittiön pöydän ääressä ja olen onnellinen.

Lauantaina on aikaa tehdä kotihommia verkkaiseen tahtiin, hyvällä mielellä. Laittaa oikeaa ruokaa. Kuulostella omia ajatuksiaan. Hämmästellä avokadon kiven täydellistä väriä ja muotoa.

Luen lehtiä. Yhtäkkisessä tarmonpuuskassani pesen ja lajittelen kaikki talvivaatteet ja tuon vintiltä alas säähän sopivat ja lapsille oikean kokoiset kevätvermeet.

Teen kuopuksen ja leikkaustoipilaan koiran kanssa pitkän lenkin.

Keskustelen keskimmäisen ja hänen kaverinsa kanssa YouTube-kanavanpidon realiteeteista. (Someammattilaisena osaan olla näiden juttujen kanssa yhtä aikaa myönteinen ja tiedostava.)

Illalla käytän pojat saunassa ja käyn itsekin.

Kun talo hiljenee, itken pienet itkut suvun hiipuvalle vanhukselle. Tässä elämänvaiheessa kaikki elämän eri sävyt ja aikakaudet tuntuvat olevan samanaikaisesti läsnä, ja se paitsi tuo elämään vahvaa merkityksellisyyden tunnetta, pakottaa myös välillä polvilleen.

Sunnuntai

Esikoinen lähtee taas jo aamusta menoihinsa. Me muut nukumme pidempään ja heräilemme hissunkissun. 

Puoliso lähtee poikien kanssa ulos. Olemme pyörittäneet tätä perhettä yhdessä niin kauan, että osaamme antaa toisillemme omaa aikaa ja tilaa.

Vastustan kiusauksen tehdä kotitöitä. Luen kirjaa ja torkahdan. Keitän kahvit. Lataan akkujani. Osaan sen homman hyvin kunhan vain tilaisuus tarjoutuu.

Iltapäivällä käyn sisäpyöräilemässä. Sen jälkeen päätän mennä kauppaan täydentämään ruokavarastoja.

Olen alkuviikosta työmatkalla, ja tapanani on aina ennen lähtöä tehdä joku pieni, kiva, muun perheen selviytymistä helpottava teko. Käydä valmiiksi kaupassa, pestä pyykit pois kasoista tai vaikka imuroida. Jotain sellaista, mikä jeesaa, kun arki on vain yhden aikuisen harteilla. 

Kotona talo on täyttynyt keskimmäisen kavereista, ja päiväkotilainenkin on näköjään integroitu mukaan Nerf-sotaan.

Esikoinen on edelleen reissuillaan, mutta kotiutuu pian. Illan tullen kaverit lähetellään pikkuhiljaa matkoihinsa, omat lapset keräillään syömään, kalenterit tsekataan tulevien päivien osalta ja aikataulut täsmennetään. Reput, varusteet, kassit ja läppärilaukut pakataan ja käännetään ajatukset uuteen viikkoon.

Toivottavasti siitä tulee hyvä ja sujuva.

Kommentit

Tuula / Oman katon alla (Ei varmistettu) http://omankatonalla.blogspot.com

Tätä oli kiva lukea! Tähän mahtuu elämän koko kirjo :)
Tsemppiä uuteen viikkoon

Sanni Tee Tee

Samoin sulle, Tuula!

Joo, koko elämän kirjo on kyllä vahvasti läsnä melkeinpä jokaisessa viikossa. Varmaan siksi tästä elämänvaiheesta pidänkin. Täyttä mutta rikasta.

MM
Maijan matkassa

Miten toisten arjesta lukeminen voikin olla niin kiinnostavaa!

Sanni Tee Tee

Hassua, mutta näin on. Tai ainakin mustakin on kiva lukea arkikuvauksia ihmisten blogeista. 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.